Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. elokuuta 2024

Jogurtti-mustikkapiirakka


 Hyvää lauantaita, elokuun viimeistä päivää, kesän viimeistä päivää, Suomen luonnonpäivää sekä venetsialaisia! Kylläpäs osuikin yhteen päivään paljon kaikkia nimityksiä ja juhlapäiviä. 😁

Kesä on siis virallisesti tämän päivän jälkeen ohi. Vielä se lupaili ensi viikollekin melkeinpä 28 asteen helteitä, eli kelien puolesta kesä ei vielä ole ohi. Itse olen jo ihan valmis ottamaan syksyn vastaan. Syksy on muutenkin lemppari vuodenaikani. Ja tämä kesä oli kaikessa karmeudessaan ja ihanuudessaan vähän liian tapahtumarikas, niin että toivon syksyltä rauhaa ja seesteisyyttä. 🙏 Paljon kirpeitä aamuja, paljon luonnon väriloistoa ja kontrastiksi paljon pehmeää harmautta ja usvaa. 

Nyt on myös omena-aika kuumimmillaan. Tänä vuonna on kyllä ollut ihan uskomaton omenasato. Meidän pihalla ei ole yhtään omppupuuta, mutta kiitos Aadan hoitajan, ollaan saatu omppuja kotiin enemmän kuin tarpeeksi. On siis syöty omena-kaurapaistosta, omenapiirakkaa, tehty sosetta ja syöty niitä ihan sellaisenaan. Siksi tänään olikin aika tehdä pakastimen tyhjäystä taas mustikoiden osalta, jotta saa lisää omenasosetta mahtumaan pakkaseen. 

Tämä piirakkaohje on ihan mun suosikki. Tykkään ohjeista joissa kaikki vaan sötkötetään yhteen ja vatkainta ei tarvita. 👌

Jogurtti-mustikkapiirakka


Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1½ tl leivinjauhetta
1½ dl voita sulatettuna
2 kananmunaa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Täyte:
n. 3oo g mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää voi, jogurtti ja kananmunat. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina piirakkavuokaan.
Ripottele mustikat pohjataikinalle. Laita mustikoita enempi reunoille kuin keskelle, näin pohja kypsyy myös keskeltä tasaisemmin.
Yhdistä muna, jogurtti ja sokerit ja kaada mustikoiden päälle.
Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Meiän oma uuni alkaa vedellä ihan viimeisiään ja piirakka oli uunissa reilu 40 minuuttia.
Nauti vaniljakastikkeen tai -jäden kanssa. Meillä ei ollut kumpaakaan, mutta onneksi kermavaahtoa löytyi.




Viikko sitten perjantaina kävimme laskemassa äidin tuhkat oman perheen kesken. ❤ Äiti lepää nyt samassa paikassa omien vanhempiensa kanssa. 
Käytiin hakemassa paikalliselta kukkapellolta kukat haudalle.

Äiti on muutenkin nyt ollut paljon ajatuksissa. Hän on vieraillut mun unissa useampana yönä. Ja monena päivänä on ollut ajatus että pitää soittaa äidille ja kertoa jokin asia. Muun muassa kaikki Aadan kehitykseen liittyvät asiat on sellaisia, jotka haluaisin juuri äidin kanssa jakaa. 


 Mulla on äiti niin kova ikävä sua.... 😭❤

perjantai 28. heinäkuuta 2023

Raparperikakku & kesäinen synttärilounas


Jatketaan vielä yhden postauksen verran synttäriteemalla. 🎉 Omat vanhemmat pitää tietenkin aina kahvittaa synttäreiden aikaan. Itse asiassa kyllä viime vuonna tais jäädä väliin, koska Aadan nimiäiset osui just samaan aikaan. 😊 Mutta sitä edellisvuonna kahviteltiin ja silloin leivoin tätä 👉 herrrkullista raparperikakkua. Taas päädyin raparperikakkuun (koska kuuluuhan raparperi ja mansikat aika erottamattomasti tähän alkukesään), mutta eri ohjeella vaan. Tällä kertaa kokeilin tätä Kinuskikissan ohjetta. Ja voin sanoa, että vitsi miten tuo paahdettu valkosuklaakuorrute on HYVÄÄ

 Raparperikakku
24 cm


Pohja:
125 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Raparperitäyte:
500 g raparperia
2 rkl perunajauhoja

Paahdettu valkosuklaa -kuorrute
185 g valkosuklaata
3½ dl kuohukermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Koristeluun:
tuoreita mansikoita

Kakun valmistaminen kannattaa aloittaa kuorrutteesta jo edellisenä päivänä.
Leikkaa valkosuklaa rouheeksi. Levitä pellille leivinpaperin päälle.
Paahda uunissa 175 asteessa noin 8 minuuttia, kunnes suklaapalaset ovat muuttuneet vaaleanruskeiksi.
Laita kattilaan suklaarouhe ja kerma. Lämmitä lieden keskiteholla rauhallisesti hämmentäen, kunnes suklaa on sulanut kerman joukkoon.
Kaada valkosuklaakerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Nosta sitten jääkaappiin ja pidä siellä seuraavaan päivään.

Pohjaa varten vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan muutamassa erässä.
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Levitä taikina vuoan pohjalle.

Leikkaa raparperit paloiksi. Sekoita kulhossa raparperipalat ja perunajauhot. Kaada puolet raparpereista vuokaan ja painele ne taikinan sisään. Levitä sitten päälle loput raparpereista. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Vatkaa kylmä valkosuklaakerma vaahdoksi. Siivilöi vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe. Laita valkosuklaavaahto pursotuspussiin. Pursota kakun päälle esimerkiksi isoja ruusukkeita. Vaihtoehtoisesti voit levittää kuorrutteen veitsen avulla kakun päälle. Viimeistele koristelu tuoreilla mansikoilla.


Ennen kakkukahvittelua syötiin kevyt lounas. Oli sen verran kuuma päivä ettei mitään raskasta ruokaa tehnyt mieli. Niinpä tein vaan lihapullia, pari salaattia ja laitoin uuniin paistovalmiita patonkeja. 

 

Lihapullat teen nykyään melkein aina 👉 tällä ohjeella. Tulee jotenkin niin omaan makuun sopivia. Savulohisalaatissa oli vihreä salaattipohja, savulohta, parmesanlastuja ja kermaviilikastiketta. Kermaviilikastike oli ihan perinteinen - sitruunanmehua, sinappia, tilliä, suolaa ja rouhittua mustapippuria. Tomaatti-mozzarellasalaatti oli ihan perinteinen myös, päällä basilikaa ja balsamicokastiketta. Patongit ostin valmiina, oli sekä yrtti- että valkosipulivoitäytteisiä. 


Eipä sitä tämän erikoisempaa lounasta kuumana kesäpäivänä kaipaakaan! 😊

torstai 13. heinäkuuta 2023

Raparperi-mansikkajuustokakku ja kinkku-kesäkurpitsapiirakka


 Viimeksi kun kirjoittelin blogiin, juhlittiin 1-vuotiasta tytärtämme, ja nyt nämä tarjottavat taas ovat omilta synttärikahvitteluilta ystävien kesken. 😁 Voi siis todeta että elämä on yhtä juhlaa! 🎉 En sen suuremmin juhlistanut kesäkuussa olleita synttäreitäni, siitä typerästä syystä, että ei ollut kyse pyöreistä vuosista. Eikös jokainen vuosi ole juhlimisen arvoinen, mutta sitä vaan aina ajattelee että suuremmin voi juhlistaa vain pyöreitä vuosia. 


 

Kutsuin työkaveriporukan kylläkin ihan muuten vaan kylään, mutta siinä samalla oli hyvä juoda myös synttärikahvit. Kakuksi tein tällä kertaa Jenni Häyrisen ja Saara Atulan Brunssikirjasta raparperi-mansikkajuustokakun. Kakku oli hyvää, kirpakkaa, raikasta, MUTTA...pakastemansikka meinas tehdä vähän omat tepposensa ja kakku jäi hivenen liian löysäksi. Yksi liivatelehti enemmän ei olisi ollut pahitteeksi. Kakku onneksi pysyi kasassa, mutta meni turhaa energiaa siihen jännittämiseen että kuinka käy. Tykkään kun liivatteita ei ole käytetty liikaa, jotta maku pysyy "pehmeänä", mutta tässä kohtaa olisi yksi ylimääräinen ollut paikallaan. Muuten kyllä siis kivan makuinen kakku. 🍓

Raparperi-mansikkajuustokakku
24 cm


Pohja:
200 g Bastogne-keksejä
100 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
400 g raparperia
500 g (pakaste) mansikoita
2 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl sitruunamehua
½-1 dl sokeria

Päälle:
tuoreita mansikoita sekä murustettuja marenkeja ja keksejä

Rouhi keksit murskaksi. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.

Liota liivatteita kylmässä vedessä. Kuori ja pilko raparperit. Keitä niitä mansikoiden kanssa kattilassa, kunnes seos on pehmeää. Soseuta sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, tuorejuusto, sokeri maun mukaan ja mansikka-raparperisose.

Mittaa kattilaan sitruunamehu ja kiehauta. Purista liivatelehdistä vesi pois ja ja liuota ne sitruunamehuun. Lisää mehu täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.

Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa yön yli. Koristele kakku ennen tarjoilua tuoreilla mansikoilla sekä murustetuilla kekseillä ja marengeilla.


Suolaiseksi tarjottavaksi valikoitui tällä kertaa tämä kinkku-kesäkurpitsapiirakka, koska ainekset siihen sattuivat löytymään kotoa valmiina. Ohjeen olen muistaakseni ottanut joskus Kakkukatrin -blogista, mutta en nyt millään löytänyt sitä alkuperäistä ohjetta. 

Kinkku-kesäkurpitsapiirakka
30 cm


Pohja:
200 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
100 g ohuen ohutta porsaan kylmäsavupaistia
½ kesäkurpitsa
2 isoa tomaattia
1 uudensadon sipuli varsineen
tuoretta basilikaa
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
mustapippurirouhetta
yrttisuolaa

Laita kulhoon kylmä kuutioitu voi ja vehnäjauhot. Nypi sekaisin ja lisää lopuksi kylmä vesi. Sekoita sen verran, että taikinasta tulee yhtenäinen pallo. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Leikkaa kylmäsavupaisti viipaleet ja kesäkurpitsa pieniksi suikaleiksi. Viipaloi tomaatit ja sipuli. Laita täytteet pohjan päälle. Lisää myös yrtit ja juustoraaste. Lisää myös rouhittu mustapippuri ja yrttisuola. Sekoita keskenään kerma, maito ja kananmunat. Kaada piirakan päälle ja paista 180 asteessa n. 35 minuuttia.


Keskenään juhlistimme mun synttäreitä ihan oikeana synttäripäivänä - sain itse valita tavan ja paikan, ja valitsin piknikin merenrannassa. 💙


 

Kaikki syötävät haimme paikallisesta kaupasta ja vitsit minkä herkkupöydän taioimmekaan niillä antimilla. Oli savulohi-caesarsalaattia, katkarapusalaattia, mansikoita, cheddarjuustoa, katkarapupatonkia, jauhelihapasteijoita, donitseja, suklaata, viinirypäleitä, skumppaa, vichyä ja kahvia. Nam 😋 näitä hetkiä lisää! ❤


Kyllä on ilo vanheta kun ympärillä on huipputyyppejä 👌💛

(P.S. Mulla alkoi nyt kesäloma! Saa nähdä saisinko loman aikana muutkin "rästijutut" kirjattua tänne blogiin...)

maanantai 16. tammikuuta 2023

Hyydytetty kinkkuvoileipäkakku


Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2023 ★

Ja vihdoinkin myös eka postaus tälle alkaneelle vuodelle. 😀 Harmittaa kovasti kun postaustahti on hidastunut niin paljon. Olisi itsellekin kiva kun tulisi edes johonkin taltioitua myös hieman tuon pienen ihmisen edesottamuksia. Mutta katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Ainakin meillä alkaa kohta uusi arki, kun reilun neljän viikon päästä minä palaan töihin ja pari viikkoa sen jälkeen pitäisi tuon neidin jo aloittaa hoitotaival. 😭 Tulevasta hoitopaikasta meillä ei ole vielä tietoa, se pitäisi tulla viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon aloitusta. Enkä minä tuosta neidistä ole huolissani - hän on mitä reippain ja iloisin ja uteliain pieni ihminen! 💛 Mutta itsestäni olen vähän huolissani - että miten sitä pystyy työpäivän ajan oleen koko ajan ajattelematta että miten se toinen siellä pärjäilee. 😌 Mutta ollaan siinä ajatuksessa että tuleva hoitopaikka on ihan loistava ja kaikki menee muutenkin hyvin. 🙏 Murehditaan vasta jos on jotain todellista murehdittavaa.

Taisin jo viime vuoden puolellakin sitä tuskailla, että ruuan hinta on noussut niin kovin, että varaa mihinkään ylimääräisiin kikkailuihin ruuan suhteen ei juuri ole. Ja tuntuu että olen ehkä liikaa vierittänyt tätä ajatusta päässäni, koska se on myös tukahduttanut oman inspikseni kokeilla yhtään mitään uutta. Ja pah - ihan kun se raha olisi este kokeilla uusia reseptejä. Mielikuvitushan siinä vain on rajana. Tämä kinkkukakkukin on toteutettu kaikista mahdollisista aletuotteista. 😁 Huomasin Lidlissä käydessäni, että moniin tuotteisiin laitetaan -30% lappu jo hyvissä ajoin, vaikka "eräpäivä" on kaukana tulevaisuudessa. Tällekään kakulle ei siis huimaa hintaa tullut. Ja ai että oli hyvää! 😋 Ja mielikin virkistyi kun sai taas leivottua piiiiitkästä aikaa (ja nyt virkistyy vielä enemmän kun saan sen kirjattua myös tänne blogin puolelle).

Kinkkuvoileipäkakku
22 cm


Pohja:
150 g erilaisia suolakeksejä
75 g voita

Täyte:
5 liivatelehteä
150 g palvikinkkua
n. 4 rkl kurkkusalaattia (voit korvata yhdellä suolakurkulla)
1 punainen paprika
1 dl tuoretta ruohosipulia
2 dl kuohukermaa
180 g pippurituorejuustoa
400 g turkkilaista jogurttia
ripaus suolaa
ripaus mustapippurirouhetta
1 rkl sinappia
loraus sitruunamehua

Jauha suolakeksit muruiksi ja lisää sulatettu voi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (22 cm) pohjalle ja taputtele voi-keksiseos sen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.
Laita liivatelehdet kylmään veteen.
Hienonna kinkku, paprika ja ruohosipuli. Notkista tuorejuusto ja lisää sen joukkoon silputut kinkut, paprikat ja ruohosipulit, turkkilainen jogurtti, kurkkusalaatti ja sinappi. Vaahdota kerma. Kuumenna tilkka vettä ja liuota siihen liivatelehdet. Valuta liivateseos ohuena nauhana tuorejuustotäytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma ja tarkasta maku - lisää suolaa, mustapippuria ja sitruunanmehua. Levitä täyte vuokaan, tasoita pinta ja nosta peitettynä jääkaappiin hyytymään ainakin 4-5 tunniksi, mielellään yön yli.
Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle. Koristele esim. salaatinlehdillä, tomaatilla, kinkunsiivuilla ja mozzarellahelmillä. 



Joulukin oli ja meni. Tuli harmittavaisen vähän otettua valokuvia jouluna. Se nyt ainakin jäi muistoksi tästä joulusta, että meidän neitokainen oppi juuri pari päivää ennen joulua nousemaan seisoon tukea vasten, joten siitä saakka onkin lähes vallan seisoskeltu. Siinä samassa rytäkässä tuli myös istumaan meno ja konttaus. Nyt jo kovin tasoja vasten ja tuen avulla harjoitellaan kävelemistä. Saas nähdä tuleeko ilman tukea otetut askellukset jo ennen kuin vuosi tulee pääsiäisenä mittariin. 


Pulkkailtu ollaan kovasti - aina silloin kun lunta on maassa ollut. Tällä hetkellä on taas ruoho vihreänä ja ranta tulvii vedestä. Mutta nautiskellaan edes näitä lumi-ilotteluja katsellen!😂


keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Kuidukas omenapiirakka

 
Syksyn eka omppuleivonnainen! 🍎 Kokeilin tällaista suoranaista "terveyspiirakkaa" 😂 - nimi tulee siis täysin tuosta kuidukkaasta kolmen viljan leseseoksesta. Koska siis jos piirakka sisältää paljon kuituja ja lisäks omppuja, niin eihän se voi olla muuta kuin terveellistä. 

No, terveellistä tai ei, hyvää tämä oli. Tuli aika nopeasti syödyksi kahteen pekkaan. Ohje on 👉 Myllyn parhaan.

Kuidukas omenapiirakka
piirakkavuoallinen


Pohja:
1 dl Myllyn Paras kuidukas kolmen viljan leseseosta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
75 g sulatettua voita
2 kananmunaa
1½ dl turkkilaista jogurttia

Päälle:
5 omenaa
1 tl kanelia

Muruseos:
50 g sulatettua voita
3/4 dl sokeria
1½ dl Myllyn Paras kolmen viljan kuidukas leseseosta


Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sekoita muut ainekset joukkoon. Levitä taikina voidellulle leseillä leivitetylle piirakkavuoalle. Viipaloi piirakan päälle omenat ohuina viipaleina (kuori ulkomaiset omput, kotimaiset voi laittaa kuorineen), ripottele päälle kanelia.
Valmista muruseos sekoittamalla sen ainekset keskenään ja levitä se omenien päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 30-40 min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.



Arvatkaapas minkä kurssin aloitin paikallisessa kansalaisopistossa...? *rumpujen pärinää* Veedisen astrologian kurssin. 🌒 Mulla on nyt vasta muutama parituntinen sessio takana, eli vasta ollaan lyhykäisesti käyty läpi planeettoja, horoskooppimerkkejä ja astrologisen kartan eri huoneita. Mutta seuraavalla kerralla paneudutaan jo omaan astorologiseen karttaan, eli veikkaanpa että palaan tähän asiaan vielä tämän syksyn aikana muutaman kerran. 

 

Onko ruudun toisella puolella muita joita kiinnostaa astrologia tai ylipäätään henkimaailman asiat? 🌟 Mulla olisi niiiiin monia "henkimaailman tarinoita" kerrottavana. Astrologia nyt ei varsinaisesti ole mitään henkimaailmaa, mutta aika monet luokittelee nämä molemmat samanmoiseksi huuhaaksi, niin siksi nyt molemmat asiat tässä esiin. 😀 Mutta siis molemmat asiat kiehtovat itseä ihan yhtä kovin.  

Tämä veedinen astrologia hieman eroaa länsimaisesta astrologiasta, mutta erot ehkä aukeavat itselle paremmin kurssin edetessä.

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Suklaakakku ilman lisättyä sokeria ja vehnäjauhoja


 Pitkästä aikaa tuli leivottua. 😊 Aina kun on paikka leipoa niin pitää iskeä. Meidän Viskillä on ollut onni, että hänen elämässään on jo useamman vuoden ajan ollut aivan spesiaali "lasertyyppi" eli 👉Anihelpin Pia Valtonen, joka on käynyt Viskiä jo monet vuodet kotona hoitamassa laser-laitteen kanssa. Viski ei ole koskaan saanut niin merkittävää hyötyä esim. särkylääkkeistä, kuin miten hän vastaanottaa laserhoitoa. Tulokset tulevat näkyviin aina jo muutaman kerran jälkeen. Jos laserhoito itselle / koiralle on ihan uutta, niin suosittelen tutustumaan. 

Ja siis miten laserhoito ja kakku liittyvät toisiinsa..?! Viskillä oli taas hoitopäivä ja pyysin jo edellisellä kerralla, että jos Pia jäisi seuraavalla kertaa hoidon jälkeen kahville meille. Jos voi edes jollain pienellä teolla osoittaa kiitollisuutta, niin tämä oli meidän tapa se tehdä! ❤ Löysin Instagramista 👉 Hilla Stenlundin tililtä aivan ihanan oloisen suklaakakun, ja tietenkin tuo sokerittomuus ja vehnäjauhottomuus kiinnosti kakkua kokeilemaan. Ja ai vitsit, johan oli herkullista! Vaati kyllä seurakseen kermavaahdon ja mansikkahillon, mutta niiden kera oli oikein herkullista. Kakku itsessään ei ole mikään turhan makea pommi.

Suklaakakku
17 cm


12 taatelia
3 kananmunaa
1½ dl mantelijauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1½ tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
½ dl sulatettua voita
½ dl maitoa
pieni ripaus suolaa

Mittaa ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina pieneen (17 cm halkaisija) vuokaan ja paista 180 asteessa 15 minuuttia.
Anna jäähtyä. Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön ja marjojen / hillon kera. 


Olin helteisillä keleillä jo vähän huolissani meidän Viskin voinnista, mutta nyt kun on ollut viileitä päiviä, niin on taas menty lenkillä kuin nuori ori. 😍 Ja toki näillä keleillä on kelvannutkin lenkkeillä.


Nämä luonnon omat värit 💛💚

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Mansikka-vanoffee


 Mun kummitäti kävi perjantaina kylässä ❤ moikkaamassa meitä ja erityisesti tietenkin vauvaa. Eli sain taas hyvän syyn leipoa. 😊 Kuumat kelit ja malttamattomuus viihtyä yhtään ylimääräistä hellan ääressä sai aikaan sen, että etsin käsiini mahdollisimman helpon leipomuksen. Ja tämä oli juuri sitä. Tämä kakku (tai piirakka) oli banoffeen sukulainen, mutta kondensoitu maito korvattiin vaniljakreemin ja kinuskituorejuuston yhdistelmällä. Tämä oli ehkä hivenen raikkaamman makuinen kuin perusbanoffee. Ehkä testaan tätä vielä uudelleen, kunhan punaviinimarjat ovat kunnolla kypsyneet. Resepti on Valion tekosia. Vain pohjaa hieman muuttelin sen mukaa mitä keksejä omasta kaapista löytyi.

Mansikka-vanoffee


Pohja:
75 g voita
175 g kaurakeksejä

Täyte:
1 prk (200 g) Valion vaniljakreemiä
1 rasia (200 g) kinuski tuorejuustoa

Pinnalle:
500 g tuoreita mansikoita
2½ dl vispikermaa / kuohukermaa

Sulata voi. Rouhi keksit hienoksi muruksi ja yhdistä sulaan voihin.
Painele muruseos piirakkavuoan (23 cm) pohjalle ja reunoille.
Yhdistä vaniljakreemi ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Levitä vaniljatoffee keksipohjalle. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.
Ennen tarjoilua viipaloi mansikat piiraan päälle ja vaahdota kerma. Lusikoi kermavaahto mansikoiden päälle. Koriste tuoreilla mansikoilla (ja kirsikoilla).


Meillä oli taas ilo saada kummipoika yökyläilemään pariksi yöksi. Riitti menoa ja meininkiä taas parin päivän ajan, mutta ihana huomata että viisilapsisesta perheestä oleva kummipoikamme oli erittäin oiva viihdyttäjä myös meidän pikkuneidille. ❤ Torstai-iltana kävimme yhdellä terassilla johon hän on halunnut jo viime kesästä saakka mennä. Poitsu pisti vähän parempaa Seppälää päälle, laittoi bisneskortin taskuun ja lähdimme terdelle. Joimme yhdet "drinksut" siellä ja kummipoika totesi että "aikamoinen mummoterassi". 😂 Täytyy ensi kerralla valita siis terassi jossa on hieman nuorempaa porukkaa. 😉 Kummipoikamme täyttää ensi kuussa 8 vuotta, ja kyselinkin että lähteekö hän kummitädin kanssa vielä 10 vuoden kuluttuakin terassille. Kuulemma lähtee! 😁 Ja kummisetä lupas viedä sit hänet 10 vuoden päästä Helsinkiin mummotunneliin.... 😎


Tuli myös pelailtua taas Buzzia. Se on kyllä ollut yksi maailman parhaista ostoksista mitä ollaan ikinä tehty. Harvoilla tuntuu tuo Buzz-peli kotoa löytyvän, joten se on kovinta hittiä aina kun meille tulee lapsivieraita kylään. Ulkoporealtaan lisäksi. 😁

 

Mutta nyt saunaan ja sit nukkumaan. Huomenna joutuu piiiiitkästä aikaa laittamaan herätyskellon soimaan, sillä lähdemme aamulla risteilemään, ensimmäistä kertaa tällä kokoonpanolla. ❤ Ihanaa päästä valmiiseen pöytään syömään ja tuijottelemaan kiireettömästi merta. Uskon että pikkuneitikin viihtyy hyvin, kun ympärillä on paljon ihmeteltävää.

Nautitaan kesästä ja muistetaan että on oma valinta onko "lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä"! 💛