Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mansikka-valkosuklaa piirakka

Ostin loppuviikosta mansikoita pikaista mansikkakakkua varten, ja vielähän niitä tänään löytyi jääkaapista ja jo hieman vetiseksi menneinä. Jotainhan niistä siis piti kehitellä! :) Leivotaan lehdessä nro 3/2013 löytyi tälläinen mansikka-valkosuklaa piirakan ohje. Tämä oli kylmänä huomattavasti parempaa kuin lämpimänä, mutta en silti ihan ollut vakuuttunut pelkkien mansikoiden antamasta mausta. Olisin taas jälleen kerran kaivannut tähänkin piirakkaan lisäksi vaikka raparperia. Sitäkin olisi meiltä löytynyt, mutta valitettavasti tajusin raparperin puutteen vasta piirakan tultua uunista ulos.

Mansikka-valkosuklaa piirakka



3 dl mansikoita
2 munaa
1,5 dl sokeria
50 g voita
0,75 dl maitoa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
50 g valkosuklaa rouhetta

Puhdista mansikat ja leikkaa ne paloiksi.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sulata voi ja lisää joukkoon maito. Sekoita seos sitten munasokerivaahdon joukkoon.
Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe kulhossa keskenään. Kääntele jauhoseos muun taikinan joukkoon. Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Kumoa taikina vuokaan ja ripottele mansikkapalat päälle. Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 25-30 minuuttia.
Ota piirakka uunista ulos ja ripottele päälle rouhittu valkosuklaa. Paista sen jälkeen vielä 5 minuuttia.


Mun uudet RocketDogin kesäpopot!! :)

Lauantaina tuli herkulteltua vanhempien kanssa näin ihanaa salaattia. Ja kuunneltua musiikkia ihan legendaarisesta matkaradiosta!! :)



lauantai 29. kesäkuuta 2013

Focaccia tomaateilla & basilikalla

Kauan on jo pitänyt kokeilla focacciaa. Oli suunnitelmissa jo juhannuspöytään tehdä, mutta kaiken hässäkän keskellä se unohtui. Nyt tuli sitten tomaattista & basilikaista versiota. Oli kyllä mukavan mehevää leipää ja herkullista syötävää salaatin ja grillilihojen kanssa. Ehkä ensi kerralla kokeilen laittaa vähän lisää täytteitä sekä leivän päälle enemmän sormisuolaa.
Ohje on napattu Leivotaan -lehden 3/2012 numerosta.

Focaccia tomaateilla & basilikalla (1 leipä)



250 g keitettyjä, kuorittuja perunoita (käytin uusia kuorimattomia perunoita)
n. 4 dl erikoisvehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
3,5 g kuivahiivaa
1 muna
0,5 tl suolaa
2 tl silputtua tuoretta tai kuivattua basilikaa
1/4-½ dl oliiviöljyä
10 kirsikkatomaattia
1 rkl tuoretta, silputtua basilikaa
sormisuolaa

Soseuta keitetyt perunat haarukalla. Lisää perunoiden joukkoon jauhot, öljy, hiiva, basilika, muna ja suola. Käytä yleiskonetta. Sekoita ensin aineet varovasti yhteen ja lisää sitten koneen vauhtia kunnes taikina on tasaista.
Painele taikina voideltuun, pyöreään irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on n. 20 cm. Anna kohota leivinliinan alla n. 3 tuntia.
Voitele leipä oliiviöljyllä. Painele taikinaan halkaistut tomaatit ja ripottele päälle tuore basilikasilppu ja sormisuola.
Paista leipää uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Peitä foliolla paistamisen loppupuolella mikäli ruskistuu liikaa. Tarjoile lämpimänä salaatin kanssa. 
Tosin leipä on kylmänäkin yhtä hyvää!!

Hiiligrillillä grillaamisessa on kyllä ihan oma tunnelmansa.

Focaccia kruunasi aterian! :)

Ihania kukkia papan haudalle!! <3


torstai 27. kesäkuuta 2013

Patongit

Lupasin hoitaa juhannukseksi patongit, joita sai mutustella salaatin ja ruoan kanssa. Sen jälkeen kun kerran tein itse patonkeja, päätin että en niitä enää koskaan osta kaupasta valmiina. On ne sen verran helppoja ja nopeita tehdä. Nämä patongit tosin tarvitsivat yhden extra-päivän taikinajuuren takia. Olisin halunnut kokeilla valkosipulipatonkeja, mutta koska kaikki eivät pidä valkosipulista, tein tällä kertaa ihan tavallisia. Ja hyviltä ainakin omasta mielestäni maistuivat! :)
Ohje on Kotilieden isosta leivontakirjasta.

Patongit (3 kpl)



Juuritaikina:
2 dl haaleaa vettä ( n.30-asteista)
3 dl vehnäjauhoja
5 g hiivaa

Leipätaikina:
juuritaikina
2 dl kädenlämpöistä vettä
1-1½ tl suolaa
4-5 dl durumjauhoja
(½ dl öljyä)

1.päivä. Murenna hiiva nesteeseen, vatkaa sekaan jauhot. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna juuren käydä keittiön lämpöisimmässä nurkassa 12-24 tuntia.

2.päivä. Lisää juuritaikinaan kädenlämpöinen vesi ja suola. Alusta taikinaan sen verran jauhoja, että saat pehmeän ja napakan taikinan. Vaivaa taikinaa hyvin. Leipä pysyy pidempään tuoreen makuisena, jos käytät taikinaan öljyä.
Anna taikinan kohota peitettynä noin 1 tunti. Kumoa taikina leivinpöydälle ja vaivaa hyvin pari minuuttia. Jaa taikina kolmeen palaan. Kauli paloista suorakaiteen muotoiset, noin 30 cm:n levyiset levyt. Kääri levyt rullalle pitkältä sivulta aloittaen ja nosta patongit kohoamaan öljytylle patonkipellille.
Tee hyvin kohonneiden patonkien pintaan terävällä veitsellä matalat viillot. Sipaise patonkien pinta vedellä ja kypsennä ne 225 asteisessa uunissa. Voit myös suihkuttaa uuniin hieman vettä suihkupullolla, jotta patonkeihin tulisi vielä rapsakampi pinta.
Patongit ovat valmiita, kun niiden pinta on ruskea ja pohjaa koputtaessa kuuluu kumea ääni.


Patongit valmiina matkaan! :)

Juhannus 2013

Juhannus oli ja meni ja vieläkään ei olla toivuttu! :) No ei kai sentään, mutta väsymys & kuumuus ovat aiheuttaneet sen, että ei ole ollut intoa istua sisällä tietokoneen äärellä eikä myöskään sisällä hellan tai uunin ääressä.

Juhannus oli aivan ihana!! suurin kiitos ihanille Englannin vieraille Leenalle & Paulalle!! Lystikästä oli! Ja olipas kiva taas taivutella kieltä puhumaan englantia! :)

Kiitokset myös kaikille muille ihanille vieraille jotka vieraili meillä & Torrolla juhannuksena! <3 
Ja äitille kiitokset taas ihanista ruuista!!! :)


Tein saaristolaisleipää juhannukseksi, ja sitä syötiin sekä graavilohen, että kirjolohen mädin kanssa. NAM!



Salaattia, makkaraa, piffiä, uusia pottuja... :)


Ja tälläinen kaaos meidän pihalla on ollut maanantai aamusta saakka! :)




Ja onhan sitä tullut tällä viikolla käytyä Popedaakin katsomassa.
Kiitokset Lauralle loistavasta seurasta!! <3

torstai 20. kesäkuuta 2013

Nautinnollista Juhannusta!!

Leipomista - siivoamista - ruoanlaittoa - järjestelyjä - pitkiä työpäivä
Niistä oli juhannusta edeltävät päivät tehty! Ei ole ehtinyt edes tietokonetta kotona paljoa aukaisemaan. 


Nyt on kuitenkin valmistelut tehty & juhannus voi tulla! :)
Isotätini & hänen ystävättärensä tulevat Englannista tänne Suomeen juhannusta viettämään. Kohta saakin jo rientää heitä Helsinki-Vantaan lentokentältä noutamaan. Tänään ollaan mammani luona ja huomenna sitten koko sakki meillä. 


Eli kiirettä pitää joten palataan asiaan sitten juhannuksen jälkeen! 

Oikein rauhaisaa juhannusta kaikille!!!! <3


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Arvonta suoritettu ja voittaja on...



...Myy Tippa (Markanpilkkuja -blogista)! Paljon ONNEA!!
Laitapas osoitteesi sähköpostilla nanne1984@gmail.com niin saan laitettua voittosi postiin! :)

Tässä vähän osviittaa että mitä "hilpetööriä" se postimies oikein kuljettaa.... ;)

Suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!!! <3

Me saimme tänään synttärilahjapensaani, Arton & Ainon, vihdoinkin istutettua maahan! :) Kyse on siis pensasmustikoista. Nyt pitää vielä saada lisää jotakin marjapensaita, muuten Arto & Aino ovat kovin yksinäisen näköisiä, vaikka ovatkin kaksin.

Sais vaan sitä satoa alkaa tulemaan hetikohtapianNYT! :)

Koivurannan Täystuhot

Jimi oli pentuna aikamoinen tuholainen. Sohvia meni aika monet, samoin lattiat seinät, kaikki oli täynnä pieniä naskalihampaiden jälkiä. No, nyt kun Jimi on jo 8-vuotias, rauhallinen papparainen, näitä pentuaikoja on hauska muistella! :) Silloin oli välillä huumorintaju vähän koetuksella.

Jimi Chevellen kyydissä. Niin rehvakkaana kun saa istua takapenkillä! :)

Mutta nyt meillä on uusi täystuho perheessä, nuorimmaisemme Lyyti (14 vkoa)! On kyllä sellainen parkour-kissa! Ei pelkää mitään, ei usko mitään, kokoajan pahanteossa...*huoh* 
Nyt ollaan pikkuhiljaa päästetty sitä vähän pihamaalle. Saavat siellä Tyynen kanssa painaa ihan rauhassa, tonttia kyllä riittää! Vielä ei Lyyti yksin saa ulkoilla, mutta  valvotusti kyllä.

Paljon löytyy uutta & ihmeteltävää!

Ja kun ulkoa pääsee sisälle, unihan se meinaa heti tulla silmään....


Kahdesta vanhimmasta saa ylimääräisen puhdin hyvin pois, kun piilottelee makkaranpaloja ympäri pihaa. Niitä etsiessä saattaa tuntikin vierähtää kevyesti.


Mutta kyllä ne tuholaiset silti vaan niin ihania ovat, että en niistä luopuisi mistään hinnasta!!! <3

Kokoeroa löytyy vielä muutama sentti! :D

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakkaa, jälleen & makkaramaisteloita

Alkaa varmaan kaikilla tulla jo korvista ulos nämä raparperireseptit! :) Mutta kun sitä raparperia vielä vähän on, niin pakkohan sitä on käyttää. Tällä kertaa kokeiluun pääsi resepti, joka löytyi Herkkuja ála Marien blogista. Yritän aina viikonlopuksi leipoa jonkun piirakan varoiksi jääkaappiin, JOS vaikka joku sattuu poikkeemaan kylään. Mutta kukapa meille niin vaan poikkeisi... :) Meillä on navetan ikkunassa kyltti, että "älä koirasta välitä, varo emäntää". Ehkä se on juuri se asia, joka pitää vieraat loitolla meidän tontista! ;)

Raparperi-mansikkapiirakka




Piirakka 28cm vuokaan: (pellilliseen tee 1 1/2 kertainen ohje)

Pohja:
150g voita
1 muna
1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 raparperinvartta
2-3 dl mansikoita
1 muna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk kermaviiliä

Laita huoneenlämpöinen rasva kulhoon. Lisää muna ja sekoita. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää rasvan ja munan joukkoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja painele leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pilko raparperi noin 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi ja levitä tasaisesti pohjan päälle. Viipaloi mansikat ja levitä raparperin päälle. Sekoita kermaviili, muna ja kummatkin sokerit keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Ripottele pinnalle hieman sokeria. Paista 190 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä. Tarjoa vaniljajäätelön tai vaahdotetun flora vanillan kanssa.

Oli kyllä aivan mielettömän hyvää piirakkaa!!! Yksi suosikeistani.
----------------------------------------------------------------

Lauantaina piipahdimme Tammelassa Makkaramarkkinoilla. Täytyy sanoa, että ylitti kyllä omat odotukseni nämä markkinat. Tosi paljon oli pieniä makkarayrittäjiä paikalla. Ja mikä parasta, melkeinpä joka kojusta sai maistiaisia, eli puolikas makkara maksoi 0,50 €. Ja tulihan niitä aikalailla syötyä.

Suosikiksi osottautui Pajuniemen Pajugrilli Provence. Se sisälsi nautaa, lammasta & possua, lihapitoisuus 95 %. Paikallistuottaja Makulihalta olisimme halunneet maistaa uutuusmakkaraa Makutwistiä, mutta valitettavasti se oli jo päässyt loppumaan kun me  saavuimme paikalle. Täytyy sitä siis metsästää paikallisista kaupoista.

Makkarat alkoivat tietenkin kovasti janottaa, ja olihan sitä Tammelassa ollessa pakko poiketa Mustialan Isoon-Piippuun olusille. Suosittelen poikkeamaan siellä mikäli Tammelan nurkilla liikutte. Oluet on omassa, Kuninkaankartanon panimossa valmistettu. Erityisesti tummaolut Vaari oli erityisen hyvä. Mustialan alue on jo itsessäänkin näkemisen arvoinen.

Iltasella käytiin vielä naapurissa nauttimassa kaffetta & erittäin hyvää raparperipiirakkaa, kiitos! <3
Voi siis todeta että kaikinpuolin erittäin onnistunut lauantaipäivä! :)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Uusia pottuja, vihdoinkin

Vihdoinkin eilen illalla saatiin aikaiseksi syödä uusia perunoita. Olivat kyllä vielä naapurimaan tuotantoa, mutta se ei meidän syömistä ainakaan haitannut yhtään! :) Pottujen seuraksi isäntä savusti kirjolohifileen ja minä tein kylmän kermaviilikastikkeen ja salaattia. Viime kesänäkin tuli tehtyä kermaviilikastiketta usein, mutta kananmunaa ei tullut koskaan laitettua sekaan. Uusimmassa Pirkan ruokalehdessä oli tehty sinappinen munakastike, ja lisään sen ohjeen nyt tännekin, oli meinaan erittäin hyvää!

Sinappinen munakastike



2-3 kananmunaa
2 prk kermaviiliä
½ dl tilliä hienonnettuna
½ dl ruohosipulia hienonnettuna
2 rkl sinappia
2 rkl kapriksia
ripaus suolaa

Keitä munat koviksi (8-10 min). Kuori ja hienonna ne. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna kastikkeen maustua hetki kylmässä.



Ruoan kanssa nautimme tälläistä Santa Helena valkoviiniä. Olen ostanut pullon keväällä ihan "hakuammunnalla" Virosta, ja täytyy sanoa että oli kyllä hyvää valkkaria. Alkon sivujen mukaan sopii paremmin kuivalle kuin rasvaiselle kalalle, mutta mielestäni oli kyllä oikein nappivalinta. Tuli siinä pullollinen sitten juotua ihan huomaamatta... ;)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Raparperikakkua mammalle nimipäivälahjaksi

Uusimmasta Pirkan ruokalehdestä löytyi herkullisen näköinen raparperikakku, joka kaiken lisäksi oli nopea & helppo valmistaa. Mamma siis saa tälläisen nimpparilahjaksi! :) Kakussa yhdistyy alkukesän kaksi suosikkimakua; raparperi & mansikka. Tein pohjan kaksinkertaisena ja 26 cm irtopohjavuokaan. Tässä kuitenkin ohje sellaisena kuin se lehdessä oli.

Raparperi-mansikkakakku


Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
1 tl jauhettua kardemummaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 4 dl raparperia pieninä paloina

Päälle:
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 500 g tuoreita mansikoita

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka, jonka halkaisija on 24 cm. 
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Jatka vatkaamista vielä hetken aikaa. Lisää kardemumma vaahtoon. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Sekoita jauhoseos varovasti taikinaan. Kaada taikina vuokaan.
Levitä raparperipalat tasaisesti taikinan pinnalle, painele osa paloista taikinaan. Kypsennä 175 asteessa n. 40 minuuttia, kunnes pinta saa hiukan väriä ja kakku irtoaa vuoan reunoista. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa ennen kuin irroitat vuoan reunan. Nosta kakku vuoasta ritilälle jäähtymään.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, mausta ja levitä se jäähtyneen kakun pinnalle. 
Koristele mansikoilla.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Koiran elämää

Tälläistä se on se koiran elämä:
Kesän ekat pehmikset...

Kesän ekat cruisailut...

Ja päälle vielä vähän veneilyä! :)

Eli ihan normipäivä!! :)

ARVONTAAAAAAAA!!! :)

Teitä sivulla piipahtaneita on jo niin ihanan paljon, että laitetaanpa sen kunniaksi arvontaa kehiin! :) 



Eli, yhden arvontalipukkeen saa kommentoimalla tätä kirjoitusta ja toinen arvontalipuke on mahdollista ansaita jakamalla tätä arvontaa omassa blogissaan (tai muussa yhteisössä). 

Arvonta suoritetaan ensi viikon tiistaina 18.6.2013. Siihen saakka on siis aikaa osallistua.

Palkinto on ylläri, mutta pikkuvinkkinä että jotakin keittiö & leivonta aiheista! ;)

ONNEA kaikille arvontaan!! :)

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Pikainen mansikkakakku

Koska vanhempi kummityttöni ei päässyt synttärikahveille silloin kun niiden oikea aika oli, juotiin kaffet sitten eilen. Ja vaikka tädiltäni (eli kummityttöni äidiltä) tulikin sellaista viestiä että kakkua ei sitten tarvitse heitä varten leipoa, niin pitäähän sitä nyt synttärikahveilla kakkuakin tarjota! :) Tässä erittäin pikaisesti väsätty mansikkakakku.

Mansikkakakku kääretorttupohjasta


Pohja:

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 dl maitorahkaa
sokeria
mansikkahilloa
mansikoita

Vaahdota kerma ja lisää siihen maitorahka. Mausta sokerilla oman maun mukaan.
Leikkaa kääretorttupohja kahtia. Laita toinen levy tarjoilualustalle. Levitä pohjan päälle hieman mansikkahilloa, puolet kerma-rahkaseoksesta ja oman maun mukaan mansikkaviipaleita.
Laita toinen levy päälle. Levitä siihen päälle loput kerma-rahkaseoksesta sekä mansikoita.

Ja sitten päivän pakolliset eläinkuvat! :)

"Kyllä me äiti mahdutaan samalle pedille jos oikein kovin yritetään!"


Läheisyys lämmittää! <3
  

Puutarhurin piiras

Töihin piti myös leipoa jotain synttäriherkkua. Päädyin suolaiseen piirakkaan, koska kaikki eivät tykkää syödä makeita herkkuja.
Muistan että tätä puutarhurin piirasta on tehty kotitaloustunnilla joskus kouluaikoina. Hyvää se oli jo silloin ja hyvää se oli edelleen. Kiitos Kakkukellarin väelle muistutuksesta, että tämä ihana suolainen piirakka on olemassa! :)

Puutarhurin piiras


Pohja:
100 g pehmeää voita
0,5 dl perunamuusijauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl vettä

Täyte:
1 pkt pekonia
1-2 porkkanaa
1 sipuli
1 paprika

2 munaa
1 dl maitoa
1 dl ranskankermaa
2 dl juustoraastetta
0,5 tl suolaa
valkopippuria

Nypi voi,perunamuusijauhe,vehnäjauhot ja leivinjauhe, lisää vesi.
Painele piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 220 asteessa n.10 min.
Paista pekoni. Raasta porkkana,silppua sipuli ja paprika ja pehmitä ne pekonin rasvassa.
Sekoita kaikki muutkin aineet.
Lisää täyte pohjan päälle ja paista 190 asteessa 15-20 min.


------------------------------------------------------------------

Tuli muuten eilen käytyä, muutamien vuosien tauon jälkeen, katsomassa kesäteatteriesitystä. Kävimme äidin kanssa katsomassa Torron harrastelijateatterin esittämän Torromolinos -näytelmän. Oli kyllä todella hyvä, sai nauraa vielä kotonakin! :) Ihania tuollaiset pienillä puitteilla tehdyt harrastelija esitykset. Lippujen hinnatkaan eivät päätä huimanneet. Aikuisten liput oli 10 €. Väliajalla oli tarjolla hyvää mustikka-pullaa ja lopuksi kaikki katsojat saivat maistaa Torron hyvää vettä.  Kun sitä juo, ei osaa olla muuta kuin rehellinen... :)