Sivut

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Synttäritarjoilut

Työkaverilla oli synttärit, ja lupasin tehdä kahvitunneille vähän tarjottavaa. Pitkän miettimisen ja suunnittelun jälkeen päädyin testattuihin ja hyväksi todettuihin kinkkukakkuun ja mokkapaloihin.


Hyydytetty kinkkukakku on tehty tällä ohjeella. Tein sen halkaisijaltaan 26 cm vuokaan, ja 1,5-kertaisena.

Makeaksi syötäväksi mokkapaloja tällä ohjeella.

Mokkapaloista ei mielestäni tullut yhtä hyviä kun viime kerralla. Mikälie sitten ollutkaan syynä. Vähensin kyllä hieman sitä suolan määrää, ehkä siinä vika.... Mutta muuten ihan kelpo syömiset! :)

tiistai 25. syyskuuta 2012

JIPPII, mun auringonkukat aukes sittenkin!! :) Täällä sitä pohdin syyskuun alussa, että mahtavatko aueta, ja itse en siihen uskonut. Mutta nyt oli yksi iso ja yksi pieni kukka auki. Täytyy ehkä pelastaa ne maljakkoon, ettei tulevat pakkaset vie niitä! :)


Ihan kun tää kuva olis otettu pimeellä vaikkei olekaan...

Ens kesänä laitan koko navetan seinustan täyteen auringonkukkaa! :) 

Syysmaisemaa meiän rannasta ja molemmat vekaratki pääsi kuvaan! :)


Loistomaanantai :)

Eilen oli jotenkin, pitkästä aikaa, niiiiin mukava maanantaipäivä! Ja mitkä siitä teki niin hyvän...no, puhelu hyvälle ystävälle, jonka kanssa en vähään aikaan ole puhunut/nähnyt. Kunnon metsälenkki Jimin kanssa. Siisti koti (siivouskärpänen on purassu mua). Hyvät kakut. Loistava ruoka. Niin, ja tietenkin se hyvä seura kotona! ;) Niistä on mahtavat maanantaipäivät tehty! Ja kaiken lisäksi pääsin vielä ajoissa nukkumaankin. Ja joku vielä väittää, että arki on tylsää.... :)

Tässä vähän kuvasatoa eiliseltä:


Tässä lasagne kokoamisvaiheessa. Ohje löytyy täältä.

Tomaatti-mozzarella-basilika-punasipuli salaattia.

Ja viinihän on siis ihan vaan rekvisiittaa! ;)

Meiän kauhukakarakin vähän poseeras:


En ole ikinä ollut mikään kissaihminen, mutta täytyy sanoa, että tämä meidän Tyyne-neiti on muuttanut hiukan käsitystä tuosta eläinlajista. Siinä on sitten niin mahtava tyyppi! Vielä kun tulevat Jimin kanssa niin hyvin toimeen. Välillä katsoo kauhusta kankeana kun Tyyne on Jimin suussa, että mitenköhän taas käy, mutta leikkiä se on molemmin puolin. Yllättävän paljon heille on seuraa toisistaan.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Persikkahyydykekakku

Tämä kakku nousi heti kakkujen TOP3-listalle! :) Aion tehdä uudestaankin!! Ihanan raikkaan makuinen.

Persikkahyydykekakku



Pohja:
200 g Digestive-keksejä murustettuna
100 g voita tai margariinia sulatettuna (itse käytin voita)

Täyte:
3 liivatelehteä
2,5 dl Flora vispiä vaahdotettuna
200 g Sunnuntain Vanilja rahkavalmistetta
2 prk persikkasosetta
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä + 2 rkl sitruunamehua

Päällinen:
3 prk persikkasosetta
2 liivatelehteä
tilkka vettä

Murusta keksit, sulata rasva. Sekoita murustetut keksit ja rasva keskenään ja taputtele leivinpaperirinkulalla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi, lisää joukkoon vaniljarahka sekä persikkasoseet. Mausta tomusokerilla.
Kuumenna vesi+sitruunamehu kiehuvaksi, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet, anna jäähtyä hetki. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle, anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Päällinen: Liota liivatteet ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan. Sekoita huolellisesti persikkasoseisiin ja kaada sitten varovasti hyytyneen kakun päälle. Anna hyytelöityä vähintään puoli tuntia.

Kiitokset taas Vilkkilä-blogille mahtavasta kakkuohjeesta!!

Hyydytetty kinkkukakku

Pitihän tälläistäkin kokeilla, kun Vilkkilä-blogista löytyi niin houkutteleva ohje! :) Tämä oli kyllä positiivinen yllätys, pitää tehdä uudestaankin. Ja kuinka nopeaa ja vaivatonta tämän tekeminen oli, verrattuna oikeeseen voileipäkakkuun. Tein kakun 18 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Mikäli haluaa isomman kakun, niin kannattaa tuplata ainesmäärät.

Hyydytetty kinkkukakku














 Pohja:
6 palaa Uotilan leipomon ruislimppua
1 dl kasvislientä

Täyte:
2 liivatelehteä
2 rkl kasvislientä
1 prk (200 g) Yrttituorejuustoa
150 g savukinkkukuutioita
1 maustekurkku kuutioina
1 punainen paprika kuutioina
2 rkl tuoretta silputtua persiljaa
2 dl kuohukermaa

Koristeluun:
Tomaattia
Basilikanlehtiä
Persiljaa

Leikkaa leivistä reunat pois ja asettele ne vuoan pohjalle. Tämä vaatii vähän leikkaa-liimaa-askartele työtä, mutta vaiva kyllä kannattaa! :) Kostuta pohja kasvisliemellä.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. Vaahdota kerma ja sekoita siihen tuorejuusto.
Lisää seokseen kinkku-, maustekurkku- ja paprikakuutiot sekä yrttisilppu.
Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kuumaan kasvisliemitilkkaan. Kaada neste muun täytteen joukkoon ja sekoita. Kaada täyte pohjan päälle, tasoita pinta ja siirrä kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi.
Kuori tomaatti kuorimaveitsellä yhdeksi pitkäksi liuskaksi, aivan kuin kuorisit omenaa. Pyöritä kuorta itsensä ympärille, niin saat kauniin ruusukkeen. Koristele ruusukkeilla, basilikanlehdillä ja persiljalla.








sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mokkapala-ohjeella tehty kakku

John Deere-pikkumiäs sai synttärilahjaksi Jontikka-pipon ja tietenkin Jontikka-kakun! Ja niin tyytyväinen oli sankari kakkuunsa, että sanoi lähtiessäni etten ole enää Nanne-Apina vaan tästä lähtien olen Nanne-Rakas! <3

Kakku on siis tehty mokkapalaohjeella. Kakun lisäksi taikinaa jäi yli yhdeksään muffinssiin, jotka hävisivät meillä parempiin suihin alta aikayksikön. Tämä oli nimittäin ehkä paras mokkapalaresepti ikinä!! Tulee tehtyä uudestaankin!! :)

Mokkapalat














Pohja:
5 dl sokeria
5 dl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl soodaa

1 tl suolaa
2 ½ dl vettä
200 g margariinia
3-4 rkl kaakaojauhetta

1 dl piimää
2 kananmunaa

Kuorrute:
100 g margariinia
1 rkl maitoa
1 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
tomusokeria

Pohjaa varten sekoita kuivat aineet keskenään (sokeri, jauhot, vaniljasokeri ja sooda). Kiehauta margariini, vesi, kaakaojauhe ja suola -seos. Yhdistä jauhoseos ja kaakaoseos. Lisää tämän jälkeen joukkoon 1 dl piimää ja kun taikina on tarpeeksi jäähtynyt sekoita joukkoon kananmunat. Levitä uunipellille (tai niinkuin minä tein, yksi kakku ja lopuista muffinsseja) ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta sen jälkeen.

Kiehauta kuorrutteen aineet ja lisää sen jälkeen joukkoon tomusokeria kunnes kuorrute on sopivan vahvuista levitettäväksi piirakan päälle.

Ohje Haaveena kahvila-blogista.

Ja John Deere-kakku piti tietenkin koristella traktorilla (joka sopivasti upposi kuorrutteen sekaan, niinhän siinä käy kun menee mutapellolle painavan traktorin kanssa), Fazerin suklaanapeilla sekä hiekkakasalla, joka oli ylijäänyttä kuorrutetta.















Onnea Lemmy!!!!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Tonnikalasalaatti

Flunssa on vienyt totaalisesti voimat, ja siksi blogin päivittäminen on vähän jäänyt. Tosin eipä ole mitään herkkuruokiakaan tullut taiottua! :) Eikä edes leivottua mitään. Josko sit tänään tulis kokeiltua uutta autovuokaa...tuskin maltan odottaa... :)
Eilen illalla tein iltapalaksi tonnikalasaattia. Ja tää oli sit niin hyvää, tai siis lähinnä tuo kastike oli niin hyvää tonnikalan kanssa, että suosittelen kokeilemaan!

Tonnikalasalaatti



Salaattipohja:
salaattia oman valinnan mukaan (meillä ihan perus jääsalaattia)
punasipulia
tomaattia
kurkkua
tonnikalaa öljyssä
4 kananmunaa keitettynä

Kastike:
1 prk kermaviiliä
2-3 tl Dijon-sinappia
2-3 tl hunajaa
1 tl valkoista balsamicoa
ruohosipulia (ja/tai tilliä)
suolaa
mustapippuria

Salaattikastikkeen kannattaa antaa maustua muutama tunti jääkaapissa ennen syömistä.



torstai 13. syyskuuta 2012

Omena-päärynäpiirakka ja vaniljakastike

Taas täytyi testata uutta omenapiirakka reseptiä :) ja tällä kertaa kokeilin ohjetta, johon tuli omenoiden lisäksi myös päärynää. Aikamoista herkkua oli tämäkin! :) Ohje löytyi Sokerihelmen -blogista. Ja samalla tuli myös testattua itse tehtyä vaniljakastiketta. Vetää kyllä vertoja kaupan kastikkeille. Vielä kun olisi kaapista löytynyt aitoja vaniljatankoja..täytyy pistää ostoslistalle!

Omena-päärynäpiirakka



Piirakkataikina:
4 dl vehnäjauhoja
1,75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl sulaa margariinia

Päälle:
3 keskikokoista omenaa
200 g säilykepäärynöitä

Muruseos:
50 g margariinia
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Kostuttamiseen:
Säilykepäärynöiden mehua

Piirakkataikina valmistuu yksinkertaisesti: sekoita ainekset keskenään taikinaksi. Tästä ohjeesta valmistuu yksi pyöreää piirakkavuoallista vastaava määrä, tuplaamalla saat pellillisen. Itse käytin piirasvuokaa.
Kuori omenat ja pilko pienehköiksi kuutioiksi, kuutioi samoin päärynät. Ripottele sekaisin pohjan päälle, paina kämmenillä hieman taikinan sisälle. Muruseoksen ainekset nypitään keskenään tasaisesti sekaisin, ja ripotellaan piirakan päälle. paista 175 asteessa keskitasolla n. 40-45 minuuttia.
Halutessasi supermehevän piirakan, valele hieman päärynöiden lientä piirakan päälle heti paiston jälkeen, ja anna imeytyä piirakkaan.
Piirakka on parhaimmillaan jääkappikylmänä seuraavana päivänä.


Itse tehty vaniljakastike



3 kananmunan keltuaista
4 dl maitoa
2 rkl sokeria
oman maun mukaan vaniljasokeria (itse käytin 1 tl)
1 tl perunajauhoja

Erottele munista keltuaiset kattilaan. Lisää muut aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lämmitä seosta liedellä hiljalleen koko ajan sekoittaen, mutta älä keitä.
Lämmitä ainoastaan sen verran, että kastike "pulpahtaa". Jäähdytä ja tarjoa esim. omenapiirakan kanssa! :)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Täytetyt paprikat

Kauankohan näitäkin on jo pitänyt tehdä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi! :) Hyviä oli, ja loppupeleissä aika pienellä vaivalla valmistui!

Tässä paprikat ennen uuniin menoa...

















...ja tässä valmiit paprikat:

















Paprikoissa sisällä riisiä, jauhelihaa, herkkusieniä, paprikaa, sipulia ja pippurituorejuustoa. Päällä emmentaljuustoraastetta. Paprikat olivat n. 30 minuuttia 200 asteisessa uunissa.

Lopultakin löytyi ruokailuhuoneeseen minulle kelpaava lamppu, ja isäntä laittoi sen eilen paikkaansa. Olen erittäin tyytyväinen! :)















maanantai 10. syyskuuta 2012

Viikonlopun ruokia

Lauantaina laitettiin uuniin naudan ulkofilettä. Ensin ruskistettiin koko lihaköntti pannulla sitten 170 asteeseen uuniin ja ei kauaakaan tarvitse olla kun sisälämpötila näyttää n.62 astetta. Ollaan todettu tuo hyväksi lämpötilaksi. Näin liha jää keskeltä vielä hieman punaiseksi, mutta on kuitenkin erittäin mureaa.

Naudan kanssa nautittiin valkosipuliperunoita, joissa olisi saanut olla vieläkin enemmän valkosipulia. Tällä kertaa laitoin n.6 isoa kynttä. Ehkä 10 olisi sopiva määrä.


Uunipunajuuria suolapedillä. Ohje otettu uusimmasta Maku-lehdestä. Suosittelen! :) Me tehtiin kylläkin tuo kastike vuohenjuustosta, muuten ihan samalla tavalla. Oli todella herkkua!!


Ja tietenkin oli hyvää punkkua, tätä ostetaan meille kyllä uudemmankin kerran!! Eli Italialaista Verrocchio Valpolicella Superiore Ripassoa.


Pannukakkuakin tuli tehtyä, mutta en jaa ohjetta tähän, koska itse en ainakaan tykännyt näin makeasta pannukakusta. Mielestäni pannukakun pitää olla vähän suolaista. Ja sitä paitsi, kermavaahto oli mennyt huonoksi, pannukakkujen kanssa pitää ehdottomasti olla hilloa ja kermavaahtoa! :)


Sunnuntaiaamuna herkuteltiin tälläisillä leivillä:


..ja illalla tälläisellä parmankinkku-vuohenjuusto-tomaatti pizzalla!


Ja myös yksi pieni suklaakakku tuli väännettyä sunnuntaipäivän iloksi:


Suklaakakku





2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 kpl munia
n. 100 g voita
130 g suklaata
1 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
n. 150 g suklaata (Fazerin sinistä)
n. 15 g voita

Voitele vuoka ja laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. 
Mittaa kuivat aineet astiaan ja sekoita ne keskenään.
Sulata voi kattilassa. Kun voi on sulanut, laita sekaan suklaanpalaset. Kun voi-suklaaseos on tasaista, sekoita joukkoon kananmunat.
Lisää voi-suklaa-kananmunaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun vuokaan.
Anna olla uunissa n.½tuntia ja kokeile tikulla keskeltä onko kypsä. Kun pohja on valmis, nosta se jäähtymään (10-15min) ja kumoa sen jälkeen tasaiselle alustalle.
Sulata voi ja lisää sinne suklaat paloina (itse käytin fazerin sinistä). Sekoita. Kun seos on tasaista ja kakku jäähtynyt, voit alkaa levittämään kuorrutetta tasaisesti kakun päälle.
Halutessasi koristele.

Ohje Kotikokista.

Lahjoja

Viime viikolla juhlittiin muutamia henkilöitä, ja tässä pieni kooste lahjoista:

Marille, joka rakastaa pöllöjä :)

Rea-Ericalle herkkupurkki <3

Ja Jonna-murulle kakku:


Ja tässä vielä ohje tuohon kakkuun!

Daim-suklaakakku



















4 dl sokeria
200 g pehmeää voita
3 kpl munia
4 dl jauhoja
5 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1,5 dl maitoa
1 levy Maraboun-suklaata
Daim-rakeita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää voisokeriseokseen vuorotellen maidon kanssa. Sekoita varovasti. 
Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista uunissa 175 asteessa n. 50 minuuttia.
Kun kakku on jäähtynyt, sulata päälle suklaa ja koristele Daim-rakeilla. 
Kakku vain paranee, kun saa muutaman päivän "mehustua" ennen syömistä.

Ohje Kotikokista.

torstai 6. syyskuuta 2012

Eilisen askarteluillan tulokset

Tälläiset sain aikaiseksi eilen:














Suuret kiitokset Katalle kivasta askarteluillasta!! <3

Ja kotona tuli vielä askarreltua sokerimassasta tälläiset:































Lapio vaatii vielä vähän väritystä ja pientä fiksaamista muutenkin, mutta tästä projektista vielä myöhemmin lisää... :)

Tattoo Gallery 5.-9.9.2012, Forssa

Vähän mainostusta tähän väliin, eli eilen aukes Forssan Blue Poolissa ystäväni Katan järkkäämä Tatska Galleria. Luvassa kaikkea mielenkiintoista ohjelmaa! :)

Tänään askarrellaan Burleski*Pin-Up*Tattoo-henkisiä hiuskoristeita klo 19 alkaen, hinta 15 €. Tässä vähän esimakua materiaaleista:

Ja täältä Katan kaupastakin voi käydä kurkkimassa kuinka hienoja juttuja saa aikaiseksi, kun on viitseliäisyyttä ja vähän kai taitoakin! ;)

Ja tässä vielä tapahtumajuliste, Sailor Jerry -hengessä mennään:
Lauantaina olisi tarkoitus tuo Burleski-show mennä katsastamaan!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vaatimaton keskiviikkoillan ateria :)

Meillä syötiin eilen todella vaatimattomasti: naudan sisäfilettä, uuniperunoita ja -juureksia, punaviinikastiketta sekä halloumijuusto-salaattia. Ja tietenkin kera hyvän punaviinin! Näin sitä tehdään arjestakin yhtä juhlaa! :)

 Salaatin päällä tummaa balsamico-kastiketta ja rouhittua mustapippuria.
Punaviininä Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon. Sopii erittäin hyvin naudan kanssa.


Taisin istuttaa auringon kukat navetan nurkalle ihan liian myöhään. Ihan auringonkukalta näyttää, mutta ei taida enää puhjeta kukkaan.... :(




Puuceen oveen saatiin vihdoinkin kyltti ja seinään käsienpesu masiina! :)



Keittiön lattialta löytyi aamulla mielenkiintoinen näky, pahvilaatikolle oli kasvanut häntä! :)


tiistai 4. syyskuuta 2012

Keitetyt lihapullat eli frikadellit

Isäntä oli katsellut sunnuntaina jotakin ruokaohjelmaa, jossa kokki oli keittänyt lihapullat kattilassa kypsiksi. Ja pakkohan sitäkin oli kokeilla.
Taikina oli ihan normaali lihapullataikina (400 g naudan jauhelihaa, 1 sipuli, 0,5 dl korppujauhoja, 2 dl maitoa + mausteet). Pyöriteltiin palloiksi ja keitettiin lihaliemessä kypsiksi. Lihapullat nousivat ylös pintaan, kellumaan, kun olivat kypsiä.

 Lihapullat oli maultaan erittäin hyviä, johtuen ehkä että en itse ollut maustamis vastuussa! :) Mutta ehkä siltikin olen ihan perinteisten lihapullien kannattaja. Eikä ole äitin lihapullia voittanutta! :) Vaikka olen yrittänyt tehdä saman reseptinkin mukaan, niin ei niistä vaan tule yhtä hyviä... Tarvii ehkä seuraavaksi mennä viereen vakoilemaan kuinka ne tehdään.

Tässä vielä makupaloja viime perjantailta! :)

Toisessa patongissa levitettävää vuohenjuustoa, paholaisenhilloa, ilmakuivattua kinkkua rullalle käärittynä sekä rucolaa. Toisessa patongissa päällä tahnaa, joka tehty metvurstista ja ruohosipulituorejuustosta. Päällä vielä persiljaa. Nam! :) Patongit menivät alas kera hyvän valkoviinin.