Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2015

Pikkujoulut ♥ & jouluiset luumumaljat


Pidettiin äidin kanssa lauantaina jo perinteeksi muodostuneet pikkujoulut. Pikkujoulujen perimmäinen tarkoitus meillä on testata uusia herkkuja, ja päättää sitten, että mitkä niistä päätyy joulupöytään saakka. Yleensä jouluna kun mennään vähän periaatteella jotain uutta ja jotain vanhaa. Ja kyllä oli taas pöydät kukkuroillaan, huh huh... :D Vieläkin vatsassa tuntuu kun miettii sitä ruokamäärää mitä tuli syötyä. Tässä vähän fiiliskuvia lauantailta. Laitan näitä ohjeita tänne vähän pikkuhiljaa, kunhan saan reseptit ja kuvat kaiveltua esiin.


Ja hupsista mikä moka, unohdin täysin ottaa kinkusta kuvan!! Mutta kinkkuakin siis oli - ja riittävästi!! :D


Ja tämä yksi pölhöläinenkin oli mukana juhlimassa pikkujouluja ♥


Aloitan reseptien kirjaamisen jälkkäristä, eli jouluisista luumumaljoista. Ohje löytyi Maku -lehden numerosta 6/2009. Ja tämä keräsi kovin kehuja ja itsekin tykästyin kyllä kovasti. Tuo luumusose korvaa kyllä niin täysin normaalin luumuhillon, voin sanoa että sata kertaa parempaa. Konjakki tuo siihen vielä oman makuvivahteensa maistumatta kuitenkaan liikaa. Ohjeessa näihin jälkkärimaljoihin oli laitettu myös piparkakut. Kirjaan ne nyt tähänkin, mutta me jätettiin ne pois, koska minä en niitä olisi kuitenkaan saanut syödä. Ja hyvin toimi ihan ilman niitäkin. 

Jouluiset luumumaljat
6 annosta


2 dl vettä
3 rkl sokeria (tai makeutusaineitta)
200 g kuivattuja luumuja
½ dl konjakkia
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g mascarponejuustoa
(12 kpl piparkakkuja)

Pinnalle:
3 tl kanelia

Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa. Lisää luumut ja konjakki. Jos haluat, että konjakista haihtuu alkoholi niin anna sen kiehahtaa hetken aikaa. Ota kattila pois liedeltä ja anna luumujen maustua nesteessä muutamia tunteja, mielellään jääkaapissa yön yli.
Valuta luumut ja soseuta ne esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää puolet liemestä luumusoseeseen. Säästä loppu liemi. Vaahdota vaniljakastike ja yhdistä vaahto juuston kanssa. Lisää tarvittaessa sokeria.
Kostuta keksit luumujen liotusliemessä. Kokoa jälkiruoat laseihin kerroksittain. Pane pohjalle pipari, seuraavaksi luumusosetta ja vaniljavaahtoa. Laseihin mahtuu kahdesta kolmeen kerrokseen. Nosta jouluiset luumumaljat jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi. Koristele ennen tarjoilua kanelilla.


P.S. Hyvää 1.adventtia kaikille!!! ♥ 
Huomenna saakin raaputtaa ensimmäisen luukun Veikkauksen jouluarvasta, jeeeee!! ;)

perjantai 27. marraskuuta 2015

UUUH mikä Focaccia (vehnätön)


 Nyt osu ja uppos! Testatkaa vaikka ite! :)
Täytettä voi vaihdella oman maun mukaan. Mun oli IHAN PAKKO hakea ihania valkosipulitäytteisiä oliiveja Lidlistä. Suurin osa tais päätyä mun suuhun jo ennen tätä focaccian leivontaa, mutta muutama sentään riitti tähänkin päälle.... ;) Tomaatti sopis varmaan kans aika hyvin, aion sitä testata seuraavaksi.

P.S. Maistatin tätä leipää muutamalla jotka normaalisti syövät ihan vehnäleipää, ja he eivät kyllä osanneet sanoa, että tässä olisi ollut jotain erikoista. Itse kyllä tarkan makuni kanssa maistoin mantelijauhon maun, mutta tätä sopii siis tarjota ihan kaikille!!

Focaccia-leipä


4 munaa
200 g tuorejuustoa (yrtti)
100 g sulatettua voita
2 dl mantelijauhoa
2 rkl psylliumjauhetta
1 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
punasipulia
fetajuustoa
vihreitä oliiveja
oreganoa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat kuohkeiksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Hämmennä joukkoon sulatettu voi. 
Sekoita kaikki kuivat  ainekset keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina uunivuokaan (n. 15x23 cm). Painele pilkottu fetajuusto ja oliivit taikinaan.
Ripottele pinnalle oreganoa ja halutessasi vähän sormisuolaa ja oliiviöljyä.
Paista uunin keskiosassa n. 25 minuuttia.


Huomenna vietetäänkin äidin kanssa pikkujouluja. Aikamoisen kauppalistan kanssa kotiuduttu kaupasta ja nyt alkaakin sitten ruokien valmistelu. Tässä linkki meidän viime vuoden pikkujouluihin. Silloinkin oli ihan mielettömät ruuat, ja tänä vuonna ruokamäärä on vaan lisääntynyt (..ja syöjät pienentyneet...paitsi Viski on kasvanut) ☺


 Tästä kasasta pitäisi viisi eri "ruokalajia" saada aikaiseksi. Saas nähdä kuinka käy!! Ja jos hyvin käy, niin täällä blogin puolellakin seuraavat ohjeet on sitten näitä pikkujoulunaposteltavia.


Mukavaa & rentouttavaa viikonloppua kaikille!! ♥

torstai 26. marraskuuta 2015

Pikkasen parempi kalasoppa


Löytyi soppa ohje johon ei alunperinkään tullut perunaa, joten pakkohan sitä oli testata! Ja sitä paitsi, mitä viikosta tulee, ellei ole yhtään soppapäivää...?! Kaavoihin kangistuneelle ei ainakaan yhtään mitään! :D Sopan ohje on Karpin keittokirjasta. Ja hei, ihan vinkiksi vaan, että tuo kylmäsavulohi sopii keittoon ihan mielettömän hyvin!! Ja aika näppärä vaan heittää sinne liemen joukkoon ja sinne se hajoaa itsekseen paloiksi. 

Karpin parempi kalakeitto


2 sipulia
25 g voita
n. 200 g lanttua
n. 100 g palsternakkaa
n. 100 g juuriselleriä
1 porkkana
200 g kylmäsavulohiviipaleita
100 g katkarapuja
1 dl kermaa
120 g smetanaa
tilliä 
vettä
(tilkka kuivaa valkoviiniä)
valkopippuria
suolaa

Hienonna sipulit ja kuullota ne voissa padan tai kattilan pohjalla. Varo ruskistamasta. Lisää samalla seokseen murskattua valkopippuria.
Lisää noin puoli litraa vettä (ja valkoviini niin halutessasi) sekä kuoritut ja kuutioidut kasvikset. Hauduta kasvikset pehmeiksi.
Lisää kylmäsavulohi ja katkaravut (itse lisäsin jäisinä). Kala hajoaa keittoon vaikka lisäisit sen melko suurinakin paloina ja kypsyy miltei samantien. Sekoita keittoon kerma ja smetana, lisää vettä tarvittaessa. Kuumenna, mutta varo keittämästä.
Silppua päälle tilliä ja halutessasi nokare voita. Tarkista suola. Lisää tarvittaessa myös valkopippuria.


 Tämän keiton kanssa sopii erinomaisen hyvin mm. nämä ihanat juustomuffinit, nam! Ja kannattaa hieman lämmittää niitä muffineita ennen tarjoilua, niin juuston maut tulevat paremmin esiin.


tiistai 24. marraskuuta 2015

Remouladekastike kalalle & vähän kotia jouluisammaksi ♥


Kovin on ollut kalapainotteista ruokavalioni isännän poissaollessa. En tiedä mistä johtuu. Ehkä siitä, että kala on niin nopeaa ja helppoa ruokaa. Paistettu lohi on mun suurta herkkua ja tällä kertaa paistoin lohen medaljongien muodossa. Ja ei että tuli tehtyä hyvää remouladekastiketta lohelle kaveriksi, nam!! Tämä sopisi myös uuniperunan kaveriksi. 

Remouladekastike


150 g ranskankermaa
150 g majoneesia
150 g maustekurkkuja
n. ½ dl tilliä
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan puristettu mehu
1 tl dijonsinappia
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria

Sekoita majoneesi ja ranskankerma kulhossa. Lisää sekaan hienoksi pilkotut maustekurkut, silputtu tilli sekä sitruunankuori ja -mehu. Sekoita joukkoon sinappi, (tarvittaessa suola) ja mustapippuri. Lisää sokeria maun mukaan. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa. 


Eilisellä Viskin katoamistemppu -retkellä tuli napattua mukaan muutama pieni mänty, jotka päätyivät kotitalon ulkorappusille. Ai että kun nyt on niiiin ihanan kotoisan, jouluista ♥


Männyn juureen laitoin kasan käpyjä, jotka värjäsin sprayn kanssa hopeisiksi. Näissä pimeissä kuvissa ne ei vaan oikeen tule esille.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Herkulliset juustomuffinit (vehnätön)


Mun on pitkään tehnyt mieli mätiä, kaikkine oheisherkkuineen. Ei vaan ole vielä löytynyt kunnollista korvaajaa tavalliselle saaristolaisleivälle. Yksi resepti on kokeiltu, mutta se vaatii vielä vähän kehittämistä, ennen kuin sen voi julkaista. Tämä juustomuffinien ohje on isännän mulle ostamasta kirjasta Leivo arkeen ja juhlaan ilman sokeria ja vehnäjauhoja. Ohjeessa näitä juustomuffineja suositeltiin juuri mädin kanssa tarjottavaksi tai sitten vaikkapa lämpimän keiton kumppaniksi. Aluksi vähän epäilin, että voiko tälläinen toimia mädin kanssa, mutta kyllä se vaan toimi! Ja kaiken lisäksi meiltä ei jääkaapista löynyt kuin normi Oltermannia ja tein nämä siitä, mutta kannattaa kokeilla jotain vähän mausteisempaakin juustoa. 

Juustomuffinit 
n. 8 kpl


 150 g juustoraastetta (Västerbottenost tai muu voimakas juusto)
1,75 dl kuohukermaa
1 kananmuna
1 keltuainen
mustapippuria

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita taikinaksi. Annostele taikina tasaisesti muffinipellille. Paista uunin alaosassa noin 40 minuuttia.
P.S. Kannattaa paistaa silikonivuoissa, niin muffinit saa nätisti irroitettua.


 Ja näiden kanssa sopii tosiaan erinomaisesti mäti, smetana ja punasipuli! Mietin näitä pikkujoulunaposteltavaksi ja mieleeni tuli heti, että näiden kanssa voisi sopia myös poro. Ja suosittelen kokeilemaan erityisesti tätä ihanaa porotahnaa.  


Pojankoltiaisemme Viski aiheutti mulle tänään ihan vähän sydämentykytyksiä... Oltiin lenkillä, Viski vapaana ja yhtäkkiä se vaan häippäs. Onneksi oltiin metsässä. Aluksi luulin, että jaahas, taas se jaakaa lintuja. Mutta kun koiraa ei alkanut kuulumaan viiden minuutin päästäkään, tajusin, että jonkun muun eläimen perään se nyt taisi lähteä.

Itse en nähnyt mitään eläintä, mutta kai se sai vaan jonkun hajun ja lähti sen perään. Istuin kylmänrauhallisesti samassa paikassa, välillä vihellellen huonolla vihellystaidollani ja 45 minuutin kuluttua koira tuli takaisin samaan paikkaan, LUOJAN KIITOS ♥


Ehdin siinä odotellesani jo käymään mielessä kaikki pahimmat vaihtoehdot ja mietin jo kuinka pystyn soittamaan isännälle Ruotsiin ja kertomaan, että by the way, meillä ei ole enää koiraa..... 

Viski näyttää kieltä ☻

Vaikka se välillä aika rasittava koira onkin ;) niin kyllä mä siitä silti ihan mahottoman paljon tykkään!! ♥

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Suklaatryffelikakku Daimilla ja Baileysillä


Hei näillä aineksilla ei voi kovin pahasti mennä metikköön. Eikä kyllä mentykään - IHANA kakku!! ♥ Ja mikä parasta, tähän ei tullut yhtään jauhoja, eli sain ihan hyvällä omalla tunnolla ottaa toisenkin palasen. Ja kolmannen. Ja neljännen. Ohje on Jauhoton taikina -blogista, eikä sitä turhaan siellä hehkutettu. Aikuiseen makuun sopiva kakku, miksei vaikka pikkujouluihin..?!
Ja ihan turhaan olen jännittänyt kakun vesihauteessa tekemistä. Helppoa kuin heinänteko (onko heinänteko edes oikeesti helppoa...?!). Annoin pohjan varmuudeksi olla uunissa 50 minuuttia, koska en halunnut epäonnistua. Ja mielestäni pohja oli silti ihanan mehukas. Eli kannattaa sitä uunissa olo aikaa tarkkailla oman uunin mukaan.

Suklaatryffelikakku


0,75 dl vettä
120 g sokeria
200 g hyvää tummaa suklaata
75 g voita
3 isoa kananmunaa haarukalla sekoitettuna
2 rkl Baileysia
1 Daim (pieni)

Baileysvaahto:
½ dl vaniljakastikeainesta (esim. Blå Bland Vanhan ajan vaniljakastike)
½ dl maitoa
2 dl vispikermaa
3 rkl Baileysia

Koristeluun:
Daimia

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Leivinpaperoi irtopohjavuoan pohja ja kiedo ympärille kaksinkertainen folio. (Käytin 18 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa.) Murustele Daim ja laita se vuoan pohjalle. 
Kiehauta vesi ja sokeri sekoitellen niin, että sokeri liukenee. Lisää joukkoon sulamaan suklaa ja voi. Sekoita tasaiseksi, kun ne ovat sulaneet. Anna jäähtyä noin 10-15 minuuttia.
 Lisää hieman jäähtyneeseen massaan kananmunat (Kananmunia ei saa laittaa liian kuumaan massaan). Sekoita tasaiseksi ja lisää vielä Baileys. Kaada vuokaan. Nosta vuoka syvälle uunipellille. Nosta pelti uuniin ja kaada pellille sitten sentin parin kerros kiehuvaa vettä. Ole varovainen. Paista noin 40-50 minuuttia. Kakkua ei saa paistaa liikaa ettei mehevyys katoa. Sen pitää olla juuri ja juuri keskeltä kiinteää. Ei hyllyvää, mutta sellaista tukevaa tutisevaa. Ota pois uunista ja nosta varoen pois vesihauteesta. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä, sitten useamman tunnin (tai yön yli) jääkaapissa.
Baileysvaahtoa varten mittaa ainekset kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella hyväksi vaahdoksi, noin 3-4 minuuttia. Levitä pohjan päälle ja nosta kakku vielä jääkaappiin pariksi tunniksi. Irroita kakku vuoasta. Pyöräytä veitsellä reunat ensin varovasti irti ja avaa vasta sitten vuoan mekanismi. Nosta tarjoilulautaselle sekä koristele Daim-rakeilla tai rouheella ennen tarjoilua.

P.S. Huomasin vasta tuossa tekovaiheessa, että tuo Blå Blandin vaniljakastike sisälsi perunatärkkelystä, jota minä en kovin mielellään saisi syödä....

Voi olla että pari lasillista Baileysia meni myös leipurin suusta alas.... ;)

Mulla oli kunnia tarjota tätä kakkua ihanille vieraille eilen!! ♥ Kiitos vielä kerran Nonnulan Jonnalle + perheelle vierailusta, oli ihana nähdä teitä!! ♥ Ja ihan parhautta tavata bloggaajakavereita!!!!! ♥
Tarjosin vieraille myös näitä ihania suolaisia joulutorttuja sekä minijoulutorttuja (yksi torttulevy jaetaan 8 osaan). 


Ja mikä ihaninta tässä viikonlopussa, meille on satanut LUNTA!!! ♥ Iloitaan tästä niin kauan kuin se tuolla maassa pysyy!!!