Sivut

maanantai 31. lokakuuta 2016

Punajuuri-fetajuustopaistos


Vitsit että mun päivitykset laahaa pahasti jäljessä. Kaikkea hyvää on tullut kokkailtua, etenkin tuossa viikonlopun aikana, ja oikein kutkuttaa jo päästä niitä tänne kirjailemaan. Mutta kaikki aikanaan. Tässä tulee nyt ensin punajuurilaatikon ohje, jota tuli tehtyä tasan viikko sitten. Meillä oli iso purkillinen tölkkipunajuurta jääkaapissa. Sitä vähän jäi isännän 30 vee synttäreille tehdyistä rosollista ja punajuurisalaatista. Samoin jäi vähän smetanaa. Ja kas kun kävikin hyvä tuuri, ja silmiin otti Ketoosiin -blogista tälläinen punajuuripaistos. Tämä oli alkuperäisessä ohjeessa tehty Aurajuustosta, ja siitä minäkin tämän olisin kaikista mieluiten tehnyt. Mutta joku (lue:minä) juustohiiri oli käynyt syömässä paketillisen juustoa pois jääkaapista, joten pakko oli tyytyä fetajuustoon. Eikä ollut huonoa näinkään - ei ollenkaan.

Punajuuri-fetajuustopaistos


25g voita
700g tölkkipunajuurta kuutioina
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
120g smetanaa
150g fetajuustoa (tai aurajuustoa)
1tl mustapippuria
2rkl balsamico-etikkaa
juustoraastetta
rakuunaa

Kuutioi sipuli ja kuullota kevyesti suuressa pannussa. Lisää valutetut ja huuhdellut punajuurikuutiot ja paista hetki sekoitellen.
Lisää smetana, aurajuusto, etikka sekä pippuri ja sekoita hyvin, niin että kaikki juusto sulaa ja seoksesta tulee tasaista.
Kaada seos uunivuokaan, ripottele päälle juustoraastetta sekä reilusti rakuunaa ja paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.


Nautimme punajuuripaistosta superherkullisen Mustapekkapossun kanssa. Vitsit tuota possua pitää tehdä taas uusiks heti kun saa vaan possua jostain edullisesti!! Niiiiiiiiin taivaallisen hyvää.


Ja tämän annoksen voimalla jaksoikin nauttia Volbeatin keikasta Helsingin Hartwall-areenalla. Vitsit että oli hyvä keikka ♥
Viime keikasta olikin aikaa jo vierähtänyt melkein kolme vuotta.


Yötä olimme tällä kertaa GLO-hotel Kluuvissa ja täytyy sanoa, että oli aika täydellinen aamupala siellä!! Ihan just ja just sai vatsansa täyteen.... ☺



perjantai 28. lokakuuta 2016

Paahdettu myskikurpitsakeitto


Olen kerran viikossa pyrkinyt tekemään itselleni kasvisruokaa ja sillä välin isäntä saa sitten syödä tahtomiaan peruna-ja pastaruokia, joita taas minä en syö. Viime viikolla tein kasviskeiton myskikurpitsasta. Bongasin keitto-ohjeen Tinskun keittiöstä. Mietiskelin ohjetta lukiessani, että mahtaakohan meidän kylän pikkukaupoista myskikurpitsaa löytyä. Mutta yllätys yllätys - erilaisia kurpitsoja oli vaikka millä mitalla eikä hintakaan ollut päätä huimaava. Eikä se kurpitsa mielestäni niin kova ollut, että sen käsittely olisi ollut hankalaa. Tai joka niin väittää, niin ei ehkä koskaan ole käsitellyt vaikkapa bataattia.... :D 
Keitosta tuli todella täyteläistä ja ruokaisaa. Täytyy sanoa, että tässä oli kasviskeitto joka piti minunkin nälkäni hetken loitolla. Yleensä kasviskeitot eivät itsellä ainakaan kovin kauaa nälkää pidä kurissa. Söin keittoa kolme päivää, eli ruokaisuuden lisäksi se oli myös erittäin riittoisaa.


Paahdettu myskikurpitsakeitto


noin 1kg myskikurpitsa
2 keltasipulia
8 dl kana tai kasvislientä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 punainen chili tai maun mukaan chilikastiketta
mustapippuria
paprikajauhetta
loraus öljyä
(1 tl kookossokeria)
(1 tl juustokuminaa)
(1 tl kurkumaa)

 Halkaise kurpitsa ja pilko se pitkänmallisiksi paloiksi. Säästä siemenet. Huuhtele ne lävikössä ja laita talouspaperin päälle kuivumaan. (paahda ne kuumalla pannulla keiton päälle)
Voit kuoria kurpitsan tässä vaiheessa tai laittaa palat kuorineen uuniin paahtumaan. Kurpitsaliha lähtee helpommin irti kuoresta paahtamisen jälkeen. Itse poistin kuoret ja pilkoin pienemmiksi paloiksi jo ennen paahtamista.  Lorauta vähän öljyä ja ripottele suolaa kurpitsojen päälle. Paahda palat uunissa noin 200*c puolisen tuntia.
 Pilko sipulit ja chili. Laita teräskattilaan ja kuulota niitä hetki öljyssä. Lisää liemi, paahtuneet kuoritut kurpitsat ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen 20 -30 min kunnes kurpitsat ovat pehmenneet.
Ota keittokattila liedeltä ja lisää tuorejuusto. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää tarvittaessa nestettä ja tarkista maku. Kiehauta keitto kuumaksi, mutta älä enää keitä.


Koristele keittoannokset paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja halutessasi lisää päälle ranskankermaa, siivu vuohenjuustoa tai vaikkapa turkkilaista jogurttia.



Mulla kävi kurpitsan siementen kanssa vähän hassusti ja tipautin ne lattialle. Ne oli sen jälkeen käynyt vähän turhan monen karvakasan suussa, jotta olisin niitä enää viitsinyt keiton päälle paahtaa.... ☺


maanantai 24. lokakuuta 2016

Paahdettu valkosipulikastike (muikkujen kera)


Pitkään aikaan ei ole tullutkaan muikkuja syötyä saati ostettua. Ja ai jee ne oli hyviä! Mutta täytyy myöntää, että ne neulamuikut on vielä parempia. Niitä vaan on harmillisen vaikea saada tältä kylältä. Säkylästä sais varmaan ostettua suoraan kalastajilta, mutta tietääkö joku että kestääkö muikut pakastusta? Vois hakea kerralla sit isomman satsin.

Paistetut muikut vaativat AINA kaverikseen valkosipulista kastiketta. En tiedä mistä tälläisen ajatuksen olen saanut päähäni, mutta ilman sitä muikkuja ei voi syödä (tai no ehkä just ja just voi syödä). Tämän paahdetun valkosipulikastikkeen ohjeen löysin Yhteishyvän sivuilta. Valkosipulit paahtuivat hyvin leivinuunissa samalla kun siellä paistui pari pizzaakin. Valkosipulin tuoksu on niin kertakaikkisen vastustamaton. Samaa ei varmaan ajattele ne meidän kanssaihmiset.... :D

Paahdettu valkosipulikastike


1 kokonainen valkosipuli
2 rkl oliiviöljyä
2 dl turkkilaista jogurttia
1 tl dijonsinappia
ripaus sokeria
ripaus suolaa
ripaus    rouhittua mustapippuria

Halkaise kokonainen valkosipuli ja nosta folioarkille. Valuta päälle oliiviöljyä. Kääri tiiviisti folioon ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä. Purista kypsät valkosipulinkynnet kuorista kulhoon. Sekoita joukkoon jogurtti, sinappi ja mausteet.


Sopii hyvin myös dippikastikkeeksi. Ja menee myös ihan sellaisenaan, nimimerkillä loput kastikkeet suoraan lusikalla suuhun.... ;)


Muikkujen paisto-ohje TÄÄLTÄ löytyykin jo. Nyt vaan kierittelin muikut ruisjauhojen sijaan tattarijauhoissa. Eikä siinä kyllä oikein mitään eroa huomaa. On ollut sitä paitsi mukava huomata, että myös erilaisten markkinoiden muikkupaistopisteet ovat alkaneet suosia tattarijauhoa. ☺

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mausteinen makkara-kaalikeitto


Rokkikukoista onkin hyvä siirtyä suoraan kaalisopan keittoon! ;)
Söin koko edellisviikon tätä samaa makkara-kaalikeittoa. Enkä kyllästynyt ollenkaan, ja se on harvinaista se. Yleensä kyllästyn syömään samaa ruokaa jo toisen päivän jälkeen. Eli se kertoo siitä, että tämä jostain syystä osui ja upposi muhun. Ohjeen löysin Mimmin keittiöstä. Muuten menin ohjeen mukaan, mutta paprika ja tuore persilja meiltä uupui.
 Isäntä valitteli koko viikon jääkaapista tulevista vahvoista kaalin tuoksuista. Mutta eipähän maistanut soppaa, jotta olisi voinut todeta sen olevan oikeasti hyvää. Jopa tiukka yhdenmiehen raati, Viski-koira, totesi sopan lopun erittäin syömäkelpoiseksi. ☺

Mausteinen makkara-kaalikeitto


noin 1,3 litraa vettä
1 oikein iso keltasipuli hienonnettuna
2 lihaliemikuutiota
soijakastiketta (aluksi noin1 tl)
suolaa (aluksi 1 tl)
kokonaisia maustepippureita noin 10 kpl
laakerinlehtiä 2-3 kpl
valkosipulia (2 oikein pulskaa kynttä)
3 kpl isoja porkkanoita kuorittuna ja paloiteltuna
½ isosta varhaiskaalista (= noin 800 g) hienonnettuna
1 pieni punainen paprika suikaleina
400 g makkaraa paloiteltuna
meiramia (kuivattua)
tuoretta persiljaa hienonnettuna


Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen kaikki mauseet, lihaliemikuutiot ja hienonnetut sipulit. Lisää porkkanapalat liemeen kiehumaan ja anna kypsyä noin 5 min. Lisää hienonnettu varhaiskaali sekaan ja kypsennä ainekset pehmeiksi. Lisää paprikasuikaleet sekaan hautumaan muutamaksi minuutiksi. Ruskista sinä aikana makkara paistinpannulla....toki makkaran ruskistaminen ei pakollista ole, vaan tulee siitä lisämakua ja kunnon paistopinta on aina ok. Lisää ruskistetut makkarapalat keiton sekaan ja anna vielä hautua muutama min. Tarkista keiton sakeus ja lisää vettä tarvittaessa. Mausta keitto vielä meiramilla ja laita sekaan paljon tuoretta persiljaa hienonnettuna. Tarkista keiton maku.


Ja keittohan maistui ihan superhyvälle rapean, itsetehdyn näkkileivän kanssa nautittuna.


perjantai 21. lokakuuta 2016

No nyt on Qmaa...... ♂

..koska tämä on ruokablogi, niin tarjoillaan nyt perjantain kunniaksi silmänruokaa ja oikein koko rahan edestä!!

Nonnulan Jonna listaili jo tässä aiemmin ihquja miehiä. Eli tarkoituksena listata kuumiksia eli niitä julkisuuden henkilöitä, todellisia tai fiktiivisiä, jotka saavat sydämen väpättämään normaalia enemmän tai muuten vaan huokailemaan. Ja pakkohan tähän oli tarttua, ennemmin tai myöhemmin. 

Aloitetaan nyt vaikka kotimaisista ja ensin tietysti se kuumista kuumin...

 PATE MUSTAJÄRVI
No hei - tätä ei kai tarvii edes sen enempää selitellä. Pate on Pate. Mies isolla M:llä. Rockikukko Tampereelta. Aika useasti tulee itsensä Popedan keikalta eturivistä bongattua.
Ja kaiken muun ihanan lisäks Pate on vielä Triumphi miehiä.... ;)



MIKKO "PELTSI" PELTOLA
Tää saattaa olla ehkä aika yllättäjä tällä mun muuten aika "rokkikukkomaisella" listalla. Oon tykänny Peltsistä ihan siitä lähtien kun se Radio Mafialla juonsi Juuson kanssa aamulähetystä (oli muuten ihan paras radiokaksikko). Ja ei kai voi kovin huono olla mies, joka tykkää noin paljon liikkua luonnossa ja kalastaa.... ;)


HARRI MOISIO
Hei se ääni!! Ja ne periaatteet... TYKKÄÄN!
Jos ette tunnista Radio Rockin "aamuääntä" niin nyt sit ja vähän äkkiä radiokanava vaihtoon! ☻



Ja siirrytääs sitten näihin ulkomaisiin miehiin:


♠ LEMMY KILMISTER ♠
Lemmy on Jumala.


RALF GYLLENHAMMAR
Ralfin, eli Mustasch -yhtyeen laulajan, näin ekaa (ja toistaiseksi ainoaa) kertaa livenä toukokuussa Radio Rock risteilyllä. On se kuuma..... ;)
Ja siitä naislaumasta päätellen, joka Ralfin perässä koko ajan juoksi, en taida olla ainoa joka näin ajattelee! ☺



NICKE BORG
 Nicke on mun kaikkien aikojen suosikkibändin, Backyard Babiesin laulaja. On ollut hauska huomata, että mun 10vee kummityttö jakaa samat miesihanteet mun kanssa. Sen listalta löytyis myös Nicke ja taitais tuo Lemmykin hänen listalleen päästä. Mikä näissä rockikukoissa nyt oikein vetoaa naisiin....?!



AARON KAUFMAN
Mulla on "partafetissi" ja voiko parta tästä enää siistimmäks muuttua....?! Ja kaiken lisäks se parta on miehellä joka tykkää ropata jenkkiautoja.... :D Pelkkää plussaa.


Ja koska ihquista miehistä on puhe, niin en voi olla lisäämättä tätä yhtä kuvaa tänne, vaikka ihan ei taideta julkisuuden henkilöstä puhuakaan. Jos pitää joku kuva julkasta, joka TODELLA saa mut huokailemaan, niin se on tämä:

Mies kalastusvermeissä.
Ja hupsistakeikkaa, siinä kuvassahan taitaa olla mun ihan ikioma aviomies ☺☻♥
Se on täydellinen kombo noita kaikkia ylläolevia miehiä.... ;)

Löytyiskö teidän listalta yhtään samoja tyyppejä
(tota mun aviomiestä EI saa listata)...? ☺

Kuolan ja huokausten täyttämää viikonloppua itse kullekin! ☺ 




P.S. Käykäähän kuuntelemassa ihqu-Ralfin (ja Mustaschin) uusin biisi jos ette vielä ole kuulleet. 
On meinaan aikas hyvä... ♫

torstai 20. lokakuuta 2016

Rapeat siemennäkkärit


Näkkileipäohjeita löytyy jo aika kasa täältä blogista, mutta aina joukkoon yksi uusi mahtuu. Tämä ohje on löytynyt Pirkan ruokalehdestä. Siinä taisi alunperin olla tattarijauhojen tilalla ruisjauhoja, mutta näppärästi jauhot vaihtuvat toisiksi. Nämä leivät maistuivat mielestäni parhailta ruohosipulituorejuuston kanssa, nam! :) Kokeilin kyllä metukan ja suolakurkunkin kanssa, mutta kyllä se tuorejuusto vei voiton. Ja siis miksi juuri ruohosipulituorejuusto...? No koska se on niin hyvää, että voisin ihan lusikalla vetästä koko purkillisen suuhun eikä tuntus missään! :)

P.S. Mulla ei ollut kotona kuin mustia seesaminsiemeniä (Ruotsin tuliaisia), joten siksi näkkäristä tuli niin tummaa!

Rapeat siemennäkkärit


2 dl auringonkukansiemeniä
2 dl seesaminsiemeniä (vaaleita tai tummia)
3/4 dl tattarijauhoja
1½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl pellavansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
5 dl vettä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna turvota noin tunti.
Sekoita taikinaa vielä kerran. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Kypsennä taikinalevyjä 175 asteisessa kiertoilmauunissa tai tasalämmöllä 200 asteessa noin 20 minuuttia. Laita pellit uuniin yhtaikaa. Tasalämmöllä kypsennettäessä vaihda peltien paikat päittäin kypsennyksen puolivälissä.
Nosta puolikypsät taikinalevyt uunista ja leikkaa ne pitsaleikkurilla tai pitkällä veitsellä sopiviksi paloiksi. Jatka paistamista 20 minuuttia. Kytke uuni pois päältä ja jatka paistamista jäähtyvässä uunissa, jos haluat näkkäristä kuivaa.


Muita (gluteenittomia) näkkäriohjeita löydät mm. TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.


Kyllä muuten syksy nyt hellii meitä upeilla keleillä!! ♥ Tänään oli taas niiiiiiiiiin hieno aamu. Olis voinut jatkaa lenkkiä vaikka kuinka kauan. Työt vaan vähän haittaavat harrastamista.... ;)


• Torstai on toivoa täynnä •

tiistai 18. lokakuuta 2016

Gluteenittomat ja maidottomat mokkapalat ♥


Isännän 30vee kekkerit juhlittu onnistuneesti, huh ♥ Kivaa oli, suuri kiitos kaikille paikalle päässeille vieraille!! Perjantai oli varattu sukulaisille ja ystäville ja lauantaina isäntä juhlisti synttäreitään ihan pelkän miesväen kesken. Molempien päivien juhlat järkättiin meidän navettabaarissa. Saimme juhlia varten lainaan pari lämmitintä, joten kylmä ei päässyt tulemaan. Navetta kun toistaiseksi vielä on täysin ilman lämmitystä. Itsellä oli ainakin niin kova hiki siitä kaikesta tanssimisesta! :) Eipä ole pitkään aikaan tullutkaan näin kovin jorattua. Kyllä näiden kemujen voimalla jaksaa taas pitkälle syksyyn. 

Kuvia ei tullut otettua muuta kuin perjantain kahvipöydästä (luojan kiitos). ☻ Ruokaakin tarjosin molempina päivinä, mutta palataan siihen vielä tämän postauksen lopussa. Tässä kuitenkin ensin ohje huippuhyviin gluteenittomiin ja maidottomiin mokkapaloihin. Ohje on Pullahiiren

 Mokkapalat 
gluteeniton ja maidoton

 Pohja:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl gluteenittonta jauhoseosta
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vettä
200 g maidotonta margariinia

Kuorrute:
50 g maidotonta margariinia
1/2 dl kahvia
3 tl vaniljasokeria
noin 4 rkl kaakaojauhetta
noin 250 g tomusokeria
(gluteenittomia ja maidottomia nonparelleja)

Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta vesi ja sulata margariini. Lisää kanamunavaahdon joukkoon vuorotellen vettä ja kuivia aineita, välillä massaa sekoitellen. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt, sulatettu margariini. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada uunipellille tai vuokaan (noin 40x30cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.
Valmista kuorrute. Sulata paiston aikana margariini ja lisää joukkoon kuuma kahvi. Sekoita joukkoon vielä kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää tomusokeria kuorrutemassaa hyvin sekoitellen. Lisää tomusokeria niin paljon, että kuorrute selvästi paksuuntuu. Levitä kuorrute kypsän ja kuuman pohjan päälle, veitsellä auttaen. Ripottele heti mokkapalojen päälle halutessasi nonparelleja. Leikkaa mokkapalalevy paloiksi, kun se on jäähtynyt ja kuorrute on jähmettynyt.


Perjantaina kahvipöydässä oli näiden mokkapalojen lisäksi Daim-limekakkua sekä persikkajuustokakku. Tein myös jääkaappiin valmiiksi bannofeen mustikoilla, mutta se ei päätynyt koskaan tarjolle (kakku päätyi työpaikalle syötäväksi).


Perjantain ruokapöydässä nautittiin nauravia nakkeja, anopin lihapullia, kreikkalaista salaattia, rosollia, lanttusalaattia ja savusiikaa. Hiukan jännäsin, että miten ruoka mahtaa riittää niin isolle sakille, mutta hyvin riitti. 
Launtaina syöjiä oli tulossa parisenkymmentä (nälkäistä miestä) ja pöytään päätyi n.7,5 kg ylikypsää kassleria, valkosipuliperunoita, kreikkalaista salaattia sekä punajuurisalaattia. Lauantaina ei tarvinnut jännätä ruuan riittämistä, sillä tein sitä sen verran, että syömme niitä edelleenkin! :) Valkosipuliperunoita tein 5 foliovuoallista (2 litraisia vuokia), ja 3,5 niitä taisi mennä. 

Pakko vielä lisätä tähän yksi perjantain suosikkibiiseistä! ☺
Rockia teidänkin päivään!! \../


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kylmäsavulohicocktail


Sunnuntaiaamu aloitettiin kylmäsavulohicocktaililla. Ja mikäs sen parempi aamun aloitus.
Tein itselleni yhden tuollaisen kunnon cocktailin ja loput ainekset sekoitin keskenään ja tarjoilin kalalautaselta. Ja hyvin toimi kummallakin tavalla. Ja kyllähän tätä kelpas syödä työeväiden päälläkin koko alkuviikko. Töissä vaan odotti taukoja pikkasen normaalia enemmän... ;)
Ohje on Viljattoman Vallaton -blogista. 

Kylmäsavulohicocktail


0,5 punasipulia
    1 herkkukurkku
    1 rkl tuoretta tilliä silputtuna
    1 tl sitruunamehua
    pyöräytys valkopippuria&suolaa myllystä
    hippusellinen kookossokeria
    200 g ranskankermaa
    150 g kylmäsavulohta

Pilko punasipuli ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Silppua tuore tilli kuutioiden joukkoon.
    Mausta sitruunalla, valkopippurilla, suolalla ja hippusella sokeria. Lisää joukkoon ranskankerma ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Pilko lohi pieniksi kuutioiksi.
    Kokoa cocktailit pieniin laseihin kerroksittain; ensin ranskankermaseosta, kerros lohikutioita, rankankermaseosta ja päälle lohikuutioita.
    Koristele tuoreella tillillä. Peitä annokset kelmulla ja nosta muutaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan.



Herkkämielisimmät skipatkoon tämän lopun! 
 Viime postauksessa kerroin meidän Pimu-kissan korvan alapuolelle tulleesta mätäpaiseesta. No, nyt se korva vasta hurjan näköinen onkin, vaikkakin jo hyvää vauhtia paranemään päin. Eläinlääkäri varoitti, että ei saa sit pelästyä kun se ns. kuollut iho alkaa kuoriutumaan pois. No juu ei.... :D Onneksi tuota haavaa ei tarvitse hoitaa muutakuin sisäisesti! 



Laitetaan kevennykseksi vielä muutama iltakuva meidän pihalta. Oli niin nätti kuunsilta, että oli pakko muutama utuinen kuva räpsäistä.