torstai 28. kesäkuuta 2018

Herkulliset kasvisnyytit grillissä


Tässä yksi meidän ehdoton kesälemppari grillissä - kasvisnyytit. Perunoita tulee aina keitettyä niin iso kattilallinen, että niitä riittää myös näihin nyytteihin (ja paistettuihin perunoihin)



Eli ota foliosta sopivan kokoinen pala, mielellään aika reilu, jotta saat sen lopuksi kunnolla suljetuksi. Kasaa folion päälle kerroksittain viipaloituja perunoita sekä erilaisia kasviksia. Me käytämme hyvin useasti ihan vaan erilaisia pakastekasviksia. Ihan tavallinen broccolimix on ehdoton suosikkimme. Kannattaa aina peruna-ja kasviskerrosten väliin sujauttaa vähän mausteita, kuten suolaa, pippuria, erilaisia yrttejä jne. Lopuksi lorauta päälle vähän öljyä ja jotakin maustettua tuorejuustoa. Itse käytimme tällä kertaa ruohosipuli-ja valkosipulituorejuustoja. Sit vaan nyytti tiiviisti kiinni ja grilliin. 



Kannattaa vähän seurailla, että folion pohja ei pala, mutta kasvikset kuitenkin lämpenee ja juusto sulaa.
Meillä tuon vahtimisen hoiti grillivahtimme Viski 😁



Nämä nyytit ovat erinomaista syötävää vaikka ihan sellaisenaan, mutta sopivat myös erinomaisen hyvin grillatun lihan seuraksi. Jos haluaa syödä ihan sellaisenaan, niin suosittelen lisäämään nyytteihin esim. papuja, jotta saa vähän lisää ruokaisuutta. 
Näihin nyytteihin on muutenkin helppo hukata kaikki kasvisten ja juustojen jämät jääkaapista.


Me nautimme herkullisesta grilliruuasta navettabaarissa, katsellen samalla Ruudusta Kontio & Parmas -sarjaa. Ei ehkä ihan samaa vanhaa Kummeli laatua, mutta jaksoi sitä kuitenkin useamman jakson katsella! 😁



3 kommenttia:

  1. Hyvää grilli herkkua kyllä :) Minäkin olen tehnyt kasvisnyyttejä, mutta tosiaan sinnehän voisi laittaa perunaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on mennyt tämä navettabaari ihan ohi joten piti selata ja lukea vanhempia tekstejä. On muuten huikea ja mahtava paikka teillä :)

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti hukata perunanjämät noihin nyytteihin, tulee ihan superhyviä! :)
      Voi kiitos <3 itsekin tykätään tuosta baarista kovin! Se valmistui meidän häihin (5 vuotta sitten) ja siitä saakka ollaan sitä vähän sisusteltu vielä enempi meidän näköiseksi. Etenkin näin kesäaikaan se on kyllä kovassa käytössä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)