Sivut

maanantai 11. marraskuuta 2013

Some-munakasta & sämpylöitä


 Ilta-Sanomissa kohuttiin kovin Henri Alen Twitterissä kirjoittamasta munakkaasta, tästä siis nimi some (sosiaalinen media) munakas.
Päätin kokeilla ohjetta, ja aivan erinoimainen munakashan tällä ohjeella tuli.
Tein ohjeen kaksinkertaisena, eli käytin 6 munaa. Näin sain sen riittämään hyvin kahdelle henkilölle.
Munakas sai kaverikseen pekonia & saaristolaisleipää (KLIK) savulohiterriinin kera (KLIK).

Eli tässä Alenin twiittaama munakasohje kokonaisuudessaan:

"Täydellinen munakas on kuohkea kuin souffle, kiiltävä ja kostea. Jos se ei ole pannulta lautaselle 50 sekunnin aikana, on se ylikypsä

1. Riko kolme munaa astiaan, lisää 0,5dl kuohukermaa. Riko rakenne haarukalla, mutta vain hieman. Mausta suolalla.

2. Varaa itsellesi puuhaarukka, tai lasta jossa reiät. Näillä sekoittaessa munakasmassa menee niistä läpi ja kuohkeutuu.

3. Kuumenna pannu niin kuumaksi että se savuaa. Ja nyt nopeaa toimintaa. Lisää lusikallinen voita ja heti munakasmassa pannulle.

4. Liikuta pannua rauhallisesti eteen ja taakse hellalla, samalla kokoajan sekoittaen massaa voimakkaasti puuhaarukalla.

5. Kun munakas alkaa näyttää reikäiseltä, lopeta puuharukalla sekoittaminen. Liikuta pannua edestakaisin jolloin munakas kokoontuu taas.

6. Poista liedeltä ja laita keskelle täytettä jos haluat, esim. Juustoa. Taita taskuksi ja nauti heti.

Munakkaan teko perustuu kuumaan pannuun ja munamassan liikkeessä pitämiseen. Eli nopeasti kypsytys, ja vispauksella kuohkeus."

Henri Alen kertoo oppineensa munakkaan ohjeen toiselta huippukokilta, Markus Maulavirralta.


Sämpylöiden ohje löytyi tällä kertaa Skorpionin keittiöstä. Juuritaikina ehti lepäämään noin 4 tuntia ennen sämpylöiden valmistusta.

Kauraiset sämpylät juureen


Juuritaikina:
5 dl vettä
25 g tuorehiivaa
5 dl vehnäjauhoja

Sämpylätaikina:
2 tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
2 dl kaurahiutaleita (käytin neljänviljan hiutaleita)
4 dl vehnäjauhoja
2 dl graham-jauhoja


Sekoita kädenlämpöiseen veteen tuorehiiva. Lisää jauhot ja peitä kulho tuorekelmulla. Anna juuritaikinan käydä vähintään ½ tuntia. Juuritaikinan voi tehdä myös edellisenä iltana ja sämpylät voi leipoa sitten seuraavana päivänä. Juuri on valmis, kun taikina kuplii ja tuoksuu happamalle.
Sekoita juuritaikinaan suola, rypsiöljy ja kaurahiutaleet. Anna turvota hetki. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä leivinliinalla ja anna kohota ½ tuntia.

Leivo kohotetusta taikinasta n. 18 kpl sämpylöitä. Nosta uunipellille leivinliinan alle kohoamaan ½ tunniksi. Voitele kohonneet sämpylät vedellä, viillä pintaan koristeet, jos haluat. Uunin pohjalle voi laittaa metalliseen astiaan vettä, niin sämpylöihin saa rapeamman kuoren. Paista sämpylöitä 225C asteessa 12-15 minuuttia.


4 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää :) Mä tykkään syödä munakkaita lounaaksi, jos ei edellisen päivän ruokia ole jäänyt yli. Ovat niin ihanan nopeita tehdä. Täytyy kokeilla joskus tätäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syödään munakasta tosi usein iltapalaksi. Ja viikonloppuaamuisin pekonin kanssa! :)
      Minusta tämä oli ihan mielettömän hyvä munakas, tai munakokkeli, sitä termiä minä tästä käytän! Olen tainnut ennen laittaa ensinnäkin liikaa nestettä, toiseksi vatkannut munia ihan liikaa ja kolmanneksi paistanut liian pienellä lämmöllä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)