perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikon olut - Ginger Joe

Päätettiin työkaverin kanssa, että ostetaan joka viikko yhdet erikoisoluet Alkosta ja maistellaan millaisia makuja löytyy. Mä päätin sit pitää kirjaa meidän löydöksistä. Kumpikaan ei olla mitään olutasiantuntijoita, mutta kirjoitetaan oluista ihan juur niinkuin meidän makuhermoon iskee! ☺


Ensimmäisenä meidän pikkupaikkakunnan pienenpienestä Alkosta mukaan tarttui Ginger Joen inkiväärioluet. Nää pääty meiän mukaan ihan vaan sillä perusteella, että etiketissä oli viikset ja nythän vietetään Movemberiä! ☺ Aina on siis hyvä syy juoda yksi olut! Vaikka ihan vaan hyvän asian puolesta....


Viinimaan -sivuilta löytyi seuraavanlaista taustaa Ginger Joe-oluesta:
Juoma on saanut inspiraationsa Stone`s juomatalon perustajalta, lontoolaiselta ”Ginger” Joseph Stonelta, joka oli alkujaan vihanneskauppias ja intohimoinen inkiväärin ystävä. Legenda kertoo, kun Joe keitteli ensimmäisen inkivääriviininsä ja maistoi tuotostaan, maku oli sen verran kipakka, että se poltti Joen viiksien tupsut! Legendan muistoksi Joen liekehtivät viikset on ikuistettu myös Ginger Joe –pullon etikettiin. 



Meillä oli työkaverin kanssa aika yhtenäinen näkemys tästä oluesta:
Inkivääri maistui vahvasti.
Oli hyvää, mutta ei kyllä voi sanoa olueksi. Ehkä ennemminkin siiderin ja lonkeron välimuoto.
Raikasta juotavaa kesäkuumalle.
Juoman pitää olla tarjoiltaessa kylmää.
Alkumaku vähän sitruunainen, jopa vähän simainen (Hyvä vappujuoma siis, sopiskohan munkit kaveriksi? Pitääkin testata!).
Kaiken kaikkiaan ihan hyvää janojuomaa, vaikka aika kaukana perusoluesta onkin.
Voitais ostaa toistekin! :)


 Alkoholipitoisuus 4 % (mulle just sopiva) ja hinta Alkossa 2,79 € (kokeilu ei siis vie ketään konkurssiin).

Mukavaa viikonloppua kaikille, joko inkiväärioluen kanssa tai ilman! ♥
Tämä "kalaleski" viettää tänään pienenpieniä pikkujouluja oman äidin kanssa....*namskis ja mumskis* (...siis pitäähän ne jouluviinit testata jo ennakkoon.....) ☺

6 kommenttia:

  1. Toi on semmonen olut, että saattais maistuu mullekkin. Ja pullo on hiano! Ai niin, teillä oli tänään se yökyläily. Lepposaa iltaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata! Mun mielest oli ihan hyvää. Mutta tosiaan kaukana oluesta ☺

      Poista
  2. Olut joka ei maistu oluelle, sehän on ihan mun juttuni, mä en nimittäin tykkää yleensä oluesta, lipittelen siiderii ja lonkeroo mieluummin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aika kaikkiruokainen, menee myös siiderit ja lonkerot. Mutta olut on kyllä ihan ykkösjuttu! ☺

      Poista
  3. Viskille pukkais haaste meitin blogissa :) Oluesta en sano mittään
    ku nautin vaan punkkua :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)