Sivut

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Geishakakku


 Korona on saanut aikaan jotain erittäin positiivistakin. Meillä ei nimittäin ole ikinä ollut näin siistiä mitä nyt on. Kun etätöitä on viitenä päivänä viikossa, tietää se viiden tunnin säästöä viikossa koska ei mene aikaa työmatkoihin. Ja se on käytetty tehokkaasti siivoamisen parissa! 💪

Olen yrittänyt saada myös reseptikaappiini jotain selkoa (kyllä, minulla on KAAPILLINEN testattavia reseptejä, ja lisää kertyy koko ajan). Ja kerran sitä siivoillessa mieheni bongasi Kaneli ja sokeri -lehdestä geishakakun reseptin ja sellainen piti kuulemma saada pikaisesti. Ja eihän se auttanut sit kun patistaa mies ensin kauppaan (itse olen välttänyt kauppaan menoa flunssan vuoksi) ja alkaa leipomaan.

Lopputulos kyllä palkitsi. 😋 
Tosin taas ehti muutama kirosana päästä tätä kakkua kootessa. Kakkua leikatessa pohjat vähän halkeilivat ja tuo moussen levitys kakun päälle ei ole pätkääkään mun juttuni. Kyllä juutokakut vaan on niin ihanan helppoja! 😀 Mutta onneksi lopputulos palkitsi.

Geishakakku


Pohja:
 175 g voita
50 g tummaa suklaata (käytin maitosuklaata)
150 g ranskankermaa
2½ dl sokeria
3 munaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl hasselpähkinärouhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus:
300 g Geisha-suklaata
4 dl vispikermaa
250 g mascarponea

Sulata voi ja suklaa kattilassa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon ranskankerma, sokeri ja munat. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (18-22 cm).
Paista 175 asteessa toiseksi alimmalla tasolla 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Laita leivinpaperi tai foliopala tarvittaessa vuoan päälle paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Jäähdytä pohja hyvin ennen leikkaamista ja täyttämistä.
Sulata Geisha-suklaa mikrossa tai vesihauteessa välillä sekoittaen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone ja sulatettu suklaa. Lisää kermavaahto ja sekoita tasaiseksi.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Täytä kakku niin, että puolet vaahdosta tulee kahteen väliin ja loppu jää kuorrutukseen. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi. Peitä loppu vaahto kelmulla ja nosta jääkaappiin. Nosta kakku vadille ja ja kuorruta se lopulla vaahdolla.
Koristele mieleiseksesi.



 Just taisin muutama postaus takaperin kertoa olevani ei-kukkaihminen. Nyt kotia kuitenkin koristaa jo muutama ruusubegonia. Toivottavasti ei lähde hanskasta tämä meidän kodin "kukkaistuminen"... 😀




Seuraava askel kodin siivoamisesta, on pihatöihin ryhtyminen. Tulvavesi toi rantaan aika paljon roskaa ja niiden haravoimisessa ja siivoamisessa saa aikaa hyvin kulumaan. Vähän vielä aurinkoa ja vähemmän tuulta, niin on mukavampi touhuilla pihalla 🌞


6 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa kävin täällä Koivurannassa ja onpa taas mukavan elämänmakuisia ja myös ihan liian herkullisia juttuja ja kuvia😊Mitä tästä tulee,kun varmaan tarttis myös kokeilla sinun reseptejäsi;etätyökilot vyötäröllä kasvaa😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla! <3
      Yritän pitää negatiiviset asiat hus pois täältä blogista. On edes joku kanava mihin paeta sitä kaikkea ikävää uutisointia.
      Moni muukin on valitellut etätyökiloista. Nyt jos koska on hyvä aloittaa myös etäpäivien taukojumpat. Kotona kehtaa tehdä erikoisempiakin liikkeitä, vaikka kesken palaverin... ;)

      Poista
  2. Leivon tuon kakun kevään ensimmäisenä päivänä, kissankin tahtoisin.
    Kissa- asiaa on harkittava huolellisesti joka suunnalta.
    Kaapit ovat alkaneet järjestyä, huushollissa on siistimpää.
    Pieniä ihmeitä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tuohan kuulostaa suunnitelmalta! <3
      Lemmikin ottaminen on aina pitkän ja kovan harkinnan tulos. Ne vie kaikki rahat ja sotkee kodin, mutta onhan ne silti aika ihania! ;) <3
      Nyt on hyvä suunnata ajatukset vaikka juuri siihen kevätsiivoukseen. Kun koti on saatu ääriään myöden siistiksi, niin ehkä tämä karanteenitouhukin olisi jo siihen mennessä ohi. Toivossa on hyvä elää! :)

      Poista
  3. Hienoa että hyviä puoliakin löytyy, ei kannatakkaan vaipua epätoivoon ja synkkyyteen, on ihan hyvä kun on aikaa nyt olla perheen kanssa ja tehdä mukavia asioita yhdessä kuten tuo kakkukin. Kaunis ja söpö kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on <3 pitää nyt keskittyä miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeintä, niinkuin perhe, ystävät ja terveys. Vaikka hippasen harmittaakin kaikki kevään peruuntuneet kivat jutut, niin onhan se sit ensi keväänä kaksinverroin kivempaa ne toteuttaa kun vaan nyt kaikki saisimme pitää terveytemme.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)