Sivut

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Parmesaanilihapullat ja tomaattipasta


Oih voih ja nam... ❤ Tämä oli jotain niin täydellisen hyvää. Vielä muutama vuosi sitten en olisi osannut kuvitella, että yhdistän pastan ja lihapullat. Mutta kun tälle tielle on lähdetty, ei paluuta ole.
Ohje on Yhteishyvän reseptejä. Ja tapani mukaan tein ohjeen kaksinkertaisena, jotta ruokaa riitti pariksi päiväksi. Tässä kuitenkin se perusohje.

Parmesaanilihapullat ja tomaattipasta


Lihapullat:
400 g jauhelihaa
1 dl maitoa
½ dl korppujauhoja
1 kananmuna
½ ruukku hienonnettua persiljaa
1 tl oreganoa
suolaa
rouhittua mustapippuria
1½ dl parmesaaniraastetta

Tomaattikastike:
500 g paseerattua tomaattia
1 valkosipulinkynsi
suolaa
rouhittua mustapippuria
1 rkl fariinisokeria
1 tl sambal oelek -chilitahnaa (käytin punaista currytahnaa)
tuoretta basilikaa

Lisäksi:
400 g pastaa (esim. fettucine)

Sekoita maito, korppujauhot ja kananmuna. Anna turvota 5 minuuttia. Sekoita joukkoon jauheliha, hienonnettu persilja, mausteet ja parmesaaniraaste. Kääntele tasaiseksi mureketaikinaksi. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin lihapullia. Paista lihapullat rasvassa pannulla tai 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 

Valmista kastike. Sekoita kattilassa paseerattu tomaatti, murskattu valkosipulinkynsi ja mausteet. Keitä 5-10 minuuttia. Tarjoile lihapullat keitetyn pastan ja tomaattikastikkeen kanssa.



Eilen saatiin ihastella kajakkeja ja kanootteja (ja ihmetellä runsasta vesiliikennettä) omalta laiturilta käsin. Suomi Meloo- tapahtumassa melottiin reitillä Kihniö-Salo ja mukavasti reitti sattui menemään meidänkin kodin ohi.


Viskilläkin riitti ihmeteltävää. 😂


 Melojilla kävi tuuri tuulen suhteen. Tuuli antoi vauhtia sen verran, että melojat tulivat meidänkin kohdalle odotettua aiemmin.
Itse olen tasan kerran kokeillut melomista, ystävän polttareissa. Se oli hauskaa, mutta kokemattomalle melojalle myös aika raskasta. Ehkä pitäisi joskus mennä uudestaankin kokeilemaan. 



2 kommenttia:

  1. Kiitos tämän viikonlopun yhdestä ruokavinkistä!Ostin pari pakettia broilerin jauhelihaa, onnistuu kai siitäkin!
    Melojia oli tarkoitus mennä katsomaan täällä Hämeenlinnassa, mutta sää ei ihan suosinut. Ihmettelyä kerrakseen Viskillä! ��
    Hienoa viikonloppua Nanne! ☀️����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti onnistuu! Saattaa jopa sopia paremminkin kuin nauta-sikajauheliha!! :) Heillä oli tosiaan osittain hieman tylsät säät meloa, mutta täällä meidän vesistössä heillä onneksi oli tosi kova myötätuuli, joten pääsivät menemään kovaa vauhtia eteenpäin. Olivat jopa etuajassa joka paikassa.
      Ja kiitos - ihanaa juhannusviikkoa!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)