perjantai 17. kesäkuuta 2022

Vauvan lonkkaluksaatio

 Mietin pitkään, että kirjoitanko edes tästä aiheesta omaa postausta, mutta koska tästä asiasta on niin vähän mitään käytännön tietoa internetin syövereissä niin päätin asiaan tarttua. Ihan jo senkin takia, että jos joku vaikka saisi tästä vertaistukea.

Meidän tytöllä todettiin jo synnärin lääkärintarkastuksessa löysä lonkka. Eli vasemman lonkan sai "vääntämällä" pois paikoiltaan. Oikea lonkka pysyikin nätisti paikallaan. Lonkkaluksaatio todetaan Suomessa noin yhdellä tuhannesta syntyvästä lapsesta ja yleisimmin juurikin tytöillä. Se on myös monesti perinnöllistä ja yleistä perätilavauvoilla. Meillä ei kuitenkaan kyseessä ollut kumpikaan näistä, vaan todennäköisesti ahtaat tilat vatsassa aiheuttivat kyseisen kehityshäiriön.


 

Aloitimme jo synnärillä hoitona niin sanotun tuplavaippahoidon eli pidimme kahta vaippaa päällekkäin, jolloin jalat olivat pakotetusti sammakkoasennossa. Siinä asennossa lonkka on aina oikealla paikallaan, eli reisiluunpää on lonkkamaljassa. Näin varmistetaan se, että lonkkamaljan kehittyessä se reisiluunpää on varmasti oikealla paikalla eikä pääse kehittymään väärään asentoon.

Saimme kotiuduttuamme todella nopeasti ajan lonkkapolille erikoislääkärin vastaanotolle, jossa todettiin sama mikä jo synnärillä eli että tyttärellämme on lonkkaluksaatio. Puolentoistaviikon tuplavaippahoito ei ollut jykevöittänyt lonkkamaljaa eli oli ryhdyttävä "järeämpiin" hoitokeinoihin. Hoidoksi saimme Pavlikin valjaat (kts. kuvat). Ohjeistus oli, että valjaita oli pidettävä 23 tuntia vuorokaudessa. Käytännössä tarkoitti sitä, että vaipanvaihtojen ja pesujen ajaksi saimme ottaa valjaat pois, muuten ne olivat koko ajan päällä. Jos meillä siihen saakka oli ollut tyytyväinen pikkuneiti, niin valjaiden saannin jälkeen alkoi parin päivän itkukonsertti. Tästä kyllä varoitettiin jo lonkkapolilla. Hän oli kuitenkin tähän saakka saanut potkia jalkojaan vapaasti ja yhtäkkiä niiden liikettä rajoitettiin aika rajusti valjaiden avulla. Onneksi parin päivän jälkeen pahin itkuisuus katosi, vaikka välillä saikin aikamoisia raivareita huomatessaan vaipan vaihdon jälkeen, että jalat tilkittiin taas valjaisiin.


 

Kolmen viikon päästä valjashoidon aloituksesta menimme taas kontrollikäynnille lonkkapolille, jossa todettiin että edistystä lonkkamaljan kehityksessä ei ollut tapahtunut. Tämä oli meille kova pettymys. Olimme jotenkin niin asennoituneet siihen, että lonkka on jo ok ja saamme valjaat kokonaan pois. Sen sijaan valjashoidon tilalla aloitettiinkin lastahoito. Hänelle laitettiin Von Rosen lasta (kts. kuvat). Lastahoito on yleensä 24/7 tapahtuva hoitomuoto, eli lastaa ei hoidon aikana oteta pois. Tämä oli meille vanhemmille ihan hirveä järkytys siinä tilanteessa. Nähdä oma pieni vauva siinä jäätävässä häkkyrässä tilkittynä yhteen ja samaan asentoon. Emme saisi kylvettää häntä kolmeen viikkoon ja häkkyrän takia piti miettiä mitä vaatteita saisimme hänelle mahtumaan jne. 

Ja meidän oman sisäisen katastrofin lisäksi tuli taas parin päivän itkuisuus, kun taas rajoitettiin tytön liikeratoja, tällä kertaa vielä rajummin. Lääkärin vastaanotolta emme juuri ohjeita saaneet vauvanhoitoon lastan kanssa, toivotettiin vaan tsempit ja yrittäkää pärjätä. Siinä kohtaa kun sinulla on se kuukauden ikäinen vauva ja kaikki on muutenkin uutta ja ihmeellistä, ja sit hänet pistetään sellaiseen lastaan niin hetken oli oma mieli vähän solmussa. Lasta aiheutti kuitenkin omat haasteensa juurikin vaipanvaihtoon ja pukeutumiseen.

Yritin etsiä netistä tietoa ja sieltä keskustelupalstoja tonkimalla sainkin parhaat vinkit esim. vaipanvaihtoon lastan kanssa. Vaippa kun pitää ujuttaa aina lastan alle. Jatkossa siis jos joku lonkkaluksaatiovauvan vanhempi eksyy tätä postausta lukemaan, niin minuun saa aina ottaa yhteyttä jos kaipaa hoitovinkkejä lastan kanssa tai ihan vaan henkistä tukea. Itseäni lohdutti kovasti tämä jostakin keskustelupalstalta löytynyt teksti:

"Ei kannata pitäytyä menneessä ja ajatella sitä mitä menetit (pehmoisen paketin) ja miten asioiden pitäisi olla tai asiat olisivat voineet olla. Nyt tilanne on tämä ja näillä eväillä eteenpäin, tyttö paranee ja päivä päivältä lähenee se päivä kun lastan saa pois. Tsemppiä, kyllä se siitä! Nyt varmaan tuntuu ylitsepääsemättömältä se asia, mutta laske irti menneestä ja jossittelusta, katse eteenpäin."

Tyttömme tottui lastaan nopeasti ja huomasimme pian, että hän on tämän lastan kanssa paljon tyytyväisempi mitä niiden valjaiden kanssa. Valjaiden kanssa hän oli pieni ja pirun kiukkuinen tyttö. Nyt hänestä kuoriutuikin perustyytyväinen lapsi, joka oli oikeinkin aurinkoinen kun vaan vatsa oli täysi ja vaippa kuiva.

Menimme taas kolmen viikon päästä kontrollikäynnille ja tällä kertaa lonkka myös ultrattiin. Kehitystä oli tapahtunut jo, mutta vielä oli lonkkamalja hieman epäkypsä. Selvää oli siis se, että hoitoa on jatkettava, tavalla tai toisella, mutta valitsimme itse heti tämän lastahoidon jatkuvuuden. Emme halunneet enää sitä valjaiden kanssa lähes koko ajan kiukkuista tyttöä takaisin. Saimme uuden kontrolliajan taas kolmen viikon päähän ja se kontrolliaika on jo ensi viikolla. Nyt jännäämme että miten käy. Itse olen henkisesti varautunut siihen, että lastahoito jatkuu edelleen. Seuraava ultrausaika on heinäkuun puolessa välissä, joten veikkaan että ainakin sinne saakka lastahoitoa jatketaan.


 

Itse olemme jo niin tottuneet tähän ja hoitotoimenpiteet menevät rutiinilla, että sitä on jopa unohtanut koko lonkkaluksaation. Tuntuu että tämä asia on muille isompi asia kuin meille. Olen aina inhonnut säälimistä ja nyt huomaan että sääliminen ja asian voivottelu saavat vielä enemmän niskakarvani pystyyn - lapsemme ei kaipaa sääliä vaan ennemminkin tsemppausta. Onneksi suurin osa sukulaisista ja ystävistä on suhtautunut asiaan niin, että hyvä kun asia hoidetaan nyt vauvana kuntoon ja kyllä se lonkka siitä tulee äkkiä priimaksi. Monella on myös löytynyt lähipiiristä joku lonkkaluksaatiovauva, jolla lonkat on saatu näillä keinoin hyvään kondikseen.Itse olen nyt lastensairaalassa rampatessa nähnyt jo niin monta letkuihin kytkettyä lasta, että olen niin onnellinen ja kiitollinen tuosta meidän terveestä ja reippaasta tytöstä, jonka lonkka nyt pistetään kuosiin. ❤🙏

Mielellään kuulen muidenkin lonkkaluksaatiovauvojen/-lasten hoitokokemuksista! 😊

Oikein mukavaa kesäistä viikonloppua - pidetään huolta toisistamme! 💛

4 kommenttia:

  1. Meidän tytöllä (01/04) todettiin tuo sama lonkkaluksaatio syntymän jälkeen. Mulle se oli alkuun järkytys, kun en muutenkaan ollut kunnossa rankan synnytyksen jälkeen. Tytölle laitettiin heti tuo lasta ja sitä pidettiin 7 viikkoa. Joka toinen viikko käytiin kontrollissa, jotka olikin ainoat kerrat kun poistuttiin kotoa. Ainut, mikä oli hankaluus, oli se, ettei tyttöä voinut kuljettaa auton turvakaukalossa ja sairaalaan oli kuitenkin 70km matkaa. Vaunun kopassa makuullaan matkasi ja joku oli aina takapenkillä istumassa. Tyttö oli tosi pieni syntyessään, joten oikeastaan tuo lasta helpotti tytön "käsittelyä". Kun lasta saatiin pois, ei ole mitään ongelmia ollut sen jälkeen linkissä. Meillä tuo oli periytyvää, isällään on ollut myös. Asutaan pienellä paikkakunnalla eikä neuvolassa ollut tällaisia tapauksia ennen ollut. Reilu vuosi tyttömme syntymän jälkeen paikkakunnalle syntyi toinen tapaus ja neuvolan täti soitti mulle ohjeita kysellen.
    Kaikkea hyvää teille jatkossa ❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit jakamaan omat kokemukset lastahoidosta! Mahtavaa että lonkka tuli kuntoon ja noinkin nopeasti kun "vain" 7 viikkoa lastahoitoa. Meillä on nyt takana kohta 6 viikkoa ja kovasti toivotaan että päästäisiin myös lastasta jo eroon.
      Meillä tyttö on mahtunut tuohon ihan hänen omaan "autokoppaansa" eli olemme voineet kulkea hänen lastahoitonsa ajan ihan normaalisti auton kanssa. Saimme sairaalasta lainaan sellaisen Britaxin kopan jossa lapsen olisi pitänyt matkustaa kylki menosuuntaan päin. Tällaiseen istuimeen hän mahtui lastan kanssa paremmin, mutta se koppa oli ihan hengenvaarallinen. Yksikin tiukempi jarrutus ja vauvalta olisi ollut henkipois niskojen taittuessa. Jännää että siihen koppaan ei oltu tehty mitään tukea vauvan herkille niskoille.

      Minäkin ilmoitin neuvolaan että toimin mielellään vertaistukena mikäli meidän paikkakunnalle syntyy lonkkaluksaatiolapsia. Se voi aluksi tosiaan olla kova järkytys, mutta kaikkeen tottuu nopeasti! :)
      Kirjoittelen taas kuulumisiamme että päästiinkö lastasta eroon / miten hoitoa jatketaan!

      Poista
  2. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta ystäväperheen tyttärellä oli sama "vaiva". Nyt aikuinen nainen, omia lapsia hänellä jo. Usein ajattelen tällaisista asioista että miten ihmeessä ennenvanhaan pärjättiin, onneksi tänä päivänä on tietoa ja osaamista. Ja sinullahan on asiat selkeässä järjestyksessä: ihana terve lapsi : ) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt ihan samaa että miten ennen vanhaan on näiden kanssa pärjäilty. Toki se lonkka on varmasti vaivannut sit isompana tosi kovin, jos se on päässyt luutumaan väärin. Onkohan ehkä kipujen lisäksi haitannut myös kävelyä... Ja jos lonkkaluksaatio on todettu jo vauvana, niin ilmeisesti hoitona ei ole ollut tuollaista kevyttä lastaa vaan jonkinlainen rautahäkkyrä. Onneksi tosiaan nykyään on tietoa ja osaamista.
      Ja kiitos - sehän se tässä on kaikista tärkeintä että meillä on ihana, terve, iloinen lapsi, joka toivottavasti pääsee kohta harjoittelemaan liikkelle lähtöä terveiden lonkkien kanssa! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)