Lempeitä tuulia ❤

Olin viime perjantaina ehkä tähän astisen elämäni kovimman paikan edessä, kun kävimme saattelemassa hyvän ystävämme hänen viimeiselle matkalleen. 

Vakavan sairauden ollessa kyseessä tämä ns. oli odotettavissa. Mutta kyllä sitä ihmismieli silti haluaa suojella itseään siltä kuolema -sanalta ja viimeiseen saakka on toivonut parasta.

Suru-uutinen tavoitti meidät kun olimme vielä Öölannissa. Kalastus oli parasta terapiaa suruun, koska siinä ei pysty keskittymään mihinkään ylimääräiseen.

Kotiin tullessa asia vasta kunnolla jysähti tajuntaan. En oikeasti enää näe rakasta ystävääni koskaan. Ei enää yhteisiä patikointireissuja. "Pirkkoporukkamme" on nyt yhtä ihanaa pirkkoa vajaampi.

Yhteinen ystävämme lohdutti surussa kauniilla sanoilla: 

Muistot on toiseksi parasta elämässä. Niiden tekeminen parasta. ❤

Rakas ystävä, 

ei me oltaisi sinusta vielä luovuttu, mutta ei maailma sitä meiltä kysynyt.

Sydämissämme kuljet ikuisesti.

❤ H ❤

(Kuvat ovat yhteiseltä Pyhä-Luosto reissultamme) ✰