Sivut

tiistai 6. elokuuta 2013

Broilerinkoipia Jamie Oliverin tapaan

Edelleenkin jatkuu sama lomalla en lähde ruokakauppaan -periaate! Pakastin tyhjeni tänään yhdellä broilerin koipireisi-paketilla. Olen joskus laittanut ylös tämän ohjeen sellaisesta blogista kuin Päivänpiristys. Ja nyt oli aika sitten toteuttaa tämä Jamie Oliverin helpoista helpoin broileriruoka. Lisäilin vähän kasviksia joukkoon sen mukaan mitä meiltä löytyi.

Broilerinkoipia Jamien tapaan


broilerin koipireisipaloja
merisuolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa
2 kourallista puolikkaita kirsikkatomaatteja
1 pieni kesäkurpitsa
2 uuden sadon sipulia varsineen
2 valkosipulia
1 chili
oliiviöljyä

Mausta kanankoivet suolalla ja pippurilla. Hienonna basilika, puolita kirsikkatomaatit ja viipaloi perunat. Lisää kaikki ainekset uunivuokaan (perunat kannattaa laittaa alimmaisiksi). Ripottele päällimmäiseksi valkosipulinkynnet kuorineen sekä pieneksi pilkottu chili. Lorauta päälle vielä oliiviöljyä. Sekoita varovasti ja kypsennä sitten 180 asteisessa uunissa n. 1½ tuntia, kunnes kanan nahka on rapeaa ja liha mureaa.

2 kommenttia:

  1. Ihanan helppo ohje, täytyy ottaa talteen! Kesäkurpitsoista puheen ollen, poimin eilen elämäni ensimmäisen itse kasvattaman kesäkurpitsan :) Tänään se pääsi pannulle sipulin ja valkosipulin kanssa. Mä oon NIIIN iloinen! Pienet on munkin ilot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mullakin olisi ensi kesänä nuo ilot edessäpäin!! :) Meille ei tänä kesänä voinut istuttaa oikein mitään, koska maat myllättiin. Mutta ensi kesänä!!
      Ja ymmärrän täysin ilosi! Itsekin kyttään chilipuskaani pari kertaa päivässä ja aina kun joku on alkanut punertamaan, niin suoraa päätä isännän tykö selostamaan kuinka taas yksi chili on alkanut punertua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)