torstai 5. helmikuuta 2015

Runeberginkakku


Mukavaa J.L. Runebergin päivää!! ☺
Tänä vuonna en jaksanut vääntää torttuja, vaan kakku sai kelvata. Mikään kaunokainen tästä ei tullut, mutta se maku - jotain aivan täydellistä! ☺
Ohje on Marian Herkkupuodista. Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta punssin vaihdoin rommiin ja koristelun tein vähän eri tavalla.

Runeberginkakku 
(22 cm)


200g voita
2 dl sokeria
2 munaa
1  dl mantelia jauhettuna
1  dl korppujauhoja
1 dl piparkakkuja jauhettuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kaardemummaa
1 dl kermaa

Kostutus:
3/4 dl vettä
2 rkl punssia (tai rommia)
1/2 dl sokeria

Kuorrutus:
vadelmahilloa/-marmeladia
3 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
1 rkl punssia (tai rommia)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vaahdottaen.
Lisää vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma.
Sekoita taikina tasaiseksi ja laita voideltuun vuokaan.
Paista 175°C:ssa n. 40-45 min tai kunnes kakku on kypsä.
Valmista kostutus: Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja punssi. Pistele kakun pintaan tulitikulla "reikiä" ja levitä kostutus kakun päälle. Kumoa jäähtynyt kostutettu kakku
Laita vadelmamarmeladi pursotuspussiin/minigrippussiin. Pursota marmeladista renkaita kakun pinnalle. Sekoita keskenään tomusokeri ja sitruunamehu. Kaada kuorrutus pussiin ja leikkaa sopivankokoinen pala kärjestä pois. Pursota sokerikuorrutetta vadelmamarmeladirenkaiden väleihin.


Tänään näin töiden jälkeen harvinaisen valoilmiön - auringon!! ♥ WAU sanon minä!!!


..ja samalla Viski joutui taas vähän poseeraamaan... ☺


4 kommenttia:

  1. Mukavaa Runebergin päivää sinnekin. :) Olisipa minullakin tuommoinen kakku. En ehtinyt (taaskaan) leipomaan itse noita asiaankuuluvia leipomuksia, joten jouduin tyytymään kaupan leivokseen tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina!! ♥
      Kyllähän ne kaupankin tortut oikein hyvältä maistuvat. Itse en vaan raaski ostaa niitä, kun ovat aika suolaisen hintaisia.... ☺

      Poista
  2. Oikein hyvää Runebergin päivää! Ihanalta näyttää kakku ja tuo aurinko <3 Ja tietty Viski <3

    Mulla tortut on vasta kostumassa. Vähällä oli, etten jättänyt leipomatta, sillä tänään oli kipujen kanssa taas toooosi huono päivä. Onneksi nyt iltaa kohden helpotti edes vähän, että jaksoin jotain leipaista. Mä en oo vielä löytänyt sellaista ohjetta, joka olisi mun suuhun täydellinen. Tykkään nimittäin ihan hirmuisesti kaupan omista. Täytyy kokeilla joskus tätä sunkin ohjetta, jospa se olisi se oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!! ♥
      ..voi ei... Toivottavasti tänään on parempi päivä!!!! ♥
      Mulle oikea runebergin torttu maistuu siltä, miltä aina äidin tekemät tortut maistui. Ja ne oli kyllä ihan superhyviä!!!! ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)