Sivut

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Salted caramel cheesecake


✰ Hyvää alkanutta uutta vuotta 2020 ✰

Vaikka vuosi jo vaihtuikin, niin palataan silti vielä hetkeksi joulujuttuihin. 
Mentiin tosiaan jouluna ruokapöydästä ruokapöytään ja aina jotain pientä itsetehtyä tuli vietyä mukana. Jouluaattona veimme joulupöytään makeaa herkkua, joka oli tällä kertaa salted caramel cheesecake. Tämä on ollut "to do -listalla" jo vaikka kuinka kauan, ja nyt lopultakin oli sen aika. Ja voin sanoa, että eipä jäänyt viimeiseksi kerraksi tämän tekeminen. Tämä on älyttömän helppo kakku / piirakka ja tämän voi tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen. Ja kannattaakin tehdä, sillä maku vain paranee vanhetessaan. 

Tein kakun piirakkavuokaan ihan vaan sen vuoksi, että kuljettaminen oli tällä tavalla helpompaa. Mutta on siis makuasia tekeekö tästä piirakan vai kakun. 
Tälle kakulle löytyi ohjeita internetin ihmeellisestä maailmasta yllinkyllin, mutta seurailin 
Tarun (Tarun Taikakakut) blogin 👉 ohjetta

Salted caramel cheesecake
24 cm


Pohja:
170 g Digestive keksejä
80 g voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski:
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa

Koristeeksi:
sormisuolaa
pensasmustikkaa
sitruunamelissaa
suklaata

  Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele vuoka. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa n. 12 minuuttia kunnes pohja on saanut hieman väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä.
Vatkaa tuorejuusto notkeaksi, n. 30 sek. sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi ja tasaiseksi, 2-3 min sähkövatkaimella. Lisää myös vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola, sekoita tasaiseksi.
Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen, lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista 30-35 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes pinta ei enää kiillä ja täyte on "pysähtynyt". Anna jäähtyä.
 Tee sitten kinuskikerros. Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen n. 10 minuuttia. Kokeile ensin laittaa pisara kinuskia jäähtyneen kakun päälle, jos pisara pitää muotonsa kinuski on valmista. Anna kinuskin jäähtyä noin minuutti ja kaada sitten juustokakun päälle. Tasoita pinta.
Laita kakku jääkaappiin yön yli. Koristele kakku ja ripottele sormisuolaa kakun päälle juuri ennen tarjoilua. 



Meillä oli aatonaaton ja aaton välisenä yönä käynyt joulupukki ja jättänyt kuusen alle aikamoisen kasan lahjoja... 😮 Ihmettelen vaan, että miten pukki on päässyt meille sisään niin huomaamattomasti, ettei saksalainen hälytysjärjestelmämme ole huomannut mitään. 😉


Hälytysjärjestelmä oli kyllä aattoaamuna tarkkana kuusen ympärillä vahtimassa, ettei jää vaille lahjoja. Hyvin Viski osasi etsiä lahjakasasta omat pakettinsa. 


Ja hyvin sujui pakettien avauskin. Ihan niin hyvin, että meni kissojen paketitkin siinä sivussa. Ja ehkä vahingossa tuli kissojen herkutkin syötyä, samalla kun auttoi pakettien avaamisessa. Pitihän sitä jotain avauspalkkaakin saada... 😉


Jouluporo oli kuitenkin kaikkein paras ❤ 


(Ja kiitos sisältämänsä vingun joutui myös muutaman kerran vähän jäähylle)

4 kommenttia:

  1. Tuo kakku on niin hyvää! :P

    Siskon koirat on kans ihan pakettihulluja. Russeli Elmo vahti kuusen alustaa jälleen koko illan ja odotti milloin H-hetki vihdoin koittaisi. Tuli hauska kuvakin, kun otimme perinteisen jouluisen sukukuvan kuusen edessä ja yhdestä raosta näkyy, kun Elmo istuu lahjoja vahtimassa. :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! <3 Luojan kiitos vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä tätä!! Ja mikä parasta, niin ihanan helppo tehdä!

      Hahaa! :) Hauska kuulla että on muitakin pakettihulluja koiria! Jännästi ne tietävät että kyllä siellä jotain heillekin on.

      Poista
  2. Meidän vanhimman tyttären koira on myös pakettien perään. Meillä kävi joulupukki ja eikös tää koiruus mennyt istua napottamaan joulupukin säkin viereen . Toiveikkaana kurkki säkkiin ennenkuin yhtään lahjaa oli jaettu. No sai hän omansa toki :D Olis halunnut avata kaikkien lahjat samantien :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D IHANA!! Lapsia ne on nuo koirakin ja odottavat omia paketteja kuumeisesti. Jännää että toiset koirat eivät edes osaa avata omia pakettejaan, ja toiset taas ovat heti kärkkymässä että missäs mun lahjat on. Laitoin Viskin paketit kuusen alle jo muutamaa päivää ennen aattoa ja niitä käytiin kyllä joka päivä haistelemassa ja vahtimassa ettei kissat vaan mene lähelle! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)