Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lämminsavulohi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lämminsavulohi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Piparjuuri-lohilaatikko


 Just julkaisin tämän älyttömän hyvän kinkku-pekonikiusauksen ohjeen ja täältä pesee nyt toinen ihan superherkullinen laatikkoruoka. Tämä on, jos mahdollista, vieläkin helpompi valmistaa kuin kinkkukiusaus ja maut olivat el perfecto! 👌 Tätä tehdään kyllä pikaisesti meillä uudestaan. Ohjeen tähän olen napannut Lidlin ruokalehtisestä joskus aikanaan. Eli kaikki ainekset pitäisi Lidlistä löytyä, mutta itse tunnustan heti, että jouduin tuota piparjuurituorejuustoa hakemaan S-kaupasta. Toki sen olisi voinut korvata jollain muunkin makuisella tuorejuustolla tai tehdä itse sekoittamalla maustamatonta tuorejuustoa ja piparjuurta. Mutta koska en löytänyt edes tuoretta/säilyke piparjuurta, niin päätin sit suosiolla hakea tuorejuuston toisesta kaupasta. Piparjuurituorejuusto sellaisenaan maistettuna on aika tymäkän makuista, mutta tässä ruuassa se ei juurikaan pistävästi maistunut, muuta kuin tuoden aika kivaa lisämakua. 

Piparjuuri-lohilaatikko


750 g valkosipuliperunoita (pakaste)
250 g lämminsavulohta
2 dl lehtipinaattia
½ dl tilliä hienonnettuna (unohdin ostaa)
4 dl maitoa
2 dl ruoka-/kuohukermaa
150 g piparjuurituorejuustoa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria rouhittuna

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kaada puolet perunaviipaleista voideltuun vuokaan (tilavuus n. 1½-2 l). Revi savulohi perunoiden päälle, ripottele lohelle pinaatinlehtiä ja saksi tilliä. Asettele päälle loput perunasiivut.
Sekoita kerma, maito, tuorejuusto, munat, suola ja mustapippuri kulhossa. Kaada seos tasaisesti vuokaan.
Kypsennä lohilaatikkoa uunin alatasolla noin tunnin ajan, kunnes laatikko on hyytynyt ja saanut hieman väriä pintaansa. 


Lumikasojen alta on alkanut paljastua syksyllä ruukkuihin laitetut kanervat. Nämä kanervat olivat vielä ennen lumen tuloa kirkuvan punaisia, nyt enää hailakan vaaleita. Suunnitelmissa olisi vaihtaa kanervien tilalle narsissit, mutta uskaltaako niitä vielä ostaa kun luvassa on taas ensi viikolle kovia yöpakkasia... 😲



Sen verran on päivälämpötilat ollut lämpöisen puolella, että korkkasimme viikonloppuna Viskin kanssa jätskilenkkikauden! 😁 Ensin lenkki ja sit hyvällä omalla tunnolla isoin jäde mikä kaupasta löytyy.... 😋 P.S. Tuo Pätkistuutti oli ihan älyttömän hyvää (Viskinkin mielestä)!!!


perjantai 23. heinäkuuta 2021

Loman aloitus vohvelit 🍹


 Hiphei hurraa - se olisi kolmen viikon loma edessä päin! Tämä kesä on onneksi ollut vähän chillimpi töiden puolesta kuin viime kesä ja kelitkin ovat suosineet, joten ollan ehditty iltaisin ja viikonloppuisin tehdä jo niin paljon kaikkea kivaa, että loman suhteen ei juuri suuria odotuksia ole. Vain jatkaa chillailua, nauttia hyvästä ruuasta (ehkä myös vähän hyvästä viinistä), olla paljon pihalla niin kuin muutenkin aina, vähän jotain uusia valokuvauskohteita, ehkä talviturkin heitto, yksi pohjoisen reissu..... Onhan siinä jo sitä! 😂


Meitä opastettiin töissä, että vika lomapäivä pitäisi aina päättää esim. piknikiin tai aloittaa brunssilla, jotta oma pääkoppa alkaisi jo työpäivän aikana siirtyä lomamoodiin. Minähän tietenkin otin tämän ihan tosissaan ja halusin että syödään (ja juodaan) aamulla jotain normaalista arkiaamusta poikkeavaa. Ja koska edellisenä päivänä juteltiin työkavereiden kanssa Teams-kahveilla vohveleista, oli pakko vielä samanpäivän iltana marssia Tokmannille vohvelirautaostoksille. Sain myös työkaverilta vinkin maittaviin aamupalavohveleihin ja pakastimessakin oli sopivasti lämminsavulohta, niin kaikkihan oli selvääkin selvempää - meillä syötiin vikalla aamupalalla ennen lomaa vohveleita savulohitahnalla, salaatilla, kananmunilla kippistäen vähän siiderillä ja kahvilla. 😍

Vohvelit (VHH)
4 kpl

3 munaa (M-kokoista)
150 g mozzarellajuustoraastetta

Sekoita juustoraaste ja munat kulhossa hyvin sekaisin.
Lusikoi taikinaa vohveliraudalle siten, että puolet raudasta peittyy. Taikina leviää kun suljet kannen.
Paista vohveleita raudasta riippuen 3-5 minuuttia, kunnes vohveli on kauniin ruskea ja rapea.


 

Savulohitäyte

100 g ruohosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
170 g lämminsavulohta
n. 2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita. Maista täytettä ja lisää mausteita tarpeen mukaan, esim. suolaa, sitruunapippuria, valkopippuria.


Tänään olisi ohjelmassa 1,5-vee kummitytön perheen luona vierailua ❤ ja loppuloman ohjelma on vielä suunnittelematta. Ja hyvä niin - mennään rennolla asenteella eteenpäin!


 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 🌞


tiistai 14. heinäkuuta 2020

Savulohi-pastasalaattia, kurkkusalsaa ja limekastiketta


Oli kyllä taas aika kelpo iltapala! ❤ Meillä menee nuo iltasyömiset monesti vähän turhan myöhään, ja niin tälläkin kertaa. Täydellä vatsalla ei ole niin kovin kiva mennä nukkumaan, mutta kyllä taas mieltä lämmitti syödä näin hyvää ruokaa.

Savulohipastasalaatin ohje löytyi Myllyn parhaan -sivuilta ja  kurkkusalsan sekä limekastikkeen ohje on (hieman muunneltuna) Ruokapankki -blogista.


Savulohi-pastasalaatti


150 g pastaa
200 g ruohosipuli-tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
100 g aurinkokuivattu tomaatti fetakuutioita
½ kurkku pieniksi paloiksi pilkottuna
1 kuutioitu punainen paprika
1 iso silputtu punasipuli
300 g lämminsavulohta
persiljasilppua
½ sitruunan mehu
mustapippuria
ripaus suolaa
ripaus sitruunapippuria

Keitä, valuta ja jäähdytä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti. Perkaa ja paloittele lohi. Sekoita tuorejuusto ja crème fraîche sekä mausteet ja lisää paprika, kurkku, sipuli, pasta, feta ja lohi.
Sekoita kaikki ainekset keskenään varovasti.




Kurkkusalsa

1 kurkku kuutioituna
3 uutta sipulia varsineen hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
½ tl chilirouhetta
pieni loraus hunajaa
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
1 ruukku korianteria silputtuna
1 limen mehu


Laita kaikki aineet kulhoon ja sekoita. Anna maustua 15 minuuttia ennen tarjoilua.



Limekastike

n. 200 g turkkilaista jogurttia
½ ruukku korianteria hienonnettuna
limen kuorta raastettuna
1 limen mehu
suolaa
mustapippuria

Kaikki aineet sekaisin ja anna maustua jääkaapissa noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.


Olen kovasti tykästynyt näihin Provencen paistileikkeisiin. Ja nyt kävi tuuri, kun sai ostettua ne vielä alennuslapulla varustettuna. 😁


Loman alkuun on vielä neljä viikkoa aikaa, työpäivät pitkiä ja viikonloputkin menee osittain töissä - mutta onneksi arki-iltoina voi harrastaa vaikka iltapalaretkiä lähinurkkiin tuon kaikista parhaimman tyypin kanssa. ❤



maanantai 2. joulukuuta 2019

Savulohipiirakka (gluteeniton)


Keliaakikko ystävä tuli piiiitkästä aikaa käymään kylässä ja muistelin että hän on enemmän suolaisen kuin makean ystävä. Siispä päätin leipoa häntä varten suolaista piirakkaa. Ja koska kalaihmisiä ollaan, niin pitihän se tehdä jotain kalaisaa herkkua! 😀
Käytin tässä Semperin grow mix - gluteenitonta karkeaa jauhoseosta. Ja tuli ihan älyttömän hyvää! Tämä piirakka ei kovin kauaa pöydässä viihtynyt... 😊

Savulohipiirakka
pellillinen


Pohja:
250 g maitorahkaa
200 g pehmeää voita
n. 3 dl gluteenitonta jauhoseosta / vehnäjauhoja

Täyte:
200 g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
n. 300 g lämminsavulohta
100 g fetajuustoa
150 g emmentaljuustoraastetta
1 punasipuli
kirsikkatomaatteja

Munamaito:
3 dl maitoa
3 kananmunaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita pohjan kaikki ainekset hyvin keskenään. Painele jauhoja apuna käyttäen pellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Painele reunoja hieman korkeammaksi.
Levitä veitsellä tuorejuusto pohjan päälle. Ripottele tuorejuuston päälle savulohi, viipaloitu punasipuli, puolitetut kirsikkatomaatit ja fetajuustopalat. Ripottele lopuksi päälle juustoraaste.
Sekoita munamaidon ainekset keskenään. Kaada munamaito piirakan päälle. 
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.



Mikset vaikka tänä vuonna joulupäivän jälkeen laittaisi loput kalat, tuorejuustot ja juustoraasteet vastaavanlaiseen piirakkaan...? Itse en ajatellut kotiin tehdä tänä vuonna mitään (näin olen tosin tainnut vannoa joka vuosi), mutta jos meille jostain syystä kulkeutuu ruokaa, niin taidan nyt kokeilla tehdä niistä erilaisia suolaisia piirakoita. 


Lauantaina sytytettiin pitkästä aikaa tuli grilliin. Ei ollut kyllä mitään grillattavaa, mutta mukava oli juoda glögsää "tunnelmatulen" äärellä. Vitsi kun nämä upeat kelit pysyisivät jouluun saakka! ❤


Tunnelmallista joulukuuta kaikille🎇

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Savulohipiirakka (pellillinen)


Tästä piirakasta tuli kyllä heittämällä mun suosikki! Maku oli just eikä melkein kohdallaan. 
Eli kannattaa suosiolla tehdä tämä pellillinen kerralla. Toki ainekset puolittamalla saa tehtyä myös tavalliseen piirakkavuokaan. 

Kiitos taas Tarulle (Tarun Taikakakut) reseptivinkistä 😘

Savulohipiirakka
pellillinen


Pohja:
 250 g maitorahkaa
250 g voita
4½ dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)

 Täyte:
2 prk (á 200g) raejuustoa
2 prk (á 120g) smetanaa
2 kananmunaa
2 rkl sitruunan mehua
½ tl valkopippuria
1 tl suolaa
300-400 g lämminsavulohta
1 dl tilliä (maun mukaan)
1 dl juustoraastetta


Sekoita/nypi keskenään pehmeä voi ja jauhot. Lisää lopuksi rahka. Käytä käsittelyssä reilusti jauhoja kun kaulitset ja painelet taikinan pellille.
 Sekoita raejuustosta, smetanasta, kananmunasta, sitruunan mehusta, suolasta ja pippurista massa. Levitä tämä seos tasaisesti pohjan päälle. Paloittele sitten tähän päälle savukala, silputtu tilli ja juustoraaste.
Paista 200 asteessa alatasolla n. 30 minuuttia.
 
Tarjoa keitetyn kananmunan ja silputun punasipulin kanssa.


Kesäloma alkoi vauhdikkaasti viikonloppuna Espoo-Helsinki -akselilla. 
Läheskään kaikista paikoista ei tullut otettua valokuvia, joissa tuli käytyä. Tässä kuitenkin muutamia paikkoja.


Vihdoinkin pääsin käymään Bodomjärven murhapaikalla. Vitsit että on ollut kaunis paikka järkyttävän kolmoismurhan näyttämönä. ❤
Oittaa oli muutenkin kiva paikka. Sinne on ehdottomasti mentävä uudestaan. Harmillisesti en ottanut yhtään muuta kuvaa sieltä. Käytiin myös syömässä Ravintola Oittaan buffetissa. Oli edullinen ja maittava lounas.


Lounaan päälle pitää tietenkin juoda kunnon kahvit. Käytiin ensin Espoossa Bembölen kahvituvassa juomassa kahvit Bebe-leivosten kera ja siitä sitten vielä juomaan "jälkikahvit" Helsingin Regattaan. Ihania paikkoja molemmat. Bembölestäkin mielestäni otin kuvia, mutta en tiedä mihin ne ovat hävinneet. Jonnekin puhelimen syövereihin. 


Cafe Regatta oli ihana paikka täynnä pieniä kivoja yksityiskohtia. 
+tietenkin hyvät korvapuustit ja tummapaahtoinen kahvi 🍮 eikä maisemissakaan valittamista.


Espoon satamia ja uimarantoja tuli käytyä katsomassa useampiakin. Tässä kuvia Haukilahdesta sekä Nokkalasta. 


Kiitokset isäntäväelle, joka sinnikkäästi jaksoi meitä kierrättää kahviloissa ja merenrantapaikoissa!! 😘
P.S. Lauttasaaren Casa Maressa on ihan törkeen hyvät pizzat!

lauantai 5. tammikuuta 2019

Lohijuustokakku


Saatatte ehkä muistaa, että noin vuosi sitten miehelläni kävi vähän huono tuuri ja meni leukaluu poikki. Lupasin sillon hänelle, että kun leuka on taas kunnossa, leivon voileipäkakun. Ja tajusin juuri muutama päivä sitten, että se lupaamani kakku on edelleen tekemättä. Joten ennen kuin onnettomuudesta tulee kuluneeksi vuosi, niin tässä se nyt on!
Rakkaudella leivottu lohijuustokakku. 
Ohje on hieman mukaillen Hyvää joulua (2018) lehdestä. 

Lohijuustokakku


Pohja:
100 g saaristolaisleipää
50 g voita
½ dl maitoa

Täyte:
3 liivatetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g kermaviiliä
½ sitruunan mehu
250 g lämminsavulohta
ruukku tuoretta tilliä
1 punasipuli
½ tl valkosipulijauhetta
suolaa & mustapippurirouhetta maun mukaan
2 dl kuohukermaa

Koristelu:
muutama siivu kylmäsavulohta
sitruunaa
tuoretta tilliä
kokonaisia rosepippureita

Vuoraa leivinpaperilla irtoreunaisen vuoan pohja tai aseta irtopohjavuoan reunus suoraan tarjoiluvadille.
Jauha saaristolaisleipä hienoksi muruksi. Sekoita joukkoon sulatettu voi sekä maito. Painele seos vuoan pohjalle mahdollisimman tiiviisti.
Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.
Sekoita tuorejuusto ja kermaviili kulhossa. Hienonna lohi, tilli ja sipuli ja kääntele ne tuorejuustoon. Purista sitruunanpuolikkaasta mehu. Kuumenna mehu ja liuota siihen pehmenneet liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen lohi-tuorejuustotäytteeseen. Lisää mausteet ja tarkista maku.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele lohitäytteen joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 5 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota rengas hyytyneen kakun ympäriltä ja koristele kakku kylmäsavulohella, sitruunaviipaleilla ja tillillä. Ripottele päälle vielä pippureita. 

 
Tein kakun 20 cm irtopohjavuokaan. Tuli juuri sopivan pieni kakku meidän tarpeisiin. Jos syöjiä on enemmän, niin suosittelen tuplaamaan ohjeen määrät ja käyttämään 26 cm vuokaa.



Ja viikonlopun herkut eivät ole jääneet pelkästään tähän, vaan tänään ollaan herkuteltu myös peltipiirakalla. Täytteenä tällä kertaa katkarapuja, tomaattia, paprikaa, sipulia, Aurajuustoa ja paljon valkosipulia.


Ja näitä kahta on saanut taas nauraa! 😁 Kuinka se onkaan niin, että vaikka petejä on sisällä useampikin, niin silti pitää aina kiistellä siitä samasta paikasta.


Mutta onneksi läheisyys lämmittää ❤