Keväinen Öölanti, osa 2

Lupailin viime viikolla lisää kuvia Öölannin reissulta, joten tässä niitä tulee. 

MERITAIMEN on syyllinen siihen, että me kerta toisensa jälkeen löydämme itsemme Öölannista. Tämä vuosi oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa minäkin kalastin siellä. Olen aina sanonut että minua ei niihin kahluuhommiin saa 🙈 mutta älä koskaan sano ei koskaan. Viime kesänä kalastuskärpänen puraisi niin kovin, että nyt kiinnostaa kyllä kaikki erilaiset kalastamisen muodot.

Haettiin Kalmarin XXL:stä mulle kahluupöksyt ja ystävä lainasi kahluukengät (kiitos Kati ❤) ja ei muuta kuin reisiä myöden mereen. 

Ja sehän oli jännää, välillä vähän pelottavaakin, hauskaa ja kovin koukuttavaa touhua. Ja aika raskasta. Etenkin tällaiselle vielä vähän "kömpelölle" kahlaajalle.

Eikä siellä meressä ihan turhan takia seisty ja viskottu uistinta ulapalle.

Kaksi mertsaria sain ylös saakka. Yhden karkuutin ja yhden sain seuraamaan uistinta, mutta se ei halunnut tarrata kiinni. Hyvä saalis siis tällaiselle aloittelijalle. 💪
Isoin saalis oli tuo alla olevassa kuvassa näkyvä 65 cm. Ottipelinä toimi koko reissun ajan kotimainen Vekkuli- uistin. 👍

Enhän minä sieltä olisi mitään kalaa saanut ilman tuota loistavaa opasta eli omaa aviomiestäni. Jos olisin omatoimisesti mennyt etsimään meritaimenta, niin siellä etsisin edelleenkin. Se on vähän sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta jos ei yhtään tiedä mitä tekee.

Oli muuten jännä fiilis seistä meressä ja huomata, että hyvin hyvin utelias hylje tulee suhteellisen lähelle ihmettelemään, että olemmekos mahdollisesti samoilla kala-apajilla! 😁 Harmi kun en uskaltanut kameraa pitää mukana vedessä, olis saanut hauskoja kuvia.

Ja saatiinpas me tällä reissulla myös elämämme ensimmäiset nokkahauet. Tuli oikein tuplatärpillä. Nämä ovat kuulemma Virossa suurta herkkua savustettuna. Ei kokeiltu, kun ei ollut savupönttöä mukana. Olis kyllä joskus ihan mielenkiintoista maistaa. Hauskan näköinen otus se joka tapauksessa on pitkän nokkansa kanssa! 😀

Koska valokuvaaminen jäi nyt vähän kalastuksen jalkoihin, oli kalapaikkaa vaihdettaessa aina hyvää aikaa kuvailla. Ja bongailla mm. eläimiä.

Öölannissa ei ole sellaista "kaniongelmaa" kuin Gotlannissa, mutta kyllä sielläkin niihin törmäsi. Yks aamu näimme Viskin kanssa lenkillä ollessa sellaisen ehkä max 15 cm korkean, pikimustan kaninpoikasen. Oli aika söpö! Olisin voinut jopa harkita adoptoivani sen. Mutta tuntuu vähän turhalta kasvattamalla kasvattaa Viskille potentiaalista saalistettavaa... 🙈

Ja pääsin sentään pikaisesti kuvaamaan myös Pohjois-Öölanin majakan, Långe Erikin. Ensimmäistä kertaa nähtiin majakkasaarella lampaat, joten sen vuoksi Viski ei tällä kertaa sinne tullut ollenkaan. Ja kelikin siellä oli aika karsea, joten kalastuksetkin jäi tällä kertaa väliin. Tosin ymmärsin myös, että tuo pohjoinen on sen verran haastava paikka kahlata, että olisin sen ehkä muutoinkin jättänyt suosiolla väliin.

Jos on Suomenkin luonto kaunista, niin kyllä on Öölanninkin ❤

Kiitos Öölanti - toivottavasti näemme taas ensi keväänä! ❤
Ehkä jopa vähän pidemmän reissun merkeissä.... 😉