Sivut

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Sitä sun tätä -pelti


Bongasin Lidlissä viikonloppuna, että mitäs ihmettä, se on kevät nyt kun parsat on jo kaupoissa. Tai kai niitä jossain kaupoissa on läpi vuoden, mutta hyvännäköisiä ja suht edullisia parsoja saa yleensä vain keväällä.
Ja siitä parsapuntin ostamisesta se idea sitten lähti. Mitä muuta voisi laittaa tarjolle samaan aikaan parsojen kanssa? Parsat pitää tietenkin (tai tietenkin ja tietenkin) peittää pekonilla. Samaan aikaan uunipellille sopii monenlaiset ainekset, mutta meillä oli tällä kertaa broileria, perunaa, bataattia ja halloumijuustoa.





Laitoin uuniin ensiksi 200 asteeseen perunat, bataatin ja pankojauhoissa pyöritellyt broilerinfileepalat. Annoin niiden kypsyä rauhassa. Kun perunat oli sopivan pehmoisia, otin pellin pois uunista ja nostin uunin lämpötilaa 250 asteeseen.




Eri pellille pääsi pekoni-parsat sekä viipaloitu halloumijuusto. Nämä olivat uunissa noin 10 minuuttia.




Ja ei muuta kuin ääntä kohti, ruuan ollessa El perfecto!! 👌



Tällaiset sitä sun tätä -pellit on täydellistä tarjottavaa myös vieraille, koska jokainen voi hiukan valita omien makumieltymysten mukaisesti, että mitä haluaa syödä.  



Tein pitkästä aikaa myös 👉 tätä meidän lemppari pastasalaattia




4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ( vaikka pekonia onkin :D ) . Alkoi ihan kauheasti tehdä mieli uunissa paistettua halloumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli pari sellaista kevättä että en voinut sietää pekoniparsoja. Laitoin aina itseäni varten uuniin pelkkiä parsoja, hieman pippurilla, suolalla ja sitruunamehulla maustettuna. Nyt taas pystyn niitä syömään, mutta kylläkin vaan muutaman kerrallaan. Aika tuhtia tavaraa! :)

      Poista
  2. Pekoniparsa on muuten mun grillausherkku. Aivan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillatessa pekoniparsasta tulee vielä sata kertaa parempaa kuin uunissa. Pitääkin joku päivä sitä grillata, kiitos vinkistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)