Sivut

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vähän erilaiset hodarit


Tiedätte varmaan sellaisen tunteen, kuin suunnaton "roskaruokahimo"..?! Iskee ihan yllättäen, koska yleensä en sellaisesta ruuasta niin piittaa. Tai miten sen roskaruuan nyt oikein määrittelee... Itse tehtynä mielestäni mikään ruoka ei ole roskaa. Eikä ollut tämäkään. Huh huh, mitä herkkua! Minäkin sain herkutella ja vieläpä ihan hyvällä omalla tunnolla!! ☺

Karpit hodarit


4 munanvalkuaista
4 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl manteli- tai kookosjauhetta
nakkeja

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää muut ainekset varovaisesti vaahdon joukkoon. Päällystä uunipelti leivinpaperilla ja annostele lusikalla taikinasta pellille 10-12 kekoa. Laita kunkin keon päälle nakki. Nosta lusikalla taikinaa nakkien peitoksi. Paista 15 minuuttia tai kunnes hodarit ovat kauniin kullanruskeita.


Kysyin isännältä, että mitä se haluais hodarien kaveriksi. Kuulemma pääasia, että on oma tekemää coleslawta. Ja minähän toteutin isännän toiveen. Lisäksi tarjolla oli kuukausi sitten tehtyjä chilisiä kurkkuja. Chiliä oli kyllä tainnut lipsahtaa joukkoon ihan hippasen verran liikaa.... ☻


Ja osaatte ehkä arvata, että nämä hodarit pääsivät meidän suosikki-iltapalalistalle. Niitä tehdään tällä viikolla vielä uudestaankin. Ehkä vaan pakko laittaa kaksi nakkia per hodari.... ;)


tiistai 29. syyskuuta 2015

Siemenvuokaleipää (ja suolle suksimista)


Tässä ohje helppoon vuokaleipään, jossa on käytetty ainoastaan mantelijauhetta ja erilaisia siemeniä. Vehnätön ja gluteeniton siis. Lämpimänä tämä on hieman murenevaista, mutta jäähdyttyään pysyy hyvin kasassa. Laitoin leivän alle leivinpaperin, niin ei tarvinnut rasvailla vuokaa ja leipä irtosi hienosti vuoasta.

Siemenvuokaleipä


200 g mantelijauhetta
100 g seesaminsiemeniä
100 g pellavansiemeniä
100 g auringonkukansiemeniä
1 dl rypsiöljyä
2 tl suolaa
5 munaa

Sekoita kaikki leipäainekset keskenään, kaada taikina leipävuokaan ja paista 160 asteessa noin 70 minuuttia.

Leipä ennen uuniin menoa.

 Pidin eilen vapaapäivän ja lähdimme Viskin kanssa Torronsuolle samoilemaan. Oli hieno ilma, eikä seurassakaan ollut mitään valittamista ♥


Mun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan mennä puolukkametsään, mutta keli oli liian nätti mentäväksi umpimetsään. Suolla oli paljon kivempi ihastella auringonpaistetta.


maanantai 28. syyskuuta 2015

Vispipuuroa punaherukoista ja kvinoasta


Nyt on metsät täynnä puolukkaa ja minä se vaan teen puuroa pakastepunaherukoista! ☺ Pakko vaan tehdä tilaa puolukoille. Vielä en ole saanut itsestäni irti puolukkametsään lähtöä, mutta ajattelin tämän tekstin kirjoitettuani lähteä metsään viettämään vapaapäivää ♥
Puuron ohje on Paleokeittiöstä. Kvinoa oli taas täysin uusi tuttavuus. Mutta meidän tuttavuutemme jatkuu vielä. On jo monta ohjetta odottamassa mihin tulee kvinoaa. Ja tästä puurosta voin sanoa sen verran, että kannattaa tosiaan käyttää puuro esim. tehosekoittimen kautta, jotta saa jauhettua punaherukan siemenet ihan hienoksi ja puurosta tulee ihanan "samettista". Hyvää tämä oli, siitä ei pääse mihenkään. Ihan aidon vispipuuron makuista. Seuraavaksi testaan tehdä tämän puolukoista. Niistä tuoreista puolukoista, mitä tänään aion poimia ☺

Vispipuuro punaherukoista ja kvinoasta
3-4 annosta


250 g punaherukoita
5 dl vettä
1,25 dl kvinoaa
3 rkl hunajaa
hieman suolaa
1 tl vaniljajauhetta

Lisää vesi ja herukat kattilaan. Kiehauta ja keitä noin viisi minuuttia. 
Huuhtele kvinoa huolellisesti, useampaan kertaan lämpimällä vedellä. Lisää kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä välillä hämmentäen, kunnes kattilassa alkaa näkyä "häntiä" ja seos on puuroutunut. Mausta suolalla, vaniljalla ja hunajalla. 
Vatkaa vispipuuroksi tehosekoittimella. 


Mantelimaito olisi sopinut varmasti tosi hyvin puuron kyytipojaksi, mutta sitä ei nyt kotoa löytynyt. Mutta myös kookosöljy sopi ihan erinomaisesti puuron kaveriksi. Nam nam! 


Mietin tässä, että saisikohan tuosta kvinoasta tehtyä myös "tavallista mannapuuroa"....?!? Pitää ehkä kokeilla.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

(Epäonninen) brownies-kääretorttu


Hyvä yritykseni tehdä itselle kaunis kääretorttu ei taas mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Tai olis varmaan mennyt jos olis jaksanut noudattaa ohjetta kirjaimellisesti. Ohjeessa luki, että anna torttulevyn jäähtyä ja peitä se sitten märällä talousliinalla. Järkevä ihminen tästä ehkä päättelisi, että se saattaa haljeta aika kovin jos sitä alkaa siitä vaan käärimään. Ja niinhän siinä sitten kävi. ☺ Mutta makuunhan se ei vaikuttanut mitenkään. Tällä ohjeella tulee aika sellainen "tumman" makuinen kääretorttulevy. Syödessäni tätä jo haaveilin kuinka tekisi tällä ohjeella kakun, jonka kostuttaisi kahvilla ja sit oikein vaniljainen ja iso kerros kermavaahtoa päälle. Nam! 
Niin ja tämäkin ohje on siitä äitin herkkukirjasta.

Brownie-kääretorttu


150 g tummaa suklaata
2 rkl kermaa
1½ dl sokeria (tai vastaava määrä makeutusaineitta)
5 kananmunan valkuaista
5 kananmunan keltuaista
50 g manteli-tai pähkinärouhetta
ripaus suolaa

Täyte:
mansikkahilloa
3 dl kuohukermaa

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sulata suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon kerma. Anna seoksen jäähtyä hieman.
Vatkaa keltuaisia ja sokeria/makeutusjauhetta muutama minuutti. Lisää mukaan jäähtynyt suklaa ja pähkinärouhe. Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele varovasti keltuaisseoksen joukkoon. 
Levitä taikina pellille. Paista noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja peitä sitten levy leivinpaperilla ja puhtaalla, kostealla liinalla. Jätä levy jäähtymään.
Kumoa levy toiselle leivinpaperille ja irrota paistamisessa käytetty leivinpaperi pohjasta. Vatkaa kerma vaahdoksi, levitä levylle hillo ja kerma ja rullaa koko komeus leivinpaperin avulla kääretortuksi.


Viskikin pääsi vähän poseeraamaan eilen aamulla, kun oli taas niin upea sumuinen keli.


perjantai 25. syyskuuta 2015

Viljattomat "ruis"palat


Antipastaa -blogissa on ihan mielettömän hyviä ohjeita tälläiselle "vehnäallergikolle". Sieltä tämäkin ohje on kotoisin. Välillä tekee niin perhanan kovin mieli leipää. En ole vielä sellaista vehnätöntä leipää onnistunut tekemään, joka olisi leipähimoni kokonaan tyydyttänyt. Tässä sai sentään jo hiukan "rukiin" makua ja nämä olivat muuten ihan mielettömän hyviä metwurstin ja valkosipulisuolakurkkujen kera! :) Lemppariyhdistelmäni ruisleivän päällä. Tai ei ehkä ihan lemppari, taitaa mäti/graavikala kiilata kärkeen. Mutta hyvänä kakkosena tulee joka tapauksessa.

Viljattomat "ruis"palat


Hapate:
2 dl vettä
2 rkl kookosjauhoja
2 probioottikapselia (esim. Bioteekin Probiootti Plus)

Taikina:
2 dl pellavansiemeniä
½ dl Fibrexiä
3 dl mantelijauhetta
1 tl ksantaania
½ tl soodaa
1 tl suolaa
4 rkl carob-jauhetta
1 muna
2 rkl omenaviinietikkaa
(1rkl vaahterasiirappia)

Sekoita kookosjauhot ja vesi keskenään ja lisää joukkoon probioottikapseleiden sisältö. Sekoita ja jätä lämpimään paikkaan hapantumaan 1-2 vuorokaudeksi. 
Jauha pellavansiemenet ja Fibrexit jauheeksi tehosekoittimessa. Kaada jauhe kulhoon ja lisää mantelijauhe, ksantaani, sooda, suola ja carob. Sekoita keskenään ja lisää muna, (vaahterasiirappi), omenaviinietikka ja hapate. Sekoita taikina tasaiseksi. Taikina on koostumukseltaan kiinteää ja muovailtavaa, mutta tarttuu hieman sormiin.
Jaa taikina 8-10 osaan ja muotoile palat haluamasi mallisiksi leiviksi leivinpaperin päälle. Jos taikina on kovin takertuvaa, voi leivän päälle laittaa leivinpaperin palan, jonka päältä muotoilee sormilla leivän. Paista leipiä 175 asteessa noin 30 minuuttia.  


Mukavaa viikonloppua, toivottelee Koivurannan nuorimmainen, Pimu ♥

torstai 24. syyskuuta 2015

Tonnikalapihvit ja juuressose


Meiän äitillä on sellainen tosi mielenkiintoinen ruokakirja, jossa on ihan älyttömästi sellaisia ohjeita, joita minäkin saan syödä. Katselin sitä taas ennen reissuun lähtöäni ja puhelimella kuvasin "muutamia" ohjeita siitä. Tässä kaksi kuvaamaani reseptiä. Tonnikalapihvit olivat mielestäni parempia seuraavana päivänä, kun olivat rauhassa saaneet maustua jääkaapissa. Ja samoin taisi olla tuon juuressoseen kanssa. Mutta molempia tulen varmasti tekemään vielä uudelleenkin. Etenkin nuo tonnikalapihvit on erinomaista pikaruokaa.

Tonnikalapihvit


 2 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 kananmuna
ripaus jauhettua chiliä
öljyä ja voita paistamiseen

Sekoita valutetut tonnikalat, kananmuna kulhossa ja mausta chilillä.
Kuumenna paistinpannulla öljy ja sulata siinä voi. Muotoile kalapihvitaikinasta lusikalla pihvejä tai taputtele pihvit veteen kastettujen käsien välissä. Paista pihvit voiöljyseoksessa molemmin puolin kauniin värisiksi.

Myös lettupannu on oiva väline pihvien paistoon.

 Juuressose


1 iso palsternakka
2 porkkanaa
½ lanttu
 voita
suolaa

Keitä kuoritut ja paloitellut juurekset kypsiksi. Valuta vesi kattilasta pois niin, että pohjalle jää noin ½ dl keitinlientä. Soseuta, mausta voilla ja suolalla.

P.S. Juuressoseesta voi valmistaa seuraavana päivänä juureslettuja lisäämällä tähteeksi jääneeseen soseeseen kananmunan ja paistamalla letut voissa paistinpannulla.


Kastikkeena oli kermaviiliä maustettuna tillillä, sitruunamehulla ja sinapilla.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hossan retkeilyalue - CHECK


Joka syksyinen patikkareissu hyvän ystävän kanssa suuntautui tänä vuonna Hossaan. Eli sinne johonkin Suomussalmen ja Kuusamon väliin, itärajalle. Sunnuntaiaamuna lähdettiin, rinkat pakattuina ja koira takakontissa ajelemaan pikkuteitä pitkin kohti Oulua ja siitä sitten kohti Taivalkoskea. Oli hauska ajella vaihteeksi ihan uusia teitä pitkin. Kyllästyttää aina ajaa Ouluun tuosta Tampereen ja Jyväskylän kautta. Etenkin väli Jyväskylä-Oulu on ihan tappoa... ☻ Taivalkoskella meidän oli tarkoitus yöpyä yhden ystävän nurkissa, mutta siellä olikin samassa taloudessa juoksuinen narttukoira, joten arvaatte varmaan ettei yöpymisestä siellä tullut mitään tuon hormonihirviö Viskin kanssa. Soitimme ensiksi paikalliseen hotelli Herkkoon ja kysyimme vapaata huonetta. Kuulemma huoneita löytyi, mutta jos halvemmalla halusimme päästä niin kannattaisi kuulemma ottaa huone asuntohotelli Ruskasta. Aika outoa asiakaspalvelua, mutta mehän noudatimme kehotusta. Huone Ruskassa maksoi 60 €/yö ja se sisälsi aamupalat. Huone oli siisti ja siihen kuului oma WC ja suihku. Ihan riittävä varustus siis. Viskillä vei hetken aikaa tottua siihen, että käytävältä saattoi kuulua muidenkin ihmisten ääniä. Kotosalla kun saa elellä melko rauhassa.


Aamulla kävin ensiksi lenkillä Viskin kanssa ja vein hänet autoon aamupalan ajaksi. Kokeilimme aluksi jättää Viskin sinne huoneeseen, mutta eihän siitä mitään tullut. Aamupalan jälkeen suuntasimmekin auton nokan kohti Hossaa. Välissä poikkesimme pienestä kyläkaupasta hakemassa vielä viimeiset reissueväät (lue: saunasiiderit).


Hossaan saavuttua menimme ihan ensiksi Luontokeskukseen, josta ostimme paikan kartan sekä teimme vielä viimeiset tarkentavat kysymykset, kuten juomaveden tilanne. Ja vesien laatu kuulemma oli järvissä erinomainen, joten juomavesiä ei tarvinnut kantaa koko reissua mukana. Aikamoinen helpotus. Reissusuunnitelmaksi muodostui sellainen, että kiertäisimme osittain Laukkujärven polun ja osittain Järvien polun. Näiden välille sattuisi kaksi autiotupaa, joissa saisimme yöpyä. Kaiken kaikkiaan siis kolme päivää metsässä. Ja mikä hienointa, alueella ei tosiaan toiminut Soneran liittymät ollenkaan. Ainoastaan DNA:lla oli kuuluvuutta, mutta sitäkin taisi olla aika heikosti. 
Jätimme auton Huosivirran parkkikselle ja lähdimme kävelemään Laukkujärven polkua pitkin kohti Puukkojärven autiotupaa. Maasto oli koko reissun ajan todella tasaista, pieniä nousuja ja laskuja siellä täällä, mutta aika pitkälti tasaista, helppokulkuista kangasmetsää. Ja mikä parasta, järvinäkymät oli melkein koko reissun ajan. Kaikki laavut, nuotiopaikat ja autiotuvat sijaitsivat veden äärellä ja kaikki todella hienoilla paikoilla. Vettä ei siis tosiaankaan tarvinnut raahata mukana, vaan sitä sai järvestä aina tarpeen mukaan.


Puukkojärven autiotuvalle saavuttuamme aloimme lukea tapamme mukaan heti tuvan vieraskirjaa ja siellä oli aika moneen otteeseen mainittu, ettei mökissä tarvinnut yksin nukkua. Eli jyrsijäralli odotettavissa. Ja myyriä tosiaan oli paljon. Niitä vilisi mökin ovesta sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä. No, tiesihän sen että tälläinen jyrsijäpelkuri ei kyllä siellä mökissä paljoa saanut nukuttua. Koko aika mietin, että kuinka monta pikkumyyrää on samassa makuupussissa mun kanssa.



Aamiaista saatiin sään puolesta syötyä ulkona. Muutenkin reissulla oli lähes koko ajan todella hieno keli, ehkä jopa vähän liiankin lämmin patikkahommiin. Ainoastaan keskiviikkona hieman tihutti vettä ja ilma oli muutenkin selkeästi kylmempi. Aamupalan jälkeen rinkat taas selkään ja matka jatkui hetken matkaa takaisin Laukkujärven polkua ja sitten poikkesimmekin yhdyspolulle, joka yhdisti tämän reitin Järvien polkuun. Järvien polulla törmäsimme ainoaan ihmiseen koko metsässä olo aikana. Muikkupuron laavulla oli metsämies koiran kanssa ja saimme harvinaisesti valmiiksi keitetyt kahvitkin samaisella laavulla. Luksusta. Muikkupuron laavulta matka jatkui kohti Ala-Valkeisen autiotupaa. Tässäkin autiotuvassa taisi olla vähän samaa jyrsijäongelmaa kuin edellisessäkin mökissä, mutta ehkä jo vähän paremmin pystyin tämän yön nukkumaan.



Keskiviikkona olikin vuorossa matkan loppurutistus. Vesisade yritti pilata matkan tekoamme, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutaman kilometrin ajan se jaksoi sataa. Juuri sen verran, että sai vähän takin hihat kastumaan ja itselle sellaisen kylmänkostean olon. Onneksi pysähtyminen laavulla ja syöminen antoivat vähän lämmikettä. Laukkujärven polun viimeinen etappi ennen autolle pääsyä oli normaalia hiekkatietä. Tylsää, niin kovin tylsää kävellä 15 kiloinen rinkka selässä muualla kuin metsässä. Kaiken lisäksi tämän loppupätkän pituus oli noin 6 km, eli aika pitkälti käveltiin sitä tienpohjaa pitkin... Väsyneinä (mutta onnellisina) pääsimme takaisin autolle. Kilometrejä näille kolmelle päivälle kertyi noin 40 km. Nämä kilometrit tosin sisältävät myös kaikki "pikkulenkit" (myös maanantain aamulenkin) joita tein Viskin kanssa ilman rinkkaa.


Metsäpäivinä kokkailut suoritettiin Trangian kanssa. Ja taas löytyi todella herkullisia reissuruokia, mutta myös ihan hirveän makuisia... Mountain Housen ruuat oli ihan mauttomia ja niitä ei tarvitse kyllä ikinä enää ostaa. Tykkään että reissuruuat maistuvat, jopa aika voimakkaastikin suolalle, koska harvemmin tulee raahattua rinkassa ylimääräisiä mausteita. Reiterin ja Blå Blandin ruuat on hyviä ja niitä ostan toistekin. Blå Bland oli itselleni uusi tuttavuus retkiruuissa, mutta ei kyllä pettänyt, päinvastoin.


Keskiviikkoiltana otimme Hossan Luontokeskuksen kautta "mökin". Tämä mökki oli siis paritalonpuolikas. Ihan mukavan kokoinen, saunallinen kämppä. On aika taivaallinen fiilis kun pääsee metsässä rämpimisen jälkeen saunaan! ♥ Kovin kauaa ei saunoa jaksettu, koska uni yritti viedä voiton. Mutta eihän se uni heti tullut, vaan vielä jaksettiin käydä läpi reissua ja suunnitella jo tuleviakin reissuja. Ja ehkä siinä muutamat "Viru Valkeat" eli Vana Tallinna -napsitkin tuli otettua! ;)


Tostaipäivän ohjelmaan olimme suunnitelleet Ölkyn-ähkäisy kierroksen. Myös Värikallion polku kiehtoi, mutta värikallion maalauksia ei valitettavasti päässyt katsomaan, koska siinä katselulaiturilla oli sortumisvaara ja sinne ei ihmisiä päästetty. Kävimme palauttamassa avaimet luontokeskukseen ja samalla vähän kyselimme lisätietoja tuosta Ölkyn-Ähkäisystä. Sinne ei sitten suositeltukaan menoa, koska maa oli niin märkä. Reittikuvauskin sanoo, että reitti on erittäin vaativa korkeuseroineen, kivikkoineen, juurakkoineen ja jyrkkine paikkoineen. Kävimme katsomassa reitin lähtöpisteellä, että pitääkö tämä paikkansa, mutta kyllähän se piti paikkansa. Julma-Ölkky jäi tällä kertaa näkemättä, mutta ehkä se tulee vielä joskus käytyä katsomassa. Viskin kanssa olin jo tehnyt aamulenkkinä pienen leirintäaluekierroksen, sekä kiertänyt luontokeskukselta lähtevän luontopolun, joten Viskinkään takia ei tarvinnut mihinkään suurpitkälle lenkille enää lähteä. Päätimmekin mennä vierailemaan Hossan Poropuistoon, jossa saimme myös ihan älyttömän hyvää poronkäristystä. Poropuiston porot oli jo päästetty metsään, mutta porojahan me oltiin nähty jo useita kymmeniä metsässä. Poropuisto oli kiva paikka, ja suosittelen vierailua siellä. Nuorten naisten kannattaa vaan varoa, ettei joudu emännäksi porotilalle.... ;)


Torstai-illan yöpaikka oli koko päivän ajan vähän hakusessa. Hossan alueelta ei tuntunut löytyvän saunallisia mökkejä, joten päätimme lähteä ajelemaan jo alaspäin, kohti Suomussalmea. Hyvinä kartanlukijoina onnistuimme valitsemaan erittäin mäkisen ja mutkaisen tien alaspäin ja jäi Hiljainen kansakin tällä kertaa näkemättä. Ja mökkikin oli pienoinen pettymys. Netissä olevissa kuvissa näytti ihan siistiltä ja hienolta, pikkumökiltä. Mutta paikanpäällä saimme todeta, että kuvat eivät kertoneet ihan koko totuutta. Mökki oli ilmeisesti vanhemman pariskunnan, joka vuokraili sitä omaa mökkiään. Ja se mökki oli sit niiiiin täynnä tavaraa ja tilpehööriä, ettei mitään järkeä. Siellä oli vähän sellainen olo, että nukutaan nyt äkkiä yö täällä ja aamulla äkkiä pois. Ja vähän sillä meiningillä mentiinkin. Oltiin aamulla jo liikenteessä kahdeksan jälkeen ja aamupalat syömättä. Haettiin aamupalat lennosta huoltoasemalta ja kotia kohti. Aika kivuttomasti meni kotimatka, vaikka kova sade ja ukkonen yrittikin kovin haitata matkantekoamme. Matkalla poikkesimme myös Korpilahteen tapaamaan isäni serkkua, jota en ollut ikinä ennen tavannut. Hauska huomata, että mistä on periytynyt suuri innostus jenkkiautoihin ja moottoripyöriin! ☺ Sieltä tuli samanlaista juttua kuin isänikin suusta, ja sama innostus on tainnut minulle ja veljellenikin periytyä, eli sukua taidetaan kaikki keskenämme olla. ;)


Kotiin pääsimme perjantai-iltana ja harvinaista kyllä, matkalla näkyi ainoastaan yksi hirvi. Sekin pönötti (kuulemma) kiltisti tien vieressä. Minä, kuski en sitä kyllä huomannut. Että turvallista matkaa vain! ;) Kotiin oli kiva palata ja täytyy sanoa, että niin poikki olin, että rinkkaa en kyllä samana päivänä vielä jaksanut purkaa. Ja taitaa se olla osittain vieläkin purkamatta...


Kiitos Heiska ihan parhaasta reissuseurasta ♥ ja Viski myös! Koiruus kulki taas niin nätisti mukana.
Saas nähdä mihin ensi syksyn reissu suuntautuu. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista ideaa vielä siitä.

Syksyllä 2010 olimme Savukoskella


Syksyllä 2011 olimme Syötteellä


Syksyllä 2014 olimme Kolilla


ja nyt 2015 Hossassa. Ensi vuoden kohde siis vielä avoinna. Onko ehdotuksia...?!