Sivut

maanantai 26. lokakuuta 2015

Jauhottomat vohvelit


Viime viikolla kokkailtiin vaan samoilla vanhoilla resepteillä. Aina ei jaksa keksiä mitään "uutta" syötävää ja kaiken lisäksi tyhjenneltiin aika tehokkaasti jääkaappia ja pakastinta. Hyvä välillä tehdä sitäkin, muuten kertyy jääkaappiin kauheat vuoret koiralle menevää ruokaa! :) Ja Viski kiittää. 

Lettuja, voffeleita ja pannukakkua on tehnyt niiiiiin kovin mieli jo pidemmän aikaa, ja onneksi vähän kuin puolivahingossa törmäsin Myrkynkeittäjä -blogissa jauhottomiin vohveleihin. Pakkohan niitä oli heti testata. Tein puolikkaan ohjeen, koska yksin syödessä en tarvinnut ihan kymmentä vohvelia. Tai olis nekin saattaneet kaikki alas mennä. Kunhan on tarpeeksi mansikkahilloa ja kermavaahtoa!! ☺ Tykkään ehkä hieman rapeammista vohveleista, mutta nämä omat ruoka-ainekiellot huomioon ottaen nämä olivat ihan taivaallisen hyviä!! ♥

Jauhottomat vohvelit 
(n. 11 kpl)


8 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
1 dl vichyä
1 dl mantelijauhoa
3 tl psylliumia
1 dl voita sulana
2 tl leivinjauhetta
½ tl ruususuolaa
1 tl vaniljajauhetta

Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Surauta sauvasekoittimella kaikki ainekset sekaisin. Voit tehdä sen myös tehosekoittimessa. Voitele vohvelirauta voilla ja ala paistamaan. 
Ja nyt se tärkein osuus: tarjoile hillon ja kermavaahdon kera!! 


P.S. Tuolla ulkona on aika upea kuu!! Jotkut valittaa, että kun on niin kovin pimeää taas kun on syksy, mutta tervetuloa tänne maalle. Täällä on ainakin ollut monena iltana erittäinkin valoisaa kun kirkas taivas, kuu ja tähdet valaisee. Kyllä taas kelpaa ♥ 
(Vielä kun sais ostettua kameralle jalustan, että pääsis paremmin kuvailemaan myös pimeällä)


8 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa oli äsken ratsastaa naapurin sänkipellolla kuun valossa! 💟 Ihana oli myös mennä töihin aamulla, kun oli valoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä sit niin älyttömän valoisa ilta! Kävin Viskin kanssa ulkona vielä joskus hiukan ennen yhtätoista ja harmitti kun ei tullut lähdettyä vielä lenkille myöhään illalla. Upea ilma!! ♥

      Poista
  2. Kyllä näyttää vohvelit herkuilta :P
    Ja kuu oli kyllä niin kirkas, että oikein häikäisi.. Aivan upea keli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohvelit kera IIIISOON määrän kermavaahtoa - ei voi mennä vikaan! ;)
      Ja hieno keli näemmä jatkuu vielä tänään illallakin. Juuri tultiin Viskin kanssa kuutamokävelyltä. Upeaa ♥

      Poista
  3. Näyttävät hyviltä nuo vohvelit! Onko sinulla siis keliakia ? Se rajoittaakin aikalailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita!! Mulla ei ole keliakiaa, mutta mun suolisto ei kestä suomalaisia viljoja eikä perunaa (missään muodossa, ei edes perunajauhoja). Se aiheuttaa vähän päänvaivaa kun haluaisi leipoa. Mutta onneksi on kivoja blogeja maailma täynnä mistä etsiä hyviä ruokaohjeita!!! ♥

      Poista
  4. Itse olen kärsinyt n.15 vuotta suolisto-oireista, ei varsinaista sairautta, kuin paksusuolen ärtyisyys tmv... Kaikkien tähystyksien ja koepalojen sekä erilaisten ruokavalioiden jälkeen oli helpottavaa kuulla ettei mitään vakavaa ole. Apteekista saatavaa Vi-Siblin kuitulisää olen käyttänyt mitallisen päivässä, on helpottanut elämää huomattavasti! Suosittelen sitä, nykyään perunaa menee melkein joka päivä sekä leipää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!! Mä pidän nyt ainakin puolivuotta tämän ruokavalion, ja kokeilen sit pikkuhiljaa yksi aine kerrallaan että mitä vatsa kestää. Mutta hyvä tietää että sulla on Vi-Siblin auttanut. Kävin heti tsekkaamassa että mikä aine se oikein oli. Näytti siellä nettisivuilla olevan aimo kasa reseptejäkin mihin sitä voi käyttää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)