keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Kuidukas omenapiirakka

 
Syksyn eka omppuleivonnainen! 🍎 Kokeilin tällaista suoranaista "terveyspiirakkaa" 😂 - nimi tulee siis täysin tuosta kuidukkaasta kolmen viljan leseseoksesta. Koska siis jos piirakka sisältää paljon kuituja ja lisäks omppuja, niin eihän se voi olla muuta kuin terveellistä. 

No, terveellistä tai ei, hyvää tämä oli. Tuli aika nopeasti syödyksi kahteen pekkaan. Ohje on 👉 Myllyn parhaan.

Kuidukas omenapiirakka
piirakkavuoallinen


Pohja:
1 dl Myllyn Paras kuidukas kolmen viljan leseseosta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
75 g sulatettua voita
2 kananmunaa
1½ dl turkkilaista jogurttia

Päälle:
5 omenaa
1 tl kanelia

Muruseos:
50 g sulatettua voita
3/4 dl sokeria
1½ dl Myllyn Paras kolmen viljan kuidukas leseseosta


Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sekoita muut ainekset joukkoon. Levitä taikina voidellulle leseillä leivitetylle piirakkavuoalle. Viipaloi piirakan päälle omenat ohuina viipaleina (kuori ulkomaiset omput, kotimaiset voi laittaa kuorineen), ripottele päälle kanelia.
Valmista muruseos sekoittamalla sen ainekset keskenään ja levitä se omenien päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 30-40 min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.



Arvatkaapas minkä kurssin aloitin paikallisessa kansalaisopistossa...? *rumpujen pärinää* Veedisen astrologian kurssin. 🌒 Mulla on nyt vasta muutama parituntinen sessio takana, eli vasta ollaan lyhykäisesti käyty läpi planeettoja, horoskooppimerkkejä ja astrologisen kartan eri huoneita. Mutta seuraavalla kerralla paneudutaan jo omaan astorologiseen karttaan, eli veikkaanpa että palaan tähän asiaan vielä tämän syksyn aikana muutaman kerran. 

 

Onko ruudun toisella puolella muita joita kiinnostaa astrologia tai ylipäätään henkimaailman asiat? 🌟 Mulla olisi niiiiin monia "henkimaailman tarinoita" kerrottavana. Astrologia nyt ei varsinaisesti ole mitään henkimaailmaa, mutta aika monet luokittelee nämä molemmat samanmoiseksi huuhaaksi, niin siksi nyt molemmat asiat tässä esiin. 😀 Mutta siis molemmat asiat kiehtovat itseä ihan yhtä kovin.  

Tämä veedinen astrologia hieman eroaa länsimaisesta astrologiasta, mutta erot ehkä aukeavat itselle paremmin kurssin edetessä.

9 kommenttia:

  1. Nyt on sellainen omenapiirakkaohje, joka on hyvän maun lisäksi terveellinen.
    On ryhdyttävä tuumasta toimeen, kun kantaa ainekset kaupasta kotiin.
    Henkimaailman asiat ovat iso otsikko kaikkinensa. Se arvoituksellisuus niissä ehkä saa aikaan vähäistä kiinnostusta. Kun iltaisin katselee tähtitaivasta, siinä riittää ihmeteltävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että leipominen ei tarvitse kuin tuumasta toimeen ryhtymisen ja joskus tietysti myös kaupassa käynnin. Nyt on ollut itsellä viime aikoina vähän inspis hukassa leipomisen suhteen, mutta eiköhän se sieltä taas löydy.

      Poista
  2. Tässäpä kivan oloinen omenapiirakka! Kuulostaa hyvältä kaikkine kuituineen :D Testiin! Minua kyllä kiinnostaa sekä astrologia että henkimaailma. Jossain kohtaa ( kun on aikaa ) aion perehtyä molempiin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ehdottomasti!
      Olen itse kiinnostunut myös niin monista asioista, mutta harmillisesti ihan kaikelle ei löydy aikaa. Minusta uusi tieto on aina mielenkiintoista, vaikkei se resenoisikaan itsellä!

      Poista
  3. Toivoisin, että jättäisit tämän astrologiaharrastuksen kokonaan pois elämästäsi. Kaikenlainen yhteyden etsiminen ns. henkimaailmaan kristillisen uskon ulkopuolella on Jumalan Sanassa kiellettyä eikä se tuo mitään hyvää elämään. Toivoisin, että etsisit yhteyttä Jeesukseen Kristukseen, joka on kaiken viisauden lähde. Hän sanoo, että se, joka uskoo Häneen, elää ikuisesti. Toivon, että tutustut selöytyi.fi -sivuston stooreihin. Siellä on esim. uushenkisyydestä aiemmin kiinnostuneen Sonja Kuulan tarina. Hän sanoo löytäneensä totuuden valheen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että olet löytänyt elämässä oman uskosi ja pidät siitä kiinni! Itselläni usko "johonkin suurempaan" ei konkretisoidu mihinkään "hahmoon" niin selkeästi. Itselleni riittää tieto siitä että usko johonkin suurempaan tuo lohtua ja toivoa, mutta ei myöskään määrittele liikaa elämääni. :) On ihanaa kun ajattelet jotain edesmennyttä läheistä ja samalla hetkellä lentää pikkulintu luokse tai taivaalta tipahtaa valkoinen höyhen. Tietää että kaikki on hyvin just nyt ja se riittää! <3

      Poista
  4. Mahtava blogi 😍

    Eksyin tänne kun koitin löytää vinkkejä ruuanlaittoon leivinuunissa.
    Onko sinulla jakaa vinkkejä? ☺️
    Koitin löytää kirjoitusta aiheesta mutten löytänyt(ehkä olen sokea 😅)

    Minulla haasteena saada leivinuunissa lämpö pysymään riittävän pitkään, tuntuu että aina laitan pellin liian myöhään kiinni ja sisämittari näyttää enää 90 astetta. 😖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi! ❤ Ja kiitos vinkistä - etenkin nyt kun tuo sähkönhinta jatkaa kipuamistaan, niin voisi olla ajankohtaista tehdä postaus leivinuunin käytöstä.
      Jokaisen uuni on erilainen ja vaatii aina oman aikansa että sen ajatusmaailmaan pääsee käsiksi. Meillä menee edelleenkin välillä ruuanlaitot sen kanssa pieleen, kun ollaan väärin lämmitetty, mutta sitähän se on - oppimista ikä kaikki. :D

      Poista
    2. Tätä piirakkaa om tehtävä! Jossain mielessä uskon henkimaailmaan ja astrologiaan, ole kalat horoskoopiltani

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)