lauantai 17. heinäkuuta 2021

Nautiskelijan myöhäiset aamupalat


 Kesä ja (ulkona nautitut) myöhäiset aamupalat ❤ 

Jos lähdemme johonkin kahvilaan juomaan aamukahvit, valkkaan kahvin kanssa aina täytetyn croisantin. Lempparini on vuohenjuusto-mansikkacroisantti. Mutta kaikki muutkin kelpaavat. Jostain syystä en kuitenkaan koskaan kotiin osta croisantteja, jotta voisin täyttää niitä mieleisilläni täytteillä. 


Joskus pitää kuitenkin rikkoa totuttuja kaavoja. Nämä croisantit on Lidlin paistopisteeltä. Täytin ne mozzarellajuustoviipaleilla, pestolla, miniluumutomaateilla ja vähän mausteena vielä rouhittua yrtti-pippurirouhetta. Croisanttien lisäksi aamupalaan kuului tuoreita mansikoita, kahvia ja Mimosaa. 


Tuo Mimosa oli positiivinen ylläri. Appelsiinimehun ostin myös Lidlistä. Mimosan tein suhteella 50% mehua ja 50% kuohuviiniä. Ja se nautittiin tietenkin synttärilahjaksi saaduista ihanista uusista laseista. 🍹 


Nauravat nakit, uunimunakas ja rucola-fetasalaatti on yksi lemppari aamiaisistani. Uunimunakkaaseen laitoin 6 kananmunaa, 1 dl kermaa, mausteita sekä päälle tomaattia ja fetajuustoa. Paisto 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


 Rucolasalaatissa on vain rucolaa, kirsikkatomaatteja sekä öljymarinoituja fetajuustoja, jotka antavat samalla kastikkeen salaatille.


Myös savulohimunakas oli kelpo aamupala. 🐟 Tähän tuli 7 kananmunaa, tuorejuustopakettien loppuja, loraus ruokakermaa, savulohen jämät, kirsikkatomaatteja ja tuoretta basilikaa. Ja tämä taisi olla myös 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. 


Laitan vuoan pohjalle aina leivinpaperin, sillä muutaman kerran olen menettänyt hermoni, kun voitelusta huolimatta munakas ei ole irronnut vuoasta. 


Se olisi vielä viikko töitä ja sit olis lomailun aika. Loman ajattelin ehdottomasti aloittaa brunssilla. Joko itse tehdyllä tai ravintolan valmistamalla. 😍

Aurinkoista 🌞 ja chilliä viikonloppua kaikille! Meillä on taas lapsivieraita tämän viikonlopun, joten tiedossa uimista, frisbeegolfia, porealtaassa lillumista, Hesburgeria jne jne. ❤

4 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja. Tykkään kans täytetyistä croisanteista, tosin ihans ellaisenaankin nebevät. Tummenpia versioita (mmalaiscroisant?) ostan monasti Lidlistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin seuraavaksi kokeilla noita maalaiscroisantteja. Haaveena olisi perjantaina tai lauantaina tehdä brunssi kesäloman alkamisen kunniaksi! :D

      Poista
  2. Kuinka nuo raaskii syödä? Tosi herkullisen näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maku on jopa vielä parempi kuin ulkonäkö, joten hyvin raaskii ;)
      Ja onneksi jää myös nämä kuvat muistoiksi! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)