keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Retiisi-tzatziki (& kesäinen Naantali)


Retiisit jakavat aika paljon mielipiteitä makunsa puolesta, siitä joko tykkää tai ei. Itse en retiisejä mielellään ihan sellaisenaan syö, mutta se kyllä sopii erinoimaisen hyvin esim. salaatteihin. Ja samoin sopi tähän tzatzikiin. Olin alkuun vähän epäileväinen, mutta ihan turhaan. Oli kyllä erittäin maistuva, sellainen kesäinen kastike uusille perunoille.

Retiisi-tzatziki

nippu retiisejä
1 maustekurkku
2 dl turkkilaista jogurttia
1 tl juoksevaa hunajaa
1 pieni valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
silputtua ruohosipulia

Kuutioi retiisit ja kurkku. Sekoita mausteet ja hienonnettu valkosipulinkynsi jogurttiin, lisää retiisi- ja kurkkukuutiot. Silppua pinnalle ruohosipulia. Anna maustua hetki.


Tzatzikin kanssa oli (tietenkin) uutta perunaa, savulohta ja vihreää salaattia.


Olen nyt kovasti ihastunut Uusi-Seelantilaisiin viineihin. Tämäkin valkkari (Anna's Way Sauvignon Blanc 2020) oli yksi upea makunäyte siitä saarivaltiosta.  


Nämä Naantali -kuvat ovat jo kesäkuun lopulta. Oltiin "varakummityttöni" kanssa viettämässä kivaa yhteistä päivää, hänen 8vee synttäripäivänsä kunniaksi. ❤


Päivän ohjelmassa oli kävelyä Naantalin vanhassa kaupungissa, ihmettelyä, ihastelua, jutustelua, pehmistä, Hesepullaa.... 


Käytiin myös Naantalin kirkossa - upea paikka ❤ Naantalin kirkkohan on alunperin luostarin kirkko, mutta tuo kirkkorakennus on enää ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus. Kirkon sisällä on pienoismalli, josta näkee millainen luostari on aikoinaan ollut. Kirkkosalikin oli aikoinaan jaettuna kolmeen osaan; yksi osa nunnille, yksi munkeille ja yksi kaupunkilaisille. 


Tietääkö siitä tulleensa vanhaksi, kun tykkää kierrellä hautausmaalla. Katsella hautoja ja miettiä millaisia elämäntarinoita hautakivien taa piiloutuu. 


Kiitos Miona ihanasta päivästä! ❤ (tehdään tästä nyt perinne)

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ruokaa! Naantali on kyllä yksi ihanimmista kaupungeistamme! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäruuat on niin helppoja ja herkullisia! :)
      Ja Naantali on ihana <3 ihan jokaisena vuodenaikana. Se on myös yksi minun suosikkikaupungeistani!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)