Sivut

torstai 31. toukokuuta 2012

Pihahommia ja ruokaa

Eilen oli vuorossa taas vähän pihahommia, koska ei satanut. Säätiedotus on jo monta päivää luvannut sadetta, mutta sitä ei vielä onneksi ole tullut. Lauantaina pitäisi kai sataa koko päivän, joten piti tehdä vähän hommia pois alta.

Eli tarkoituksena olisi laajentaa nurmikkoaluetta rannassa. On päässyt edellisten asukkaiden jäljiltä vähän heinittyyn/kaislottumaan.

Ensiksi pitäisi koko alue käydä jyrsimen kanssa läpi ja poimia pois kaikki isommat kivet ja muut esineet, jotka eivät nurmikon alle kuulu.

 Jimi oli taas vähän turhankin innokkaana apuna koko ajan! :)

Naapuripellolla päässyt vähän heinä kasvaan pitkäks.

Meiän pieni kotikarhu! :)


Sapuskaksi oli tänään broileriwokkia, ohje on lainattu täältä.
Itse lisäsin tuohon ohjeeseen vähän sweat-chili kastiketta ja soijaa. Oli kyllä aika makoisaa, kuva ei ehkä kerro koko totuutta! :)


Kuvassa on jäljellä enää se mitä kahden ihmisen ruokailun jäljiltä oli jäljellä.
Ja riisin kanssa tätä hyvyyttä nautimme!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Makkarasoppaa

Eilen syötiinkin makkarasoppaa. Ylläri ylläri, että makkaraa jossain muodossa! :)

 3 makkaraa (Kabanossi)
7 isoa perunaa
vettä
2 lihaliemikuutiota
n. 10 kokonaista mustapippuria
1 ps Rainbow:n isoja keittojuureksia
tuoretta persiljaa

Kuori potut ja kuutioi ne. Laita kattilaan, ja peitä perunat vedellä. Kun vesi kiehuu, lisää parit lihaliemikuutiot ja mustapippurit. Sillä välin kun perunat kiehuu kattilassa, viipaloi makkara ja ruskista palat pannulla. Paiston jälkeen kuivasin paloja talouspaperiin, jotta eivät ole niin rasvaisia keittoon laitettaessa.
Isot keittojuurekset vaativat hieman pidemmän kypsymis/sulamisajan, joten pistin ne jo aika aikaisessa vaiheessa keiton mukaan.
Kun potut alkaa oleen pehmeitä, heitä sekaan myös makkarat ja lopuksi vielä päälle tuoretta persiljaa.

Nautitaan tuoreen ruisleivän ja kylmän maidon kanssa! :)

Kuvaa en annoksesta valitettavasti huomannut ottaa. Oli niin kova nälkä, että ruoka hävisi lautaselta aika vilkkaasti...

tiistai 29. toukokuuta 2012

Vadelma-mustikkapiirakka

Tässä aivan älyttömän helppo ja suussasulava piirakkaohje. Ohje on alunperin Pirkan sivuilta otettu. Sain tästä vinkin ystävältäni Marialta <3 joka on tätä muutaman kerran leiponut. Itse olen tehnyt pohjan täysin Pirkan ohjeen mukaan, mutta täytettä olen vähän muutellut omaan makuuni sopivaksi.

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua voita
1 kananmuna

Täyte:
300 g Rainbow kuningatarmarjat (pensasmustikkaa & vadelmaa)
2 rkl sokeria
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 kananmuna
vaniljasokeria

Pohjaa varten sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseokseen rasva ja muna. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen.

Levitä jäiset marjat pohjan päälle. Ripottele marjojen päälle sokeri. Sekoita kermaviili, vaniljasokeri ja muna keskenään. Lusikoi täyte marjojen päälle. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Alkuperäinen ohje täältä.

Tikkien poistoa ja grillausta

Eilen oli Jimillä se tikkien, tai oikestaan niittien poisto. Kaikki sujui hyvin, ja haavakin oli hyvin parantunut. Nyt pitää vielä muutama päivä vaan odottaa ennenkuin saa aloittaa uimisen.
Jimi sai samalla rokotuksensa taas ajan tasalle. Tarkoitus olisi pistää se ensi viikolla vuorokaudeksi hoitoon koirahoitolaan, ja sinnehän ei pääse ellei rokotukset ole kunnossa.

Jimin ruokailua possun selkärangan parissa.

Välipalaksi tein tänään tortillapizzoja pari kappaletta. Eli tortillalevyn päälle vähän tomaattipyrettä/salsakastiketta, kinkkusiivuja, tomaatinviipaleita, aurajuustoa ja tavallista juustoa. Sitten vaan uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi ja avot, herkkuruoka on valmis! :)


Illalla vielä grillattiin vähän possun pihvifilettä ja kasviksia. Pihvifile oli marinoimaton ja tein siihen itse marinadin.

2 dl punaviiniä
0,5 dl soijakastiketta
töräys ketsuppia
muutama rouhaisu pippuria ja suolaa
3 valkosipulin kynttä

Eli kaikki ainekset vaan sekaisin ja pihvit marinadiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi.

Pihvien kanssa syötiin peruna-kasvislaatikkoa ja maustevoita. Kasvislaatikkoon pistin:

6 kypsää perunaa
1 paprikan
½ kesäkurpitsan
1 porkkanan
Creme Bonjour Cuisine valkosipuli ja yrtit
Sweet Chili -kastiketta
oliiviöljyä
chilijauhetta

Tarkoitus oli pistää myös sipulia, mutta ne pääsivät unohtumaan. Kuorin perunat ja porkkanan, ja viipaloin kaikki ainekset foliovuokaan. Päälle hieman Creme bonjour cuisinea, Sweet Chili kastiketta, öljyä ja chiliä.
Tässä grillatut lopputulokset:


Maustevoi oli tehty jo aiemmin, ja se sisälsi voita, valkosipulia ja persiljaa.

Jimin toipuminen leikkauksesta

Jimillä leikattiin 15.5. vasemmasta polvesta poikki mennyt eturistiside, sekä korjattiin revennyttä kierukkaa. Leikkaus tehtiin TTA-menetelmällä ja leikkauksen suorittu Mikael Granholm Turun Vettorissa.

1.päivä
Reipas potilas käveli jalalla jo leikkauspäivän iltana. Puristusside jalasta poistettiin kahden päivän jälkeen. Sen jälkeen kävely olikin jo paljon helpompaa.

2.päivä
Tästä tötteröstä ei oikein täällä tykätty...


3.päivä
Siteen poistoa.

Illalla haava olikin sitten tämän näköinen kun tuli makailtua juuri ajellulla nurmikolla. Otti haava vähän nokkiinsa! :)
9.päivä
Broilerinkoipi nauttii kovaa vauhtia lähestyvästä kesästä ja haaveilee, että koska sitä oikein pääsisi uimaan.
12.päivä
Jottei toipilaan aika kävisi liian pitkäksi, tuli Pepi 6 kk moikkaan kaveriaan! :)

Ja tänään sitten niittien poistoon Someron AB-klinikalle. Huomenna Jimppa pääsee onneksi jo uimaan. Oli aika tuskainen olo viime viikonlopun helteillä, kun ei saanut haavan takia mennä vielä uimaan.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Unelmatorttu

Tälläinen tuli tehtyä maanantai-illan ratoksi:

Unelmatorttu


Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
150 g voita
1 1/4 dl tomusokeria
3 munan keltuaista
2 tl vaniljasokeria

Pohjaa varten sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Käytin tavallista hienoa sokeria, mutta jostain luin, että kuohkeamman vaahdon saa siro erikoishienosta sokerista.
Kääntele jauhot varovasti munasokerivaahdon joukkoon ja kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille, ja vedä toinen leivinpaperi varovasti irti levyn pinnasta.
Täytettä varten vatkaa pehmennyt voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munan keltuaiset ja vaniljasokeri ja vatkaa yhtenäiseksi massaksi. Levitä täyte jäähtyneen torttulevyn päälle ja kääri rullalle.


Ja hyvväää tuli, NAM! :)
Kannattaa vaan tehdä jo edellispäivänä "maustumaan", oli aika kuivaa heti syötynä.

Ruuaksi oli tortilloita jauhelihalla ja salaatilla.

Illalla vielä pikkukasvimaan tekoa...
 ...ja jätehuolto maalaiseen tapaan eli roskien polttoa! :)