Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kastike. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. toukokuuta 2022

Lihapullat kantarellikastikkeessa (ja Viski 8 vee) ❤


 Tämä Valion resepti on tullut viime aikoina silmiini joka paikasta ja nyt en enää voinut olla sitä testaamatta. Kantarellikastike lihapullille tehdään valmiista Valion kantarellin makuisesta kermasta. Ensin metsästin kyseistä valmiskastiketta useasta kaupasta. Mutta onneksi jatkoin metsästystä, koska kastike oli kyllä maistamisen arvoista. Vaikka ei tykkäisi sienistä, niin tästä saattaisi silti tykätä. Mielestäni ei maistunut ihan älyttömästi kantarellit, mutta herkullista se oli silti. Ja lihapullatkin olivat herkullisia, joka ei ole yllätys, kun lihapullataikina sisältää paketillisen pekonia. 😁

Lihapullat kanterellikastikkeessa


Lihapullat:
1 sipuli
1 pkt pekonia
1 dl Valio kermaista kantarellikastiketta
½ dl korppujauhoja (käytin pankojauhoja)
500 g nauta-sikajauhelihaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Kastike:
2 dl Valio kermaista kantarellikastiketta

Hienonna sipuli ja pekoni. Paista pannulla, kunnes sipuli on kuullottunut ja pekoni rapsakkaa.
Sekoita kantarellikastike (1 dl), korppujauhot, jauheliha, kananmuna ja mausteet kulhossa.
Lisää hiukan jäähtynyt sipuli-pekoniseos lihapullataikinaan.
Pyöritä taikinasta kostutetuin käsin lihapullia ja paista pannulla omassa rasvassaan kauniin ruskeiksi koko ajan käännellen. Lihapullien ei tarvitse tässä vaiheessa olla läpikypsiä.
Lisää pannulle loppu kantarellikastike ja huuhtele tölkki pienellä tilkalla vettä. (Itse lisäsin tässä vaiheessa vielä hieman ihan tavallista ruokakermaa, jotta sain kastiketta vähän enemmän.)
Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes lihapullat ovat kypsiä.
Tarjoa esim. keitettyjen perunoiden ja kaalisalaatin kanssa. 


 Meidän rakas koiramme Viski täytti eilen jo 8-vuotta! Siis kyllä - 8 kokonaista vuotta! Mitä ihmettä, mihin tämä aika menee... Viskin kohdalla tosin on suuri ihme että hän ylipäätään näkee kahdeksannen synttäripäivän. Hän on sen verran kohelo ja meneväinen tapaus, että mietittiin jo hänen ollessaan vuoden ikäinen että tämä koira ei tule näkemään edes 5vee syntymäpäivää. Ja nyt ollaan jo niin sanotusti kolme vuotta "yliajalla", huikeeta! ❤


Pyysitte silloin vauvan syntyessä, että kertoisin miten Viski on suhtautunut uuteen perheenjäseneen joten täältä pesee. Meillä on arki lähtenyt rullaamaan tosi kivasti uuden perheenjäsenen myötä, ja ehkä se on vaikuttanut siihen että Viski on ottanut tytön erittäin hyvin vastaan. Alkuun ei osoittanut oikein mitään mielenkiintoa, sit muutaman päivän päästä kävi varovasti haistamassa ja nyt mennään jo kovan tohinan kanssa pusuttelemaan aina kun tilaisuus tulee. Olen vielä vähän yrittänyt pitää hänen "kielensä kurissa" jotta typykkä saisi hieman omaa vastustuskykyä ensin ja sit saakin jakaa hyviä bakteerejansa vauvalle ihan rauhassa. 


Vaunulenkit sujuu jo hyvin näiden kahden kanssa. Tai oikeastaan ne alkoi sujua hyvin heti kun ymmärsin että vaunuista saa etupyörät lukittua niin että ne ei pyöri joka suuntaan! 😁 Nyt meidän meno on vähän vakaampaa kun ei vaunut vaapu mihin sattuu. Ei ole niin helppoa kulkea ison maantien laitaa koira toisessa kädessä ja toisella kädellä ohjailla vaunuja menemään suorassa, mutta näemmä sitä kaikkea oppii kun vanhaks elää. 


Ja vauvan voi huoletta jättää nukkumaan päikkäreitä pihalle. Siellä missä nukkuva vauva, siellä myös vahtiva Viski. ❤ En tiedä mitä tapahtuisi jos joku ulkopuolinen yrittäisi vaunuja lähestyä, mutta ehkä on parempi ettei kukaan edes testaa asiaa... 😬


Viski sai nauttia synttäreiden kunniaksi herkkulenkistä, eli pakkasimme lenkille vähän extraherkkuja mukaan. Toivotaan että näitä herkkulenkkejä ehditään tekemään vielä mooooonet kerrat yhdessä! ❤🙏

maanantai 16. toukokuuta 2022

Välimeren kanaa & kaalisalaattia


Päivitykset raahaa taas vähän perässä. Pikkuneidin päikkärien nukkumiset elää vähän omassa tahdissaan (tai ei kai tuon ikäisellä vielä ihan niin säännöllistä rytmiä olekaan) ja jos on huonosti nukuttu yö takana, sitä menee itsekin mielummin päikkäreille neidin nukkuessa kuin päivittää blogia. Nyt on kuitenkin hyvät yöunet takana ja kotikin (edes vähän sinne päin) siivottu, joten saa hyvällä omalla tunnolla keskittyä blogiin.

Tämä ruoka oli meidän äitienpäivän illallinen ja kyllä olikin ruoka tämän äidin mieleen, nam! 😋 Ohje on bongattu Makuja kotoa -blogista. Tätä voi tarjota myös vaikkapa riisin tai pastan kanssa, mutta halusin tehdä enemmän ravintola-annosta muistuttavaa ruokaa joten tein perunakiekkoja. Aa että... 😍 Ei olisi yhtään hävettänyt tarjota tätä vieraillekaan. 

Välimeren kana


500 g kanafileitä
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl ruokakermaa
1 kanaliemikuutio
1/2 prk tomaatti-paparikapestoa (Pirkka)
200 g pehmeää fetajuustoa
aurinkokuivattua tomaattia


Leikkaa kanafileet kahteen palaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna pannulla voita ja ruskista fileet nopeasti molemmin puolin. Nosta uunivuokaan ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.
Lisää pannulle voita ja kuullota sipuleja. Lisää kerma, kanaliemikuutio, pesto ja fetajuusto. Voit jättää hieman fetajuustoa koristelua varten. Anna kastikkeen poreilla hiljalleen 5 minuuttia ja kaada se kanojen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 min. Koristele fetajuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla.



Ja kylläpä saa taas tehtyä hyvää kaalisalaattia kun on tarjolla uuden sadon kaalia. Nämä kaalisalaatit on siitäkin kivoja, että tällaisen saa tehtyä aina jääkapin aineksista, kunhan vaan se kaali löytyy kotoa. Ei aina tarvitse sekaan laittaa majoneesia tai kermaviiliä, mutta nyt tein tällaisen version. 

Kaalisalaatti


1 pieni uudensadon kaali
3 porkkanaa

Kastike:
majoneesia (sopivasti)
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl valkosipulijauhetta
suolaa ja mustapippuria

Raasta kaali ja porkkana. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lisää kaali-porkkanasalaattiin. Anna maustua pari tuntia ennen ruokailua.

Ja nyt äkkiä juomaan vielä kupillinen kahvia rauhassa ennen neidin heräämistä... ❤ 

Mukavaa alkanutta toukokuista viikkoa!


torstai 17. maaliskuuta 2022

Kastikkeita katkaravuista: Skagenröra & katkarapuhöystö

 
 

Äitini oli tehnyt joulupöytään ihan mielettömän hyvää skagenröraa ja sain vinkin, että resepti oli K-ruokalehdestä nro 11/21. Sattumalta itselläni oli sama lehti tallessa ja taitettuna juurikin tuon samaisen reseptin kohdalta! 😁 Viime viikolla kun hyvät ystävät tulivat kylään ja teimme heille ruokaa, päätimme että ruoka koostuu pääasiassa kalasta. Ensin piti tehdä myös kalainen kastike savulohelle ja uunilohelle, mutta päädyin kuitenkin tähän skagenröraan, koska tiesin sen varmasti toimivaksi kastikkeeksi. On pakko nyt kirjata ohje tänne blogin puolellekin talteen, koska veikkaan että tätä kastiketta tulee kesän aikana tehtyä uusien perunoiden kaveriksi aika usein. Toinen suosikkikastikkeemme uusien perunoiden kanssa on tämä 👉kalamiehen viettelys

Skagenröra

2 pss (à 180 g) katkarapuja (pakaste)
1 pieni punasipuli
1½ dl majoneesia
1 prk (150 g) ranskankermaa
½ dl tilliä hienonnettuna
½ rkl sitruunanmehua
1/4 tl mustapippuria
ripaus suolaa

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Kuori ja hienonna punasipuli.
Sekoita majoneesi ja ranskankerma keskenään. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita. Anna makujen tasoittua hetki kylmässä ennen tarjoilua.


 

Tarjoushaukkana ostin katkarapuja pakkaseen kerralla kolme pussia ja kun muikutkin sattuivat olemaan tarjouksessa, niin ei ollut vaikea keksiä että teen myös muikuille jonkinlaisen katkarapukastikkeen. Tällä kertaa testasin Sari Spåran Meren maku -kirjasta löytyvää katkarapuhöystöä. Hieman muokkailin ohjetta sen mukaan mitä jääkaapista löytyi. Tämä oli huomattavasti sitruunaisemman makuinen kastike kun tuo skagenröra ja sopikin hyvin suolaisille, paistetuille muikuille. Kannattaa kuitenkin varovasti lisäillä sitruunamehua, ettei kastikkeesta tule liian kirpsakkaa.

Katkarapuhöystö


180 g katkarapuja (pakaste)
½ dl ruohosipulia
1 pieni punasipuli
1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
1-3 rkl sitruunanmehua
2 tl (Dijon) sinappia
1/4 tl cayennepippuria

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne.
Hienonna punasipuli ja ruohosipuli.
Yhdistä kaikki aineet keskenään ja mausta. Aseta jääkaappiin hetkeksi, jotta maut kerkeävät tekeytyä. Tarjoa esim. uuniperunoiden lisukkeena tai leivän päällä. 



Lumi sulaa näillä auringonpaisteilla pikkuhiljaa. Ja nimenomaan hyvin pikkuhiljaa. Jotenkin luulisi, että kun päivälämpötilat huitelevat kymmenessä asteessa, olisi lumet jo sulaneet pihasta. Mutta kovat yöpakkaset ilmeisesti aiheuttavat sen, että sulaminen on hitaan puoleista. Toisaalta hyvä niin, koska maa ja kaikki kaivot ovat jäässä, jolloin ehkä vältytään pahimmilta tulvilta kun sulaminen tapahtuu hitaasti.




Eilen kairailtiin jäälle muutama reikä, jotta nähtäisiin kuinka paljon jäätä vielä on rannassa. Ja jäätähän oli todennäköisesti ihan pohjaan saakka. Ei viitsinyt kairata niin pitkälle, ettei terä suotta tylstyisi, mutta jäätä kyllä riittää. Milloinkohan on se aika että saadaan vene laskettua vesille omasta rannasta...? Ehkä toukokuun alussa...? 🙈



Navettabaarin terassilla alkaa olla jo mukavan lämmin istuskella. Etenkin kun juuri tähän kohtaan harvoin osuu tuuli. Viikonlopuksi Pekka Pouta lupasi sen verran lämmintä, että tekisi oikein mieleni leipoa jotakin, jotta voi sit terassilla nautiskella keväiset päiväkahvit. 😍😎


lauantai 1. tammikuuta 2022

Uudenvuodenaaton eväkset 🎇


Oikein ihanaa, terveyden ja arkisten onnenhippujen täyteistä uutta vuotta 2022! 

Meillä vuosi vaihtui hyvin rauhallisissa merkeissä, ihan kotosalla. Viimeiset pari viikkoa on ollut sellaista juoksua paikasta toiseen, että pieni rauhoittuminen kotona ei ollut yhtään pahitteeksi. Ohjelmassa ei ollut mitään sen kummempaa kuin syömistä, saunomista, rakettien katselua ja nuotion äärellä oleskelua. 


 Meidän uudenvuoden menu oli seuraavanlainen:
⚉ lämminsavulohta ja valkosipulikastiketta
⚉ cocktailtikkuja
⚉ fetasalaattia
⚉ kukkakaali-kurkkusalaattia suolapähkinöillä
⚉ sipsejä ja ranch-dippiä
⚉ paholaisenhilloa
⚉ focacciaa ja ruohosipulituorejuustoa


Kukkakaali-kurkkusalaatti oli täysin uusi tuttavuus, positiivinen sellainen. Tein tämän eilen iltapäivällä ja sanoisin että se oli vasta tänään parhaimmillaan, joten tehkää tekin vuorokausi ennen tarjoilua salaatti maustumaan. Toki nuo pähkinät kannattaa lisätä salaatin mukaan vasta hieman ennen tarjoilua. Alunperin tämä resepti on ilmeisesti Vappu Pimiän reseptejä. Tästä löytyi internetin syövereistä niin monenlaista eri versiota, tämä versio on Viikonloppukokin -blogista.  

Kukkakaali-kurkkusalaatti suolapähkinöillä

pieni kukkakaali
1 kurkku
1 punainen chili (tai ripaus vahvaa chilirouhetta)
kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
kourallinen suolapähkinöitä

Kastike:
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä (käytin pistaasiöljyä)
hyppysellinen suolaa
mustapippuri rouhetta

Valmista kastike sekoittamalla aineet keskenään. Valmista salaatti. Hienonna kukkakaali pieneksi. Halkaise kurkku kahtia ja ota siemenet pois. Viipaloi kurkku ohuiksi siivuiksi. Hienonna chili ja lehtipersilja.
Sekoita kaikki pilkotut ainekset keskenään. Pähkinät kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Kaada kastike salaatin sekaan. Anna maustua vähintään 30 minuuttia ennen tarjoilua.



 Lämminsavulohi ostettiin tällä(kin) kertaa valmiina. Ollaan löydetty niin hyvä kalakauppa, jonka valmis lämminsavulohi on ihan omatekoisen veroista. Ja koska aina ei vaan kaikkea jaksa itse valmistaa, niin tämä on helppo keino helpottaa taakkaa. Savulohelle tein kuitenkin itse valkosipulisen kastikkeen. Tämä ohje pitää heti kirjata ylös, koska oli niin suunmukaista että tehdään varmasti toistekin.

Valkosipulikastike

1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
1 tl hunajaa
1 iso valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
loraus sitruunanmehua
1 puntti ruohosipulia silputtuna

Raasta valkosipulinkynsi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.


 

Cocktailtikkuihin tein lihapullat itse. Lihapullataikinaan heittelin vähän mitä kotoa sattui löytymään, kuten tuoretta basilikaa ja parmesanjuustoa. Lihapullien lisäksi tikkuihin laitoin tuoretta basilikaa, mozzarellajuustoa ja kirsikkatomaatteja sekä toisiin tikkuihin kunnon kermajuustoa sekä viinirypäleitä. Tikkuja oli kiva dippailla niin valkosipulikastikkeeseen, kuin ranch-dippiin. Sen dipin tein ihan vaan valmiista dippiseoksesta. Paholaisenhillo taas oli äitini tekemää.


Ja mitä olisi syömingit ilman itse tehtyä focacciaa. Tein leivän taas 👉 tällä samalla luotto-ohjeella. Ja pitihän siihen teeman mukaisesti saada vuosi  2022 näkyviin! 😁 


Vatsat täynnä oli hyvä vastaanottaa uusi vuosi (uusvanhoilla kujeilla)🎇


 

Ostin Tokmannilta yhden paketin sädetikkuja, mielessä että saisin otettua kivoja uudenvuoden kuvia niistä. No, hutiostoshan se oli! 😁 Nämä euron sädetikut paloivat loppuun niin nopeasti, että hyvä kun ehti kissaa sanoa. Joko mielikuvani sädetikuista oli väärä tai nämä olivat vaan jotain maanantaikappaleita.


keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Retiisi-tzatziki (& kesäinen Naantali)


Retiisit jakavat aika paljon mielipiteitä makunsa puolesta, siitä joko tykkää tai ei. Itse en retiisejä mielellään ihan sellaisenaan syö, mutta se kyllä sopii erinoimaisen hyvin esim. salaatteihin. Ja samoin sopi tähän tzatzikiin. Olin alkuun vähän epäileväinen, mutta ihan turhaan. Oli kyllä erittäin maistuva, sellainen kesäinen kastike uusille perunoille.

Retiisi-tzatziki

nippu retiisejä
1 maustekurkku
2 dl turkkilaista jogurttia
1 tl juoksevaa hunajaa
1 pieni valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
silputtua ruohosipulia

Kuutioi retiisit ja kurkku. Sekoita mausteet ja hienonnettu valkosipulinkynsi jogurttiin, lisää retiisi- ja kurkkukuutiot. Silppua pinnalle ruohosipulia. Anna maustua hetki.


Tzatzikin kanssa oli (tietenkin) uutta perunaa, savulohta ja vihreää salaattia.


Olen nyt kovasti ihastunut Uusi-Seelantilaisiin viineihin. Tämäkin valkkari (Anna's Way Sauvignon Blanc 2020) oli yksi upea makunäyte siitä saarivaltiosta.  


Nämä Naantali -kuvat ovat jo kesäkuun lopulta. Oltiin "varakummityttöni" kanssa viettämässä kivaa yhteistä päivää, hänen 8vee synttäripäivänsä kunniaksi. ❤


Päivän ohjelmassa oli kävelyä Naantalin vanhassa kaupungissa, ihmettelyä, ihastelua, jutustelua, pehmistä, Hesepullaa.... 


Käytiin myös Naantalin kirkossa - upea paikka ❤ Naantalin kirkkohan on alunperin luostarin kirkko, mutta tuo kirkkorakennus on enää ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus. Kirkon sisällä on pienoismalli, josta näkee millainen luostari on aikoinaan ollut. Kirkkosalikin oli aikoinaan jaettuna kolmeen osaan; yksi osa nunnille, yksi munkeille ja yksi kaupunkilaisille. 


Tietääkö siitä tulleensa vanhaksi, kun tykkää kierrellä hautausmaalla. Katsella hautoja ja miettiä millaisia elämäntarinoita hautakivien taa piiloutuu. 


Kiitos Miona ihanasta päivästä! ❤ (tehdään tästä nyt perinne)