Sivut

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Saunoen juhannukseen



Aika lailla tasan kolme vuotta sitten esittelin blogissa meidän uudistuneen saunakammarin. 
👉 Täältä voit käydä lukemassa tuon postauksen. 

Sen jälkeen onkin tapahtunut yhtä sun toista. Saunan keittiössä tapahtui vesivahinko. Vesiputken tiiviste oli sanonut sopimuksensa irti ja vettä ehti lainehtia lattioille aika tavalla. Vakuutustarkastaja kävi toteamassa vahingot ja aloitimme remontin. Ja kas vain, mikäänhän ei mene ikinä niinkuin on suunniteltu. Kun purku aloitettiin, huomattiin, että mökkiä rakentaessa on tehty törkeitä rakennusvirheitä ja tuollaisissa märkätiloissa / saunassa ne voivat olla aika kohtalokkaita. Remontista tulikin siis aiottua suurempi. Kattotiilet ja ulkolaudoitus pysyivät entisellään, muuten aika lailla vaihdettiin mökistä kaikki.


Siinä lenteli yksi sun toinen ärräpää. Etenkin kun emme saaneet enää mökin rakentajaa vastuuseen teoistansa. Piti vaan niellä kiukku ja mennä kohti uusia pettymyksiä. Aika monta kertaa kävi mielessä dynamiittipötkön asennus mökin alle ja uusi mökki tilalle. Mutta se uusi olisi kuitenkin tullut maksamaan moninkertaisesti mitä tuo remontti maksoi. Ja vakuutusyhtiö tuli kuitenkin vastaan niissä vesivahingon aiheuttamissa remonttitarpeissa.



Eipä siis muuta kuin tuumasta toimeen ja koko mökki uusiksi. Juhannusaatonaattona 2017 saunoimme täällä ensimmäiset löylyt. Ja kyllä vaan oli hyvä että tehtiin remontti, koska on tämä sauna nykyään vaan niin paljon kivempi. Eikä pelkästään sauna, vaan koko saunamökki.




Tosin saunakammarin on vallannut kalastustarvikkeet 🙈 mutta eipä sille juuri muuta käyttöä olekaan ollut. Talvella joskus tulee siinä istuskeltua "jäähyllä", mutta kesäisin melkeinpä vallan istutaan pihalla. Ja nythän meillä on myös tuo ulkoporeallas, niin melkeinpä jäähdyttelyt tapahtuvat siellä. Tosin voiko sitä kutsua jäähdyttelyksi jos lillut 37 asteisessa vedessä... 



Veikkaanpa että tänäkin juhannuksena sauna tulee lämpiämään aika monet kerrat!! 



Hyvää juhannusta ja nautinnollisia löylyjä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ompas kurja juttu tuo vesivahinko sekä mökin rakennus virheet myös. Tuollainen aiheuttaa aina paljon ylimääräistä työtä ja rahanmenoa. Kivan näköinen on sauna ja mökki nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä siinä aika paljon ärräpäitä lenteli. Onneksi kyseessä oli kuitenkin VAIN raha ja materia. Ja nyt sauna on kunnolla ja tehty ja mökki toivottavasti pysyy pystyssä ainakin seuraavat 10 vuotta! :)

      Poista
  2. Aivan ihana saunamökki! Kyllä tuolla kelpaa löylytellä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)