Sivut

tiistai 22. helmikuuta 2022

Kuningatar-jogurttipiirakka


 No jopas oli sunnuntaiaamu ja olympialaisten päätöspäivä. Ensin Suomi (ja Kerttu Niskanen) voitti pronssia hiihdossa ja sit vielä leijonat otti historiallista olympiakultaa jääkiekossa. 💙 Siinä oli itselläkin tippa linssissä kun seurasi leijonien juhlintaa pelin jälkeen. Itsekin joukkueurheilun harrastajana tulee niin ne kaikki muistot mieleen ja ne tunteet pintaan, mitä siinä on kun joukkueena voitetaan jotain.

Ja nyt oli pakko jo mitalikahveille leipoakin jotain hyvyyksiä, eikä mennä vaan pelkkien suklaakonvehtien voimalla. En halua nyt raskausaikana älyttömästi mässäillä sokerilla, niin piti etsiä joku sellainen resepsuuni missä sokerin määrä olisi kohtuullinen. Ja Maistuis varmaan sullekin -blogista löytyi niin helppo ja herkullisen oloinen piirakka ohje, vähällä sokerilla ja sellaisilla aineksilla jotka löytyivät kotoa, joten valinta oli helppo. Menin aika lailla muuten ohjeen mukaisesti, mutta täytteeseen lisäsin hieman sitruunamehua ja pelkkien mustikoiden sijaan sujautin piirakan joukkoon myös vadelmia kun niitä sattui pakasteesta löytymään. 

Kuningatar-jogurttipiirakka


Pohja:
125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl maustamatonta jogurttia (kreikkalainen)
1 muna

Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia (kreikkalainen)
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria
puolikkaan pienen sitruunan mehu

Pinnalle:
4 dl marjoja (vadelmia ja mustikoita)

Sulata voi.
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
Lisää kuivien aineiden joukkoon hieman jäähtynyt voisula, jogurtti ja muna. Sekoita. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele päälle marjat. Jos käytät pakastemarjoja, kannattaa marjat pyöräyttää pienessä määrässä perunajauhoja.
Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Tarjoa joko sellaisenaan tai esim. vaniljakastikkeen kanssa.  


Jotenkin muistin, että mulla olisi ollut kaapissa myös sellaisia minikokoisia Suomen lippuja, mutta eipähän ollutkaan. Onneksi itsenäisyyspäivästä oli jäänyt vielä yksi sinivalkoinen kynttilä, niin saatiin kahvihetkeen vähän enemmän juhlan tuntua. Toki kuohuvakin olisi ollut enemmän kuin paikallaan tässä kohtaa, mutta sitäkään ei sattunut nyt kotoa löytymään.

Mahtavan mitalisaaliin Suomi kisoista nappasi, kiitokset kaikille olympiaurheilijoille ja taustavoimille. Huikeaa työtä teette! 💪

2 kommenttia:

  1. Sunnuntai päivä alkoi super hienosti! Laitoimme oikein kellon soimaan, että heräämme jännittämään ja kannustamaan television ääreen. Mitallikahvit juotiin ja herkut syötiin moneen kertaan päivän aikana :D Tuo kuningatar-jugurttipiirakka näyttää niiin herkulliselle <3 Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut turha herätys ollenkaan! :)
      Ja kyllä tosiaan kelpasi mitalikahveja juodakin.
      Piirakka oli sen verran hyvää, että ei viihtynyt jääkaapissa reilua vuorokautta kauempaa. :D Hyvin sai kahteen pekkaan sen syötyä pois.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)