torstai 29. lokakuuta 2015

Jauheliharisotto & täysikuu

Mä jo ehdin ajatella, että olisin selvinnyt tämän syksyn sairastamatta, mutta yllätys yllätys viime yönä heräsin siihen että keuhkot oli tulessa ja rohisi ja rohisi. Tässä nyt jännätään, että tuleeko keuhkoputkentulehdus vai pelotteleeko se vaan. Onneksi vielä on saumaa siihen, että se vaan pelottelee sairastumisella ja menee nopeasti ohi ihan itsekseen. Ja sit jos se tulee niin sit vaan sairastetaan, ei siinä sen ihmeempää... Onneksi on hyvät "luonnonlääkkeet" (rommitoti ☻) keksitty.


Tässä pikaruokaa tiistailta. Meillä ei ennen juurikaan syöty riisiä, mutta nyt kun se on ainoa lisäke kasvisten lisäksi jota molemmat voidaan syödä, niin kummasti on riisin valmistaminen lisääntynyt. Risotot on helppoja ja meidän suosikiksi onki osoittautunut tämä kanarisotto. Mutta oli tämä jauhelihaversiokin ihan hyvää. Etenkin kun plöräytti päälle vähän ketsuppia! ;)
P.S. Meillä nuo jauhelihamäärät on kaikissa ruuissa aina aika isoja. Johtuen osittain siitä, että ostan jauhelihan aina Lidlistä ja siinä paketissa on 700 g. Ja toiseksi ehkä siitä, että isäntä on tyytyväisempi mitä enemmän ruuassa on lihaa. Sen määrää voi siis näissä mun ohjeissa aina vähentää jos siltä tuntuu! :)

Jauheliharisotto


700 g jauhelihaa (vähempikin riittää)
1 sipuli silputtuna
suolaa
1 lihaliemikuutio
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
paprikajauhetta
muita mausteita oman maun mukaan
3 dl risottoriisiä
9 dl vettä
1 keltainen paprika kuutioituna
½ pss herne-maissi-paprikaa
persiljaa silputtuna

Kuumenna öljy kattilassa/kasarissa. Paista jauheliha ja sipuli, mausta suolalla, lihaliemikuutiolla, valkosipulilla, paprikajauheella ja muilla mausteilla oman maun mukaan. Lisää risottoriisi ja kääntele hetki. Kuutioi joukkoon paprika ja paista hetki ja lisää sitten vesi.
Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes riisi on kypsää. Lisää lähes kypsään ruokaan pakasteherne-maissi-paprika, kuumenna. Silppua pinnalle tuoretta persiljaa.


Tiistaina oli upea täysikuu. Vaikka just valittelinkin jalustan puuttumista, niin olihan sitä pakko silti yrittää vapaan käden kanssa kuvata. Vähän tärähtäneitähän kuvista tuli, mutta kyllä niistä silti sen huomaa, että kuu on upea!! ♥ Se on niiiiiin hieno siinä vaiheessa kun juuri nousee puiden takaa ihan järjettömän suurena ja punaisena. Sen hetken kun saisi vangituksi filmille.


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Paahdettu tomaatti-vuohenjuusto-linssikeitto & maksanpuhdistusta


Mähän olen ihan unohtanut kertoa, että putsailin maksaani viime viikolla. Kuulostaa varsin eksoottiselta ja täytyy myöntää, että sitä se kyllä olikin! ☻ En viitsi tässä nyt tarkemmin selitellä miten sen tein, mutta ne joita kiinnostaa, niin käykäähän lukasemassa ohjeet TÄÄLTÄ. Enkä niistä tuloksistakaan viitsi sen enempää tässä (sopivasti ennen ruokapuheita) höpistä, mutta voin sanoa että toimii! Toistan puhdistamisen ensi viikolla. Kannattaa tosiaan pyhittää yksi päivä kokonaan tälle. Huomaatte kyllä sitten miksi jos tähän ryhdytte. Mulla tuntuu olo ja iho nyt jo paljon paremmalta. Saa nähdä millaisia muutoksia kolmen puhdistuksen sarjahoito saa aikaiseksi...
(P.S. Tuota Epsom-suolaa eli karvassuolaa saa ostettua ainakin apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Itse olen omani tilannut iHerb.comista.)

Kiitos tämän puhdistuskuurin, ei perjantaina tehnyt mieli mitään kovin raskasta ruokaa. Tämä Minkan kasviskeitto oli oikein oiva tapa päästä kiinni taas normaaliin ruokavalioon. Kasviskeitot on vaan niiiiin hyviä ja näitä on kiva aina kokkailla sillon kun isäntä on pois kotoa (lue:kalareissussa). Se kun ei taitais kasviskeittoon koskea pitkällä tikullakaan.... ;)

Paahdettu tomaatti-vuohenjuusto-linssikeitto


7 tomaattia
1 iso porkkana
1 sipuli
1 punasipuli
5 valkosipulinkynttä
200 g vuohenjuustoa
2,5 dl punaisia linssejä
2 kasvisliemikuutiota
tuoretta basilikaa
rypsiöljyä
mustapippuria
suolaa
chilijauhetta

Lisäksi:
maustamatonta jogurttia/kookoskermaa

Pilko tomaatit, porkkana, sipuli ja punasipuli paloiksi ja asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lisää pellille myös kuoritut valkosipulinkynnet. Kaada päälle reilusti rypsiöljyä, mustapippuria, suolaa ja chilijauhetta. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.
Kaada paahdetut kasvikset ja pellillä oleva öljy kattilaan. Lisää noin 4 dl vettä ja kasvisliemikuutiot ja anna kiehua 15 minuuttia.
Huuhtele linssit huolellisesti siivilässä juoksevan veden alla. Lisää linssit ja toiset 4 dl vettä kattilaan. Anna ainesten porista kattilassa noin 30 minuuttia.
Lisää lopuksi vuohenjuusto pieninä paloina, nippu tuoretta basilikaa ja ruohosipulia. Poraa keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vielä hieman vettä, jos keitto tuntuu kovin paksulta. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita. Chiliä voi laittaa reilusti jos pitää tulisesta ruoasta. Vuohenjuusto tasapainottaa sopivasti tulista keittoa. Tarjoile keitto esimerkiksi maustmattoman jogurtin/kookoskerman, tuoreiden yrttien ja chia-näkkärin kanssa. 


Linssit tuo muuten sitä kaivattua proteiinia kasviskeittoon. Pitäisi nälänkin pysyä hieman kauemmin loitolla. Mutta jos välttelee hiilareita, niin sit nuo linssit kannattaa unohtaa. Samoin kuin kaikki herkulliset pavut ja kikherneet. Just ne ainekset joilla kasviskeitosta saa hieman ruokaisamman.


tiistai 27. lokakuuta 2015

Täytetty lihamureke


Lihamureke ohjeita löytyy täältä blogista jo ennestäänkin pari, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ. Mutta enää en noita ohjeita voi käyttää. Niissä töksähtää heti sekä sipulikeitto että korppujauhot. Ilman korppujauhoja pärjää keposestikin, mutta entäs kun on tottunut maustamaan aina lihapullat ja -murekkeet sipulikeitolla..?! En satavarma ole mitä tuo sipulikeitto edes sisältää, mutta parempi jättää kaikki nuo puolivalmisteetkin syömättä, kun iho ja vatsa reagoivat niihin aika nopeasti. Onneksi Fibrex-pussin (sokerijuurikaskuitua hiutaleina) kyljessä sattui olemaan lihapullien ohje, joka ei sisältänyt mitään viljoja. Sitähän oli pakko testata. Tykkään enemmän tehdä murekkeita kun lihapullia, koska murekkeen reunalle saa samalla kypsymään kasviksia ja kaiken lisäksi niistä tulee ihan mielettömän hyviä kun imevät kaiken murekkeesta tulevan lihaliemen itseensä.

Täytetty lihamureke


700 g sika-nautajauhelihaa
1 dl Fibrexiä
3-4 dl vettä/kermaa
1 kananmuna
2 sipulia pieneksi pilkottuna
2 tl suolaa
mustapippuria rouheena
kuivattuja yrttejä

Täyte:
150 g sulatejuustoa
100 g herneitä

+ pakastekasviksia

Sekoita Fibrex ja vesi/kerma (käytin puolet ja puolet). Anna turvota noin 10 minuuttia. Lisää loput ainekset. Sekoita tasaiseksi ja muotoile taikinasta pötkö voideltuun uunivuokaan. Tee murekkeen keskelle pitkittäinen kolo, johon laitat täytteet. Muotoile kolo umpeen ja täytä vuoka pakastekasviksilla. Paista 225 uunissa noin 30-45 minuuttia.


 Tuo Fibrex näyttäs olevan kaiken lisäksi aika kuitupitoinen aine, kuitupitoisuus huimat 67 %. Eli jos mietityttää oma kuidun saanti, niin kannattaa lisätä Fibrexit ruokavalioon. Lisäksi näissä hiutaleissa on suuri määrä magnesiumia. Etenkin urheilijoille erittäinkin tarpeellinen aine. 
Ja mikäli oma vatsa kestää ruista ja vehnää, niin kokeilkaapa NÄITÄ huippuhyviä sämpylöitä. Tulee nimittäin ihanan rapsakoita ja maukkaita ja ilmeisesti tuo Fibrex lisää myös sämpylöiden säilyvyyttä. Eli ei turha aine ollenkaan! 


maanantai 26. lokakuuta 2015

Jauhottomat vohvelit


Viime viikolla kokkailtiin vaan samoilla vanhoilla resepteillä. Aina ei jaksa keksiä mitään "uutta" syötävää ja kaiken lisäksi tyhjenneltiin aika tehokkaasti jääkaappia ja pakastinta. Hyvä välillä tehdä sitäkin, muuten kertyy jääkaappiin kauheat vuoret koiralle menevää ruokaa! :) Ja Viski kiittää. 

Lettuja, voffeleita ja pannukakkua on tehnyt niiiiiin kovin mieli jo pidemmän aikaa, ja onneksi vähän kuin puolivahingossa törmäsin Myrkynkeittäjä -blogissa jauhottomiin vohveleihin. Pakkohan niitä oli heti testata. Tein puolikkaan ohjeen, koska yksin syödessä en tarvinnut ihan kymmentä vohvelia. Tai olis nekin saattaneet kaikki alas mennä. Kunhan on tarpeeksi mansikkahilloa ja kermavaahtoa!! ☺ Tykkään ehkä hieman rapeammista vohveleista, mutta nämä omat ruoka-ainekiellot huomioon ottaen nämä olivat ihan taivaallisen hyviä!! ♥

Jauhottomat vohvelit 
(n. 11 kpl)


8 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
1 dl vichyä
1 dl mantelijauhoa
3 tl psylliumia
1 dl voita sulana
2 tl leivinjauhetta
½ tl ruususuolaa
1 tl vaniljajauhetta

Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Surauta sauvasekoittimella kaikki ainekset sekaisin. Voit tehdä sen myös tehosekoittimessa. Voitele vohvelirauta voilla ja ala paistamaan. 
Ja nyt se tärkein osuus: tarjoile hillon ja kermavaahdon kera!! 


P.S. Tuolla ulkona on aika upea kuu!! Jotkut valittaa, että kun on niin kovin pimeää taas kun on syksy, mutta tervetuloa tänne maalle. Täällä on ainakin ollut monena iltana erittäinkin valoisaa kun kirkas taivas, kuu ja tähdet valaisee. Kyllä taas kelpaa ♥ 
(Vielä kun sais ostettua kameralle jalustan, että pääsis paremmin kuvailemaan myös pimeällä)


tiistai 20. lokakuuta 2015

Creme fraiche -munakokkeli & pohdiskelua kiireettömyydestä


Kananmunia tulee syötyä melkein päivittäin jossain muodossa. Välillä tuntuu että munakkaat tulee korvista ulos ja senpä takia on kiva kun niihin saa edes vähän jotain vaihtelua.
Vaikka tähän ei kananmunan lisäksi tullut muuta kuin ranskankermaa, oli tää silti maultaan taas hyvinkin erilainen. Aika täyteläisen makuinen sanoisin. Tämä sama setti tulikin syötyä sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna. Luxusta on rauhalliset aamut, sanon minä! :)

Creme fraiche -munakokkeli


6 munaa
2 rkl voita
2 rkl ranskankermaa eli creme fraichea
suolaa ja mustapippuria

Riko munat kulhoon ja sekoita ne. Pane voi sulamaan paistinpannuun. Kun voi alkaa sulaa, lisää munaseos. Sekoita munaseosta lastalla. Jos munaseoksen haluaa kypsyvän hitaasti, sitä tulee liikutella jatkuvasti lastalla. Kun munaseos alkaa jähmettyä, lisää ranskankerma ja sekoita se joukkoon. Nosta pannu liedeltä ennen kuin seos alkaa olla täysin kypsä. 
Mausta suolalla ja mustapippurilla rouheella ja tarjoile välittömästi.


Mä olen tässä pohdiskellut, että onko se joku trendi nykyään että ihmiset on (olevinaan) niin kovin kiireisiä...?! Ja mihin kaikilla on kiire? Kun katselee ihmisten Facebook -päivityksiä ja kuuntelee juttuja, niin tuntee itsensä ihan laiskaksipaskaksi, koska viihdyn kotona. Tykkään istahtaa sohvalle ja lukea kirjaa, kaikessa rauhassa. Istuskella ja nautiskella kahvini ihan rauhassa. Mennä metsään ja vaan hengailla siellä koiran kanssa. Ottaa kamera käteen ja kierrellä ympäri pihaa ja ihmetellä maailmaa linssin läpi. Ymmärrän, että toiset ihmiset elävät vähän kiireisempää elämää kuin toiset, mutta ovatko ne ei-kiireiset ihmiset jotenkin huonompia kuin ne kiireiset? Ovatko ei-kiireiset ihmiset aina automaattisesti myös laiskaksi määriteltäviä? Välillä tuntuu että katsotaan vähän kieroon kun toiset valittelee kiireitään ja itse toteaa, että pitäkää te vaan kiirettä, mulla ei ainakaan ole mihinkään mikään kiire...


 Mulle on kyllä oikeastaan ihan sama vaikka olisin jonkun silmissä laiska ja vähän vähemmän tärkeä vähäisine kiireineni. Tää on mun elämää ja tykkään siitä ihan pirun paljon tälläisenä!! ♥ 
Toivottavasti muutkin tykkäätte omasta elämästänne, olitte sitten kiireisiä tai ette.


torstai 15. lokakuuta 2015

Paahdettu porkkanakeitto


Meinas käydä vanhanaikaisesti keiton kuvien kanssa. Kopsailin kameran kortilta kuvia ja painelin samalla jotain namiskoja, ja yhtäkkiä lataus olikin keskeytynyt ja kuvia ei löytynyt mistään. No, ajattelin että onneksi kyse on vain kasviskeitosta, että ei se vaarallista jos ohje jää jakamatta täällä. Kunnes tajusin, että minähän olin siirtänyt keittokuvat jo eilen koneelle ja kaiken lisäksi muutkin kuvat olivat tallessa, olivat vaan tallentuneet eri kansioon mihin yleensä. Tunnustan, en ole mikään maailman välkyin minkään tekniikan kanssa! :)
Ja mitä tähän keittoon tulee, niin ohje on Yhteishyvän. Tajusin tiistai-iltana, että mulla ei ole mitään mitä voisi ottaa seuraavana päivänä töihin evääksi. Kauppaan on ihan turha mennä ruokatunnilla, koska näillä ruoka-ainekielloilla sieltä on hyvin vaikea löytää mitään valmista syötävää. Eikä uloskaan oikein jaksa lähteä yksin syömään. Jääkaapissa ei ollut oikein muutakuin porkkanaa ja maustamatonta jogurttia. Mutta sehän riitti! :) Kasvissosekeitot vaan on niin hyviä!! Tosin nälkää ne ei kovin kauaa pidä loitolla, ainakaan mulla, mutta kevyenä lounaana toimivat oikein hyvin.

Paahdettu porkkanakeitto


500 g porkkanoita
2 sipulia
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
0,2 tl mustapippuria
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
6 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
1 dl kermaa (kuohukermaa tietenkin)

Päälle:
maustamatonta luonnonjogurttia

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit reiluhkoiksi paloiksi. Aseta palat leivinpaperin päälle uunipellille. Sekoita öljy ja mausteet keskenään ja sekoita kasvisten joukkoon. Paahda uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes porkkanat ovat kypsiä. Kiehauta vesi kattilassa, lisää liemikuutiot. Kaada paahdetut kasvikset veteen ja siirrä kattila liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Siirrä kattila takaisin liedelle, lisää ruokakerma ja kiehauta. Tarjoa leivän kanssa ja lorauta keiton päälle vielä kunnon töräys luonnonjogurttia *namskis*

Ja leipänä tässä toimii hyvin esim. erittäin kuitupitoinen chia-näkkäri


Tajusin juuri äsken, että siitä kun minä tapasin tuon tämän talon isännän ja aviomieheni, niin siitä tulee tänään tasan 5 vuotta!!! ☺♥ Marttilan tilan Jonna, joka meidät on tutustuttanut yhdessä miehensä kanssa (ja he myös toimivat todistajina meidän häissä) ei varmasti muistele tätä päivää samalla tavalla hymy huulilla kuin itse..... ;) Ehkä saatettiin pilata joidenkin laivareissu. Ehkä oltiin vähän ärsyttävän "rakastuneita". Ja ehkä meidän pitäisi korvata nämä kaikki kärsimykset ja viedä Marttilan väki joskus laivalle.... ;)


..voin vaan todeta, että LUOJAN KIITOS ei enää näytetä ihan samoilta kuin tuolloin!!! *huutonaurut* Jollein se ikääntyminen ilmeisesti voi tehdä ihan hyvääkin..... :D

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Chia-näkkileipä


Jokos olette testanneet paljon hehkuttamaani siemennäkkäriä? Ehkä jääneet koukkuunkin siihen samalla tavalla kuin minä...?
Olen aina tehnyt tuosta näkkäristä niin ohutta, että se menee aika muruiksi kun sitä taittelee. Viime kerralla en tehnyt tuosta yhdestä annoksesta ihan koko pellillistä, jolloin sain "taikinan" jäämään paksummaksi ja sitä myötä näkkäristäkin tuli vähän vähemmän murenevaa. 
Vaikka tällä ohjeella tehty näkkäri onkin ihan superhyvää, en silti oikein osaa sen näkkärin päälle laittaa esim. voita, juustoa ja kinkkua. Kaipasin jotain vähän leipäisämpää ja hieman kovempaa näkkäriä. Ja sellainen ohje löytyi ihan sattumalta selattuani Leivotaan -lehteä nro 1/2015. Tämä oli oikein oiva ohje ja tämä oikeasti maistui ihan näkkärille. 
...paitsi että just mua kiellettiin syömästä liikaa tattaria, koska sekin saattaa allergisoida, mutta testataan nyt kuin käy.... :/

P.S. Jos tykkäätte suolaisemmasta leivästä, niin lisätkää vähän tuota suolan määrää. Mulle tää oli liian vähän, enkä huomannut edes sormisuolaa laittaa tarpeeksi. Onneksi tämä näkkäri kärsii laittaa päälle kunnon suolaista voita!! :)

Chia-näkkileipä
(16 palaa)


2 dl tattarijauhoja
3/4 dl chia-siemeniä
3/4 dl seesaminsiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 tl psylliumia
2 maustemittaa suolaa
½ dl rypsiöljyä
2½ dl kiehuvaa vettä

Päälle:
sormisuolaa

Säädä uuni 160 asteeseen. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet. Lisää öljy ja vesi. Sekoita hieman hyytelömäiseksi taikinaksi. Kauli taikina ohueksi kahden leivinpaperin välissä. Nosta pellille. Vedä pois ylimmäinen paperi. Ripota päälle hieman (tai vähän enemmän) sormisuolaa. Leikkaa taikina ruuduiksi pizzaleikkurilla tai terävällä veitsellä.
Paista noin 60 minuuttia uunin keskitasolla. Anna jäähtyä pellillä.


 Meillä juhli isäntä tänään synttäreitä ja eilen piti leipoa pullaa jääkiekkokavereille vietäväksi. Pitkään aikaan ei ole pullaa tullut tehtyäkään, joten leipasin sit samalla kolme pitkoa. Jos mietitte, että miten pitko on tehty, niin käykää katsomassa Vaaleanpunainen Nonparelli -blogista yksityiskohtaiset ohjeet, en jaksa niitä nyt tähän kirjata. Nopeasti oli kuulemma pullapitkot kadonneet parempiin suihin! :)


Ja koska me ollaan isännän kanssa sovittu, että ei osteta toisillemme mitään synttäri-eikä joululahjoja, niin päätin sitten yllättää isännän "ihanalla" kuvalla kesken työpäivän. Oli kuulemma ollut tosi iloinen.... ☺☻☺


..ja ilman päivän luontokuvaa ei selvitä tästäkään postauksesta! :) 
(voitte itse päätellä kumpi se luontokuva on; tuo ylempi apina vai alempi järvimaisema)

Painionjärvi iltasella.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Uuh - Aah - Lasagneeeeee


Sain sunnuntaiaamuna tälläisen WhatsApp -viestin:
Mahtaiskos vaimo jaksaa millään tehdä rakkaalle miehelleen lasagnee illaks?
 Ja kun kerran näin kauniisti pyydetään, niin voiko sitä sanoa ei..?!
Blogista löytyy jo monta lasagnereseptiä ennestäänkin, mutta ainahan on kiva testata jotain uutta. Tätäkään minä en itse saanut maistaa, koska lasagnelevyt oli tehty durumvehnästä. Mutta isännän mielipide oli, että TOIMII! Ohje on HabaneroKitchenistä.

Lasagne 


700 g jauhelihaa
1 tlk Mutti tomaattimurskaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 tl timjamia
1-2 rkl ketsuppia
1 rkl sokeria
pippuria
suolaa
0,5 dl vettä

Juustokastike:
1 litra (punaista)maitoa
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
200 g sulatejuustoa
1 tl muskottia
1 tl valkopippuria
suolaa

Lisäksi:
9 kpl lasagnelevyjä (taisin vahingossa laittaa 12)
170 g emmentaljuustoraastetta

Pilko sipulit ja kuullota pienellä lämmöllä pehmeäksi. Lisää jauheliha ja anna hautua ja ruskistua. Lisää sekaan Mutti tölkki, ketsuppi ja ½ dl vettä. Anna poreilla miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen. Lisää mausteet ja sokeri. Anna poreilla ja kasaantuaa vielä noin 15 minuuttia.
Valmista juustokastike sulattamalla voi kuumaksi. Sekoita sekaan vehnäjauho jatkuvasti sekoittaen. Lisää maitoa ja jatka sekoittamista. Mausta välillä. Kunnes maito on melkein kiehuvaa, lisää sulatejuusto sekaan. Sekoita edelleen. Siirrä kattila sivuun, kun juusto on sulanut kunnolla.
Voitele neliskanttinen uunivuoka ja kaada pohjalle juustokastiketta. Lado kerros lasagnelevyjä päälle, lisää jauhelihakastike ja jälleen juustokastiketta. Toista näin kolme kertaa. Jätä juustokastiketta vielä pinnalle.
Laita emmentalraastetta tasaisesti kauttaaltaan. Paista kiertoilmalla 165 asteessa noin 40 minuuttia. Normiuunissa 175 asteessa ja noin 45-50 minuuttia. Mikäli juustoraaste saa liikaa väriä, peitä foliolla. Anna lasagnen levähtää puolisen tuntia ennen tarjoilua.


Lasagnen kanssa sopii hyvin mozzarella-tomaattisalaatti.


Ja hei, taas näitä aamukuvia!! Mutta kun aamut vaan on nyt ollut niiiiiiiiiin (satumaisen) upeita!!! ♥