Sivut

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Kalaisa päivällinen 🐟


Istun parhaillaan keittiön pöydän ääressä ja kuuntelen kuinka meidän neito tuhisee vaunuissa eteisessä, mies tekee remonttia pihalla ja itse katselen sateista peltomaisemaa ja yritän muistella että millonkohan tämän kalaisan aterian oikein valmistimme. Taisi olla jo heinäkuun alkupuolella. Nyt olen kyllä ollut niin malttamaton istumaan koneen ääressä, mutta toisaalta ruokapolitiikassakin ollaan menty aika perusruuilla, joten mitään uutta päivitettävääkään ei varsinaisesti ole ollut. 


Me ollaan tosi huonoja käymään missään ulkona syömässä. Etenkin nyt kun on vanhempainpäivärahalla ja kaikki hinnat kallistuu kallistumistaan, niin en osaisi nauttia ravintolassa syömisestä vaan miettisin vaan koko ajan että kuinka paljon olisin tällä hinnalla saanut ostettua ruokaa kotiin. Tyhmää, mutta tällä hetkellä niin totta. Ja toisaalta onneksi tykkään itse laittaa ruokaa, joten en koe että jäädään mistään paitsi. Ja juuri tästä edellä mainitusta seikasta johtuen teimme kotiin myös tämän kalaisan aterian, joka kyllä vastasi ihan 5 tähden kalaravintolan kala-ateriaa. 😋


Kala-ateriamme sisälsi:
🐟 Jokirapu-caesarsalaattia
🐟 Gin-katajanmarja silliä
🐟 Täytettyjä kananmunanpuolikkaita
🐟 Uusia perunoita
🐟 Lohimedaljongeja
🐟 Kermaviilikastiketta
🐟 Yrttivoi-patonkia


Tämä kaikki herkullisuus huuhdeltiin alas pirskahtelevalla valkoviinillä. 

Ei huono... ❤


Maanantaina kävimme nauttimassa hyvästä ruuasta Itämeren aalloilla. Keväällä 2020 peruuntunut Ruotsin reissu vaihdettiin Siljan lahjakorttiin ja nyt oli aika tuhlata se. Kävimme siis piknik-risteilyllä perheen kera. Eipä tuo pikkulikka vielä reissusta mitään irti saanut, mutta me vanhemmat ainakin saimme vatsat täyteen. Ensin kuohari-aamiaisella ja iltapäivällä vielä buffetissa. 😍


Laivan lähtiessä pois Ahvenanmaalta ja saapuessa Turun saaristoon saimme seurata kun rajavartioston helikopteri harjoitteli useamman kerran laskeutumista liikkuvan laivan kannelle. Näimme myös amerikkalaisia sotaveneitä, jotka painelivat menemään kovaa kyytiä. 

 

Ehkä seuraavan kerran laivalle sit ihan kahdestaan tuon miehen kanssa. Haaveissa olisi päästä jossain vaiheessa testaamaan uusi Viking Glory, kunhan vaan raaskii jossain vaiheessa jättää tuon minin hoitoon... 😬😭

Nautitaan heinäkuun viimeisestä viikonlopusta ja odotellaan ihania, tunnelmallisia & toivottavasti lämpöisiä elokuun iltoja! 💛

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Mansikka-vanoffee


 Mun kummitäti kävi perjantaina kylässä ❤ moikkaamassa meitä ja erityisesti tietenkin vauvaa. Eli sain taas hyvän syyn leipoa. 😊 Kuumat kelit ja malttamattomuus viihtyä yhtään ylimääräistä hellan ääressä sai aikaan sen, että etsin käsiini mahdollisimman helpon leipomuksen. Ja tämä oli juuri sitä. Tämä kakku (tai piirakka) oli banoffeen sukulainen, mutta kondensoitu maito korvattiin vaniljakreemin ja kinuskituorejuuston yhdistelmällä. Tämä oli ehkä hivenen raikkaamman makuinen kuin perusbanoffee. Ehkä testaan tätä vielä uudelleen, kunhan punaviinimarjat ovat kunnolla kypsyneet. Resepti on Valion tekosia. Vain pohjaa hieman muuttelin sen mukaa mitä keksejä omasta kaapista löytyi.

Mansikka-vanoffee


Pohja:
75 g voita
175 g kaurakeksejä

Täyte:
1 prk (200 g) Valion vaniljakreemiä
1 rasia (200 g) kinuski tuorejuustoa

Pinnalle:
500 g tuoreita mansikoita
2½ dl vispikermaa / kuohukermaa

Sulata voi. Rouhi keksit hienoksi muruksi ja yhdistä sulaan voihin.
Painele muruseos piirakkavuoan (23 cm) pohjalle ja reunoille.
Yhdistä vaniljakreemi ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Levitä vaniljatoffee keksipohjalle. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.
Ennen tarjoilua viipaloi mansikat piiraan päälle ja vaahdota kerma. Lusikoi kermavaahto mansikoiden päälle. Koriste tuoreilla mansikoilla (ja kirsikoilla).


Meillä oli taas ilo saada kummipoika yökyläilemään pariksi yöksi. Riitti menoa ja meininkiä taas parin päivän ajan, mutta ihana huomata että viisilapsisesta perheestä oleva kummipoikamme oli erittäin oiva viihdyttäjä myös meidän pikkuneidille. ❤ Torstai-iltana kävimme yhdellä terassilla johon hän on halunnut jo viime kesästä saakka mennä. Poitsu pisti vähän parempaa Seppälää päälle, laittoi bisneskortin taskuun ja lähdimme terdelle. Joimme yhdet "drinksut" siellä ja kummipoika totesi että "aikamoinen mummoterassi". 😂 Täytyy ensi kerralla valita siis terassi jossa on hieman nuorempaa porukkaa. 😉 Kummipoikamme täyttää ensi kuussa 8 vuotta, ja kyselinkin että lähteekö hän kummitädin kanssa vielä 10 vuoden kuluttuakin terassille. Kuulemma lähtee! 😁 Ja kummisetä lupas viedä sit hänet 10 vuoden päästä Helsinkiin mummotunneliin.... 😎


Tuli myös pelailtua taas Buzzia. Se on kyllä ollut yksi maailman parhaista ostoksista mitä ollaan ikinä tehty. Harvoilla tuntuu tuo Buzz-peli kotoa löytyvän, joten se on kovinta hittiä aina kun meille tulee lapsivieraita kylään. Ulkoporealtaan lisäksi. 😁

 

Mutta nyt saunaan ja sit nukkumaan. Huomenna joutuu piiiiitkästä aikaa laittamaan herätyskellon soimaan, sillä lähdemme aamulla risteilemään, ensimmäistä kertaa tällä kokoonpanolla. ❤ Ihanaa päästä valmiiseen pöytään syömään ja tuijottelemaan kiireettömästi merta. Uskon että pikkuneitikin viihtyy hyvin, kun ympärillä on paljon ihmeteltävää.

Nautitaan kesästä ja muistetaan että on oma valinta onko "lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä"! 💛

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Kesäinen Britakakku


 Sain tällä viikolla ihania vieraita❤, kun nuoruuteni ystäväporukka tuli katsomaan vauvaa. Ja samalla sain tietenkin hyvän syyn leipoa. Britakakku on ollut mielessäni jo pitkään, etenkin kun on tuolta Instan puolelta seurannut miten ihania britakakkuja on porukka nyt kesän aikana tehnyt. Nyt kun marjat ja luonnonkukat on parhaimmillaan, saa tehtyä niin yksinkertaisilla jutuilla erittäin näyttävän näköisen kakun. Tämä britan ohje on K-ruoka -sivustolta. Tätä on monessa paikassa kehuttu että on paras ohje ja kyllähän tämä olikin erittäin hyvä. 😋

Britakakku


Pohja:
150 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa

Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria

Täyte ja koristeet:
4 dl vispikermaa
1 prk sitruunarahkaa
2 rkl sokeria
mansikoita
mustikoita
puna-apilan kukkia, marenkia jne

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille voidellun leivinpaperin päälle.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenkiseos taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta on vaaleanruskea.
Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi. Irrota paistopaperi.
Poista mansikoista kannat ja leikkaa ne puoliksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunarahka ja mausta sokerilla.
Nosta torttulevy tarjoiluvadille. Levitä reilu puolet kerma-rahkasta levylle ja laita päälle mansikanpuolikkaita ja mustikoita. Levitä pinnalle loppu kerma-rahka ja koristele lopuilla marjoilla, marengeilla sekä luonnonkukilla. 


Nyt mennään jo heinäkuun puoltaväliä ja jottei iskisi masis, että kohta se kesä jo loppuu 😭 niin muistellaanpas vähän että paljon sitä on jo kaikkea tullut tehtyäkin. 

Käyty Hämeenlinnassa (ostoksilla, syömässä ja kävelemässä)...


...Tammisaaren kansainvälisillä suurmarkkinoilla...


...Turussa lounaalla Tyksi reissun yhteydessä...


...Salon iltatorilla...

...kylillä syömässä (ja lenkillä)...


 

Edessäpäin on ainakin vielä monet kiireettömät aamupalat ulkona terassilla, piknik-risteily, parit torikaffet, kummitytön kanssa jätskireissu, kummipojan kanssa terassireissu jne jne... Paljon kaikkea kesäistä kivaa siis vielä edessäpäin, joten vaihdetaan ajattelumoodi siihen, että kesä on VASTA puolessa välissä! 🌞

Ihanaa (sateista) kesälauantaita! ☂

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Saksalainen kurkkusalaatti & kesän eka raparperipiirakka


 Heipä hei pitkästä aikaa! 🌞 Meillä vähän arkirytmit elää tuon vauvanpötkylän unien mukaan melkeinpä joka viikko ja nyt kun hereilläoloajat on selkeästi pidentynyt, ei ole millään malttanut istahtaa koneen ääreen. Sitä yrittää vaan imeä näitä ihania hetkiä sisuksiinsa, vitsit kun tämän ajan ja muistot saisi pullotettua johonkin. ❤

Sen verran on kuitenkin nyt tultava blogin pariin, että kirjaan tämän kurkkusalaatin ohjeen ylös. Tämä on nimittäin niin helppo, herkullinen ja halpa lisuke kesäruuille. Suosittelen testaamaan! Ei tarvita kuin uusia perunoita, silliä ja tämä salaatti, niin johan on superhyvä kesäruoka valmiina. 

Saksalainen kurkkusalaatti


1 prk (150 g) ranskankermaa
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
½ tl sokeria
2 tl sinappia
2 tl sitruunanmehua
½-1 ruukku tuoretta tilliä silputtuna
1 iso (n.400 g) kurkku
½ rasia (n.100 g) kirsikkatomaatteja
1 keskikokoinen sipuli
5 kpl pieniä retiisejä

Tee ensin salaatinkastike. Sekoita ranskankerma, mausteet, sinappi ja sitruunanmehu keskenään. Lisää tillisilppu ja sekoita.
Kuori tuorekurkku ja viipaloi noin 4 millimetrin viipaleiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Viipaloi sipuli melko ohuiksi renkaiksi. Viipaloi retiisit ohuiksi viipaleiksi. Lisää kasvikset salaatinkastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Laita salaatti kylmään tekeytymään hetkeksi ennen syömistä.


Meillä on syöty tätä useammankin kerran, tässä söin tätä Aurajuustonakkien kanssa. Sopivan raikas lisuke suolaisille nakeille. 


Kesän eka raparperipiirakkakin tuli vasta tehtyä. Kuuman ajanjakson ja kuivuuden vuoksi alkaa raparperinvarret olla aika kitukasvuisen näköisiä, mutta tähän piirakkaan sain vielä napattua parhaimmat yksilöt. Raparperin joukkoon laitoin muutamat pakastemansikat. Tein piirakan 👉 tällä reseptillä. 


Meillä olis keskiviikkona taas lonkkapolikäynti pikkuneidin kanssa. Pitäkää peukut pystyssä että lonkka olisi jo kunnossa ja saisimme heittää lonkkalastan huitsin nevadaan! 👍🙏 Olisi aika tytsyn päästä jo potkuttelemaan ja liikkumaan vapaana... ❤

Ja vielä pari viikkoa tätä "normiarkea" niin aletaan lomailemaan koko perhe, I-H-A-N-A-A! 💛