sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mokkahyydykekakku


Pullahiiren resepti ei pettänyt taaskaan.... Tämä kakku pääsi heittämällä TOP3 kakkujen listalle. Ihanan erilainen pohja (mutakakku) ja ihanan pehmeä, kahvin makuinen täyte, *slurps*. Oli kyllä ihan täydellinen yhdistelmä. Tämä kakku lähti mammalle synttärilahjaksi, ja harmillisesti unohdin kameran kotiin, enkä siis saanut kakusta lisää kuvia. Kakku oli leikattaessa erittäin hienon näköinen, koska pohja oli tehty pienempään vuokaan mitä itse kakku. Käykäähän Pullahiiren sivuilta katsomassa, KLIK.

Mokkahyydykekakku 
(n.12-15 hengelle)


Pohja:
120 g voita
1/2 dl kahvia
2 1/2 dl tomusokeria
2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl vispikermaa
1 1/2 dl kahvia
2 dl ruokosokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä

Koristeluun:
kermavaahtoa
Da-Capo Cappuccino -suklaakonvehteja

 Sulata voi pohjaa varten ja anna jäähtyä hetki. Keitä kahvi pohjaa ja täytettä varten. Lisää voin joukkoon kaakaojauhe, tomusokeri, vaniljasokeri sekä kahvi. Sekoita ja lisää joukkoon vielä kananmunat. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seokseen. Sekoita massa tasaiseksi. Pingota noin 20-22 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 15-20 minuuttia 175 asteessa. Nosta valmis pohja jäähtymään.

Valmista täyte laittamalla liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen, ainakin viiden minuutin ajaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto yhdessä vaniljasokerin kanssa. Mittaa kattilaan kahvi ja ruokosokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi, niin että sokeri sulaa kahvin joukkoon. Lisää kiehuvaan kahviin ylimääräisestä vedestä puristetut liivatteet ja ota seos pois levyltä. Lisää kahvi-liivateseoksen joukkoon vielä kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä hetki, välillä sekoitellen. Kaada kahvi-liivateseos tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto.

Laita jäähtynyt pohja tarjoilulautaselle. Laita noin 24-26 cm irtoreunus (myös irtopohjavuoan reunus käy) pohjan ympärille, niin että pohja jää täytteen sisään. Saadaksesi tasaisen reunan, öljyä kevyesti vuoan reuna ja ripottele päälle tomusokeria. Kaada mokkatäyte pohjan päälle, tasoita pinta ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään ainakin neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. Koristele hyydytetty kakku kermavaahdolla ja suklaakonvehdeilla.


Paljon onnea mamma ja vielä paaaaaaljon vuosia lisää!!! ♥



perjantai 28. marraskuuta 2014

Läskisoossia ja jouluviinereitä


Rehellistä suomalaista ruokaa -  niin per**le!! ☺
Läskisoossia on tehny mieli jo vaikka kuinka kauan, mutta taas sama virsi - liian paljon ihania ruokia, liian vähän aikaa! ☺ Ei tämä mun versio äidin tekemää soossia kyllä voittanut, mutta hyvä pelinavaus kuitenkin. Isäntäkin totes, että onpa hyvää ruokaa. Luulen siis, että tätä tehdään kyllä nyt useamminkin. Etenkin kun tämän ruoan ainekset eivät kovin paljoa kustanna.


Läskisoossi


 1 iso sipuli
500 g rasvaista possunkylkeä
20 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
suolaa ja pippuria


Kuori ja kuutioi sipuli isoiksi paloiksi. Leikkaa possunkylki leveiksi, noin sentin paksuisiksi paloiksi. Ruskista palat valurautapannulla miedolla lämmöllä. Käännä tehot noin 10 minuutin jälkeen täysille, jotta liha saa tumman pinnan. Siirrä ruskistetut lihat ilman rasvaa haudutuspataan.
Lihoista irronneeseen rasvaan ja voihin tehdään itse soosi. Sulata voita pannulla missä on myös possunkyljestä irronnut rasva. Ruskista vehnäjauhot rasvassa koko ajan sekoittaen, kunnes ne ovat vaaleanruskeita. Lisää sipulipalat ja kuullota miedolla lämmöllä, mutta kuitenkin niin, että jauhot saavat tummaa väriä. Sekoita joukkoon vesi ja kypsennä, kunnes kastike on saostunut.
Lisää suolaa ja pippuria. Kaada soosi pataan lihojen päälle ja anna hautua miedolla
lämmöllä puolisen tuntia. Keitä potut seuraksi ja nauti.


Jälkkäriksi oli jouluviinereitä, nam!!

Jouluviinerit

torttutaikinaa   
kananmuna   
vaniljatuorejuustoa   
luumumarmeladia   
tomusokeria

    Puolita torttutaikinalevyt neliöiksi, voitele kananmunalla (kananmunana sekaan voi vatkata vähän vaniljasokeria). Laita jokaiseen noin teelusikallinen vaniljatuorejuustoa. Paina nokareen keskelle kuoppa ja lisää siihen luumumarmeladi. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Sihtaa valmiiden torttujen päälle hieman tomusokeria.


Tästä onkin hyvä jatkaa viikonloppuun! Tänään ja huomenna olisi tarkoitus laittaa joulua kotiin, niin sisälle kuin ulos! ☺ Ja viikonloppuna saa myös leipoa kakun, kun mamma juhlii synttäreitä sunnuntaina. Paljon siis kaikkea kivaa tiedossa! ♥

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!! ♥

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Metukkasarvia pikkujoulupöytään


Tässä on hyvä vinkki miten hävittää joulun aikaan kaikkea "ylijäämätavaraa" jääkaapista. Torttutaikinaa kuitenkin melkein joka pakastimista löytyy. Meilläkin näihin sarviin päätyi purkkien loppuja ja sen sellaista ja hyvin upposi kaikkiin syöjiin. Samalla sain tehtyä ensimmäiset joulutortutkin! ☺ Töistä päästyä masensi niin kovin tuo vesikeli, mutta kyllä taas piristi kun sai vähän tehdä herkkuja! ♥

Metvursti-paprikasarvet


torttutaikinaa (pakaste)

Täyte:
metvurstia
paprikaa
chiliä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
Paholaisen hilloa
juustoraastetta

Voiteluun:
munaa

Suikaloi metvursti. Huuhdo paprikat ja chili ja poista kanta sekä siemenet. Leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi ja ne edelleen pieneksi silpuksi. Lisää tuorejuustoon mausteeksi paholaisen hilloa tai käytä valmiiksi maustettua tuorejuustoa.
Leikkaa sulaneet levyt pitkäkärkisiksi kolmioiksi, aina yksi levy vinoon halki. Levitä huoneenlämpöistä tuorejuustoa tasaisesti taikinalevyille, 2–3 rkl/taikinalevy. Ripottele päälle salami-paprika-chilisilppu ja mausta. Laita halutessasi täytteiden päälle vielä hieman juustoraastetta.
Kääri jokainen kolmio rullalle aloittaen tyvestä (leveämmästä kohdasta). Käännä sarven malliin. Voitele halutessasi munalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min tai kunnes sarvet ovat kauniin värisiä ja kypsiä.


 Sarvet saivat kaverikseen  Fuller's Old Winter Ale -olutta. Tykkään muutenkin Fuller'sin oluista, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Jotenkin näiden oluiden takaa maistuu ne Lontoon hämyiset pubit.


Fuller, Smith & Turnerin panimon sijaintipaikalla Chiswickissä Länsi-Lontoossa on pantu olutta jo vuodesta 1654 lähtien. Itse panimo on perustettu vuonna 1845, ja kolme perustajaperhettä omistavat yhä enemmistön panimosta. Fuller's on Lontoon ainoa jäljellä oleva itsenäinen panimo.

Tämä olut sopii sekä ihan nautiskeluun, että esimerkiksi juustojen ja pataruokien kaveriksi. Ja miksei tämäkin sinne joulupöytään sopisi.
Hintaa oluella on 4,19 € (melko kallista...) ja prosentteja 5,3 %.


..ja samaan syssyyn kun uuni lämpes, niin pitihän niitä normaaleja "heittotähtiäkin" tehdä.
HUOM! Ostin tuon ihanan, kuvassa näkyvän emalisen muumivuoan laivalta, itselleni vähän (ansaittua) ennakkojoululahjaa.... ☺



tiistai 25. marraskuuta 2014

Makaronilaatikkoa Aurajuusto-twistillä


Lopultakin mä onnistuin tekemään sen...nimittäin makaronilaatikon josta minäkin tykkäsin! Voiko mikään olla huonoa, missä on lähes paketillinen Aurajuustoa...?!? ☺Ohje löytyi Ekun keittiöstä ja tällä reseptillä meillä kyllä tehdään makaronilootaa useamminkin. 

Ja kyllä maistui oma tekemä kotiruoka taas kahden päivän laivabuffettien jälkeen. Käytiin työkavereiden kanssa pyörähtämässä pikkujouluristeilyllä Baltic Princessillä. Se oli kyllä kiva laiva, täynnä ihanaa & palvelualtista henkilökuntaa. Ja ruokakin oli hyvää ja meri-ilma ei onneksi aiheuttanut mitään huonoja oloja.... ☺ Tykkään muutenkin tosi paljon käydä laivalla. Ihanaa olla vuorokausi tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Saa yksinkertaisesti vaan olla. Olla ja syödä, ja joku muu korjaa jäljet. Kaikkist parasta olis, kun joku vielä kustantaisi sen lystin! ☺ Voisi jopa harkita käyvänsä useammin laivalla.

Makaronilaatikko (munaton)


400 g täysjyvämakaronia
400 g jauhelihaa 
2 isoa sipulia
mausteita jauhelihalle (suola, mustapippuri, chili, valkosipuli)
200 g tuorejuustoa (paahdettu sipuli)
100 g Aurajuustoa
vahvaa lihalientä

Paista ja mausta jauheliha ja sipulit maun mukaiseksi. Sekota kuuman jauhelihan joukkoon juustot.
Keitä samaan aikaan vahvassa lihaliemessä makaronit puolikypsäksi.
Ota liemi talteen ja sekoita jauhelihaseos ja makaronit. Lisää lihalientä, kunnes vuoka on piripintaan täysi.
paista 175 asteessa vajaa tunti.


Ihanasta lumesta saatiin nauttia muutaman päivän ajan. Voi kun nuo lumet olisivat pysyneet... Kyllä oli ihmismieli paljon virkeempi kun oli valoisampaa!! Ja tuo meidän pikku-pirpana sekos ihan täysin lumesta! ♥ Lauantaina käytiin veljeni luona kylässä ja siellä Viski sai painaa ystävänsä Serin kanssa.

 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Luumurahkaa kuivatuista luumuista


Luumurahka kuuluu meillä ihan ehdottomasti joulun jälkkäreihin, on kuulunut jo monet vuodet. Itselleni erityisen tärkeän tästä luumurahkasta tekee se, että se oli aina se mun juttu, jonka mä sain jo pienenä sinne joulupöytään tehdä. Se oli pienelle tytölle erittäin tärkeä tehtävä! ♥ Panostin aina rahkan koristeluun tekemällä kuivatuista luumuista hienoja kuvioita. Harmi kun siihen aikaan ei ole tullut otettua ruokakuvia! ☺
Meillä isäntä ei luumuista tykkää missään muodossa, mutta eipä tee tiukkaakaan syödä itse muutamaa annosta tätä ihanaa herkkua! ☺ Tällä kertaa tein rahkan valmiin luumusoseen sijaan kuivatuista luumuista. Ja voin kertoa, että teen vastedeskin juuri näin. En edes lisännyt rahkaan sokeria, mutta jos tykkää makeammasta niin kannattaa vähän lisätä. Tämä maistui oikealle luumulle, pelkän sokerin ja makeutusaineiden sijaan! Nam!!


Luumurahka


200 g kuivattuja luumuja
2 dl vettä
2,5 dl vispikermaa
250 g rahkaa

Keitä luumuja vedessä kunnes ne pehmenevät. Soseuta ne sauvasekoittimella ja anna soseen jäähtyä kunnolla. Vispaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää joukkoon rahka ja luumusose. Makeuta tarvittaessa sokerilla.


Iltapalaksi tein herrrrrkullista vuohenjuusto-broileria salaattipedillä. Torstaisin menee iltapalan syönti aina aika myöhäseen, kun Viskin treenit loppuu Salossa niin myöhään. Mutta niiden jälkeen on yleensä niin hyvä fiilis, että sieltä on kiva ajella kotiinpäin! ☺ Meillä on tällä hetkellä tosi kiva tokoryhmä, vetäjä on ihan huipputyyppi ja koirakin on nyt toiminu aika kivasti. 


 Elämä on muutenkin aika kivaa, eiks vaan....?! ☺

torstai 20. marraskuuta 2014

Minimunakkaat & Talviporter


..tai minimunamuffinit, niinku me nää nimettiin!☺
Syötiin näitä eilen iltapalaksi. Olivat kyllä erittäin hyviä ja helppotekoisiakin, mutta inhottavasti jäivät noihin muffinipapereihin kiinni... En tiedä missä oli vika.
Mutta hyvin me saatiin ne lusikan kanssakin syötyä, ei se makuun vaikuttanut.

Minimunakkaat (10 kpl)


4 munaa
loraus kermaa
1,5 dl juustoraastetta
100 g kinkkukuutioita
1 punainen paprika pilkottuna
1 pieni sipuli
1 rkl mantelijauhoa
suolaa, mustapippuria, oreganoa

Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon muut ainekset. Säästä juustoraastetta vähän muffinssien päälle. 
Annostele taikinaa muffinssipellin syvennyksiin (voitele syvennykset tai käytä muffinssivuokia), laita päälle vähän juustoraastetta ja paista 200 asteessa kunnes pinta saa väriä.


Minimunakkaat saivat kaverikseen Muflonin Talviporterin (eli jouluoluiden testailu jatkuu). Täytyy sanoa, että tämä olut ei kyllä yhtään istunut omaan makuhermooni. Yleensä kyllä tykkään portereista ja stouteista, mutta mutta...jokin tässä tökki. Ensimmäiset sanat ekan hörpyn jälkeen tais olla kuta kuinkin "aika ilkeän makuista olutta". Käskin isännänkin maistaa ja hänen kommenttinsa oli että "en ole ehkä näin pahaa olutta ikinä maistanu". Tähän täytyy nyt huomauttaa, että isäntä on muutenkin enemmän lager-miehiä. 

 Beer Hunter's on vuonna 1998 perustettu yksityinen panimoravintola, joka vuoden 2012 laajentumisen ansiosta on saanut oluitaan laajemmalle levitykselle. Beer Hunter's sijaitsee Porissa. Panimon yhteydessä toimii myös Suomen ensimmäinen mallasviskitislaamo.


Harmi kun suomalaiselle oluelle pitää antaa tälläiset arviot, mutta nyt ei vaan istunu tämä maku mun suuhun. Joten omalta osaltani en voi tätä olutta suositella, mutta rohkean tietenkin kannattaa riski ottaa ja maistaa!
Mikäli tätä olette testanneet, niin kertokaahan tekin mielipiteenne kyseisestä oluesta.

Prosentteja tässä oluessa oli 6 % (HUI!!!) ja hintaa oluella on Alkossa 3,32 €.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Juustoleipäsiä ja kalasoppaa


Viikonlopun pikkujouluista jäi juustoja sen verran paljon yli, että niistä on pakko kehitellä kaikenlaisia ruokia. Eilen juustoa päätyi näihin juustoleipäsiin. Aika hauska ohje ja erittäin nopea tehdä. Isäntä totes että hyi hyi, mutta minusta nämä olivat erittäin maistuvia. 

Juustoleipäset


3 kananmunaa
50 g  mantelijauhetta
2 dl juustoraastetta

Sotke kaikki ainekset sekaisin, tee kasoja uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita.


 Juustoleipästen kaverina syötiin (tai siis minä söin juustoleipäsiä, isäntä tyytyi perinteiseen ruisleipään) lohisoppaa. Tässä taisi mennä viimeiset itse kalastetut Tornionjoen lohet. Mutta ei hätää..isäntä oli viime viikonlopun Kustavissa kalassa, ja tuomisina oli ennätyskokoinen meritaimen! ☺ Joulukala löytyy siis jo pakkasesta.  


Meidän pikkukalamies on kyllä aina kärppänä kun kalaa käsitellään! ♥


Iltapalaksi vielä paistettiin jäljelle jääneestä lohesta medaljongit ja kaveriksi lohi sai salaattia sekä kreikkalaisesta jogurtista tehdyn kastikkeen. Kastikkeeseen pistin sitruunamehua, tilliä, sinappia sekä kurkkusalaattia.


P.S. Meiän pikkuhurjimus täyttää tänään hurjat puolivuotta!! ♥ ONNEA VISKINPISKI! ♥

Kuvassa morsmaikku Pepi vähän kurittaa riiviötä! ☺

tiistai 18. marraskuuta 2014

Viikon olut - Kulmbacher Pils Edelherb


Tämän viikon olut julkaistaankin jo poikkeuksellisesti heti alkuviikosta. Syynä se, että olutraati lähtee loppuviikosta laivalle maistelemaan Baltic Princessin oluttarjontaa! ☺
Tällä viikolla siis maistelussa oli Saksalainen Kulmbacher Pils Edelherb


Kulmbacher Brauerei -panimon historia alkaa vuodesta 1846, jolloin Johann Wolfgang Reichel ystävineen perusti Reichelbräu-nimisen panimon pohjoisbaijerilaiseen Kulmbachin kaupunkiin. Nykyään panimo on osa Kulmbacher-yhtymää, johon kuuluu useita eri panimoita. Kulmbachin panimo on yksi Etelä-Saksan johtavista pilsnerpanimoista.


 Itse tykkään pilsnereistä todella paljon. Ehkä tumman oluen jälkeen se seuraava suosikki. Minusta pilsnerit on aika "helppoa juotavaa", jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Maistuu, mutta ei liikaa. Ja siihen lopputulokseen tultiin myös tämän oluen kohdalla. Ensi huikasta viimeiseen huikkaan asti hyvää, taattua tavaraa. Sopii varmaan aika lailla ruoan kuin ruoan kanssa juotavaksi. Vähän makua, mutta ei kuitenkaan liian hallitsevasti. Ei myöskään mikään laimennetun kaljan makuinen, niinkuin useimmat suomalaiset ruokakaupasta saatavat oluet.
Voisin ostaa uudelleenkin! 

Prosentteja oli 4,9 % ja hinta Alkossa 3,50 €. Tuolla hintaa raaskii vielä muutaman pullollisen viikonlopussa juoda. 


Jouluoluita sain äidiltä maisteltavaksi ison kasan, ja ne pitää kans kaikki maistella ja arvostella. Ilmeisesti Alkossa on tänä jouluna 27 erilaista joulu-ja talviteemalla myytävää olutta. Kaikkia en varmaankaan löydä täältä meidän pikku-Alkosta, mutta täytyy käyttää vähän mielikuvitusta, miten ne kaikki saan käsiini! ☺ Harmittaa vaan, kun Suomessa nämä erikoisoluet ovat niin pirun kalliita. Aina kun käydään Ruotsissa auton kanssa, menen suoraa päätä paikalliseen Systembolagetiin tsekkaamaan valikoiman. Ja yleisesti ottaen erikoisoluet siellä maksavat noin 1,5-2,5 €. Huutava vääryys minusta....  ☺

Oluen huuruista viikkoa kaikille! ☺♥

lauantai 15. marraskuuta 2014

Pienet pikkujoulut - graavilohimaljat, rosollia ja manteli-porkkanalaatikkoa


 Pienen pienet pikkujoulut vietetty onnistuneesti! ♥ 
Perjantai-iltaisin vaan uni tulee yleensä aina vähän turhankin nopeasti, mutta toisaalta aamulla sitä oli pirteänä jo aikaisin ylhäällä.
Olipa taas hyvää ruokaa ja jouluviinejäkin tuli maisteltua. Kuvat puhukoon puolestaan! ☺

Graavilohimaljat


300 g graavilohta
1 dl ranskankermaa (rasvaa väh. 15 %)
1 punasipuli silputtuna
tuoretta tilliä silputtuna
1 tl sitruunamehua
1/4 tl valkopippuria
hapankorppuja

Leikkaa graavilohi ohuiksi viipaleiksi ja edelleen hakkelukseksi. Annostele kaikki aineet kerroksittain pieniin laseihin ja aseta jokaiseen lasiin koristeeksi hapankorpusta taitettu suikale.



Rosolli (pieni kulhollinen)


2 punajuurta
3 porkkanaa
 ½ omena kuorittuna ja kuutioituna
1 pieni sipuli silputtuna
1 maustekurkku kuutioituna

Koristeeksi:
2 kovaksi keitettyä kananmunaa

Kastike:
1 dl kuohukermaa
2 tl väkiviinietikkaa
tilkka punajuuren keitinvettä

Keitä punajuuret ja porkkanat kuorineen kypsiksi eri kattiloissa. Ota punajuurien keitinlientä talteen kastiketta varten. Kuori jäähtyneet punajuuret ja porkkanat ja leikkaa ne hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki salaatin ainekset. Salaatin makua saa tarvittaessa säädeltyä lisäämällä jotain kasvista vähäsen. 
Asettele kananmunalohkot salaatin päälle koristeeksi. HUOM! Koristele rosolli vasta vähän ennen tarjoilua, koska muuten koristelu muuttuu punajuuren ansiosta suttuisen punertavaksi. 
Ja sitten kastike: Sekoita löysään kermavaahtoon vähän kerrallaan punajuurten keitinlientä, kunnes saat haluamasi värisen kastikkeen. Mausta kastiketta etikalla vähän kerrallaan, kunnes se saa haluamasi kirpeyden. 



Manteli-porkkanalaatikko (8 kpl)


600 g porkkanoita
80 g mantelijauhetta
½ tl suolaa
½ tl muskottipähkinää
0,3 tl jauhettua valkopippuria
1 rkl maissitärkkelystä
2 rkl voita
1 rkl mantelirouhetta

Kuori porkkanat, pilko ja keitä vedessä kypsiksi. Survo porkkana nesteeseen, lisää mantelijauhe, mausteet ja maissitärkkelys. Tarkista maku.
Annostele porkkanaseos muffinivuokiin. Ripottele päälle mantelirouhetta ja voinokareita ja paista 175 asteessa puolisen tuntia.


Viineistä tuli tosiaankin testattua jouluisiin asuihin puettuja viinejä; saksalaista valkoviiniä Christmas Riesling ja chileläistä punaviiniä Quintus Christmas Edition Organic Syrah. Molemmat olivat hyviä viinejä, mutta erityisesti tuo valkkari oli erittäinkin suun mukaista! ☺


Viinien kanssa syötiin tietenkin myös juustoja, nam!!


Etenkin Juustoportin vuohenjuusto yllätti positiivisesti. Samoin Rainbow:n valko-sinihomejuusto.

Juustovahti tarkkana, jos vaikka tippuis jotain.... ♥


Pitihän sitä jouluoluitakin vähän maistella. Tai niitä oli kaappiin ostettuna useampaakin laatua, mutta päästin tällä kertaa maistelussa vain yhteen olueen. Syynä liian maittavat ruoat ja liian täysi vatsa... ☺ Maistelu siis jatkukoon tulevina päivinä.


Ensimäinen maisteltu jouluolut oli Stallhagenin Black Vanilla Cinnamon. Tätä ahvenanmaalaista olutta on ilmeisesti ollut jo edellisjouluna tarjolla ravintoloiden hanoissa, mutta pullotettuna saa vasta nyt. Korjatkaa jos olen väärässä! ☺ Itse olen tumman oluen suuri ystävä. Ja hyvää oli tämäkin, tosin en siinä kyllä maistanut vaniljaa enkä kanelia. Pitää ehkä ostaa vielä yksi pullo ja maistella vielä tarkemmin! ☺ Hieman ehkä kahvin aromia taustalta erottui. Prosenttejakin tässä oluessa oli huimat 6 %, mutta eipä sitä kyllä maussa huomannut. Kaiken kaikkiaan ihan kelpo olut! 


Illan ohjelmasta vastasi Big Brother finaalin lisäksi tämä nuori herra! ♥ Ai että sai taas nauraa Viskin tempauksille! Pikkuvilperi on kyllä aika kekseliäs tyyppi.... ☺


Kiitos vielä äiti kivasta illasta!!! ♥