Sivut

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kevätreissu Öölantiin, osa 2.


Mukavaa vappua kaikille! 💚 
Palataan meidän vappuun Ruotsissa vasta seuraavassa päivityksessä. 



Tässä meidän sunnuntain seikkailuja. Aurinko paistoi koko päivän kyllä niin pilvettömältä taivaalta, että palovammoilta oli lähes mahdoton välttyä. Etenkin kun pakkauslistalta oli tänä(kin) vuonna unohtunut aurinkorasva sekä ymmärrys siitä, että aurinko tosiaan polttaa vaikka tuulisessa paikassa tuntuisikin niin mukavan viileältä.


Viskikin otti ilon irti lämpöisestä kelistä ja hiekkadyyneistä 😂 

..ja just taisin viime postauksessa sanoa, että Viski ei milloinkaan ikinä saa olla täällä vapaana. Mutta pakko sitä välillä on "turvallisissa" paikoissa päästää vähän irroittelemaan, niin jaksaa taas olla hihnan päässä. Voi sitä vapaana juoksemisen iloa ja riemua!!


Kalat päätti olla koko päivän "suut supussa", joten kalasaaliit jäi vähän ohkasiksi. 
Mutta sitähän se kalastus aina välillä on. 😆 Ahti antaa jos on antaakseen.


Illaksi siirryttiin saaren itäpuolelta länsipuolelle. Ja tämän siirtymisen huomaa hyvin maiseman muuttumisesta. Itäpuolella saarta on enemmän tasaista biitsiä, länsipuolella taas vähän jylhempää maisemaa. 


Näissä maisemissa kävelisi ja kuljeskelisi kyllä pidempäänkin. Oli kiva kuunnella kun maininki löi hiljalleen rantaan ja aurinko pikkuhiljaa alkoi laskemaan horistontin taa. Ai että! Näitä hetkiä lisää kiitos! 💙

Ja lehmätkin pysyivät vielä toistaiseksi navetoissaan, joten saimme ihan rauhassa Viskin kanssa tallustella rantatietä. 


Huomenna olis tarkoitus koko päivä pyhittää kalastukselle. Toivotaan, että Öölannin Ahti olisi meille silloin hieman suotuisampi... 😊

Aurinkoista Vappupäivää kaikille! 🌞


6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia reissusta ja hienot maisemat kyllä. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia. Tuli itsellekin ohan lpoma fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Niin tulee itsellekin, mutta onneksi kesäloma taas jo pian koittaa... :)

      Poista
  3. Oi että, on kyllä niin kauniin näköistä tuolla. Meri ja maisemat <3 Ja mikä Vappuilma teillä :)! Täällä Suomessa on tänään ollut sateista ja aika viileää, onneksi eilen oli aurinkoakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura!! <3
      Olen niin samaa mieltä sun kanssa, että meri ja maisemat <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)