Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Tonnikala-kasvismunakas


Isäntä vietti viime viikon kalareissussa ja minä nautin ensinnäkin siitä että sain olla ihan yksikseni ja myös siitä, että ei ollut mitään "pakkoa" laittaa ruokaa. Itse kun pärjään hieman pienemmällä ruokamäärällä, toisin kuin tuo miesväki. Ja tunnustetaan, taisin muutaman kerran käydä kyllä äidin lihapatojen äärellä! ;)
Tälläisen munakkaan kuitenkin joku päivä taioin, ja tätä sitten söinkin niin ilta- kuin aamu- ja välipalaksikin.
Idean tähän sain Arleenalta Kotona -blogista. Siellä oli vaan tehty kokonaan kasvismunakas, itse lisäsin tuon tonnikalan mukaan vähän makua ja ruokaisuutta tuomaan.

Tonnikala-kasvismunakas

2 kevätsipulia pilkottuna
pala varhaiskaalta pienittynä (kaksi kourallista)
2 rkl voita
180 g pakastejuureksia,  porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, purjoa
5 kananmunaa
3/4 dl maitoa
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
suolaa, mustapippuria ja pilkottua basilikaa
100 g juustoraastetta
tomaattia
basilikaa

Kuullota sipuli- ja kaalisilppu rasvassa.
Voitele uunivuoka. Lisää vuokaan sipuli- ja kaaliseos sekä
jäiset pakastekasvikset. Sekoita munat, maito ja tonnikala keskenään, mausta ja kaada vuokaan kasvisten päälle. Ripottele juusto päälle ja pistä munakas uuniin 200 asteeseen n.15 minuutiksi. Viipaloi pinnalle tomaattia ja nosta vuoka takaisin uuniin n. 4 minuutiksi. Levitä valmiin munakkaan pinnalle basilikaa.


 Vitsit että olen ihastellut näitä pinkkejä paaleja! ♥ Joku kommentoikin Instagramissa, että näyttävät ihan isoilta vaahtokarkeilta. Hauska näky peltojen keskellä!!

2 kommenttia:

  1. Tulinpa pistäytymään Koivurannassa, täällä on aina kivoja kuvia ruokapuolen lisäksi:)
    Munakkaat ovat nopsaan valmiita, kyllä tuolla yön yli pääsee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla! ♥ Ja kiva kun jätit kommentin vierailustasi.
      Se on kyllä munakkaiden paras puoli - nopeasti vatsan täyttävää ruokaa/välipalaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)