Sivut

maanantai 29. syyskuuta 2014

Viljaisat patongit


Olipas taas kiva viikonloppu! Isäntä lähti kavereiden kanssa reissuun ja minä & Viski otettiin kaikki ilo irti kaksin olosta. Tai eihän me ihan kaksin oltu. Oikeastaan nelisin, kun kisutkin oli kotona! ♥ Lauantaina olimme Salossa Ehyt-areenalla Pentupäivillä. Siellä vierähtikin mukavasti useampi tunti. Sieltä vielä sukulaisille kylään ja illalla oltiinkin molemmat niin väsyneitä että kaaduttiin melkein suoraan sänkyyn. Onneksi olin aamulla leiponut näitä ihania patonkeja Minkan ohjeella. Kyllä oli ihana iltapala teen kanssa! :) Tein puolikkaan annoksen (2 patonkia), mutta pistän tähän sen alkuperäisen ohjeen neljään patonkiin. Näitäkin patonkeja tulen varmasti tekemään uudelleen.

Viljaisat patongit (4 kpl)


5dl lämmintä vettä
1tl luomuhunajaa
2tl suolaa
2dl ruisjauhoja
2dl vehnäleseitä
2dl kaurahiutaleita
6dl sämpyläjauhoja
1pss kuivahiivaa
oliiviöljyä

Mittaa vesi taikinakulhoon, sekoita suola ja hunaja joukkoon.
Lisää ensin ruisjauhot, vehnäleseet sekä kaurahiutaleet ja sekoita hyvin.
Lisää muutama desi sämpyläjauhoja joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa kunnolla ja lisää taas muutama desi jauhoja.
Lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä ja jatka vaivaamista. Lisää vielä noin kaksi desiä jauhoja tai sen verran että taikina irtoaa kunnolla reunoilta. Kohota taikinaa liinan alla noin puoli tuntia.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja leikkaa neljään saman kokoiseen osaan. Muotoile patongeiksi ja asettele joko leivinpaperilla vuoratulle pellille tai patonkipeltien koloihin. Kohota liinan alla toiset puoli tuntia ja tee patonkeihin viillot terävällä veitsellä.
Paista +225 asteessa 20-25 minuuttia.


Sunnuntaina Viski sai ensin leikkiä rotutoverinsa Pepin kanssa ja illalla vielä Parsonrusselinterrieri Jekun kanssa. Vauhtia siis riitti sunnuntainakin! :)


Mukavaa, syksyistä viikkoa kaikille lukijoille! ♥

perjantai 26. syyskuuta 2014

Hyydytetty kinkkuvoileipäkakku


Työkaverin syntymäpäivien lähestyessä aloin kyselemään, että onkos se tänävuonna täytekakku vai voileipäkakku. Vastaus oli aika helposti arvattavissa: voileipäkakku! :) Omat aikataulut ei antanut myöden tehdä kunnon voileipäkakkua, joten tein tälläisen pikaisen, hyydytetyn version. Ja oli kyllä tämäkin ihan superhyvää!! Kyllä kelpasi töissä aamukaffen kanssa syödä! :)
Ohje on Hella ja houkutus- blogista.


Hyydytetty kinkkuvoileipäkakku (22 cm)

Pohja:
reilu puolikas pakettia Real-leipää
n. 80 g tuorejuustoa

Täyte:
4 liivatelehteä
pala kurkkua
ripaus suolaa
300 g palvikinkkua
1 suolakurkku
persiljaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ruohosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
1/2 dl laimeaa lihalientä
mustapippuria

Koristeluun:
salaatinlehtiä
kinkkusiivuja
kirsikkatomaatteja
fetajuustoa

Murusta Real-leipäsiivut pieneksi ja lisää joukkoon tuorejuustoa sen verran, että murumassa pysyy hyvin koossa. Voitele irtopohjavuoan reuna öljyllä ja laita se suoraan tarjoiluastialle ilman pohjaosaa. Painele leipämuru tarjoiluastian pohjalle vuoan reunojen sisäpuolelle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Raasta kurkku ja ripottele sen päälle suolaa. Valuta raasteesta ylimääräinen neste pois siivilässä.Pilko palvikinkku, suolakurkku ja persilja pieneksi. Sekoita yhteen maustamattoman tuorejuuston kanssa. Mittaa toiseen kulhoon ruohosipulituorejuusto sekä ranskankerma. Vatkaa ne hyvin sekaisin. Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja sulata lihaliemeen. Anna liivatenesteen hieman jäähtyä ja kaada se ruohosipulituorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen.
Yhdistä ruohosipulituorejuustoseos, kurkkuraaste sekä kinkkuseos keskenään. Mausta mustapippurilla. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä hyvin suojattuna jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mutta mielellään yön yli.Irrota reunus varovasti hyytyneen kakun ympäriltä. Koristele salaatinlehdillä ja kinkkurullilla ennen tarjoilua.


Onnea Ju$$i!!!! ♥

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Olutmarinoitu broileripata

Wuhuu, taas keittokirjahaaste eteni yhdellä kirjalla eteenpäin! Tosin pari uutta kirjaakin on tullut. Tai oikeastaan tämä nyt tekemäni ohje oli siitä toisesta uudesta kirjasta. Tuulikummun keittiössä blogia kirjoittavalta Kaisa Sillänpäältä ilmestyi hetki sitten "Reseptikuningatar" -kirja. Kirjassa oli monia ohjeita, jotka pitää jossain vaiheessa testata. Nyt testiin pääsi olutmarinoitu broileripata. Tässä ruoassa oli aika eksoottisia makuja (mm. kanelia broiskujen marinaadissa), mutta jos tykkää syödä jotain tavallisesta poikkeavaa, niin kannattaa testata. Joko uppoaa makuhermoihin tai sitten ei. Meillä isäntä ei oikein tykännyt, sillä tosin on antipatiaa muutenkin tomaattikastiketta kohtaan. Minusta tämä oli ihan ok...

Olutmarinoitu broileripata



8 broilerin ohutta fileeleikettä
Marinadi:
3 dl tummaa olutta
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
½ dl soijakastiketta
2 laakerinlehteä murskattuna
2 rkl sitruunamehua
2 jalapenoa silputtuna
2 tl kanelijauhetta
1 tl kuivattua timjamia
nippu tuoretta korianteria silputtuna
mustapippuria myllystä

Tomaattikastike:
500 g tomaattimurskaa
1 dl olutta
2 punaista paprikaa
1 sipuli
2 rkl fariinisokeria
1 rkl kanafondia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
200 g kirsikkatomaatteja

Koristeluun:
tuoretta korianteria tai persiljaa silputtuna

Leikkaa valkosipulinkynnet ohuiksi lastuiksi. Sekoita kaikki marinadin ainekset, laita broilerit liemeen ja nosta marinoitumaan noin kuudeksi tunniksi jääkaappiin. Valmista tomaattikastike: Paloittele paprikat ja silppua sipuli. Laita uunivuokaan kaikki muut tomaattikastikkeen ainekset paitsi kirsikkatomaatit. Ota broilerit marinadista pois ja laita uunivuokaan tomaattikastikkeen päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa 40-50 minuuttia. Lisää kirsikkatomaatit kypsymisen loppupuolella. Ripottele valmiin ruoan pinnalle tuoretta korianteria tai persiljaa.


Pata sai kaverikseen öljyssä ja yrteissä marinoituja bataattiranskiksi.


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa  
46. BBQ Kuuma grillikirja 
47. Grillatun kera  
48. Silliä ja silakkaa
49. Reseptikuningatar - palkittua kotiruokaa - UUSI
50. Kotilieden suolaiset herkut - UUSI

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tonnikala-pastasalaatti

Ja TAAS näitä pastasalaattiohjeita, toivottavasti ette jo ihan kyllästy!! Isäntä näitä vaan kärttää joka viikkoa, ja kuten tiedätte, niin on tylsä aina tehdä täysin samanlaisia salaatteja. Ohjeen olen napannut Essim-blogista, mutta lisäsin siihen vaan tuon pastan, mitä alkuperäisessä reseptissä ei ollut.

Tonnikala-pastasalaatti


1 pss Torino Tricolori simpukkapastaa
1 prk tillitonnikalaa
2 prk tonnikalaa öljyssä
1 friseesalaatti
1 pieni kurkku
1 paprika
1 iso prk ranskankermaa
1 pss tilli-ruohosipuli dippiä (Taffel)
½ tuubia aiolia
mustapippuria myllystä

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuutioi kurkku ja paprika sekä revi salaatti. Valuta tonnikaloista ylimääräiset öljyt pois. 
Ja sit ei muutakuin kaikki ainekset sekaisin, salaatti hetkeksi kylmään maustumaan ja avot, valmista tuli! :)


Olen muuten tehnyt tuonne yläpalkkiin reseptiarkistoa. Sinne tulee siis kaikki blogista löytyvät reseptit aakkosjärjestykseen ja suorat linkit resepteihin. Mutta tämä on siis vielä pahasti kesken. Julkaisin sen kuitenkin jo keskeneräisenä. Ehkä joku sieltä nyt jo löytää jonkun etsimänsä reseptin, hope so.... :)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kinderkakkua Tyynen kunniaksi


Hei ainahan on riittävän hyvä syy leipoa, eikös vaan!?! :) Tällä kertaa se oli meidän Tyyne-kisun nimipäivät. Nimipäiviä ei meillä muuten juhlita, mutta oman porukan kesken syödään kyllä aina kakkukahvit. Tyyne ei valitettavasti saanut kakkua maistaa, mutta kyllä se lampaan jauhelihakin ihan hyvin uppos.... ;)
Kinder-juustokakun ohje on löytynyt Keittiökriitikön -blogista. Hyvää oli, voi (ja pitää) tehdä toistekin! Pikku äksidentti tapahtu tuon päällisen kanssa... Laitoin folion kakun päälle ja folio oli ottanutkin hieman tuohon suklaakerrokseen kiinni, siitä siis pikku "skraaput" kakun päällä. Yritin peittää niitä punaisilla suklaasydämillä ja onnistuin siinä ihan luvattoman huonosti! :) Mutta ei haittaa, kakun maku ratkaisi....

Kinder-juustokakku (20 cm)


Pohja:
n.250g Domino-keksejä (Original)
50g voita

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
3dl + 4rkl vispikermaa
0,75dl sokeria
1 keltuainen
60g Rainbow Delizione 78% suklaata
150g Marabou-valkosuklaata
5½ liivatelehteä
½dl maitoa

Vuoraa 20cm-irtopohjavuoka leivinpaperilla; laita leivinpaperi pohjan päälle ennenkuin napsautat vuoan reunan kiinni. Halutessasi leikkaa pitkät leivinpaperisuikaleet myös vuoan reunoille, ne pysyvät hyvin kiinni jos voitelet reunat ensin.
Murskaa Domino-keksit ja lisää sulatettu kuuma voi. Sekoita hyvin, kaada täyte vuoan pohjalle ja levitä kevyesti tasaiseksi kerrokseksi.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Pilko molemmat suklaat erillisiin pieniin astioihin. Mittaa kummankin suklaan päälle 2rkl kermaa. Lämmitä kulhoja mikrossa 30s kerrallaan kunnes kerma lämpenee ja suklaa alkaa sulaa. Varo ylikuumentamasta.
Vaahdota 3dl vispikermaa pehmeäksi vaahdoksi. Laita erilliseen kulhoon tuorejuusto, sokeri ja keltuainen, vatkaa näitä pari minuuttia. Lisää juustoseokseen sulanut valkosuklaa, vatkaa sekaisin. Lisää vaahdotettu kerma, sekoita sähkövatkaimella ja käytä tarvittaessa nuolijaa apuna.
Kuumenna mikrossa kahvimukissa ½dl maitoa kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne kuumaan maitoon. Kaada liivateliemi kakkutäytteeseen samalla sähkövatkaimella sekoittaen.
Ota täytteestä noin 2dl erilleen, kaada loput vuokaan keksipohjan päälle ja siirrä heti pakastimeen jähmettymään. Lisää erilleen otettuun täytteeseen sulatettu tumma suklaa ja sekoita tasaiseksi. Odota että kakku jähmettyy hieman, 10-15 minuuttia.
ja kaada tummasuklaatäyte kakun päälle. Tasoita lusikalla ja siirrä kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.

 Ja ihan tiedoks vaan, että tää kakku oli IHAN MIELETTÖMÄN HYVÄÄ!!!!! *slurps* Ihan oli Kinder-suklaan makuista!!


Sankari itse ei suostunut edes poseeraamaan, vaan söi vaan tyytyväisenä oman lammasannoksensa! ! <3


P.S. Tyyne on saanut jo takaisin kesällä menettämänsä kilot! Nyt se on taas oma ihana, pulska itsensä!! <3

torstai 18. syyskuuta 2014

Arki-illan vuoka

Tässä tälläinen arkinen laatikkoherkku. Yleensä meillä syödään vähintään kerran parissa viikossa jauheliha-perunalaatikkoa, runsaalla juustolla ja kermalla. Tällä kertaa vähän erilainen versio. Ohje löytyi Sinin keittiöstä. Sinin ohjeessa oli käytetty 400 g jauhelihaa, itse laitoin 700 g. Yleensä tuplaan lihan määrän aina kaikkiin ruokiin, meillä kun asustaa tuo mies, jonka kroppa huutaa proteiinia koko ajan! ;) Kirjoitan tähän nyt kuitenkin sen alkuperäisen ohjeen.

Arki-illan vuoka


  400 g paistijauhelihaa
1 tetra yrttimaustettua tomaattimurskaa
2 rkl ketsuppia
2 tl soijakastiketta
1 tl sinappia
750 g valkosipuliperunoita (pakaste)
2,5-3 dl Valion 3 juustoa ruokakermaa
kirsikkatomaatteja
juustoraastetta
öljyä

Ruskista jauheliha. Lisää tomaattimurska ja mausteet, anna kiehahtaa. Öljyä vuoka ja laita siihen vuorotellen perunoita ja kastiketta. Kaada lisäksi päälle kerma ja laita puolitettuja kirsikkatomaatteja sekä juustoraastetta. Paista 225 asteessa 1 tunti.


Tänään illalla herkuttellaankin kakulla, Tyyne-kisun nimppareiden kunniaksi! <3

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Omena-puolukkapaistos


Pitäähän sitä vähintään yksi omppupaistos syksyn aikana tehdä, eikö...?!
Laumaeläjät -blogista löytyi ihana ohje, johon tuli omppujen lisäksi myös puolukkaa. Ja puolukkaa, sitähän riittää! Metsät on ihan punaisenaan tätä herkullista, hapanta marjaa.
Oikeaoppisesti marjat on tietenkin poimittu koiruuden kanssa, niinkuin alkuperäisessä ohjeessakin! :)
Minusta tämä oli ihan superhyvää, vaniljajätskin kanssa. Isäntä aika kovin irvisteli puolukoiden kohdalla! :) Yritin selittää, että puolukka on aika terveellistä. Ei auttanut, ei kuulemma ollut hyvää.

Omena-puolukkapaistos


4 omenaa
2 dl puolukkaa
3½ rkl fariinisokeria
75 g voita
1 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita

Kuoritut ja pilkotut omenat laitetaan voideltuun vuokaan ja päälle ripotellaan fariinisokeria ja puolukoita. Sulatettuun voihin sekoitetaan loput aineet ja annostellaan puolukoiden päälle. Koko tuotos uunin keskitasolle 175 asteeseen noin 20 minuutiksi ja eikun nautiskelemaan!
Fariinisokeri tuo ihanan kinuskisen maun puolukoiden päälle, nam!!! 


Tässä vielä muutama fiilistelykuva metsästä. Viskin kaverina ihana labbisrouva Moona.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Broileri-pastasalaatti


Nämä pastasalaatit on nyt meillä kovin IN! Kun edelliset on syöty niin jo pukkaa uutta. Meiän suosikki on viime aikoina ollut ehdottomasti tämä tonnikala-pastasalaatti, KLIK. Välillä pitää tonnikalaa vaihtaa taas broiskuun, ja tuloksena tällä kertaa tälläinen salaatti. Kiitokset Korot kopisten -blogiin herrrrkullisesta ohjeesta!!! <3

Broileri-pastasalaatti


 450 g broilerin sisäfilettä (fajitas maustettu)
n. 7 dl keittämätöntä pastaa (Torino Tricolor)
puolikas kurkku kuutioina
puolipurkkia kirsikkatomaatteja halkaistuna
2 pientä punasipulia viipaloituna
puoli punttia persiljaa hakattuna
paprikaa kuutioina
fetaa
1 prk Creme Bonjour Cuisine valkosipuli & yrtit
1 prk kermaviiliä
3 rkl majoneesia

Paista broiskut, anna jäähtyä ja kuutioi. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä.
Ja tämän jälkeen kaikki onkin hyvin simppeliä; sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna salaatin hetki maustua jääkaapissa ennen tarjoilua. NAM!!

HUOM! Innokas valokuvauskaveri! ;)


Tuo Creme Bonjour Cuisine toi ihan oman, hyvän makunsa salaattiin. Sen makua vaihtelemalla saa tietenkin taas uutta vaihtelua.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Hunajaiset uunikasvikset

Viikonlopun mökkeilyistä selvitty. Viski oli niin poikki viikonlopun jäljiltä, että nukkui sikeesti koko viime yön, ihan siihen saakka kun meidän herätyskellot aamulla soitti! :) Varmuuden vuoksi käytiin eilen päivällä vielä pyörähtämässä Match-Showssa Salossa (ei kehässä) ja se varmaan vei koiruuden loputkin voimat.
Viime viikolta jäi päivittämättä tämä älyhelppo uunikasvisten ohje. Anu Kääpiölinnan Köökistä pelasti yks päivä mut ruokapohdinnalta julkasemalla tän ohjeen, kiitos Anu! <3 Kasvikset sai seurakseen broiskua.

Hunajaiset uunikasvikset


1 punainen paprika
0,5-1 kesäkurpitsa
2 punasipulia
4-6 pientä perunaa
1-2rkl hunajaa
loraus öljyä
mustapippuria
0,5-1tl suolaa
muutama oksa tuoretta timjamia

  Paloittele puhdistetut kasvikset suurehkoiksi paloiksi ja nosta laakeaan uunivuokaan. Kaada päälle öljy ja hunaja, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ja heitä päälle muutama oksa timjamia.
  Kypsennä kasviksia 250-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Tarjoa sellaisenaan tai vaikkapa broileripihvien kera.


Kameraa tuli viikonloppuna käyteltyä jostain syystä ihan liian harvakseltaan, mutta tässä nyt muutama kuva jotka kamerasta löyty:


perjantai 12. syyskuuta 2014

Omenapiirakka rahkatäytteellä

Syksyn eka omppupiirakka!! <3


Taas meni minulle täysin uusi ohje kokeiluun. Alunperin ohje on Liian hyvää -blogista, mutta kun bongasin että Titakin oli samaista piirakkaa leiponut ja kovin sitä kehui, niin pakkohan minunkin oli!
Ja taas mamman luo "omppuvarkaisiin" ja piirakkapuuhiin. Ja hyvvvääää tuli!!

Omenapiirakkaa rahkatäytteellä

Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoa sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua voita tai margariini

Pohjataikina:
2/3 muruseoksesta
2 dl vaniljajogurttia (tai piimää + 1 tl vaniljasokeria)
1 kananmuna

Täyte:
1 litra pieniä omenakuutioita (5-6 omenaa)
(hieman kanelia)
1 tlk sitruunarahkaa (200 g)
1 tlk maustamatonta rahkaa (250 g)
1,5 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa

Sekoita muruseoksen kuivat aineet kulhossa sekaisin. Sulata rasva ja kaada jauhoseoksen sekaan. Vatkaa sähkövatkaimella nopeasti muruseokseksi. Älä vatkaa liikaa. Ota muruseoksesta 4,5 dl toiseen kulhoon, ja laita sivuun pinnan muruseosta varten.
Pohjataikinaa varten, lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen vaniljajogurtti ja kananmuna. Vatkaa nopeasti taikinaksi. Ei tarvitse olla sileää, vaan murupaakkuja saa jäädä.
Levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle suurelle uunipellille. Laita pienet  taikinanokareet leivinpaperin alle, uunipellin nurkkiin, että paperi pysyy paikallaan, kun levität tahmeaa taikinaa pellille.
Kuori ja kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. Levitä omenakuutiot piirakkapohjalle tasaisesti. Jos pidät kanelista, lisää hieman kanelia omenakuutioiden päälle .
Valmista rahkatäyte sekoittamalla rahkat, sokerit ja munat vatkaimella sileäksi seokseksi. Kaada täyteseos tasaisesti omenakuutioiden päälle.
Ripottele sivuun jättämäsi 4,5 dl muruseosta rahkatäytteen pinnalle, mahdollisimman tasaisesti.
Paista piirakka 175 asteessa uunin keskitasolla noin 40-45 min ylä/alalämmöllä. Piirakan pinta jää vaaleahkoksi, mutta pohja on yleensä tummempi. 


 Ja nyt kun omppuaika on, niin muistakaahan nämä muutkin herrrkulliset omppureseptit. En esimerkiksi ole kovin montaa kertaa maistanut näin hyviä sämpylöitä, kun nämä omppusämpylät, KLIK.


Ihan perinteisen omenapiirakan syöjälle suosittelen tätä muhkean omenapiirakan reseptiä, KLIK.
Ja minullekin saa suositella hyviä omppuohjeita, vink vink!! :)

torstai 11. syyskuuta 2014

SYKSY !!!!

En tiedä onko jo aiemmista kirjoituksista käynyt selväksi, että RAKASTAN SYKSYÄ!! 


Syksy tarkoittaa jotenkin aina sellaista "uuden alkua". Jollein se merkitsee kaiken loppua, kesän & vehreyden päättymistä. Itselle on ehkä lapsuudesta jäänyt päälle se uuden alku, koska syksyllä kuitenkin aina alkoi taas kesän jälkeen koulut ja uusi ringettekausi.


En vaan pysty saamaan tarpeekseni näistä ihanista kirpsakoista syysaamuista! Voisin vaan lenkkeillä metsässä ja tuoksutella ihania syksyn tuoksuja, ihan vaikka varastoon saakka. Ja nauttia alkavasta syksyn väriloistosta!


Eikä se syksy pelkkää harmautta ole! Nimittäin kuolleeksi luullut ruusupuskani tekee koko ajan vaan lisää uusia nuppuja... <3


Ja chili senkun kukoistaa. En tiedä milloin sitä oikein on aika nyppiä loputkin chilit pois puskasta, ennen kuin pakkanen vie koko sadon. Viime syksynä en malttanut odotella, että kaikki vihreät olisivat punertuneet, vaan otin ne pois vihertävinä. Ja hyviä chilejä niistä tuli, KLIK.


Viikonloppu mökkeillään Tammisaaressa. Toivottavasti ilmat suosivat silloinkin, ja saa tehdä piiiiitkiä lenkkejä ihanissa, sumuisissa aamuissa!! <3


Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille! <3