torstai 2. kesäkuuta 2022

Herkkulautanen


 Meillä oli sovittuna treffit hyvien ystävien (eli Pirkkojen 🐞) kanssa ja minun tehtäväni treffeille oli valmistaa jotakin makeaa. Nyt olisi ollut hyvä syy leipoa joku kiva kakku, mutta kas kummaa kun leivontainspis oli kateissa eikä sitä voi oikein pakottaakaan esiin. Siispä mentiin tällä kertaa sieltä mistä aita on matalin ja kokosin vain makean herkkulautasen. Ja tämä olikin hyvä idea, sillä mukana oli tällä kertaa myös Pikku-Pirkot (eli tyttöpuolinen jälkikasvu) ja tällainen herkkulautanen teki paljon paremmin kauppansa kuin uskon että yksikään kakku olisi tehnyt. 

Herkkulautanen sisälsi:
-mansikoita
-minidonitseja
-Susu-paloja
-keksejä
-irtokarkkeja


Herkkulautasen idea on mielummin överit kuin vajarit ja asettelussa sikinsokin kasaaminen paras ratkaisu. 

Ajattelin että tekisin myös tällaisen tytön nimiäisiin, koska lapsivieraita on aika paljon kutsuttujen joukossa. 


Me pirkot kokoonnuimme taas ystävän kuolinpäivän kunniaksi. Kippisteltiin elämälle. 

 Viime vuonna juhlistimme vappua keskenämme ja sitä edellisvuonna kippistelimme suolla. Ihana perinne josta haluamme pitää kiinni.

Heiskalle rakkaat terkut sinne jonnekin! ❤ IKÄVÄ sua!

6 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Ihanalle näyttää.

    VastaaPoista
  2. Todella kiva idea...lapsenlapsia liuta,heille seuraavan kerran tarjolla ;) ja aikuisille myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin - etenkin pienen väen mieleen varmasti. Ja heidät voi ottaa mukaan tämän kokoamiseenkin, veikkaan että miniväellä on vielä enemmän silmää tällaisen lautasen kokoamiseen! ;)

      Poista
  3. Tuollaisen ajattelin soveltaa suolaisista herkuista, kiva tarjottava.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)