tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pientä pintaremonttia saunakammarissa

Ollaan jo pari vuotta puhuttu, että meidän saunakammarille pitäis tehdä jotain. Ei oikein olla viihdytty siinä ja se on ollut enemmän romuvarastona, kuin se että sille olisi oikeasti ollut jotain käyttöä. Muutaman kerran joku isännän kaveri on siellä ollut yötä, mutta siinä se. Viime kesänä jo mietittiin, että olisko se koppero pitänyt maalata ja ommella uudet verhot. Pienellä laitolla kuitenkin saa aikalailla ihmeitä aikaan. Nyt tänä keväänä päätettiin, että juhannukseksi pitää olla remontti tehtynä. Eikä edes tehty muuta kuin maalattiin seinät valkoisiksi ja ommeltiin uudet verhot. Niin ja Torista ostetettiin parillakympillä tuollainen pöytä + tuolit- setti. Kokonaisuudessaan remonttiin meni siis n. 200 euroa rahaa. Ja katsokaa mikä muutos saatiin aikaiseksi:

Ennen:

Jälkeen:

Ennen:

Jälkeen:

Ennen:

Jälkeen:

Nyt ollaan jo yksi yö vietetty "mökillä" ja tuskinpa jää viimeiseksi tänä kesänä. 


Sisäiset Teuvo Lomanit on nyt herätetty, saas nähdä mitä "pientä pintaremonttia" seuraavaksi keksitään. ☺

9 kommenttia:

  1. Muutos on kyllä melkoinen! Vau! Jos innostusta piisaa, niin meillä voisitte maalata makuuhuoneen ja eteisen ja keittiön ja..... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä itsekin melkoisen tyytyväisiä! Tämä on ollut ihan hukkaan heitettyä tilaa reilun neljän vuoden ajan ja viimeinkin otettiin se kunnolla käyttöön.
      Heh, ihan niin kovin ei nuo maalaushommat innosta... :D Meillä vähän löytyy vielä tälle kesälle maalattavaa, kun pitää vaihtaa osa navetan ulkolaudoituksesta.

      Poista
  2. Ihanasti ootte Teuvoloomannoinnu :) Tosi nättiä, kyllä valkoinen väri vaan aina raikastaa tilan kuin tilan <3

    Mun blogista löytyy sulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän se aika muutoksen sai aikaiseksi. Tähän on pakko lisätä tälläinen pätkä kun jäi mieleen yhdestä kirjasta. Siinä nainen oli myymässä vanhaa, historiallisesti merkittävää taloa. Ostjat olivat sitä mieltä että sitä pitäisi vähän modernidoisa. Otin oikein ylös tämän pätkän, koska mielestäni on niin hyvin sanottu:

      "Ostaa nyt uniikki vanha kulttuurirakennus ja remontoida se nykyaikaiseksi asunnoksi, jossa on avoin pohjaratkaisu. Miksi ihmeessä säilyttää perinteinen ruokasali, kun voi tehdä niin kuin kaikki muutkin ja etsiä tyylinsä sisustuslehdistä käyttämättä omia aivojaan?"

      Ja hei kiitos ♥ vaikutti mielenkiintoiselta haasteelta! :)

      Poista
  3. Tosi kivan näköinen saunakammari! Niin kivan ootte siitä saaneet :) Saunakammareissa on aina ihan oma tunnelmansa! Ne on niin ihania! Harmittaa ettei meillä ole mitään vanhaa piharakennusta vaikka omistetaan vanha talo... Äidillä ja isällä on saunakammari jossa on siis myös heidän sauna ja lapsena asuttiin siellä aina kesät. Oi niitä ihania kesäöitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥ Ollaan kyllä itsekin kovin tyytyväisiä. Sinne on kyllä vielä tulossa mm. seinille vähän tauluja jne jne. mutta on jo tälläisenään kovin viihtyisä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)