keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Back to the roots - jauhelihakastiketta ja makaronia


Tulipas ihan lapsuus mieleen tästä ruoasta! ☺ Tää oli yks mun lemppariruoistani, ja nimenomaan oman äidin tekemänä. Ja oli se edelleenkin ihan törkeän hyvää! Tuli ehkä vedettyä itsensä pikkuruiseen ähkyyn.... 
Mikään ei voita kunnon ruskeaa kastiketta, tuunattuna esim. jauhelihalla, nakeilla, possunlihasuikaleilla yms. Itse teen kastikkeen aina sillai silmämääräisesti, eli en osaa sanoa mitään ihan tarkkoja ainesmääriä kuinka paljon tulee mitäkin. Mutta tässä vähän jotain osviittaa.

Ruskeakastike


1½ rkl voita
2½ rkl vehnäjauhoja
4-5 dl lihalientä
suolaa
mustapippuria

Ruskista voi kevyesti ja ripottele päälle vehnäjauhot. Paista jauhoja miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Kuumenna samaan aikaan lihaliemi.
Nosta pannu liedeltä ja sekoita joukkoon kuuma neste vähän kerrallaan. Nosta pannu takaisin levylle ja lisää loput nesteestä koko ajan sekoittaen. Keitä kastiketta vähintään 5-10 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää viimeisenä joukkoon tarpeen mukaan suolaa sekä mustapippurirouhetta.


Näin sinulla on perus ruskeakastike minkä voit jalostaa esim. lisäämällä nakkeja (nakkikastike) tai ruskistettuja naudanlihanpaloja (niitä kyllä pitää keitää n. tunnin ajan mutta ei ruskeakastike siitä huonone) ja ruskistettua jauhelihaa (jauhelihakastike).


Tein kaksinkertaisen määrän kastiketta ja lisäsin joukkoon 700 g paistettua sika-nautajauhelihaa. Kastikkeen kaveriksi keitin makaronia. Ja reilusti ketsuppia annoksen päälle! ☺ Tämä on niitä harvoja ruokia, mihin on PAKKO lisätä vähän ketsuppia.


tiistai 24. helmikuuta 2015

Palapaistia & harmaita kotikuvia ♥

 Kyltti vastaanottaa meille (harvoin) tulevat vieraat!

Tämä kastike ei ihan vastannut mun kuvaani palapaistista, mutta lisään ohjeen kuitenkin tänne, koska isännän mielestä tämä oli erittäin hyvää, kaikesta huolimatta. Epäili että mun makuaisissa on mukamas jotain vikaa.... ☺ Itse olisin kaivannut vähän sellaista "tummemman" makuista kastiketta, olihan kyseessä kuitenkin naudanlihakastike. Jos jollain on jotakin hyvää palapaistin ohjetta, niin PLIIIIIS vinkatkaahan siitä mulle! ☺
Ohje on Maku-lehdestä nro 01/2012.

Palapaisti


700 g naudanpaistia
1 sipuli
2 rkl rypsiöljyä
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 laakerinlehti
1/4 dl tomaattipyreetä
1 tl timjamia
½ dl kuohukermaa

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen ruoan valmistusta. Leikkaa paisti kuutioiksi ja kuorittu sipuli kapeiksi lohkoiksi. 
Ruskista lihat öljyssä paistinpannulla muutamassa erässä ja kumoa ne pataan. Huuhdo pannua paistokertojen välillä vedellä ja kaada liemi talteen. Kuullota lopuksi sipulit ja lisää pataan.
Ripottele lihojen päälle vehnäjauhot ja sekoita. Lisää pannuun huuhdeliemi ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta miedolla lämmöllä noin tunti, kunnes lihat ovat mureita.
Tarkista maku ja pyöristä halutessasi kermalla. Tarjoa palapaisti keitettyjen perunoiden (ja suolakurkkujen) kanssa. 



Ja päivän väri oli taas harmaa! Ei harmaassa sinänsä mitään vikaa ole. Kaunis väri, itse tykkään etenkin vaatteissa siitä kovin. Ja nyt se tietää vaan kevään tuloa... ♥
Yllättäen pieni sushukkanenkin eksyi kuviin. Harmaiden kuvien valopilkku ☺


Ja hei, navetan reunalla on ruohokin alkanut jo vähän vihertämään! ♥


Ja arvatkaapas kenen oli pakko tehdä työkavereillekin Snickers-piirakkaa....?! ☺
Herkuttelu siis jatkukoon. Eikä haittaa, ei yhtään....

maanantai 23. helmikuuta 2015

Snickers-piirakka


Pullahiiren ohje ei pettänyt taaskaan!! Kohta käyn järjestäin siitä blogista kaikki reseptit läpi, koska kaikki osottautuvat näin hyviksi.
Tämä piirakka oli mulle ja isännälle viikonloppupurtavaksi tarkoitettu, mutta ei kyllä saatu kahdessa päivässä tuhottua kuin puolet. Onneksi tämä kakku vain paranee vanhetessaan ja alkuviikkokin lähtee hyvin käyntiin tämän kakun voimin! ☺ Makiaa on, mutta ei haittaa!!


Kinuski-suolapähkinäpiirakka
"snickers-piirakka"



120 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
150 g ranskankermaa

Päälle
2 1/2 dl suolapähkinöitä
1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa
200 g maitosuklaata
(1/3 dl kermaa)

Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.  Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä.
Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä.
Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.



 Tässä oli ihan superhyvä tuo pohja ja aion sitä kyllä hyväksikäyttää johonkin muuhunkin projektiin, viimeistään kesällä laittaa päälle kasan kermavaahtoa ja mansikoita! ☺


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pitkään haudutettua siideripossua


Siideriliemi on todettu jo superhyväksi tämän mustapekkapadan kanssa, KLIK, joten uskalsin kokeilla sitä myös possun kanssa. Pakastimesta löytyi pala possun lapaa ja se päätyi nyt tähän pataan. Ohje on löytynyt Maku-lehdestä jo aikaa sitten ja siitä saakka kummitellut mun mielessä.
P.S. Älkää olko niin hölmöjä kuin minä, ja heittäkö tuota padasta tulevaa lientä pois!!! Siitä olis nimittäin keittänyt ihan kohtuu hyvän kastikkeen.... Kiireessä tulee joskus aina toimittua hölmösti!!! ☻

Siideripossua


1 kg sian lapaa
voita
öljyä
7 dl kuivaa siideriä 
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä (murskattuna)
2 porkkanaa
3 rkl hunajaa
2 rkl Dijon-sinappia (laitoin äidin tekemää sinappia)
2 tl suolaa
2 rkl tuoretta timjamia (laitoin kuivattua)

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. 
Ruskista lihan pinta voin ja öljyn seoksessa paistinpannulla. Nosta liha uunivuokaan. Lisää vuokaan siideri, sipuli, valkosipuli, porkkana, hunaja, sinappi, suola ja timjaminoksat. Peitä vuoka kannella tai foliolla.
Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 4 tuntia, kunnes liha on mureaa haarukalla kokeiltaessa.
Paloittele liha isohkoiksi paloiksi, tarjoa liemessä kypsyneiden kasvisten kanssa.


Meillä possu hautui savipadassa, leivinuunissa. Lämmitin uunia edellisenä iltana sekä vielä aamulla ennen lihan uuniin laittoa. Uunissa oli lämpöä vajaat parisataa astetta kun lihan sinne laitoin. Ja siellä se muhi noin 5 tuntia.


Possun kanssa syötiin rapeita rasvaperunoita sekä katkarapukastiketta. 


Katkarapukastike syntyi hyvin yksinkertaisesti Creme Bonjour Cuisine, valkosipuli ja yrtit -kastikkeesta sekä sulatetuista ja pieneksi paloitteluista katkaravuista. 


..ja nyt tuonne sadekeliin nauttimaan koiran kanssa ulkoilusta, oujees!! ☻ Pitää vaan kuvista katsella kuinka hieno sää oli viikko sitten sunnuntaina....
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!! ♥



perjantai 20. helmikuuta 2015

Pekoniin kääritty jauhelihamureke


"Tänään on murekepäivä - mureketta, perunamuusia ja suolakurkkua!"
No meiltä kyllä puuttui nuo suolakurkut, mutta muuten murekepäivä ylitti kyllä taas kaikki odotukset. Ja jos ihmettelette mistä tuo termi murekepäivä tulee, niin katsokaahan alta löytyvä youtube-pätkä! ☺


Mureke valmistui aikalailla samalla reseptillä kun aiemminkin, KLIK. Jätin vain korppujauhot pois ja täytteeksi laitoin tällä kertaa puolitettuja kirsikkatomaatteja, mozarellajuustoa ja kuivattua basilikaa. Ja murekkeen päällystin pekonisiivuilla. Mureke oli uunissa tunnin verran. Ensin reilu puolisen tuntia 200 asteessa ja loppuaika 225 asteessa, niin sain pekoniin kunnolla väriä. Noista kasviksista tulee muuten ihan superhyviä, kun saavat lillua murekkeesta ja pekonista irtoavassa nesteessä! ☺

Lyyti seuraili murekkeen valmistumista katonrajasta! ♥

torstai 19. helmikuuta 2015

Hernekeittoa


Jippii, meillä on taas tietokone kunnossa! Kovalevy oli mennyt tuusannuuskaksi, mutta onneksi kaikki kuvat ovat ulkoisella kovalevyllä ja tikuilla, joten mitään ihan hirmusen tärkeää ei koneen kovalevyn mukana kadonnut. Vähän jo tietokonetta ehdinkin kaipailemaan! ☺
Viime viikolla juhlittiin laskaissunnuntaina ja tällä viikolla laskiaistiistaita, ja kyllähän meilläkin sitä hernesoppaa syötiin. Tämä oli muuten eka kerta kun hernaria itse tein. Meillä on tuon isännän kanssa vähän näkemyseroja hernesopasta. Mun mielestä sellanen "litkusoppa" on parasta, ja isäntä taas tykkää sellaisesta tatinasta. Nyt tuli tatinasoppaa, mutta onneksi sitä oli helppo vähän veden kanssa jatkaa mun makuun sopivaksi. 
Ohje on blogista Kokit ja potit.

Hernekeitto


500 g kuivattuja herneitä
2 litraa vettä
1 sipuli
1½ tl suolaa
2 tl sinappijauhetta
n.300 g savukylkeä

Laita herneet likoamaan suureen kattilaan kylmään veteen. Liota vähintään kuusi tuntia, mielellään yön yli. Voit joko keittää keiton liotusvedessä tai vaihtaa puhtaan veden. 
Kuori ja silppua sipuli ja laita sipuli kattilaan herneiden ja veden sekaan. Kiehauta, lisää suola ja pienennä lämpöä. Anna keiton poreilla hiljalleen vähintään kaksi tuntia välillä sekoittaen. Mausta sinappijauheella.
Pilko savukylki pieniksi kuutioiksi. Laita kuutiot kylmälle pannulle ja nosta lämpöä vähitellen kuutioiden lämmetessä. Paista savukylkikuutioita, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Kumoa talouspaperilla vuoratulle lautaselle ja anna ylimääräisen rasvan imeytyä paperiin. Lisää lihakuutiot keittoon. Voit säästää pienen osan ripoteltavaksi keiton päälle. Anna keiton hautua vielä tunnin verran, että maut tekeytyvät.


Laskiaispullat on edelleenkin leipomatta... Jotenkin ollut niin väsynyt ja vetämätön olo, johtuen ehkä viime viikon melko hektisestä aikataulusta. 
Mutta eilen sentään saatiin nauttia hienosta auringonpaisteesta ja se kyllä piristi! ♥ Käykäähän katsomassa lisää ulkoilukuvia tuolta Viskin oman blogin puolelta, KLIK.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Myöhästynyttä Ystävänpäivää!! ♥

Meillä hajos tietokone, aika orpo olo on ilman sitä! ☺ Ja siitä syystä myös päivitykset vähän junnaa. Mutta tässä kuitenkin ystispäivän toivotukset vähän myöhässä kaikille!!


Työkavereille piti leipoa ystävänpäiväksi joku superhyvä kakku, mutta kaiken kiireen keskellä päädyinkin ihan pelkkiin mokkapaloihin. Tosin superhyviä nekin! ☺


Ystävänpäivä meni mukavasti ystävän koiran agsakisoissa ja kahvitellen muutamassakin eri seurueessa. ♥

Eilen käytiin Viskin kanssa Salossa match-showssa pokkaamassa pentukehän neljäs sija! ♥ 


Happy happy happy!! ♥ Tästä on hyvä lähtee uuteen viikkoon! 
..kunhan saatais se oma konekin vielä kuntoon, ettei tarttis toisien koneilla hoitaa päivityksiä!!! ☺


tiistai 10. helmikuuta 2015

APUA - tekniikkaa....

Nyt ei olla ehditty leipoa eikä pahemmin laittaa mitään erikoista ruokaakaan - nyt ollaan opeteltu uutta tekniikkaa ja paljon, liian paljon mulle. Mä en oikein oo sinut minkään teknisen laitteen kanssa. Tai olen ehkä sen jälkeen, kun olen aikani saanut sitä näpertää ja muutaman kerran hermot menettää. Mutta se vaatii aina ensin sen totaalisen hermojen menetyksen. ☺

 Mun pieni punainen paholainen vaihtui isoon valkoiseen (ja likaiseen) möhköön.



Ja autossa on nippeliä ja nappelia enemmän kun laki sallii. Olo on kun lentokoneen ohjaamoon joutuis. Ensimmäisenä iltana en edes saanut sieltä radiokanavia vaihtumaan enkä lämpöjä päälle.... ☺ No, eiköhän se tästä.

Huomenna pitäis mennä kamerakurssille opiskelemaan tuon oman Nikonin saloja. Onneksi on kummityttö tukena! ♥ Pitää muistaa ottaa muistiinpanovälineet mukaan, koska millään en kaikkea kuulemaani pysty sisäistämään yhden illan aikana.

Ja tänään pitäisi vielä ottaa uusi puhelin käyttöön. Ihana Samsung Galaxy S2 on palvellut mua jo melkein neljän vuoden ajan, mutta nyt se alkaa sanomaan sopimustaan irti. Mutta millään en siitä haluaisi silti luopua.... Pöydällä odottaa isännän vanha Nokia Lumia, mutta kun mä en jaksais opetella TAAS ☻ käyttään uutta puhelinta...

Ihan liikaa tekniikkaa mulle ja kaikki vielä näin muutaman päivän sisään!
 Hei tsemppiä minä, lupaan yrittää olla menettämättä hermoja..... ☻
Palataan leivonnan pariin, kun tekniikka on hallussa!! ☺


maanantai 9. helmikuuta 2015

Kebablihaa itse tehtynä

Eilen tuli tehtyä LOPULTAKIN kebablihaa itse.
Netistä löytyy paljon ohjeita kebablihan tekoon, kaikki suht samanlaisia, mutta maustemäärät vaihtelivat tosi paljon. Ja koska tämä oli eka kerta kun tehtiin, niin pakko oli sit vaan valita joku ohje jota lähteä seuraamaan. Nämä ohjeet on blogista Anzkun kauhasta kajahtaa, ja olin kyllä erittäin tyytyväinen. Kyllä taas sai "maailman paras vaimo"-palkinnon kerättyä tuolta isännältä!! ☺
Meillä kebab kypsyi leivinuunissa, reilussa sadassa asteessa noin kuuden tunnin ajan. Kirjoitan tähän kuitenkin sen alkuperäisen ohjeen, koska kaikilla ei ole tuota leivinuuni mahdollisuutta.

Kebablihaa


2 kg naudan jauhelihaa
70 g aromisuolaa
mustapippuria


Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Vaivaa rakenne kunnolla mössöksi (voit käyttää apuna myös vatkainta)
Leivo taikinasta pötkö ja kääri se tiiviisti folioon
Kypsennä 100 asteessa n. 3-4 tuntia. Ota pois ja anna vetäytyä hetkinen folion sisällä
Siivuta valmis liha ohuiksi siivuiksi.


Tein kaksi pötkylää, koska lihaa oli niin paljon. Toinen pötkylä syötiin siltä istumalta ja toinen pääsi siivutettuna pakkaseen odottamaan seuraavaa kertaa.
Ja myös kastikeohjeet otin samaisesta blogista. Tuohon punaiseen kastikkeeseen en ollut ihan täysin tyytyväinen. Minusta siitä puuttui jotain...?! Mutta tuo valkosipulisoossi oli oikein maistuvaa.

Punainen kastike kebabille

2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
1 iso purkki paseerattua tomaattia
basilikaa
oreganoa
mustapippuria
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
0,5 rkl viinietikkaa

Kuumenna öljy kattilassa ja purista valkosipulin kynsi sekaan. Kuullottele hetki ja lisää muut ainekset. Keittele puolisen tuntia.


Jogurttikastike kebabille


2 dl bulgarian jogurttia
1 dl kermaviiliä
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi murskattuna
valko- ja mustapippuria
suolaa
0,5 rkl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja anna maustua pari tuntia ennen tarjoamista 



Kebabin seuralaisena oli ristikkoperunoita, suolakurkkua, turkinpippureita, punasipulia ja salaattia.


perjantai 6. helmikuuta 2015

Kana-pekoni-riisisalaatti


Vaihtelu virkistää - ihan sellainenkin, että vaihtaa salaatissa pastan riisiksi! ☺ Olin varma, että isännältä tulee suora tyrmäys tästä salaatista, mutta olin aika pahasti väärässä. Riisi kuulemma sopi erityisen hyvin juuri tähän salaattiin. Itsekin kyllä tykästyin tosi kovin. Tuo kastike oli ihan erityisen hyvää. Majoneesi maistui juuri sopivasti, mutta ei liikaa, kun pisti purkillisen kermaviiliä joukkoon. 
Ohje on bongattu Kanapeet -blogista. Luulen kyllä että testaan tämä samaista salaattia vielä pastankin kanssa.... ☺

Kana-pekoni-riisisalaatti


  1 rs (300 g) broilerin hunaja-chilifileesuikaleita
1 kpl (120 g) Amerikan pekonifileetä
6 dl kypsää pitkäjyväistä riisiä
2 (valkosipuli)maustekurkkua
1/2 rs kirsikkatomaatteja

Kastike:
1 prk kermaviiliä
0,75 dl Hellmann´s majoneesia
1 tl sweetchilikastiketta
suolaa, valkopippuria ja currya maun mukaan

Paista broilerin suikaleet ja silputtu fileepekoni yhdessä pannulla ja jäähdytä ne. Kuutioi kurkku ja puolita tomaatit. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa. Tee kastike ja sekoita se salaatin joukkoon. Anna salaatin tekeytyä kylmässä ainakin tunnin verran, voi olla seuraavaankin päivään. Koristele halutessasi esim. kananmunalohkoilla ja ruohosipulilla.


Tällä ohjeella ei mitään suuren suurta satsia tule, joten jos teet tätä isommalle porukalle, niin tuplaa/triplaa ohje suosiolla.


Täällä blogissa mä viime viikolla murehdin, että kuinka pystyn jättää koiran ja isännän tänne kotiin ihan keskenään. Kuulostaa ehkä hullulta ulkopuolisen korvaan, mutta kaikki mut tuntevat tietävät, että olen aika piirun tarkka kaikissa tuohon koiraan liittyvissä asioissa. Josta päästäänkin siihen, että en ole oikein antanut tuolle isännälle edes mahdollisuutta olla Viskin kanssa, koska eihän kukaan muu osaa olla sen kanssa oikein kuin minä! ☺ No, nyt täytyy ehkä vähän vetää takapakkia näihin mun omiin päähänpinttymä sääntöihin, koska eilen treeneissä Viski osoitti, että täällä kotona on mun poissaollessa tehty muutakin kun vain vedetty lonkkaa! ☺ Oli koiralla sit niin järkyttävän hyvin hallussa kaukokäskyt ja vahingossa he olivat opetelleet jo liikkeestä maahan menonkin. Olin ihan puulla päähän lyöty!! ♥ Vähän ehkä otti luonnon päälle myöntää isännälle, että hyvinhän tuo oli koirasta huolen pitänyt mun poissaollessa.... ☺☻ ♥
Nyt vaan mietinkin tässä että mihis mä seuraavaks lähtisin.... ☺


..ja jos vaikka vaan ihan vähän vinkkais, et jos jaksatte, niin treenatkaa esim. sivulletuloa, seuraamista ja noutoa.... ☺ 


Ei sit muuta kuin MUKAVAA VIIKONLOPPUA kaikille!! ♥

Tämä viikonloppu menee omalta osalta aika pitkälti töissä, isännän jääkiekkopelissä ja sit olis yhdet synttärit sunnuntaina. Ens viikolle onkin tiedossa paljon kaikkea kivaa; kamerakoulutusta vanhimman kummitytön kanssa, serkun penkkarit, Viskin treenit, venemessut, agilitykisat, ystävänpäivä kahvittelua, toisiks vanhimman kummitytön synttärit sekä Viskillä match-show. Siinähän sitä ohjelmaa on taas yhdelle viikolle!! ♥

torstai 5. helmikuuta 2015

Runeberginkakku


Mukavaa J.L. Runebergin päivää!! ☺
Tänä vuonna en jaksanut vääntää torttuja, vaan kakku sai kelvata. Mikään kaunokainen tästä ei tullut, mutta se maku - jotain aivan täydellistä! ☺
Ohje on Marian Herkkupuodista. Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta punssin vaihdoin rommiin ja koristelun tein vähän eri tavalla.

Runeberginkakku 
(22 cm)


200g voita
2 dl sokeria
2 munaa
1  dl mantelia jauhettuna
1  dl korppujauhoja
1 dl piparkakkuja jauhettuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kaardemummaa
1 dl kermaa

Kostutus:
3/4 dl vettä
2 rkl punssia (tai rommia)
1/2 dl sokeria

Kuorrutus:
vadelmahilloa/-marmeladia
3 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
1 rkl punssia (tai rommia)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vaahdottaen.
Lisää vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma.
Sekoita taikina tasaiseksi ja laita voideltuun vuokaan.
Paista 175°C:ssa n. 40-45 min tai kunnes kakku on kypsä.
Valmista kostutus: Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja punssi. Pistele kakun pintaan tulitikulla "reikiä" ja levitä kostutus kakun päälle. Kumoa jäähtynyt kostutettu kakku
Laita vadelmamarmeladi pursotuspussiin/minigrippussiin. Pursota marmeladista renkaita kakun pinnalle. Sekoita keskenään tomusokeri ja sitruunamehu. Kaada kuorrutus pussiin ja leikkaa sopivankokoinen pala kärjestä pois. Pursota sokerikuorrutetta vadelmamarmeladirenkaiden väleihin.


Tänään näin töiden jälkeen harvinaisen valoilmiön - auringon!! ♥ WAU sanon minä!!!


..ja samalla Viski joutui taas vähän poseeraamaan... ☺


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kuningatar-toscapiirakka


Voi olla että olen ennenkin tästä asiasta maininnut, mutta mulla on jonkinlainen fiksaatio toscapiirakkaan! ☺ Mun täti tekee ihan superhyvää toscapiirakkaa, ja olenkin maininnut, että mua ei yhtään haittaa vaikka sitä olis aina tarjolla kun kylässä tulen käymään! Ja kyllähän sitä on ollutkin! Sit vaan aina mietin, että kuinka monta palaa kehtaan syödä.... ☻ Samoin mun kaverin äiti teki aina ringette pelireissuille ihan superhyvää toscapiirakkaa. Näiden kokemusten jälkeen mun on ollut kovin vaikea lähteä itse leipomaan kyseistä piirakkaa, koska eihän siitä millään voi tulla yhtä hyvää... 
Tälläistä marjaista versiota uskalsin kokeilla, koska tää ei joka tapauksessa voi maistua samalta. Ja Pullahiiren ohje ei pettänyt tälläkään kertaa, tää oli ihan superhyvää!! Ohje oli alunperin tehty kakulle, mutta mä hiukan vähensin pohja-aineksia jotta sain tehtyä pelkän piirakan. Kirjoitan tähän ohjeen nyt niinkuin itse tein.

Kuningatar-toscapiirakka
26 cm vuokaan


140 g voita
140 g fariinisokeria
2 isoa kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
1,5-2 dl marjoja (vadelmaa,mustikkaa)

Kuorrute:
100 g mantelilastuja
75 g voita
4 rkl kermaa
1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja

 Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen reippaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet kekenään ja lisäile ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina noin 26 cm kakkuvuokaan. Pohjalle kannattaa pingottaa leivinpaperi. Ripottele marjat taikinan päälle. Paista 175 asteessa  noin 25-30 minuuttia.
Laita kuorrutteen ainekset teflon kattilaan ja kuumenna niin, ette seos hieman sakenee ja sokeri sulaa. Kaada kuorrute piirakan päälle ja jatka paistamista uunissa noin 10 minuutin ajan.


Tänään onkin vuorossa "runkkutorttujen" (niinkuin meillä töissä niitä kutsutaan) leipomista. Tai voi olla että tortut muuttuvat ihan mun laiskuutta kakuksi.... ☻

P.S. Huomasin juuri, että tämä postaus on tämän blogin 600 postaus!! Jopas on tarinaa riittänyt... ☺