Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Halloweenia: suklaa-tyrnirulla


Jahas, se olis taas ällöttävien herkkujen aika! :) Täältä voi käydä katsomassa aiempien vuosien halloween herkkuja, KLIK. Tänä vuonna tälläinen hyvin yksinkertainen matorulla. Oli muuten aika vaikea löytää matokarkkeja kaupasta. Onkohan ne kaikessa ällöttävyydessään jo hävinneet karkkituotannosta...?!
 Tää oli aika äklömakeeta tavaraa, mutta kyllähän se työkavereiden suihin silti häipyi aika nopeasti! :) Alkuperäinen ohje on Dansukkerin, tein siihen vähän omia muutoksia. Tässä resepti niinkuin itse tein.

Suklaa-tyrnirulla


Pohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte
150 g tyrnihilloa
1 dl vispikermaa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl Vaniljasokeria
50 g taloussuklaata sulatettuna
2 riviä taloussuklaata rouhittuna
1 rkl sokeria

Pinnalle
50 g voita
2 dl Tomusokeria
1 rkl sokeroitua kaakaojauhetta
matokarkkeja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, paista 225 asteessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa torttulevy leivinpaperin päälle.
Levitä jäähtyneelle levylle tyrnihillo.
Vatkaa täytettä varten kerma, lisää joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Sulata paloiteltu suklaa mikrossa puolen minuutin jaksoissa noin 1 1/2 minuuttia välillä sekoitellen. Sekoita sula suklaa täytteeseen, mausta sokerilla. Leikkaa 2 riviä taloussuklaata veitsellä pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne joukkoon.
Levitä täyte tyrnihillon päälle. Kääri rullaksi.
Vatkaa pinnalle tuleva voi ja tomusokeri tasaiseksi tahnaksi sähkövatkaimella, lisää kaakaojauhe. Levitä seos rullan pintaan.



Karmivaa halloweenia kaikille!!! ☺



 ..toivottaa meiän pieni Viski hurjimus, joka kovaa vauhtia vaihtaa hampaitaan!!! ♥

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Jauhelihapannari


Koska eilinen ruoka ei oikein saanut minulta suuren suurta suosiota, oli pakko tehdä vielä ruokaisaa iltapalaa. Tällä kertaa se oli suolaista pannukakkua. Olen joskus tätä tehnyt ennenkin, mutta se on ollut aikaa ennen blogia. Oli kyllä hyvää ja tehdään varmasti erilaisin täyttein vielä uudelleenkin!

Jauhelihapannari


Taikina:
6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 munaa

Pinnalle:
400 g jauhelihaa
2 sipulia
tölkki tomaattipyreetä
2 valkosipulinkynttä
kirsikkatomaatteja
Aurajuustoa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl oreganoa
noin 3 dl juustoraastetta

Vispilöi jauhot maidon joukkoon, lisää suola ja vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna turvota jonkin aikaa. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille. Paista noin 10 minuuttia.
Valmista taikinan turvotessa jauhelihaseos. Leikkaa kuoritut sipulit renkaiksi. Paahda jauheliha kuumalla pannulla, lisää sipulit mukaan kypsymään. Mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla ja lisää lopuksi tomaattipyree. Levitä seos puolikypsän pannukakun pinnalle, laita päälle puolitetut kirsikkatomaatit sekä Aurajuusto ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Jatka paistamista vielä n. 15 minuuttia.



tiistai 28. lokakuuta 2014

Kuopion tyttöjen lihapata


Hauska nimi ruoalla vai mitä?! ☺ Resepti löytyi "Hyvää Ruokahalua! Kotikokin parhaat ruokaohjeet"-kirjasta. Samaan sarjaan kuuluu ainakin kaksi muuta ruokakirjaa. Ja nyt olen niiiiiin onnellinen, kun äiti antoi mulle nämä kaikki kolme osaa omaksi. Aina vanhempien tykönä käydessäni niitä selailin ja ohjeita kirjoittelin ylös. Nyt saan selailla niitä joka päivä kotona, ihanaa!! ☺
Noudatin lihapadan ohjetta muuten aika kirjaimellisesti, mutta hauduttelin padan leivinuunissa. Isännän mielestä tämä oli tosi hyvää, itse olin sitä mieltä että ihan ok ruokaa, mutta ei mitään superherkkua. Olisin ehkä tykännyt, että liemi olisi ollut hieman paksumpaa tavaraa. 
Mutta sama juttuhan meillä oli moskovanpadan KLIK kanssakin, isäntä tykkäs, minä en.

Kuopion tyttöjen lihapata

600 g porsaan lapaa tai kinkkua
2 rkl öljyä
½ dl soijakastiketta
1 paprika
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tlk herkkusieniä
suolaa
valkopippuria
vettä
2 dl kermaa
½ tlk hillosipuleita
1 prk ananasta
1 suolakurkku

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Paloittele liha kuutioiksi ja ruskista kevyesti öljyssä. Kaada kuutiot pataan. Lisää soijakastike, kuutioitu paprika, hienonnetut sipulit, viipaloidut valkosipulinkynnet ja herkkusienet.
Lisää pataan vettä niin että lihat peittyvät juuri ja juuri. Lisää suola ja valkopippuria maun mukaan. Peitä pata kannella ja kypsennä uunissa 45 minuuttia.
Lisää kerma, hillosipulit, ananaskuutiot ja kuutioitu suolakurkku. Anna hautua vielä 15 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa perunoiden tai riisin kanssa. 


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa
46. BBQ Kuuma grillikirja 
47. Grillatun kera  
48. Silliä ja silakkaa
49. Reseptikuningatar - palkittua kotiruokaa
50. Kotilieden suolaiset herkut 
51. Hyvää ruokahalua! Parhaat kasvis-, kana- ja kalaruoat  UUSI
52. Hyvää ruokahalua! Kotikokin parhaat ruokaohjeet  UUSI

maanantai 27. lokakuuta 2014

Aprikoosi-cashewsaaristolaisleipä


Olen tainnut jo aiemminkin todeta, että jostain syystä alkaa olemaan jo aika jouluinen olo. Kaikki joulureseptit suorastaan huutelevat mua tuolta kansioista! :) Päätinkin, että alan niitä nyt jo testailemaan, koska varsinainen joulu on taas niin kauheeta hässäkkää, ettei sillon ehdi tekemään puoliakaan ajatelluista asioista. 
Tässä saaristolaisleipää, aprikoosi ja pähkinä twistillä. Ohje on Pirkka-lehdestä 12/2013. Ja täytyy sanoa, että tällä ohjeella tuli IHAN SAIRAAN HYVÄÄ saaristolaisleipää! Teen kyllä uudelleenkin. Aprikoosit anto ihan pirun hyvän makeuden, tykkäsin.


Aprikoosi-cashewsaaristolaisleipä (2 kpl)


5 dl piimää
1 pkt (50g) hiivaa TAI 2 pss kuivahiivaa
1,5 dl siirappia
1,5 tl suolaa
1,5 dl kaljanmaltaita
1,5 dl kauraleseitä
1,5 dl ruisjauhoja
4-5 dl vehnäjauhoja
1 pss (200 g) pehmeitä aprikooseja
125 g cashewpähkinöitä

Voiteluun:
1 rkl siirappia
1 rkl vettä

Kuumenna neste kädenlämpöiseksi. Murustele ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää siirappi, suola, maltaat ja kauraleseet. Sekoita taikinaan ruisjauhot, vähitellen vehnäjauhot ja lopuksi paloitellut aprikoosit ja pähkinät. Taikina saa jäädä löysäksi. 
Jaa taikina kahteen voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Peitä vuoat liinalla ja kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa vähintään tunnin ajan. 
Paista leivät 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 1 tunti. Voitele leivät siirappivedellä ja jatka paistamista 150 asteessa puoli tuntia. Peitä leivät leivinpaperilla paistamisen loppupuolella, ettei pinta tummu liikaa. 
Voitele uunista otetut leivät siirappivedellä. Kumoa leivät hieman jäähtyneinä vuoista. Leivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä, anna niiden tekeytyä mielellään kylmässä.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Yksin kotona 1: Tomaatti-vuohenjuustokeittoa


Isäntä oli taas kalareissussa koko viikonlopun ja sain tehdä vain ja ainoastaan itselleni ruokaa. Tälläisinä hetkinä teen yleensä aina jotain sellaista ruokaa, josta tiedän että isäntä ei oikein välitä. Tällä kertaa se oli Minkan ohjeella tehtyä tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Olen haaveillut tästä keitosta jo pitkän aikaa. Harmillisesti en vaan jaksanut leipoa keiton kaveriksi mitään leipää. Kello oli jo lähes puolen yön kun vasta sain keitonkin valmiiksi! :) Hyvää se oli näinkin, mutta varmasti vielä parempaa kun olisi ollut sitä tuoretta, itse tehtyä leipää kaverina.
Alkuperäisellä ohjeella olisi tullut aika paljon keittoa. Siksipä puolitin ohjeen ja tässä nyt ohje niinkuin minä sen tein.

Tomaatti-vuohenjuustokeitto


3 kypsää tomaattia
1 punainen paprika
3 porkkanaa
2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tlk kuorittuja tomaatteja
100 g vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
chiliä

 Pilko tomaatit, paprika, kuoritut porkkanat ja punasipulit paloiksi. Palat saavat olla melko reilun kokoisia, tomaatit voi pilkkoa esimerkiksi neljään tai kuuteen osaan. Asettele pilkotut kasvikset leivinpaperin päälle pellille, kuori joukkoon myös kokonaiset valkosipulinkynnet.
 Pirskottele kasvisten päälle reilusti oliiviöljyä, sekä mustapippuria ja suolaa. Paahda +180 asteessa noin 45 minuuttia.
 Kaada paahtuneet kasvikset isoon kattilaan, kaada mukaan myös leivinpaperilla olevat öljyt. Lisää kattilaan desi vettä, kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla rauhassa kunnes porkkanat ovat haarukalla kokeiltaessa täysin pehmeitä.
 Lisää kattilaan kuoritut tomaatit ja chiliä sekä muita mausteita maun mukaan. Murustele vuohenjuusto joukkoon ja poraa koko kattilallinen tasaiseksi sosekeitoksi. Poraa lopuksi keiton joukkoon reilusti tuoretta basilikaa.


Ja pitihän sitä nyt lasillinen viiniäkin ottaa keiton kanssa. Luulen että valkkari olisi sopinut keiton kanssa paremmin kuin punkku, mutta sitä ei juuri nyt hyllystä sattunut löytymään.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Ebolapiirakka


Ei saisi leikkiä vakavalla asialla, mutta nimesimme tämän mokkapalapiirakan työkavereiden kanssa ebolapiirakaksi. Syynä tietenkin se, että minä olen kipeänä sitä tehnyt, ja nyt piirakan välityksellä tartutan muillekin saman taudin! ☺ No, toivottavasti uhkakuva ei sentään toteudu!
Oikeasti piirakka on Tarun taikakakut -blogista löytynyt Masaliisa-piirakka. En tiedä mistä tämä nimi Masaliisa tulee, itse olen näitä aina kutsunut mokkapaloiksi. Mutta kyllähän se Masaliisa paljon hauskemmalta kuulostaa! :) Olen tehnyt tätä kerran aiemminkin, taisi olla omille kolmekymppisille, mutta sillon ohje jäi jakamatta. Tässä kuitenkin ohje meheviin mokkapaloihin, johon tulee superpaljon täytettä, nam! Koska täytettähän pitää olla ja PALJON! ☺Tein itse tällä kertaa vain yhteen piirakkavuokaan, eli puolitin ohjeen. Laitan tähän nyt kuitenkin tuon alkuperäisen ohjeen pellilliseen tai vaihtoehtoisesti kahteen piirakkavuoalliseen.

Masaliisa


3 munaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta

Päällinen:
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
8 reilua rkl voita
6 rkl kahvia
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja lisää sinne kylmä maito. Laita muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen kuivia ja nesteitä. Jos teet pieniä piirakoita, pelkkä vuokien voitelu riittää (piirakkaa irtoaa tosi hyvin voidellusta vuoasta). Paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Päällistä varten sulata kattilassa voi ja kun voi on sulanut, lisää loput aineet. Sekoittele kunnolla ja kaada pohjan päälle. Levitä nopeasti ja laita samantien nonparellit ennen kuin pinta kovettuu.
Lähestyvän Halloweenin vuoksi piti tietenkin koristella oranssi-mustilla rakeilla. Ja sopihan se samalla työpaikan väreihinkin! ;)


 Hei, arvatkaapas mitä! Meiän taisteluparista on jo tullut jonkunmoiset ystävät. Tai nahistelu jatkuu edelleenkin, mutta sellaisessa "toverillisessa" muodossa. Nyt ollaan jo niinkuin sisko ja veli! ♥

Give me five Bro!!! ☺

torstai 23. lokakuuta 2014

Chilisäilyke

Wuhuu, mä olin tänään pitkästä aikaa töissä! Tosin puhelimeen en tohtinut paljoa vastailla. Yhden kerran yritin ja 10 minuuttia yskittyäni kysyin asiakkaalta, että voinko lähestyä sähköpostilla! :) Onneksi yskä ei tartu puhelimen välityksellä, mutta eipä se silti kovin kivaa ollut sille luurin toisessa päässä olevalle. Eikä kyllä työkavereillekaan, kun henkihieverissä välillä yskin. Mutta hengissä ollaan! :)

Kirjataanpas ylös millä ohjeella säilöin chilit tänä syksynä. Chilejä tuli taas ihan järjetön määrä. Osan jätin ihan vaan kuivumaan kannettomaan astiaan, huoneenlämpöön ja suurimman osan laitoin tähän säilykkeeseen. Ohje on Jauhoton taikina-blogista.


Chilisäilyke 


chilejä
2 dl vettä
2 dl valkoviinietikkaa
1-3 rkl sokeria
1 rkl merisuolaa
1 valkosipulin kynsi halutessa

Pese ja viipaloi chilit noin 2-3 mm vahvoiksi viipaleiksi. Laita pestyihin ja desinfioituihin purkkeihin. Kiehauta vesi, etikka, suola, sokeri (ja valkosipuli). Sekoita joukkoon jalapenot. Ota pois levyltä Anna seisoa 10 minuuttia. Kaada purkkeihin. Pidä huoli siitä, että etikkaliemi peittää chilit. Säilytä jääkaapissa. Anna maustua pari viikkoa ennen nauttimista.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Riisipuurorieskat


Jes, sain pistää tälle syksylle ekan täggäyksen jouluun! Koska eihän aihetta riisipuuro voi ohittaa puhumatta sanaakaan joulusta! :) Tämä ohje on ollut jo jonkun aikaa mulla to do-listalla. Mutta koska puuroa ei ole tullut tehtyä, niin myös rieskat ovat jääneet tekemättä. Mutta nyt oli sairaslomalaisena aikaa haudutella riisipuuroa ja paistella helppoja rieskoja. 

Riisipuurorieskat (8 kpl)


5 dl riisipuuroa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 munaa
½ tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikinasta leivinpaperin päälle pellille 8 pyöreää, noin ½ cm paksuista rieskaa.
Paista 275 asteisen uunin ylätasolla noin 10 minuuttia. 


 Minä paistoin rieskat leivinuunissa. Ehkä muutama minuutti kauemmin meni paistaessa, mutta kyllä taas kannatti! :) Ja kyllähän näissä ihan karjalanpiirakoiden maku on. Eivät tietenkään voita aitoja ja alkuperäisiä, mutta kyllä näihin kannattaa riisipuuron jämät käyttää!!

Ja laitetaan varmuudeksi vielä se riisipuuron ohjekin, jos kaikilla se ei vielä tule selkärangasta! :)

Riisipuuro


2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 litra maitoa
n. ½ tl suolaa

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää sinne riisi. Anna kiehua pari minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen noin 40 minuuttia. Mausta suolalla.

Riisipuuroa syödessä tuli kyllä jo niin jouluinen olo. Koska saa paistaa ekan kinkun ja tehdä ekan rosollin...?! Ja koskakohan uskaltautuisi laittamaan ulos jotain kivoja valoja...?! :)
Jouluverhothan mulla on keittiössä viime vuoden jäljiltä! :D Kyllä - olen niin laiska, että en ole vieläkään jaksanut niitä vaihtaa pois. Ja nyt alkaa oikeastaan jo oleen ihan turha niitä edes vaihtaa pois, kohtahan se joulu jo on! 


Onkos täällä muita jouluihmisiä...? Inhoan kylläkin sitä kaikkea lahjahässäkkää, mitä joulun ympärille on tehty, mutta muuten joulu on vallan ihanaa aikaa.... ♥

tiistai 21. lokakuuta 2014

Tomaattista possua


Edelleen mennään näillä helpoilla ohjeilla. Nyt oli jo pakko patistaa isäntä työmatkalla käymään kaupassa, kun alko jääkaapissa paistamaan enää pelkkä valo. Ja pakastimessakaan ei enää ollut muutakuin Viskin ruokia. Jostain syystä jauhetut kurkkutorvet tai naudan maha ei oikein saanut intoutumaan kokkauksesta.... ;)
Isäntä toi tullessaan ison purkin ruokakermaa ja possun sisäfilettä. Siitä sitten syntyi tälläinen ruoka, jossa kastike tuli uunissa ikäänkuin itsestään. Hyvää oli!! 

Tomaattista possua


n. 700 g possun sisäfilettä
öljyä paistamiseen
grillimaustetta
suolaa
mustapippuria
5 dl ruokakermaa
2 rkl sinappia
2 rkl soijakastiketta
2 rkl HP Original -kastiketta
1 pieni prk tomaattipyrettä

Leikkaa possunfilee siivuiksi. Ruskista siivut öljyssä pannulla molemmin puolin. Nosta siivut uunivuokaan ja ripottele päälle mausteita. 
Sekoita ruokakerman joukkoon sinappi, soija, HP-kastike ja tomaattipyre. Kaada kastike lihojen päälle ja anna possun muhia 200 asteisessa uunissa reilun puolen tunnin verran. 
Mitä hitaammin, sen parempaa possua saat! :)


 Nyt on haettu apteekista yskänlääkettä ja silmätippoja, josko huomenna pääsis jo töihin. Alkaa tää viikon sairasloma jo vähän tökkimään. Mielellään kyllä olisin kotosalla, mutta en sairaslomalla! Kyllä terveenä vaan on kiva olla! ♥
 

maanantai 20. lokakuuta 2014

Herkullista omenakakkua ja uunibroileria riisipedillä (ja napinaa terveydenhuollosta)


Ja edelleen sairastelu jatkuu... :( Nyt tuli kaupan päälliseksi vielä silmätulehdus. Ja ihan hiukan meinasin menettää hermoni paikallisessa TK:ssa, kun kävin hakemassa lääkettä silmätulehdukseen. Heti ensimmäinen kommentti oli, että tulit sitten lääkäriin näin lievän silmätulehduksen takia... WTF?! Eikös tulehdus ole aina tulehdus? Ja jos silmäni ovat melkein muurautuneet umpeen rähmimisen takia, niin mielestäni kyseessä ei ole mikään lievä silmätulehdus, joka ei vaadi hoitoa ja jonka kanssa voi hyvin mennä töihin, keskelle pölyä ja tietokoneen ääreen työskentelemään. Huh huh... Kaiken lisäksi mainitsin hänelle, että yskin öisin niin kovin, että pelkään jo kylkiluideni puolesta ja kurkkukin on jo viikon ollut niin kipeä, että nieleminen tekee vähän tuskaa. No, lääkäri vaan totesi, että sitä on liikkeellä ja se siitä sitten. Ei määrännyt mitään droppia yskään, saatika että olisi vilkaissut kurkkuuni. Kyllä taas usko tuota kunnallista terveydenhuoltoa kohtaan horjuu.... Yleensä AINA menen yksityiselle lääkäriin, mutta kun täältä meidän omalta paikkakunnalta ei sellaista löydy, en jaksanut ajella useiden kymmenten kilometrien päähän lääkäriin. Mutta näemmä olisi vaan pitänyt. Ja tästä lähtien ajan ihan suosiolla!
No, mutta tähän avautumisen perään on hyvä laittaa ohje herkullisesta ja helposta omenakakusta, jota tein isännälle synttäreiden kunniaksi. 

Omenakakku (piirakkavuoallinen)

2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
3 dl kirpeää omenaa raastettuna
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna 

Kuorrutus:
100 g Philadelphia-tuorejuustoa 
100 g voita
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
mantelirouhetta tms koristeeksi

 Kuori ja raasta omenat karkeaksi raasteeksi ja sulata voi. Sekoita kulhossa isolla lusikalla kaikki taikinan ainekset listan järjestyksessä. Voitele ja jauhota piirakkavuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla n. 20-30 minuuttia, eli kunnes kakku on juuri ja juuri kypsynyt. 
Ota tuorejuusto ja voi lämpeämään kulhoon samaan aikaan, kun aloitat tekemään taikinaa. Vatkaa tuorejuusto ja voi tasaiseksi massaksi ja lisää siihen 1 dl tomusokeria kerrallaan, toista kunnes kaikki tomusokeri on käytetty ja lisää lopuksi joukkoon myös vaniljasokeri. Vatkaa koko kuorrutetta vielä täysillä tehoilla muutama minuutti, että kuorrutteesta tulee ihanan ilmavaa. Levitä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle, koristele mantelirouheella ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoamista. Tuplaa ohje, mikäli teet piirakan pellille.
Viime viikolla yhtenä aamuna joutsenperhe oli vallannut rantamme. Niitä oli hauska seurailla. Pikkupakkasen takia eivät edes lähteneet karkuun, vaikka menin kamerani kanssa heilumaan suht lähelle. Ilmeisesti menivät vähän säästöliekillä, jotta saivat energiaa säästymään itsensä lämpimänä pitämiseen.
Joutsenia kävivät ihmettelemässä myös nämä neidit! ♥ Kuten kuvasta näkyy, Tyyne (ylemmässä kuvassa) on taas saanut menetettyjä kiloja takaisin. Olin kesällä niin huollissani hänestä, kun laihtui niin kovin. Mutta ilmeisesti se on ihan normaalia näillä maatiaisilla, että kesällä laihtuvat ja talvella ovat taas "normaaleja". Minä en vaan yhtään tykännyt Tyynen laihasta olemuksesta. Nyt se on sentään jo Tyynemäisen pullea. Lyyti (alemmassa kuvassa) onkin vuodet läpeensä aina yhtä hoikka, vaikkei hänkään mikään ihan pienenpieni tirppana ole.


Pakastinta on tosiaan tullut ahkerasti koluttua tyhjäksi näinä sairaslomapäivinä. Ja vihdoinkin onnistuin tekemään uuniriisistä mehevän makuista. Tätä teen varmasti uudelleenkin, ehkä vaan kokeilen välillä erilaisia mausteita.

Broilerin koipi-reisiä riisi-vihannespedillä

1 pkt maustettuja broilerin koipi-reisiä
1 pss pakastekasviksia (papu-herne-porkkana)
6 dl kiehuvaa vettä
1 kanaliemikuutio
kurkumaa
suolaa
1 prk (2 dl) ruokakermaa
3,5 dl basmatiriisiä
Sekoita voidellun uunivuoan pohjalle ensin kiehuva vesi ja kanaliemikuutio. Anna liemikuution liueta veden joukkoon. Värin ja maun vuoksi lisää vähän kurkumaa ja suolaa. Sekoita joukkoon purkki kermaa ja riisit. Riisin päälle levitä vielä pussillinen pakastekasviksia ja laita broilerit päällimmäiseksi. Paista 200 asteessa noin tunnin ajan. 
Meidän Viski, tuttavallisemmin Bööle (Viskenbööle), täytti tosiaan eilen 5 kk:tta! Kyllä on aika mennyt nopeaan. Ja vaikka suru Jimistä on vieläkin niin vahvana mukana arjessa, niin kyllä tämä pikkuherra on silti onnistunut minun sydämeni ihan täysin sulattamaan.... ♥  


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! ♥ Toivotaan, että tämä sitkeä flunssa alkaisi jo tällä viikolla helpottamaan....

perjantai 17. lokakuuta 2014

Mitä parhainta sairasteluruokaa - jauhelihakeittoa & sämpylöitä


Sairastelu aiheuttaa aina sitä, että hellan ääressä ei aikaa juurikaan jaksa viettää eikä kauppaankaan oikein pääse (enkä viitsi vaivata isäntää kaupassa käynnillä). Ollaan siis tehokkaasti syöty pakastinta tyhjäksi tällä viikolla. Koska kurkku on ollut niin pirun kipeä ja nieleminen vaikeaa, on soppa mitä parhainta ruokaa tälläisessä tilanteessa.

Jauhelihakeitto


1 rkl rypsiöljyä
400 g naudan jauhelihaa
1/2 tl suolaa
2 l vettä
1/2 kg perunoita (kiinteämaltoinen)
1 iso sipuli silputtuna
150 g palsternakkaa
150 g lanttua
150 g juuriselleriä
2 isoa porkkanaa
2 liha- tai kasvisliemikuutiota
1-2 laakerinlehteä
10 maustepippuria
5 valkopippuria
1 ruukku persiljaa

Kuumenna öljy kattilassa ja paista naudan jauheliha kypsäksi käännellen.
Mausta suolalla.
Lisää vesi ja kiehauta.
Kuori perunat, sipuli, palsternakka, lanttu, juuriselleri ja porkkanat.
Paloittele sopiviksi suupaloiksi ja lisää kiehuvaan veteen.
Lisää joukkoon liemikuutiot, laakerinlehdet ja mauste- ja valkopippurit.
Anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä.
Tarkista liemen maku. Lisää tarvittaessa suolaa.
Silppua lopuksi joukkoon persiljaa.


Soppa sai kaveriksi pakastimesta löytyneitä porkkana-kaurasämpylöitä, KLIK. Minulla on muuten makutottumukset hieman muuttuneet keiton lisäkkeiden kanssa. Ennen sopan kanssa piti ehdottomasti olla ruisleipää. Nyt kaipaan sopan kanssa omatekemiä sämpylöitä. Ja kalasopan kanssa näkkileipää. Nam! Niin ne makutottumukset vaan muuttuu.


Tämä Hra Virtapiikki (sunnuntaina jo 5 kk:tta vanha) on hyppinyt seinille kun emäntä on sairastanut... Josko tämä tauti tästä menisi jo pian ohi ja päästäisi kunnon metsälenkille! ♥ Kyllä on taas kisut saaneet kyytiä, kun poitsulla on ollut vähän tekemisen puutetta.

Oikein mukavaa (ja tauditonta) viikonloppua kaikille! ♥


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Taco-piiras (gluteeniton)


Me todettiin isännän kans, et tän nimen on pakko olla piirakas, eli piiraan ja munakkaan sekoitus! :) Ihana iltapala ja korvaa kyllä hienosti juhlapöydässäkin normaalin suolaisen piirakan. Sopii myös keliaakikoille, tosin kannattaa ensin tarkistaa tacomausteen ainesosat, mikäli sitä käyttää. Ohjeen olen löytänyt Mau!kas-ruokablogista.


Taco-piiras


Pohja:
4 kananmunaa
1 dl parmesanraastetta (käytin emmentalia)
100 g raejuustoa
½ dl kermaa
½ dl ranskankermaa
voita vuoan voiteluun

Täyte:
400 g jauhelihaa
2 rkl tacomaustetta (tai oman maun mukaan)
2 kynttä valkosipulia
1 rkl tomaattipyrettä
 ½ dl vettä (tai maustepussin ohjeen mukaan)
sipulia
jalapenoja
n.100 g kirsikkatomaatteja
½ dl ranskankermaa
1 dl kermaa
2 dl (n.100 g) juustoraastetta

Aloita valmistamalla pohja. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää loput pohjan aineet ja sekoita hyvin. Voitele uunivuoka ja kaada pohja vuokaan. Paista 225 asteessa kullanruskeaksi (n.15 min). 
Valmista sillä välin täytteet. Ruskista jauheliha ja lisää siihen valkosipulit murskattuna, tacomauste, tomaattisose ja vesi. Sekoita hyvin ja anna hautua niin, että vesi haihtuu. Pilko sipuli renkaiksi ja jalapenot viipaleiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita kulhossa keskenään kermat ja juustoraaste.
Anna pohjan hieman laskea uunista tultua, ennen kuin laitat täytteet päälle. 
Kaada jauheliha pohjalle. Aseta päälle sipulirenkaat, jalapenot ja tomaatit. Kaada juustokermaseos täytteiden päälle.
Paista vielä n. 15 minuuttia, kunnes juusto ottaa hieman väriä ja piiras näyttää hyvältä.


P.S. Suoraan uunista otettuna piiraan täyte on vähän lirua eikä piiras välttämättä pysy kasassa, mutta hetken jäähdyttyään ja vetäydyttyään piirakka pysyy hyvin kasassa.


 Isännällä oli eilen synttärit ja kysyin haluaako hän että leivon jotakin. Muuta toivetta ei tullut, muuta kuin että työkavereille ja jääkiekkoporukalle pitäis jotain leipoa. Olin aika yllättynyt mitä hän halus töihin viedä - porkkanakakkua. Tein taas tällä ylihelpolla Cebicin ohjeella, KLIK. Ollaan tää todettu ihan superherkulliseksi!  


Ja miksei porkkanakakku erityisen hyvin sovi myös syksyyn, meillä sitä vaan yleensä tehdään aina pääsiäisenä. Koristelut oli vaan vähän keväiset, kun sattui vielä löytymään kaapista yksi pussi suklaamunia! :)


 Nyt on mulle sit iskenyt joku ihme syyskuumeilu ja järkky kurkkukipu...blaah...voimat ihan loppu! Tänään ollaan Viskin kans vaan maattu ja katseltu vanhoja leffoja dvd:ltä. Voihan sitä päiviä välillä näinkin viettää! ♥