Sivut

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Kuidukas omenapiirakka

 
Syksyn eka omppuleivonnainen! 🍎 Kokeilin tällaista suoranaista "terveyspiirakkaa" 😂 - nimi tulee siis täysin tuosta kuidukkaasta kolmen viljan leseseoksesta. Koska siis jos piirakka sisältää paljon kuituja ja lisäks omppuja, niin eihän se voi olla muuta kuin terveellistä. 

No, terveellistä tai ei, hyvää tämä oli. Tuli aika nopeasti syödyksi kahteen pekkaan. Ohje on 👉 Myllyn parhaan.

Kuidukas omenapiirakka
piirakkavuoallinen


Pohja:
1 dl Myllyn Paras kuidukas kolmen viljan leseseosta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
75 g sulatettua voita
2 kananmunaa
1½ dl turkkilaista jogurttia

Päälle:
5 omenaa
1 tl kanelia

Muruseos:
50 g sulatettua voita
3/4 dl sokeria
1½ dl Myllyn Paras kolmen viljan kuidukas leseseosta


Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sekoita muut ainekset joukkoon. Levitä taikina voidellulle leseillä leivitetylle piirakkavuoalle. Viipaloi piirakan päälle omenat ohuina viipaleina (kuori ulkomaiset omput, kotimaiset voi laittaa kuorineen), ripottele päälle kanelia.
Valmista muruseos sekoittamalla sen ainekset keskenään ja levitä se omenien päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 30-40 min. Tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.



Arvatkaapas minkä kurssin aloitin paikallisessa kansalaisopistossa...? *rumpujen pärinää* Veedisen astrologian kurssin. 🌒 Mulla on nyt vasta muutama parituntinen sessio takana, eli vasta ollaan lyhykäisesti käyty läpi planeettoja, horoskooppimerkkejä ja astrologisen kartan eri huoneita. Mutta seuraavalla kerralla paneudutaan jo omaan astorologiseen karttaan, eli veikkaanpa että palaan tähän asiaan vielä tämän syksyn aikana muutaman kerran. 

 

Onko ruudun toisella puolella muita joita kiinnostaa astrologia tai ylipäätään henkimaailman asiat? 🌟 Mulla olisi niiiiin monia "henkimaailman tarinoita" kerrottavana. Astrologia nyt ei varsinaisesti ole mitään henkimaailmaa, mutta aika monet luokittelee nämä molemmat samanmoiseksi huuhaaksi, niin siksi nyt molemmat asiat tässä esiin. 😀 Mutta siis molemmat asiat kiehtovat itseä ihan yhtä kovin.  

Tämä veedinen astrologia hieman eroaa länsimaisesta astrologiasta, mutta erot ehkä aukeavat itselle paremmin kurssin edetessä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Jauheliha-kesäkurpitsapannukakku


Suolaiset piirakat on niin hyviä, ja etenkin nyt kun ollaan molemmat kotona (toinen toki etätöissä, minä vanhempainvapaalla) niin pienelle suolaiselle välipalalle on koko ajan kysyntää. Yleensä teen aina 👉 tätä samaa peltipiirakkaa, mutta nyt päätin kokeilla jotain muuta. Tällainen pannukakkuhan on ihan äärimmäisen helppo tehdä, kun pohja ei vaadi mitään vatkailuja tai alustuksia. 

Teen aina ns. makeankin pannukakun ilman sokeria, eli sinänsä tämä pohjataikina ei juuri eroa minun normipannukakusta. Tähän vaan pistettiin suoraan suolainen täyte päälle. Eli tämän voisi tehdä niinkin, että paistaisi tuon pohjan ihan sellaisenaan ja tarjoaisi suolaiset ja makeat täytteet erikseen. Täytyy sanoa, että muutaman palan joutui syömään, ennen kuin oikein pääsi tämän herkun makuun. Jotenkin on vaikea saada aivot pois siitä asennosta, että pannarin kanssa kuuluu aina syödä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Mutta testatkaapa itse, osuuko suolainen pannukakku teidän makuhermoon vai ei. Täytteitä toki kannattaa muunnella omaan makuun sopivaksi. Me saimme naapurista niin ison kesäkurpitsan, että sitä piti nyt "hukata" ihan jokaisen ruuan mukaan. 😁 


Jauheliha-kesäkurpitsapannukakku
pellillinen


Pannukakkutaikina:
1 l maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
50 g voita
1 tl suolaa

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 kesäkurpitsa (pienehkö)
1 sipuli
140 g juustoraastetta
1 tl suolaa
ripaus mustapippurirouhetta

Pilko sipuli ja kesäkurpitsa. Paista jauhelihaa pannulla. Kun se on saanut väriä, lisää joukkoon pilkotut kasvikset. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jauhelihaseoksen tekeytyä hiljalleen ja sekoittele aina välillä. Ota pois levyltä, kun kasvikset ovat pehmenneet.

Sekoita maito, munat, sulatettu voi ja suola toisiinsa. Lisää joukkoon jauhot. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan turvota hetki. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kaada jauhelihaseos päälle. Lisää viimeisenä juustoraaste ja laita pannari 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Ota pois uunista kun pinta on kauniin ruskea.


Kesäkurpitsaa olen nyt laittanut myös mm. pyttipannun ja sämpylöiden joukkoon. Olen tehnyt niiiiin hyviä sämpylöitä jo monta kertaa, hieman vaan kasviksia vaihdellen. Pitääkin jakaa se ohje myös tänne. Just eilen illalla huomasin, että taas on kaikki sämpylät pakkasesta syöty, joten on täydennyksen aika. 


Mun mielestä olis niiiiin ihana joskus järkätä sadonkorjuujuhlat. Tehdä alkuruuat, pääruoka ja jälkkäri kauden juureksia käyttäen ja tietenkin joku pitkään haudutettu liha kaverina. 😋 Muutenkin olis ihana, että jos olis vähänkään enemmän rahaa, niin järkkäisin kyllä kaiken maailman brunsseja tosi usein ja kutsuisin ystäviä ja sukulaisia niihin nautiskelemaan. Mun mielestä olis niin siisti aina suunnitella menu ja etenkin jos ei tarvis miettiä kustannuksia, että voisi toteuttaa juuri sellaiset brunssit kun milloinkin haluaa. Nytkin olisi tuon sadonkorjuujuhlan jälkeen Halloween brunssia ja pikkujoulubrunssia ja uudenvuoden brunssia ja..ja..ja.. Eli jos jollain on toiveissa päästä meille syömään, niin manifestoikaa mulle joku ruokakaupan iiiisoo lahjakortti, niin kyllä järjestyy! 😁


Lauantaina nähtiin pitkästä aikaa työkaveriporukan kanssa ja ai että, tuli vedettyä kyllä niin kovat herkkuöverit että huh huh. 😂 Jos on sokerihumala, niin kyllä on myös sokerikrapula. Sunnuntaiaamuna oli oikeasti sellainen olo, kuin olisi vetänyt edellisenä iltana alkoholia kaksin käsin, vaikka todellisuudessa vedin karkkia ja muita herkkuja kaksin käsin ja alkoholin käyttö jäi ihan yhteen kuoharilasilliseen. Mutta eipähän tee mieli karkkia taas ihan hetkeen... 🙊

Kiitos taas Tsörppinaiset 😘

Ja nyt tilaamaan valokuvia. Olen yrittänyt kerätä neidin kaikki sellaiset kuvat yhteen kansioon, jotka haluan ihan paperikuviksi teettää. Ja jos sitä prokkista ei nyt aloita, niin veikkaanpa että jää tekemättä.

Koska onhan nää kuvat niiiiin älyttömän ihania ❤ että ansaitsevat paikkansa perinteisestä valokuva-albumista.

Nämä New Born -kuvat ovat Kuvaus Jonnalan käsialaa. Aada on näissä 9 päivän ikäinen. 😍



torstai 15. syyskuuta 2022

Kiisseli punaviinimarjoista

 Täytyy rehellisesti tunnustaa, että suurin osa marjoista jäi tänä vuonna puskiin. Kävin kyllä syömässä mustaviinimarjoja ja kirsikoita ihan niin paljon kuin napa aina yhdellä kertaa veti. Mutta pakkaseen saakka en kyllä saanut mitään poimittua. Enkä kyllä jaksa siitä nyt itseäni syyllistää. Syököön linnut sit loput marjat. Sen verran poimin punaherukoita, että sain tämän yhden ainoan kiisselin tehtyä. Ja hitsit, mutta olikin hyvää. Jäi oikein mietityttämään, että olisiko pitänyt poimia lisääkin, jotta olisi saanut tehtyä tätä kiisseliä toistekin. 

Punaherukkakiisseli


½ litraa vettä
½ litraa punaherukoita
½ dl sokeria
2½ rkl perunajauhoja (+ tilkka vettä)

Keitä vesi ja punaherukat. Siivilöi mehu. Kaada takaisin kattilaan ja lisää sokeri. Suurusta kylmään vesitilkkaan liotetuilla perunajauhoilla. Anna olla hellalla kunnes kiisseli pulpahtaa kerran. Anna jäähtyä ja tarjoile kermavaahdon kanssa.


Ja koska alkoholin nauttiminen on lapsen synnyttyä jäänyt aika vähälle, niin kandee toki käyttää kauniita laseja tarjoilumaljana, ettei ihan pölyty kaapissa! 😎


Viime viikon lopulla taisin kertoakin, että meillä oli 9.hääpäivä ja sitä halusin juhlistaa eväsreissun merkeissä. Eväsreissuun ei kuitenkaan lähdetty, mutta reissuun kylläkin. Lähdimme koko porukan voimin päiväksi Naantaliin. Ja kylläpä Naantali näyttikin meille jälleen aurinkoiset kasvonsa! 🌞

Jätimme auton muutaman kilometrin päähän vanhasta kaupungista. Teimme ensin kävelylenkin toiseen suuntaan, eli keskustasta pois päin. Ja ruokapaussin jälkeen lähdettiin sit toiseen suuntaan, eli vanhaa kaupunki kohti. Kävelemällä näkee kyllä niin paljon enemmän kuin auton kyydistä. 


 

Ruokapaussi pidettiin paikallisella Nesteellä. Ollaan muutenkin huoltsikka lounaiden ystäviä, löydämme aina itsemme huoltsikalta syömästä, sen sijaan että menisimme johonkin hienoon ravintolaan. Niissä useimmiten hinta-laatusuhde kohtaa erittäin hyvin. Eikä ollut pettymys tämäkään lounas! 👌


Täysillä vatsoilla oli hyvä lähteä rantareittiä pitkin kulkemaan vanhaa kaupunkia kohti. Aurinko paistoi niin upeasti, jopa välillä Viskin kannalta vähän turhankin kuumasti. Ja selvähän se oli, että siideri/oluthammasta alkoi kolottaa ja pakkohan se oli yhdet käydä rantabaarissa juomassa. Kovin vähän oli muita terassilla istujia, vaikka ilma oli mitä upein. Meidän pikkuneidin mielestä terassilla parasta oli katsella lipputangossa liehuvia lippuja! 😂

Sen verran evästelyä reissuun mahtui, että kävimme juomassa termarikahvit kalliolla, josta olikin upeat maisemat merelle. ❤


Tämä on sellainen reissaamisen muoto, jota itse rakastan. En ole kiinnostunut ulkomaista ja lentomatkustamisesta, mutta tällaiset koko perheen reissut, jossa kuljetaan suurimmaksi osaksi jalkaisin, on kyllä niin parasta reissailua! 😍

maanantai 12. syyskuuta 2022

Lasagnette pannulla


 Tätä pannulasagnettea olen tehnyt jo kerran aiemminkin, mutta silloin unohtui ottaa kuvat ja sitä myöden myös reseptin jakaminen blogiin jäi. Nyt muistin ottaa kuvat, joten uutta reseptiä pukkaa. Meillähän tämä jauhelihan ja pastan yhdistelmä on aina takuuvarma herkku. Ja niin oli tämäkin - kuulemma saa tehdä useamminkin. Jos siis etsitte älyttömän helppoa ohjetta niin täältä pesee. Alkuperäinen ohje on K-ruoka -sivustolta nimellä 👉 kattilalasagne

Lasagnette pannulla


400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
6 dl vettä
2 tlk Pirkka Parhaat mascarponepastakastiketta
2 kanaliemikuutiota
1 rkl punaviinietikkaa

180 g Torinon täysjyvä lasagne piccolo pastaa
1 pkt mozzarella juustoa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota öljyssä isossa pannussa tai kasarissa sipulit. Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Lisää vesi, pastakastikkeet, hienonnetut kanaliemikuutiot ja punaviinietikka.
Lisää pasta.
Kuumenna ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes pasta on pehmentynyt, eli noin 15-20 minuuttia. Sekoittele välillä.
Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää lopuksi valutettu ja revitty mozzarella. Anna sulaa hetken.  


Olen jo aiemmin tehnyt yhden äärimmäisen hyvän ja helpon lasagneten, ohje löytyy 👉 täältä. Tein tätä viime viikolla uudestaan niin, että tein tämänkin kokonaan pannulla eli jätin uunittamisen väliin. Ja porkkanan lisäksi raastoin joukkoon palan kesäkurpitsaa. Ja ai jehna mutta tulikin hyvää! 😋


Nyt sain Lyytinkin vangittua yhteen valokuvaan! 💪 Tässä nautiskellaan auringonsäteistä ja lämmitellään. 

 

Tein jo kesällä postauksen pienen neitimme 👉 lonkkaluksaatiosta. Olen kokonaan unohtanut päivitellä kuulumisia sen suhteen. Eli vieläkään lonkka ei ole saanut sitä odotettua diagnoosia, että kaikki olisi täysin kunnossa. Edelleen toinen lonkka on yhden asteen verran epäkypsempi kuin toinen lonkka. Lääkäri itsekin jo elokuun alussa sanoi, että käytännössä lonkka on täysin kunnossa, mutta täyttä "armahdusta" asialle ei voida antaa ennen kuin asteluvut täsmäävät kummassakin lonkassa. Tämä ns. huonompi lonkka jopa magneettikuvattiin, jotta varmistettiin että lonkassa muuten kaikki ok. Ja olihan siellä! 🙏 Sitä yhden asteen kypsymistä nyt vaan odotellaan. Enää meillä ei ole käytössä kuin sellainen unituki, eli yöaikaan ja päiväuniaikaan pidetään lonkkaa tuen avulla oikealla paikallaan. Enäähän se ei edes pääse pois paikoiltaan, mutta tällä yritetään varmistaa se, että uniaikaan kun kasvua tapahtuu, lonkka olisi optimaalisesti oikeassa asennossa. Kuuden kuukauden iässä menemme röntgenkuviin ja lonkkapolin vastaanotolle. Toiveissa olisi että saisimme lopultakin ne "terveen paperit". Ja jos näin käy, niin voin kertoa että sitä asiaa kyllä juhlistetaan perheen kesken! 😍


Mutta taas kun sivusilmällä katselin Elämä lapselle -konserttia, tuntui tämä meidän lonkka-asia aika mitättömältä. ❤ Ainakin itse olen ihan joka ikinen päivä niin äärimmäisen kiitollinen 🙏 tuosta terveestä lapsesta! Mitään muuta sitä ei niin paljon toivokaan, kuin että se oma lapsi saisi elää hyvän, pitkän ja terveen elämän! ❤🙏

Siksi jos jotain pystyn manifestoimaan, niin toivoisin kaikille maailman ihmiselle tervettä ja onnellista elämää! 💛 Ja tällä hetkellä etenkin yhdelle erittäin rakkaalle lähipiirimme nuorelle neidille TERVETTÄ ja kivutonta elämää!! 🙏💗

perjantai 9. syyskuuta 2022

Herkkuleipiä katkaravuista ja graavilohesta

 

 🍁 S y y s k u u 🍁

Mulla on ihan sellainen fiilis, kuin olisin syttynyt taas eloon, kun helteet väistyivät ja tuli syksyinen keli. ❤ Vaikka kesä ja pieni lämpö ja valoisat yöt onkin ihan kivoja, niin kyllä syksy silti vaan on se mun juttuni. Ja jos heräsin minä eloon, niin kyllä heräs koirakin ihan eri tavalla eloon kun viileämmät kelit alkoivat. Nyt meillä on taas elämässä jonkinmoinen rytmikin, kun voi lenkille mennä mihin aikaan päivästä tahansa, ei tarvitse odottaa että tulee yö ja keli viilenee. 


Myös lämmityskausi on päästy aloittamaan, ja tänä syksynä / talvena se tarkoittaa entistä enemmän puulla lämmittämistä, koska ihana sähkön hinnannousu 😡 mutta ei siitä sen enempää. Yritän pitää tämän blogin pois poliittisista jutuista. 


Meillä oli tällä viikolla 9.hääpäiväkin. ❤ Sitä ei arjen temmellyksessä sen enempää juhlistettu, mutta nyt huomisen päivän ohjelmat peruuntui, joten josko sit huomenna jotakin spessumpaa juttua. Mulla oli yksi ainoa toive huomiselle ja se oli että tekemiseen pitää liittyä eväät. Saa nähdä mitä keksitään.


Nämä herkkuleivät ovat jo viime viikonlopulta. Piti ensin tehdä näitä hääpäivän aamuksi, mutta arkiaamut tuppaavat olemaan vähän "hosuisampia" koska meidän pikkuneiti tykkää loikoilla sängyssä aamuisin, niin eihän sitä raaski sieltä pois tuoda aikaisen aamupalan takia.


Tein pari eri versiota leivistä. Näihin toisiin tuli salaatinlehti, kananmuna-majoneesisörsseliä, graavilohta ja päälle katkarapuja. Sörsseliin siis ihan vaan sekoitin keitettyjä kananmunia silputtuna ja sen verran (ihan tavallista) majoneesia, että sain seoksesta sopivan tuntuisen. 


Toisiin leipiin en jaksanut enää taikoa tuota sörsseliä, vaan voitelin leivät voilla, päälle salaattia, graavilohta, kananmunaa, majoneesia ja katkarapuja. Ja siis tietenkin sitruunaa ja tilliä, ne kruunaavat kaiken. 👌


Leipänä käytin Uotilan maalaisruislimppua ja itse asiassa idea näihin herkkuleipiin tulikin heidän 👉sivuiltaan.  


Kuka muistaa ajan, kun synttäreillä yms. kemuissa oli aina voileipätarjotin täynnä erilaisia herkkuleipiä? Mun äiti ainakin teki aina ihan järjettömän herkullisia leipiä (tosin muna-anjovisleivistä en tykännyt enkä tykkää vieläkään). Ehkä pitäisi elvyttää tämä voileipäperinne. Nykyään tulee yleensä vaan tehtyä joku suolainen piirakka, koska mukamas pääsee helpommalla. 

 


P.S. Kisutkin ovat näyttäytyneet, ilmojen viilennyttyä. Lyyti on jopa ollut kahtena yönä sisällä. Mutta kuvia olen unohtanut ottaa (kuvaaminen on muutenkin jäänyt taas luvattoman vähälle), mutta yritän tsempata! 😁

Onko siellä ruudun toisella puolella muita jotka Rrrrakastavat syksyä? 🍂