torstai 22. joulukuuta 2016

Gluteeniton mustikkacrumble & joulun toivotukset


Olen luvannut viedä makeat tarjottavat sekä jouluaaton vierailupaikkaan että joulupäivänä vanhempieni luo. Kova pallottelu pääni sisällä, että kokeilisko jotain uutta vai ottasko varman päälle ja tekis jonkun tutun ja turvallisen kakun...?!
Mutta jos ei jaksa kakkua ruveta vääntämään, niin miksei juhlapöydän jälkkärinä voisi olla vaikka tälläinen crumble..? Meidän piti syödä tätä jo Itsenäisyyspäivänä, koska olishan mustikat sopineet niin hyvin päivän teemaväriin. Mutta jouluna mustikat voi vaikka vaihtaa puolukoihin tai karpaloihin, jos pelkän värin perässä on.
Taipuu helposti niin gluteenittomaksi kuin ihan "normaaliksikin" versioksi.



Gluteeniton mustikkacrumble

Marjaseos:
n. 1 litra mustikoita
3 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Muruseos:
100 g pehmeää voita
3 dl puhdaskaurahiutaleita
2 dl puhdaskaurajauhoja
3 rkl sokeria

Voitele uunivuoka. Sekoita mustikat, perunajauho ja sokeri ja levitä uunivuoan pohjalle.
Nypi voi, kaurahiutaleet, jauhot ja sokeri murumaiseksi seokseksi. HUOM! Voin pitää olla hieman pehmeää, jotta se sekoittuu helpommin, mutta se ei saa olla kokonaan sulanutta. Levitä muruseos mustikoiden päälle.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes muruseos on ruskettunut ja rapeutunut. Tarjoa vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


Oisko sit aika toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein MAKOISAA JOULUN AIKAA!! ♥
En tänä vuonna lähettänyt yhtään joulukorttia, vaan meidän korttirahat meni parempaan tarkoitukseen - Suomen löytöeläinten kummeille ♥ Hyvän joulun ovat ansainneet myös kaikki kodittomat kissat.

Mutta tuleehan se jouluinen tervehdys tätäkin kautta varmasti perille!  

Pitäkää huolta toisistanne ♥

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Gluteeniton joululimppu


Täällä on taas ollut leipätehdas käynnissä, kun sukulaisille ja ystäville on tehty joulumuistamisiksi saaristolaisleipiä. Kotiin piti tekaista myös vähän leipää, jotain sellaista mitä minäkin voin hyvällä omallatunnolla syödä. Punainen Pihlaja -blogista löytyi gluteenittoman saaristolaisleivän ohje. Noudatin ohjetta orjallisesti, mutta silti nimeän tämän leivän ennemmin makeaksi limpuksi kuin saaristolaisleiväksi. Se maltaan puuttuminen kyllä maistuu. Ehkä pitäisi testata joskus sitä gluteenittomaan olueen tehtyä leipää. Ehkä se onnistuisi matkimaan kaikista parhaiten tavallista saaristolaisleipää.
Mutta hyvää tämä oli silti. Siitä kertoo ehkä jo sekin, että tätä on tullut kotiin tehtyä jo pariinkin otteeseen. 


 Gluteeniton limppu
1 leipä

3,5 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
2 dl tattarijauhoja
1tl soodaa
1 tl ksantaania
2tl merisuolaa
4dl piimää
25 g voita
1-1,5dl siirappia, vettä


Sekoita piimän joukkoon jauhoseos, tattarijauhot, sooda, ksantaani, merisuola ja siirappi (n. 1dl). Sulata kattilassa voi, ja lisää taikinaan. Kaada taikina leipävuokaan ja anna kohtoa liinan alla. Sekoita desiltraan vettä n. kaksi ruokalusikallista siirappia. Levitä siirappivettä kohonneen leivän päälle ja laita leipä uuniin, 175 asteeseen. Paista ensin 45 min, ja valele pinta siirappivedellä. Paista vielä noin 30 min ja valele siirappivedellä, laita lopuksi vielä uuniin 30 minuutiksi ja levitä pintaan siirappivesi. Leikkaa leipää vasta jäähtyneenä.


Ei ne lumet sitten pysyneetkään maassa... Tylsää!! Mutta turha murehtia asiaa jolle emme oikein voi mitään. Verhot vaan kiinni ja joululaulut raikaamaan täysillä! 😊 Sillä sitä tunnelmaa saa aikaiseksi, jos jollain on vielä joulufiilis vähän hakusessa..



Vai mitä mieltä te olette termistä musta joulu...? Minusta se kuulostaa siltä, että joku on kuollut. Siksi en tuota termiä tykkää käyttää. Joo, nyt on lumeton joulu täällä etelässä, mutta toivottavasti kukaan ei mennettäisi rakkaitaan, etenkään näin joulun aikaan... ♥


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Köyhän miehen mätikastike


Meillä joulun yksi ehdottomista jutuista on mäti - siian mäti, muikun mäti tai kirjolohen mäti. Ihan sama, kunhan on mätiä. Se on niin herkkua oma tekemän saaristolaisleivän päällä. Vähän smetanaa, punasipulia ja tilliä kylkeen. Siksipä kun löysin tämän Alakarpisti -blogin köyhän miehen mätikastikkeen ohjeen, oli sitä ihan pakko testata. Porkkanastako muka mädin korvaajaksi...? 
Porkkana pitää raastaa ihan hienoksi, karkeaksi raasteeksi. Näin se sekä väritykseltään että koostumukseltaan hieman muistuttaa mätiä. Ja kyllä, tämä oli kyllä aika hyvä "hämäyskastike". Punasipuli, smetana ja valkopippuri antavat niin voimakasta makua kastikkeelle, että ei sitä juuri huomannut että se itse mäti uupui. Paitsi että porkkana ei poksahdellut hampaiden välissä.... 😜




Työkavereille on tullut ahkerasti leivottua kaikkea torttutaikinasta. Nämä luumu-kräämitortut on tainneet saada parhaimman vastaanoton. 😊 Muistuttivat kuulemma hieman Sabina-viinereitä...?! Osaako joku kertoa mitä ovat Sabina-viinerit....?


Ja vitsit millä ilmoilla tässä on meitä hellitty!! Sumuista ja harmaata, mutta niin kovin kaunista ♥ 


Kunpa tuo vähäinenkin lumi nyt säilyisi joulun ja uudenvuoden yli. Sit sitä voiskin tulla vähän lisää, niin pääsis pitkästä aikaa hiihtämään.... 😉

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukuusitortut


Kakkuviikarin vispailuja! -blogissa törmäsin niiiin hienoihin joulukuusitorttuihin, että pakkohan sitä oli yrittää itsekin sellaisia askarrella. Ja tosiaan aikamoiseksi yritykseksi se jäi, sillä nämä mun kuuset ei ole läheskään niin hienoja kuin ne alkuperäisen ohjeen kuuset. Mutta onneksi mua tsempattiin Instagramin puolella, että ensikertalaisen kuusiksi nämä ovat oikein hyviä. Vaatii kuulemma pikkasen harjoittelua. 😁

Joulukuusitortut


1 pkt torttutaikinalevyjä
1 prk luumumarmeladia
1 kananmuna

Koristeluun:
tomusokeria ja koristeita

Kuva: Kakkuviikarin Vispailuja! -blogista
 Leikkaa torttutaikinalevy yllä olevan kuvan mukaiseksi (yhteen torttuun menee siis yksi levy). Laita keskelle "kartion" muotoiselle osuudelle marmeladia.
Aloita vetämään "suiroja" ylhäältä keskelle ja nipistä yhteen. Jatka, mutta jätä kaksi alimmaista laittamatta. Käännä alhaalla olevat leveät osat ylöspäin ja nipistä vielä loput kaksi "suiroa" keskelle.
 Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa n. 15 min.
 Ripoittele jäähtyneiden torttujen päälle tomusokeria ja "liimaa" esim. pikeerillä sokerihelmiä tms. pinnalle.


Me ollaan tässä pohdiskeltu tuon isännän kanssa, että pitäisköhän kirjottaa Viskin puolesta joulupukille ja pyytää sille uusi peti joululahjaksi. Koska kissat....ne perkeleet on vallanneet jo kaikki Viskin pedit!! 😂

 

maanantai 12. joulukuuta 2016

Parmesaaninen palsternakka-porkkanalaatikko


Nyt on jo sen verran tulevan joulun ohjelma selvillä, että sekä aattona että joulupäivänä ollaan pois kotoa, eli kotiin on jouluksi aika turha tehdä mitään ruokaa. Siksi ollaankin joitain jouluohjeita testailtu jo hyvissä ajoin kotosalla. Saa sit jotakin joulujuttuja tekaistua myös oman ruokapöydän ääreen. Tämän"joululaatikon" ohje on löytynyt Maku-lehdestä. Tykästyin tähän kyllä tosi paljon. Jauhettu muskotti toi ihanan jouluisen maun muuten ehkä "ei niin jouluiseen" laatikkoon. Teen tätä varmasti kyllä toistekin, mutta en enää ennen joulua. Ja ehkä joulun jälkeen korvaan tuon muskotin jollain vähemmän jouluisella mausteella. Ja tein muuten puolikkaan annoksen ja se riitti meille kahdelle ihan hyvin muutamaksikin päiväksi muun ruuan lisäkkeenä.

Parmesaaninen palsternakka-porkkanalaatikko


1 kg porkkanoita
500 g palsternakkaa
150 g parmesaanijuustoa hienoksi raastettuna
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
3 munaa
2 tl kuivattua timjamia
1 tl suolaa
½ tl jauhettua muskottia
ripaus jauhettua mustapippuria

Kuori porkkanat ja palsternakat. Leikkaa ne vinottain melko ohuiksi viipaleiksi. Keitä viipaleita suolalla maustetussa vedessä 10 minuuttia. Valuta hyvin siivilässä. 
Levitä voideltuun uunivuokaan porkkana- ja palsternakkaviipaleita ja parmesaaniraastetta.
Vatkaa kulhossa yhteen maito, kerma ja munat. Lisää mausteet. Kaada seos tasaisesti vuokaan.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 40–45 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja laatikko on hyytynyt
Anna vetäytyä hetki peitettynä ennen tarjoilua. Voit myös valmistaa parmesaaninen palsternakka-porkkanalaatikon edellisenä päivänä ja lämmittää ennen tarjoilua. 



Söimme laatikkoa ensin possun pihvifileen kanssa ja kun se ruoka loppui, niin teimme seuraksi Mustapekkapossua. Nam! Toimi niinkin. 


Meille on alkanut kuusen alle ilmestyä paketteja - KÄÄK! Saa nähdä kenen maltti pettää ekana.... 😆 Vahvasti veikkaan tuota meidän yhtä karvaturria. Sattui näkemään kun tänään paketoin jotain isoa, pehmeää ja vaaleanpunaista ja nyt se paketti vaan kovasti huutelee sieltä kuusen alta. 


..ja kiitos 😍 Nonnulan Jonnalle IHANASTA koristeesta!! Jostain kumman syystä se on kuin meille tehty... 😉


torstai 8. joulukuuta 2016

Kylmäsavulohirullat


Kauankohan nämä rullatkin on ollut mun "to-do" -listalla. Sanoisin että aika kauan. Itsenäisyyspäivänä päätin pistää pikkasen parempaa pöytään, ja nämä sopivat erinomaisesti kalaosuudeksi.
Olivat kyllä erittäin helppoja ja nopeita tehdä. Ja superherkullisia, nam! Näitä pitää tehdä uudestaankin ja kokeilla välillä jotain toista täytettä. Jos on vinkata hyviä täytteitä, niin vinkit otetaan mielellään vastaan!!

Kylmäsavulohirullat


200 g kylmäsavulohta
2 rkl sitruunamehua
200 g ruohosipulituorejuustoa
½ dl hienonnettua persiljaa

Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi. Lado kalaviipaleet limittäin tuorekelmun päälle siten, ett saat 20 x 20 cm:n kokoisen levyn. Mausta kala sitruunamehulla. Anna maustua hetkisen.
Notkista tuorejuusto sekoittaen. Levitä tasaisesti kalalle. Ripota pinnalle hienonnettua persiljaa. Kääri levy tiiviiksi rullaksi tuorekelmun avulla. Laita rulla pakastimeen pariksi tunniksi, että rulla kovettuu hieman. Leikkaa rullasta viipaleita.


Itsenäisyyspäivänä oli ihan huippu kelit ulkoiluun. Pieni paukkupakkanen ei haitannut, kun aurinko paistoi ihan kirkkaalta taivaalta. Käytiin ensin aamusta Viskin kanssa juoksulenkillä, sit mentiin kävelylenkille melkein heti perään, kun isäntäkin halus lenkkeileen. Ja sit lähdettiin vielä muutaman kymmenen kilometrin päähän, Iso-Valkeelle, hieman käveleen ja kahvinkeittoon. Mietittiin siinä matkalla, että Viski ei ollutkaan siellä ennen ollut. Jimin kanssa siellä muutamia kertoja käytiinkin, mm. TÄÄLTÄ voit lukea.


Näyttipäs maisemat taas erilaiselta näin talvivinkkelistä katsottuna. Tänne pitää kyllä päästää uudestaan ja PIAN! Ihan liian vähän tulee käytyä näissä lähialueen retkeilypaikoissa. Ei aina tarvitse lähteä "merta edemmäs kalaan".


Illalla tuli käytyä vielä juoksutreeneissä ja meillä oli tällä kertaa teemana polkujuoksu. Ja taas sain hyviä vinkkejä lähimaastojen upeista metsäpoluista, joita suurinta osaa ei ole mihinkään karttoihin merkattu. Niin siistiä, saa vähän vaihtelua normi lenkkipolkuihin.





keskiviikko 7. joulukuuta 2016

♥ Pienet pikkujoulut - sinappilohta, hedelmäistä joulusalaattia & lohikakkua


Lauantaina järkättiin taas äidin kanssa perinteiset pikkujoulut. Tai kai sitä voi jo perinteeksi sanoa, kun nämä kerran jo kolmannet pikkujoulut olivat..? 😁 TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ voit käydä lukemassa edellisvuotisista kemuista.
Tällä kertaa meillä oli menu aika kala painotteinen ja laatikot puuttuivat kokonaan. Ja kaikki ruuat oli kyllä aika nappiosumia, taas jälleen kerran. Äiti oli paistanut kinkun ja savustanut lohen sekä tehnyt rosollia ja punakaalisalaattia. Minä vein kemuihin lohikakkua, sinappilohta ja hedelmäistä joulusalaattia.


Sinappilohi oli mielenkiintoinen vaihtoehto joulusilakalle. Suosittelen kokeilemaan. Ohje on löytynyt Pilkkumi -blogista.

Sinappilohi


n. 600 g kirjolohta fileenä

Kypsytysliemi:
5 dl vettä
1 dl etikkaa
1 rkl suolaa

Mausteliemi:
1,5 dl vettä
0,5 dl valkoista balsamicoa
1 dl sokeria
½ rkl suolaa
1,5 dl sinappia
rouhittua valkopippuria
2 rkl kuivattua rakuunaa
(tilliä)

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa kala vinosti viipaleiksi. Kääri viipaleet rullalle ja lado uunivuokaan. Sekoita kypsytysliemen aineet ja kaada kalan päälle. Kypsennä 200 uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kala muuttuu vaaleanpunaiseksi. Anna jäähtyä.
Kaada liemi pois ja nostele kalarullat varovasti lasipurkkiin tai tarjoiluastiaan. Sekoita mausteliemen aineet ja kaada kalan päälle. Anna maustua viileässä vähintään vuorokausi. Tarjoa keitettyjen perunoiden seurana joulun kalapöydässä. Annoksesta tulee yksi noin 5 dl purkillinen.


 Lohikakun ohje on Hellan ja viinilasin välissä -blogista. Olen tämän sieltä jo aikaa sitten bongannut, mutta nyt vasta sain aikaiseksi sen toteutettua. Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty keitettyä perunaa, itse käytin lanttua. Mielestäni lanttu toimi ohjeessa hyvin. Mutta jos ei ole estettä perunan käytölle, niin toki suosittelen sitä ohjeen mukaista perunaakin testaamaan.

Lohikakku



200 g kylmäsavulohta pieninä kuutioina
3 rkl punasipulia
2 dl kypsää lanttua (tai perunaa) kuutioina
3 rkl tilliä hienonnettuna
2 dl smetanaa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1 rkl sitruunamehua


Sekoita kaikki ainekset ja laita kelmulla vuorattuun vuokaan. Anna vetäytyä muutama tunti kylmässä. Kumoa tartar ja koristele punasipulilla, retiisillä ja tillinoksilla. Nauti ruisleivän tai saaristolaisleivän kanssa.


  Minun piti jo viime vuonna tehdä pikkujouluihin tätä Yhteishyvästä löytynyttä Hedelmäistä joulusalaattia, mutta silloin päädyin herne-vuohenjuusto-pekonisalaattiin. Hyvää oli sekin, mutta kyllä tämä vei voiton. Sopii joulupöytään raikkaana salaattina, mutta miksei sopisi ruokapöytään muulloinkin kuin jouluna...?! Ainakin tämä salaatti keräsi kovin kehuja muilta syöjiltä. 

Hedelmäinen joulusalaatti


 2 prk ananasmurskaa
2 dl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
1,5 dl vihreitä kivettömiä viinirypäleitä
1,5 dl tummia kivettömiä viinirypäleitä
200 g kirsikkatomaatteja
100 g rucolaa

Kastike:
1,5 tl currya
1 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi
0,2 tl jauhettua valkopippuria
1 prk mangososetta (lastenruoka)
½ dl majoneesia
100 g ranskankermaa
1 tl omenaviinietikkaa

Valuta ananasmurska ja aurinkokuivatut tomaatit liemistään. Huuhtele ja puolita viinirypäleet ja poista siemenet. Huuhtele ja puolita kirsikkatomaatit. Hienonna rucola. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Valmista kastike. Kuumenna currya öljyssä muutama sekunti mikroaaltouunissa. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi joukkoon. Lisää loput kastikkeen ainekset ja sekoita. Kääntele kastike salaatin joukkoon.


Saa nähdä päätyykö näistä mikään varsinaiseen joulupöytäämme joulupäivänä...?! 😯



torstai 1. joulukuuta 2016

Broileri-pastasalaatti & kuvia Navettabaarista ♥


Huh heijaa, mutta tuli tehtyä hyvää pastasalaattia isännän synttärikemuihin lauantaina. Olen etsinyt herkullista broisku-pastasalaattiohjetta jo kauan. Ollaan yleensä tehty TÄTÄ pastasalaattia juhliin, mm. meidän häihin. Sekin toimii, mutta sellainen majoneesipitoisempi salaatti on ollut etsinnässä.
Tässä jotenkin kaikki palaset loksahti paikalleen - oli sopivasti makua ja sopivasti suolaista ja makeaa. Nam!! 😋 Söin pienen kauhallisen tätä ja kiitokseksi siitä sain raapia kaulani melkein verille. Enää ei nuo vehnät niinkään turvota vatsaa, vaan kiitokseksi vehnän syönnistä alkaa kaula kutiamaan niin kovin, että voin sen ihan kirjaimellisesti raapia verille. En tiedä sit mikä oireista on kivoin ottaa vastaan.
Ja tein tän siis tosiaan ihan normaalista pastasta. En ole vielä löytänyt hyvää gluteenitonta pastaa. Vinkatkaa mullekin jos tiedätte jonkun hyvän gluteenittoman version. Kaikki tähän mennessä maistamani ovat olleet sellaista "jauhohöttöö" että oksat pois... 😞
Pastasalaatin ohje on Kanapeet -blogista. 



Broileri-pastasalaatti
n. 14 hlö:lle


300 g pastaa
600 g  broilerin hunaja-chili fileesuikaleita (tai jotain muuta makua)
1 omena kuorittuna, kuutioina
1/2 hunajamelonia paloina
pala purjoa silppuna
1 salottisipuli silppuna
1 keltainen paprika kuutioina
1/2 rs punaisia viinirypäleitä halkaistuna
1 rs kirsikkatomaatteja halkaistuna

Kastike:
n. 250 g majoneesia
2 prk kermaviiliä
2 tl currya
2tl paprikajauhetta
ripaus suolaa

Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä se. Sekoita salaatin ainekset ja tee kastike. Sekoita kastike salaattiin ja anna salaatin tekeytyä kylmässä muutama tunti tai seuraavaan päivään.


Pastasalaatin lisäksi ruokapöydässä oli tarjolla kreikkalaista salaattia, maailman parhaita valkosipuliperunoita sekä makeaa possun niskaa. Tein lihaan viillot ennen uuniin laittoa, ja näin liha oli paremmin maustunut kaikkialta. Myös punajuurisalaattia oli tarjolla. Tällä kertaa ostin ihan valmista Forssan punajuurisalaattia, mutta sen pystyy myös helposti tekemään itse TÄLLÄ ohjeella.


 Ja sillä välin kun miehet istuivat ruokapöydässä, kävin pikapikaa ottamassa muutaman kuvan meidän navettabaarista. Ei ole pitkään aikaan tullutkaan käytyä siellä kameran kanssa.


 Kyllä se vaan on niiiin kiva paikka ♥ En ole ikinä ollut mikään baarien suurkuluttaja, mutta oman baarin valmistuttua on tullut käytyä kyllä sitäkin vähemmän muualla. Omassa baarissa parasta on se, että siellä saa kuunnella juuri sitä musiikkia mitä itse haluaa. Meillä EI TOD soi mitkään profeetat... 😝😝