Sivut

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kuopion tyttöjen lihapata


Hauska nimi ruoalla vai mitä?! ☺ Resepti löytyi "Hyvää Ruokahalua! Kotikokin parhaat ruokaohjeet"-kirjasta. Samaan sarjaan kuuluu ainakin kaksi muuta ruokakirjaa. Ja nyt olen niiiiiin onnellinen, kun äiti antoi mulle nämä kaikki kolme osaa omaksi. Aina vanhempien tykönä käydessäni niitä selailin ja ohjeita kirjoittelin ylös. Nyt saan selailla niitä joka päivä kotona, ihanaa!! ☺
Noudatin lihapadan ohjetta muuten aika kirjaimellisesti, mutta hauduttelin padan leivinuunissa. Isännän mielestä tämä oli tosi hyvää, itse olin sitä mieltä että ihan ok ruokaa, mutta ei mitään superherkkua. Olisin ehkä tykännyt, että liemi olisi ollut hieman paksumpaa tavaraa. 
Mutta sama juttuhan meillä oli moskovanpadan KLIK kanssakin, isäntä tykkäs, minä en.

Kuopion tyttöjen lihapata

600 g porsaan lapaa tai kinkkua
2 rkl öljyä
½ dl soijakastiketta
1 paprika
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tlk herkkusieniä
suolaa
valkopippuria
vettä
2 dl kermaa
½ tlk hillosipuleita
1 prk ananasta
1 suolakurkku

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Paloittele liha kuutioiksi ja ruskista kevyesti öljyssä. Kaada kuutiot pataan. Lisää soijakastike, kuutioitu paprika, hienonnetut sipulit, viipaloidut valkosipulinkynnet ja herkkusienet.
Lisää pataan vettä niin että lihat peittyvät juuri ja juuri. Lisää suola ja valkopippuria maun mukaan. Peitä pata kannella ja kypsennä uunissa 45 minuuttia.
Lisää kerma, hillosipulit, ananaskuutiot ja kuutioitu suolakurkku. Anna hautua vielä 15 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa perunoiden tai riisin kanssa. 


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa
46. BBQ Kuuma grillikirja 
47. Grillatun kera  
48. Silliä ja silakkaa
49. Reseptikuningatar - palkittua kotiruokaa
50. Kotilieden suolaiset herkut 
51. Hyvää ruokahalua! Parhaat kasvis-, kana- ja kalaruoat  UUSI
52. Hyvää ruokahalua! Kotikokin parhaat ruokaohjeet  UUSI

4 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että noita kirjoja on muitakin! Yksi löytyy hyllystä ja nyt on aivan pakko saada muutkin :) Mun keittokirjaprojekti ei taida tulla koskaan valmiiksi.... Olisikohan keittokirjariippuvaisille jotain omaa tukiryhmää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa löytyy nyt se Kotikokin parhaat leivonnaiset, Kotikokin parhaat kasvis-kana-ja kalaruoat sekä Kotikokin parhaat ruokaohjeet.
      On kyllä ihan mielettömän hyvä kirjasarja! Suurinpiirtein kaikki ohjeet olisivat kokeilemisen arvoisia! ☺

      Poista
  2. Minä olen näemmä tehnyt Kuopion tyttöjen pataa ihan tietämättäni sen nimeä....ainesvalikoima koolataa mulle, joten pitääpä nyt ihan tieten tahtoen kokeilla tätä lyhyemmällää nesteellä.

    Minä laskin jossakin vaiheesa jonkin sortin keitto/leivontakirjoja olevan lähemmäs 200 kpl....käyttämättä suurin osa sen ekan selailu/lukemis kerran jälkeen. Luovuttelin niitä halukkaille, vaan vieläkin on ihan liikaa... ja lupaus etten lisää osta ei oikein tunnu pitävän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho..siinä on jo aika määrä kirjoja!! ☺ Mulla on ollut viitisenkymmentä, mutta nyt olen niistäkin jo muutamasta luopunut, koska mielestäni olen kaikki kokeilemisen arvoisen reseptit jo tehnyt.
      Sun pitää Kääpiölinnan Köökin Anun kanssa liittyyä Anonyymeihin keitto/leivontakirjahamstraajiin! ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)