Näytetään tekstit, joissa on tunniste Navetta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Navetta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Nimiäiset ❤


Viime viikon sunnuntaina vietettiin meidän neidin nimiäisiä. Meille oli heti selvää, että ristiäisten sijaan pidämme nimiäiset. Ei oikein koettu ristiäisiä omaksemme. Päättäköön neiti itse aikanaan, että haluaako liittyä kirkkoon (jos esim. haluaa käydä rippikoulun), mutta valinta on siinä kohtaa hänen omansa. Haluttiin myös pitää nimiäiset ihan vaan kahvitteluna lähimpien ystävien ja sukulaisten kanssa, eli meillä ei ollut mitään ohjelmaa nimiäisissä. Neiti nukkui lähes koko juhlien ajan, joten eipä tullut edes hänestä valokuvia otettua kuin ihan muutama.

Halusin juhliin tarjolle kakkubuffan ja sen myös sain. Kakkujen tekemisessä sain onneksi apuja veljeni nuorimmalta tyttäreltä, äidiltäni sekä mieheni veljen vaimolta. Mieheni täti (ja tyttäremme ns. varamamma) auttoi muiden makeiden leivonnassa.




Saimme ystäviltä lainaksi juhlateltan, joka pystytettiin pihalle. Halusimme sen mahdollisimman lähelle rantaa, ihan vaan maisemien vuoksi. Harmillisesti päivä oli todella tuulinen, vaikkakin aurinkoinen ja sateeton, ja jouduimme sulkemaan yhden teltan seinistä. Seinä blokkasi tuulta, mutta harmillisesti myös peitti näkyvyyden rantaan.

Herkut pistimme tarjolle navettabaariin. Tämä ihan siitäkin syystä, että siellä on kuumillakin keleillä aina viileää, jolloin ei tarvinnut niin kovin stressata tarjottavien säilyvyyden puolesta. Mieheni rakensi sinne pitkän pöydän tarjottavia varten. Olin alkuun sitä mieltä, että pöytä oli kolmemetrisenä ihan liian pitkä. Mutta kas kun saatiin tarjottavat paikoilleen niin sehän meinasikin olla liian lyhyt. Hups... 😁Juomat oli laitettava erikseen juomapöytään tarjolle. 





Kutsuttuja oli noin 40 henkilöä (osa lapsia) ja melkeinpä kaikki tarjottavat menivät. Huikea menekki, mutta en usko että ketään jäi mitään tarjottavia vaille vaan kaikki saivat aika lailla maistaa kaikkea. Ainoastaan jauhelihapiirakka meni kokonaan ja taas kinkkupiirakkaa jäi jonkin verran, eli seuraaviin kemuihin tiedän jättää kinkkupiirakan tekemättä ja tehdä sen tilalle jauhelihapiirakkaa.

Tässä nimiäisten menu kokonaisuudessaan:
🅐 Jauhelihapiirakka (täytteenä vain jauheliha-tomaatti-fetajuusto)
🅐 Kinkkupiirakka
🅐 Lohipiirakka
🅐 Porkkanakakku
🅐 Raparperi-kinuskikakku
🅐 Sitruunajuustokakku
🅐 Suklaakakku
🅐 Munaton, maidoton, gluteeniton & soijaton "marenkikakku"
🅐 Unelmatorttu
🅐 Korvapuustit
🅐 Raparperipiirakka
🅐 Lusikkaleivät
🅐 Sydänpiparit
🅐 Herkkutarjotin

Meillä oli astioina perinteisesti meidän tyyliin ihan vaan kertakäyttöastiat. Ja koska saatiin vielä itse valita teema, niin kyllähän se oli meri-ja kalastusaiheinen. 😁 



Ja neiti sai niiiiin ihania lahjoja ison kasan - isot kiitokset kaikille! ❤ Tässä kuvattuna suurin osa niistä (muutamat vaatteet, yksi valokuvakehys & Muumi-vauvakirja puuttuu).


 

Lisäksi tuli rahaa ja sitä törsättiinkin jo hänen leikkimattoon. Onneksi puhuin ystävälle leikkimattotarpeesta ja sain ostettua häneltä sen käytettynä, taas silkkaa säästöä ja win-win -tilanne molemmille.

Aika väsyneitä oltiin koko porukka bileiden jälkeen. Todettiin heti että synttärit tullaan tulevaisuudessa viettämään pienemmällä porukalla. Tai varmastikin sama porukka kutsuttujen joukossa, mutta pitää vaan jakaa juhlaporukkaa vähän pienempiin eriin. Näin ehtisi itsekin paremmin jutella vieraiden kanssa, eikä vaan häärätä tarjottavien parissa.


Ja jos vielä joskus juhlitaan näin (meidän mittakaavassa) isosti, niin saa joku muu hoitaa sekä tarjottavat että tarjoilun, jolloin itse pääsee vähemmällä stressillä ja ehtii nauttimaan itse juhlistakin. Seuraavaksi taitaa olla vuorossa mun 40vee pirskeet ellei sit juhlita ensi vuonna 10vee hääpäivää uusinta hääbileiden muodossa. 😁

Ja se päivän tärkein - neidistä tuli 💗 Aada💗

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Kinkku-savujuustopastasalaatti


Tässä vielä yksi ohje parin viikon takaisista kesän illanistujaisista. 
Niin sanottuun buffet -tyyliseen noutopöytään sopii tosi hyvin erilaiset pastasalaatit. Ne on sekä täyttäviä, että hyvin maistuvia. Ja lisäksi myös suhteellisen edullisia tehdä. Riippuen toki mitä laittaa täytteeksi. 
Tässä sinänsä yksinkertaisessa salaatissa jujuna oli tuo savujuusto, joka toi tosi kivan maun salaattiin. Kannattaa testata myös erilaisilla juustoilla, jos savunmaku ei iske.
Ohje on hieman mukaillen Hellapoliisin Salaatit-kirjasta. Tein noin 1,5 kertaisen annoksen ja sitä kyllä syötiin sitten muutama päivä vielä vieraiden lähdettyäkin! 😁

Kinkku-savujuustopastasalaatti


1 l vettä
ripaus suolaa
4 dl pastaa
350 g ylikypsää saunapalvikinkkua
2 päärynää
2 maustekurkkua
1 pss pakasteherneitä
1 ruukku persiljaa
200 g savujuustoa
mustapippuria
250 g kurkkumajoneesia

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta.
Ota pakasteherneet hieman sulamaan. Paloittele kinkku kuutioiksi. Kuori ja paloittele päärynät. Paloittele myös maustekurkut. 
Hienonna persilja.
Kuutioi savujuusto. Yhdistä ainekset ja rouhi joukkoon mustapippuria myllystä. 
Sekoita joukkoon kurkkumajoneesi ja tarkista maku.  



Illanistujaisten menu oli kokonaisuudessaan ja kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

🝔 Uudensadon keitetyt perunat
🝔 Vihreä salaatti + fetajuusto + oliivit
🝔 Kinkku-savujuustopastasalaatti
🝔 Yrtti-ja valkosipulipatongit + tuorejuustolevitteet



Söimme vielä uudemman kattauksen kahvin jälkeen ja silloin oli tarjolla näiden ruokien lisäksi vielä savustettua kuhaa ja ahventa. 🐟


Kiitos kaikille vieraille, niin kaksi- kuin nelijalkaisille (nelijalkaisia oli paikalla jopa 4 kappaletta)!! 💕


perjantai 3. elokuuta 2018

Aina on hyvä syy tehdä pizzaa


Mun on jo pitkän aikaa tehny ihan järjettömän paljon mieli pizzaa. Onneksi asialle on helppo tehdä jotain - jauhopussit vaan kehiin. Siitä olikin kulunut jo tovi kun viimeksi olin ihan ehtaa pizzaa tehnyt. Yleensä tulee aina leivottua vaan suolaisia piirakoita. Ei muuta kuin pizzataikina kulhoon nousemaan, fillarilenkille ja sit pääsikin leipomispuuhiin. Tällä kertaa tein pizzan täytteet ihan just niistä aineksista mitä kaapista sattui löytymään. 

Pizzapohjan tein TÄLLÄ hyväksi havaitulla ohjeella. Mitä sitä vaihtamaan, kun on hyvän löytänyt (pätee myös parisuhdejutuissa)! 😉 Jauhot vaihdoin vaan vehnäjauhoista durumjauhoiksi. 

Täytteeksi tuli tällä kertaa tomaattikastiketta, juustoraastetta, mozzarellajuustoa, fetajuustoa, tomaattia, punasipulia sekä pekonia. 😋 Meiän uunilla 250 astetta on just passeli lämpötila. Paistuu hyvin, lyhyessä ajassa, mutta ei pala.


Tuo alkuperäinen reseptipäivityshän on tehty 5 vuotta sitten. Meiän navetta oli silloin näemmä aika hurjassa kunnossa (aika kultaa muistot)! Tuosta päivityksestä meni vajaa kuukausi ja meidän häitä juhlittiin samaisessa navettabaarissa.

Yritin ottaa kuvia vähän samoilta paikoilta, miltä siellä näyttää nyt. Taulutkin on näemmä vähän vinossa, mutta niin on seinätkin vinot.



Nyt nauttimaan vapaasta viikonlopusta ja auringonpaisteesta! 🌞


torstai 28. kesäkuuta 2018

Herkulliset kasvisnyytit grillissä


Tässä yksi meidän ehdoton kesälemppari grillissä - kasvisnyytit. Perunoita tulee aina keitettyä niin iso kattilallinen, että niitä riittää myös näihin nyytteihin (ja paistettuihin perunoihin)



Eli ota foliosta sopivan kokoinen pala, mielellään aika reilu, jotta saat sen lopuksi kunnolla suljetuksi. Kasaa folion päälle kerroksittain viipaloituja perunoita sekä erilaisia kasviksia. Me käytämme hyvin useasti ihan vaan erilaisia pakastekasviksia. Ihan tavallinen broccolimix on ehdoton suosikkimme. Kannattaa aina peruna-ja kasviskerrosten väliin sujauttaa vähän mausteita, kuten suolaa, pippuria, erilaisia yrttejä jne. Lopuksi lorauta päälle vähän öljyä ja jotakin maustettua tuorejuustoa. Itse käytimme tällä kertaa ruohosipuli-ja valkosipulituorejuustoja. Sit vaan nyytti tiiviisti kiinni ja grilliin. 



Kannattaa vähän seurailla, että folion pohja ei pala, mutta kasvikset kuitenkin lämpenee ja juusto sulaa.
Meillä tuon vahtimisen hoiti grillivahtimme Viski 😁



Nämä nyytit ovat erinomaista syötävää vaikka ihan sellaisenaan, mutta sopivat myös erinomaisen hyvin grillatun lihan seuraksi. Jos haluaa syödä ihan sellaisenaan, niin suosittelen lisäämään nyytteihin esim. papuja, jotta saa vähän lisää ruokaisuutta. 
Näihin nyytteihin on muutenkin helppo hukata kaikki kasvisten ja juustojen jämät jääkaapista.


Me nautimme herkullisesta grilliruuasta navettabaarissa, katsellen samalla Ruudusta Kontio & Parmas -sarjaa. Ei ehkä ihan samaa vanhaa Kummeli laatua, mutta jaksoi sitä kuitenkin useamman jakson katsella! 😁



torstai 1. joulukuuta 2016

Broileri-pastasalaatti & kuvia Navettabaarista ♥


Huh heijaa, mutta tuli tehtyä hyvää pastasalaattia isännän synttärikemuihin lauantaina. Olen etsinyt herkullista broisku-pastasalaattiohjetta jo kauan. Ollaan yleensä tehty TÄTÄ pastasalaattia juhliin, mm. meidän häihin. Sekin toimii, mutta sellainen majoneesipitoisempi salaatti on ollut etsinnässä.
Tässä jotenkin kaikki palaset loksahti paikalleen - oli sopivasti makua ja sopivasti suolaista ja makeaa. Nam!! 😋 Söin pienen kauhallisen tätä ja kiitokseksi siitä sain raapia kaulani melkein verille. Enää ei nuo vehnät niinkään turvota vatsaa, vaan kiitokseksi vehnän syönnistä alkaa kaula kutiamaan niin kovin, että voin sen ihan kirjaimellisesti raapia verille. En tiedä sit mikä oireista on kivoin ottaa vastaan.
Ja tein tän siis tosiaan ihan normaalista pastasta. En ole vielä löytänyt hyvää gluteenitonta pastaa. Vinkatkaa mullekin jos tiedätte jonkun hyvän gluteenittoman version. Kaikki tähän mennessä maistamani ovat olleet sellaista "jauhohöttöö" että oksat pois... 😞
Pastasalaatin ohje on Kanapeet -blogista. 



Broileri-pastasalaatti
n. 14 hlö:lle


300 g pastaa
600 g  broilerin hunaja-chili fileesuikaleita (tai jotain muuta makua)
1 omena kuorittuna, kuutioina
1/2 hunajamelonia paloina
pala purjoa silppuna
1 salottisipuli silppuna
1 keltainen paprika kuutioina
1/2 rs punaisia viinirypäleitä halkaistuna
1 rs kirsikkatomaatteja halkaistuna

Kastike:
n. 250 g majoneesia
2 prk kermaviiliä
2 tl currya
2tl paprikajauhetta
ripaus suolaa

Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä se. Sekoita salaatin ainekset ja tee kastike. Sekoita kastike salaattiin ja anna salaatin tekeytyä kylmässä muutama tunti tai seuraavaan päivään.


Pastasalaatin lisäksi ruokapöydässä oli tarjolla kreikkalaista salaattia, maailman parhaita valkosipuliperunoita sekä makeaa possun niskaa. Tein lihaan viillot ennen uuniin laittoa, ja näin liha oli paremmin maustunut kaikkialta. Myös punajuurisalaattia oli tarjolla. Tällä kertaa ostin ihan valmista Forssan punajuurisalaattia, mutta sen pystyy myös helposti tekemään itse TÄLLÄ ohjeella.


 Ja sillä välin kun miehet istuivat ruokapöydässä, kävin pikapikaa ottamassa muutaman kuvan meidän navettabaarista. Ei ole pitkään aikaan tullutkaan käytyä siellä kameran kanssa.


 Kyllä se vaan on niiiin kiva paikka ♥ En ole ikinä ollut mikään baarien suurkuluttaja, mutta oman baarin valmistuttua on tullut käytyä kyllä sitäkin vähemmän muualla. Omassa baarissa parasta on se, että siellä saa kuunnella juuri sitä musiikkia mitä itse haluaa. Meillä EI TOD soi mitkään profeetat... 😝😝