Sivut

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Helpot linssipihvit


Jos taas pitkästä aikaa blogin pariin. Aikamme on viime aikoina mennyt ihan muissa jutuissa, mutta voisin kirjoittaa siitä ihan oman postauksensa! 😉
Edelleen pyritään (tai minä pyrin, mies ei) syömään kasvisruokaa joka päivä. Sillon on päivä onnistunut ruokailullisesti, kun toinen päivän aterioista on kasvisruokaa. Mutta en siitä nyt niin suuria paineita ole ottanut.

Tässä ohje erittäin helppoihin linssipihveihin. Ohje on K-ruoka -sivustolta. Kannattaa ottaa pihveihin kunnon paistopinta pannulta. Inkiväärin ja currytahnan kanssa kannattaa olla tarkkana. Suosittelen lisäilemään niitä ohjeeseen vähän pikkuhiljaa. Molemmat on voimakkaita makuja ja niistä joko tykkää tai ei tykkää. Itse taisin molempia laittaa reilusti enemmän mitä ohje sanoo. Mutta maistamalla se selviää.


Linssipihvit


2 tlk punaisia linssejä suolaliemessä (säilyketetra)
2 porkkanaa
2 rkl maissitärkkelystä
3/4 tl suolaa
½ tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl punaista currytahnaa

Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. 
Ota sivuun 1 dl valutettuja, huuhdeltuja linssejä ja soseuta loput tasaiseksi. 
Sekoita soseutetut ja kokonaiset linssit, porkkanaraaste, maissitärkkelys, suola, inkivääri ja currytahna kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina pienehköiksi pihveiksi.
Paista pihvit pannulla miedolla lämmöllä öljyssä molemmin puolin 5-7 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin rapeapintaisia.



Pihvien kanssa sopi hyvin hyörytetyt (pakaste)kasvikset sekä itse tehty kermaviilikastike (sinappia, sitruunamehua, suolaa, mustapippuria ja tilliä)



Kotipiha alkaa jo hiekka-ja kivetysosuuksiltaan olemaan jo lähes sula. Onneksi sitä "pääkallo" vaihetta ei kestänyt kovinkaan montaa päivää. Meidän pihaan paistaa koko päivän aurinko, aina kun se vaan paistaa, joten lumet saavat kyytiä aika nopeasti. 



Joki on keskeltä jo auki. Liekö koko talvena ollutkaan kovin paksun jään peitossa. Mutta rannat ovat vielä niin paksussa jäässä, että vielä uskaltaa hyvin siellä kävellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)