Sivut

tiistai 8. helmikuuta 2022

Tortillapizzat


 Jos reilu viikko sitten vinkkailin helpoista mutta herkullisista 👉 hampurilaisista, niin nyt on aika vinkkailla mielettömän helpoista, mutta silti herkullisista pizzoista eli tortillapizzoista. Itse olen ohuen pizzapohjan ystävä. Ja näissähän se pohja on  juurikin ihanan ohut eikä myöskään liian "pullamaisen" makuinen. Lisäksi plussaa on nopeatekoisuus. Pohjat on pakkauksessa valmiina ja ei muuta kuin leivinpapereita pöytä täyteen, tortillapohjat niiden päälle ja sit alkaakin armoton pizzojen täyttäminen.

Itselleni tein omilla lempparitäytteillä, eli kinkku, ananas, jalapeno ja Aurajuusto. 😋


Miehen pizzoissa oli täytteenä salsakastiketta, jauhelihaa, suolakurkkua, jalapenoa, paprikaa ja fetajuustoa. 

 


Mulla on vielä kolmisen viikkoa töitä ennen äitiysloman alkamista, mutta sain silti nyt jo inspiksen kurkata mitä äitiyspakkaus sisältää (olen siis saanut sen jo ennen joulua) ja lajittelinkin vaatteet valmiiksi koon mukaan. Aika kasa siellä kaikkea oli ❤ mutta ehkä pienimmän koon vaatteita tarvii jokunen lisäksi ostaa. Voi olla että kahdella bodyllä ja kahdella housuparilla ei pitkälle pötkitä. En vaan halua ostaa liikaakaan niitä, ettei käy niin että osa on pieniä jo ennen kuin ehti edes kertaakaan päälle. Seuraavaa vaatekokoa löytyikin äitiyspakkauksesta runsaasti ja sitä en viitsi edes vielä ostaa yhtään, koska jotenkin on sellainen fiilis, että sitä myös saattaa tulla ovista ja ikkunoista... 🙈 Ainakin tulevan lapsosemme tätönen jo kovin odotteli että koska pääsee vaateostoksille. Ei olla paljastettu sukupuolta niin ei ole uskaltanut myöskään ostella mitään. Toki itse inhoan sekä vaaleanpunaista että vaaleansinistä väriä, joten sen puoleen en usko että tulee kumpaakaan niin osteltua. Perusvärit kunniaan! 😁 Äitiyspakkauksen vaatteet olikin ihanan neutraaleja. Toki joku saattaisi jopa sanoa tylsiä, mutta eipä sitä tarvitsekaan lapsen vaatteilla koreilla.


Äidiltä tilasin jo keltaisen pipon, ja mukana tuli myös parit villasukat ja tumput. 💛


Ja tämän verran olen jo sortunut ostamaan, että kirppikseltä tarttui mukaan kala-kuosinen body ja housut. 😂 En tykkää yhtään vaateostoksilla käymisestä, joten en usko että itselleni tulee sellaista buumia, että jaksaisin hirveästi panostaa lapsenkaan vaateostoksiin, mutta veikkaan että kaikki kala-aiheiset vaatteet tulee kyllä kotiutettua... 😍🐟


10 kommenttia:

  1. Tortillapizzoja pitääkin tehdä heti viikonloppuna, valmistuvat pikavauhtia.
    Kaikki uudet tuulet ovat ruokaideoita hakiessa on tarpeellisia.
    Paljon on äitiyspakkaus muuttunut niistä ajoista, kun itse sain sen.
    Silloin vaatteiden värit noudattelivat näitä pastellivärejä.
    Ne pienimmät vaatteet eivät sovi kauan. Vaatteita saa olla, kun pyykkiä tulee.
    Mukavia talvipäiviä kaikille Koivurantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pizzat todellakin valmistuvat kädenkäänteessä eli herkullista pikaruokaa.
      Ja se on mahtavaa aina kun itsekin saa muista blogeista ideoita ruokiin, kiva jos joku täältäkin aina välillä idean nappaa mukaansa! :)
      Ja ihan varmasti on äitiyspakkaukset muuttunut vuosien varrella. Mutta tyytyväinen pitää olla että tuollainen etu on meillä saatavissa. En edes harkinnut äitiyspakkauksen vaihtamista rahaksi. Etenkin näin ekan lapsen kohdalla kiva ottaa juurikin tuo pakkaus.
      Mukavia talvipäiviä! <3

      Poista
  2. Tortillapizzat ovat olleet meillä nuorison suosiossa ja maistuvat kyllä minullekin!

    Voi noita pikkuisia vaatteita <3 Niin ihanaa aikaa tuo!
    Kovin oli erilainen tyyli, kun minä sain äitiyspakkauksen v. 1996. Laatikko on muuten tallella vieläkin :)

    Ihanaa helmikuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortillapizzat on kyllä hyviä ja muunneltavissa täyttein jokaisen makuun sopivaksi.
      No ihan varmasti on vaatteet muuttunut! :) Mielestäni jossain netin syövereissä on saatavissa koostekin siitä mitä kaikkea äitiyspakkaus on vuosien varrella sisältänyt. Hieman vaatetyylit ja kuosit muuttuneet. :D
      Oikein ihania talvipäiviä! <3

      Poista
  3. Ihanaa odotusta sinulle! Kevätvauvalle ei tarvikaan pukea päälle niin paljon vaatteita, kun kevät aurinko lämmittää ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3
      Joo se on kyllä kiva puoli, että jos ollaan vaan molemmat vauvan kanssa kunnossa niin päästään heti ulkoilemaan kotiin päästyä eikä tarvitse tosiaan pukea montaa vaatekertaa ylle! :)

      Poista
  4. Voi kuinka ihanaa tuo odotus aika oikein olikaan ja voi noita pieniä vaatteita.
    Tekisi niin mieli hypistellä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Itseltäni pääsi spontaani nauru kun näin äitini tekemät pienet villasukat ja tumput. Ei sitä oikein edes vielä käsitä kuinka pieni se lapsi on syntyessään. Toki jos isäänsä on tullut, niin syntyy jättiläisenä :D

      Poista
  5. Tortillapizzat ovat meilläkin kova sana! Hyviä ja niin ihanan helppotekoisia. Oi noita suloisia vaatteita ♥ Ihanat värit niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä ihmettele yhtään, miksi tortillapizzat ovat niin suosittuja! :)
      Olin kyllä itsekin tyytyväinen neutraaleihin väreihin. Ja tietenkin nuo keltaiset housut lämmitti mieltä - keltainen on ihan mun lempparivärini! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)