Sivut

perjantai 19. elokuuta 2022

Elokuuta 💛


Moikka!
Ja hitsinpimpulat, se olis elokuu jo yli puolenvälin. En ole taas hetkeen päivitellyt blogia, mutta täällä ollaan ruudun toisella puolella kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. On vaan nautiskeltu kesästä ja yleisesti elämästä ja lomailusta niin kovin, että ei ole edes koneen ääreen ehtinyt.

Tämä viikko on jo ollut ns. normaalia arkea, kun mieheni aloitti taas maanantaina työt loman jälkeen. Hän jatkaa edelleen melkeinpä täysin etätöissä ja minä olen tytön kanssa kotosalla, joten arki sinänsä ei hirveästi mihinkään muuttunut. Toki kotoa poistumiset ehkä hieman vähentyy arjen myötä. Itsekin kävin jo juttelemassa töihin paluusta. Ennen tuon lapsen syntymää olin satavarma siitä että palaan töihin heti tammikuun alussa, vanhempainvapaan loputtua. Nyt kävin jo esimiehen kanssa juttelemassa, että millä keinoin saisin pidennettyä kotona oloa. 😁 Onneksi löytyy 6 viikkoa pitämättömiä lomia, joten saan omaa kotona oloa siirrettyä kuudella viikolla ja näillä näkymin tyttömme menisi hoitoon vasta maaliskuun alussa. Kuukausikin on mielestäni pitkä aika tässä vaiheessa, kun puhutaan hoidon aloituksen venyttämisestä. Vajaan vuoden ikäinen hän silloinkin vielä on, mutta tällä hetkellä mennään joka tapauksessa tällä suunnitelmalla. Ihanaa - saan olla vielä 6 kuukautta LOMALLA! ❤ Ja kyllä - minulle tämä on ollut lomaa, vaikka aika moni niin väittikin että äitiyslomailu on kaukana lomasta. Meitä on siunattu terveellä, iloisella tytön tylleröllä ja itse rakastan kotona olemista, joten KYLLÄ - minulle tämä on LOMAA! 

 



Yritän hieman muistella että mitä ollaan tehty sitten edellisen blogipäivityksen. Ainakin ollaan käyty Naantalin asuntomessuilla. Se oli meille kaikille kolmelle eka kerta asuntomessuilla. Aluksi syletti maksaa 30 euroa per lippu, mutta messujen jälkeen ei kyllä harmittanut enää yhtään. Tapahtuma oli hienosti järjestetty, kohteita oli niin paljon, ettei edes päivän aikana ehditty kaikkia kiertämään. Jokaisesta kohteesta sait ihan niin paljon lisäinfoa kuin vain tahdoit. Alue oli kaunis, ruoka oli hyvää ja ilmakin suosi. Olimme messuilla viimeisellä messuviikolla, joten porukkamäärä oli hyvin maltillinen, eli mihinkään kohteeseen ei tarvinnut jonottaa. 


 

Yhtäkään taloa ei löytynyt sellaista, joka olisi suoriltaan iskenyt omaan "makuhermoon", mutta paljon kivoja ideoita niistä sai. Messujen jälkeen sai äänestää omaa suosikkiaan ja itse äänestin kauneimmaksi taloksi Koti Neulasen (kohde 29). Talo oli omaan makuun ihan överisuuri, mutta siinä oli ihan mieletön terassi ja hieno keittiö (itselle hyvin tärkeitä asioita), hauskat tilaratkaisut ja se oli vaan jotenkin tosi viimeistä yksityiskohtaa myöden upeasti mietitty kokonaisuus. 




Hienoimmaksi sisustuksesti äänestin talon nimeltä Rauhalanrinne (kohde nro 23). Sisustus oli hyvin klassinen, ei mitään turhia kikkailuja. Selkeä ja kaunis. Tässä kodissa (vaikkei suoranaisesti liity sisustukseen) oli upea kodinhoitohuoneen ja vaatehuoneen yhdistelmä ja lisäksi ihan mieletön tapetti makuuhuoneessa.



Ja kauneimmaksi pihaksi äänestin Villa Aallon (kohde nro 10). Olisin voinut heti jäädä hengaamaan tämän kohteen pihamaalle. Pointsit ihanasta kesäkeittiöstä.  



Odotan kovasti, että Huvila ja huussi lähettää omat lähetyksensä Asuntomessuilta. Kiva nähdä, että mitkä kohteet he ovat nostaneet tapetille. 


 Messuilun lisäksi lomalla tuli nautittua kodin uudesta miniterassista. Tykkään! ❤ Useammat kahvit ja aamu/iltapalat tässä on jo nautittu ja toivon että monet aterioinnit ja kahvittelut on vielä edessäpäin.

Asuntomessujen lisäksi tehtiin toinenkin reissu Naantaliin. Käytiin ihan vaan kävelemässä vanhassa kaupungissa ja nauttimassa Trapin pihalla Smakufestari annokset. Namskis ja maiskis 😋

Meidän teki niin kovin mieli pizzaa (tai siis oikeastaan minä olin ennakkoon jo päättänyt että pizzaa on saatava, ja silloinhan mikään muu ei kelpaa), ja koska Naantalin vanhasta kaupungista ei oikein pizzaa tuntunut löytyvän, niin ajettiin Merimaskun Rantamakasiiniin pizzalle. Ja oli hyvä ratkaisu. Merenneitopizza (revitty bbq-kana, Aurajuusto, paprika, punasipuli) oli oikein suun mukaista 😋

Myös tämä mieheni syömä katkarapu-chilipizza (en nyt muista nimeä) oli erikoista, mutta hyvää. 


Paljon on kaikenlaista muutakin tullut tehtyä, mutta tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen jos tänne kaikki höpisisin. 😁 Josko vaikka seuraavaksi taas jotain ruokajuttuja. Täytyy myöntää, että en ole kesäloman aikana tehnyt mitään uutta ja ihmeellistä ruokaa, mutta toki voin nyt syksyn mittaan jaella tänne joka viikko meidän ihan normaaleja arkiruokia. Veikkaanpa, että nyt hintojen noustessa ne on muutenkin niitä jotka ihmisiä eniten kiinnostaa. Miten syödä hyvin, maittavasti mutta silti suht edullisesti. 

P.S. Pyydettiin myös kissojen kuvia, ja kuvailen kunhan heidät taas joskus jostain tavoitan. Näin kesäaikaan heitä ei juurikaan näy. Ruuat häviävät, mutta yleensä ne käydään syömässä yöaikaan ja taas homma jatkuu. 🐭 Heidät on varmasti helpompi saada kameran eteen taas syksyn tullen, kun alkaa lämpöiset sisätilat kiinnostella enemmän. ❤

Aurinkoista (ja sanoisinko hikistä) viikonloppua! 🌞

2 kommenttia:

  1. Nopeasti nuo viikot kiitävät eteenpäin. Kotona tuo aika kuluu mukavasti, monenlaista puuhasteltavaa on. Olet tehnyt mielestäni ihan oikean päätöksen olla lapsen kanssa hiukan kauemmin kotona. Se on lapselle parasta aikaa. Tietenkin jokainen tekee päätökset oman tilanteen mukaan. Otahan kissaystävistä kuvia kun sattuvat kameran lähettyville, syksysäät suovat kissat sisälle, näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että kotona aika kuluu kuin siivillä. Harvoin on sellaista hetkeä ettei olisi mitään tekemistä. Nyt ollaan eksytty muutaman kerran jo kirjastoonkin ja jos mitään muuta tekemistä ei ole, niin kirjan kanssa saa kyllä kulutettua aikaa hetken jos toisenkin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)