sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Hampurilaissunnuntai


Meillä ei koskaan vietetä pizzaperjantaita, eikä kyllä tex-mexantaitakaan. Mutta viime viikon sunnuntaina meillä oli hampurilaissunnuntai. Sekin hyvin harvinaista. Viimeksi ollaan taidettu kotona syödä hamppareita kesällä, kun oli kummipoika yökyläilemässä. 


Ennen olin niin tarkka siitä, että jos tekee hampurilaisia kotona, niin kaikki pitää olla sämpylöistä ja kaalisalaateista lähtien itse tehtyä. Nyt olen onneksi jo osittain päässyt tuon vaiheen yli 😁 joten nyt saatoin ostaa sekä sämpylät että salaatin valmiina kaupasta. 


Oli muuten ihan hyviä nämä Akseli Herlevin Naughty BRGR valmiit briossisämpylät. Voisin ostaa toistekin. Pihvit tein itse nauta-sikajauhelihasta. Yleensä olen tehnyt pelkästä naudanjauhelihasta, mutta jostain syystä se pelkkä naudanliha ei lämmitä mun makuhermojani. 

 

Hamppareiden väliin piti tietenkin paistella myös pekonia. Löytyykö joukosta muita jotka paistavat pekonin aina uunissa? 


Myös majot ostin tällä kertaa ihan valmiina. Joskus on intoa ja aikaa alkaa niitäkin väsäilemään itse, mikä on ihan hauskaa puuhaa, mutta joskus on mentävä sieltä mistä aita on matalin.


Ja täytyy sanoa, että näillä hampurilaisilla sai vatsat täyteen ja makuhermotkin saivat kutkuttelua. 😁


Nyt pihalle katsomaan mitä eilen alkanut rankka lumisade on saanut aikaiseksi. Mieheni siellä jo hikisenä kolailee. 😁 Hirveän harmillisesti hän on itse laittanut mut toistaiseksi raskaidentöiden kieltoon, joten täältä ikkunasta olen tuijotellut kun toinen painaa hikisenä hommia. 🙈 No, olen onneksi samalla saanut lämmitettyä taloa, imuroitua ja tehtyä ruuan ja jälkkärinkin valmiiksi. Mutta nyt kameran kanssa pihalle - lumisen rentoa sunnuntaita kaikille! ⛇

2 kommenttia:

  1. Nam, nam....kyllä hampurilaiset ovat niiiiiiin herkullisen näköisiä kuvissa. Ja kyllä niitä on ihana syödäkin. Kotona tehdyt on siksi herkullisimpia, kun niihin voi koota omat mieli herkut ja kastikkeet! Hyvän näköisiä on teidän hampparit...ihan vesi kielelle tuli. Pakko mennä hakemaan syömistä!! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kotona tehdyt hampurilaiset maistuvat juuri sellaisilta kuin itse haluaa, koska täysin itse määrätä täytteet. Olen jo kauan haaveillut vuohenjuusto hampparista tai halloumi-hampparista. Ehkä seuraavaksi ainesvalikoimista löytyy myös niitä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)