Sivut

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Mustikkapiirakka (munaton ja maidoton)


Jotenkin sitä on aina ajatellut, että mustikkapiirakka kuuluu vain kesään. Mutta miksei sitä voisi syödä pitkin vuottakin. Ja kun ihana kälyni oli tehnyt isänpäiväksi kakun sijaan mustikkapiirakkaa, niin pakkohan minunkin oli kotiin mustikkapiirakkaa leipoa. 
Ohje on Suklaapossun ja ollut jo pidemmän aikaa "to-do -listalla". Olisi hyvä olla muutama herkulliseksi todettu -ton -ton -resepti varastossa, jos tulee tilanne että niitä tarvitaan. 


Mustikkapiirakka 
munaton ja maidoton
 24 cm


Pohja + muruseos:
1,75 dl maidotonta juoksevaa rasvaa
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Päälle:
n. 6 dl mustikoita
n. 1,5 rkl perunajauhoja
n. 1-2 rkl hillosokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon rasva ja sekoita sen verran, että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikina on murumaista. Sen pitäisi kuitenkin pysyä koossa, kun sitä ottaa nyrkin sisään ja puristaa kevyesti.
Ota talteen muruseoksesta eri kippoon n. 1 dl. Tämä muruseos lisätään mustikoiden päälle aivan lopuksi. Levitä loput muruseoksesta kevyesti voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Nostele taikinaa vuoan reunoille ja painele muualtakin tasaisemmaksi.
Lisää mustikoiden joukkoon perunajauhot ja hillosokeri. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä erikseen otettu muruseos.
Paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakan reunat alkavat saada väriä.



Tämä resepti sai sen verran hyvän vastaanoton, että taidan tuunata tästä vielä gluteenittoman ja kokeilla toimisiko esim. intiaanisokerista tehtynä.



Ei vaadi vaniljakastiketta, mutta ainahan se kaiken kruunaa. Mulla ei tässä nyt ole maidotonta vaniljakastiketta, koska meillä ei kummallakaan sille ollut tarvetta. Mutta Oatlyn kaurapohjainen vaniljakastike on kyllä ihan parasta!!
 


Meidän rantaan on jostain ilmestynyt parikin eri joutsenperhettä.  Ja voitte uskoa, että Viskillä on siinä hommaa kun yrittää pitää ne pois rannasta. Joutsenet häipyvät, kun Viski räyhää laiturilla, mutta heti kun Viski häipyy näkyvistä, niin joutsenet palaavat rantaan. 😁 Ovat tainneet ymmärtää, että ei se hölmö koira heitä kiinni saa. 


Mutta näin niitä jaksetaan tuijotella tuntikaupalla. 
Minkä ymmärrän kyllä täysin, koska onhan ne joutsenet niin pirun kauniita lintuja! ❤ Tosin Viski taitaa mennä enemmän maku, kuin kauneus edellä.... 🙈



2 kommenttia:

  1. Mustikkapiirakka on kyllä herkullista. Kesällä on viimeksi tullut tehtyä, mutta tuli nyt mieleen, josko viikonlopuksi taas tekisi :9
    Ja upea päivystäjä tuo Viski!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkapiirakka on hyvää!
      Ja sopii ihan jokaiseen vuodenaikaan, vaikka jostain syystä itsekin tulee sitä tehtyä vaan kesällä.
      Viski on kyllä sen luokan päivystäjä, että joutsenet etsivät itselleen uuden rannan. Vai liekö lähteneet jo etelää kohden.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)