Sivut

maanantai 28. helmikuuta 2022

Italialaiset lihapullat tomaattikastikkeessa & spagetti


 Tämä ruoka oli niiiiin herkkua, että tämä tulee kyllä pysymään ruokalistallamme ja pitkään. Sitä paitsi tällaiset ruuat on niin helppoja, joissa lihapullat ja kastike valmistuvat samaan aikaan uunissa eikä tarvitse kuin keittää spagetti/pasta kaveriksi. Jotenkin tässä ruuassa vaan oli mausteet ja koostumus kohdillaan. 👌

Italiaiset lihapullat tomaattikastikkeessa


Lihapullat:
800 g jauhelihaa
2 kananmunaa
150 g mozzarellajuustoraastetta
2 tl ruokokidesokeria
2 tl suolaa
4 rkl pankojauhoja
1 tl mustapippurirouhetta

Tomaattikastike:
2 x 390 g tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua basilikaa
2 rkl kuivattua oreganoa
2 rkl balsamico etikkaa
1½ tl suolaa

Sekoita jauheliha, sokeri ja suola. Lisää kananmunat, pankojauhot, juustoraaste ja mustapippuri. Vaivaa taikinasta tasainen massa. Muotoile taikina sopivan kokoisiksi lihapulliksi.
Sekoita kulhossa tomaattimurska, valkosipuli, basilika, oregano, suola ja balsamicoetikka.
Voitele uunivuoka ja kaada sinne ensin tomaattikastike ja nostele lihapullat kastikkeen joukkoon.
Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes lihapullat on kypsiä ja tomaattikastike hieman saanut kiehahtaa.
Lihapullista ei tule niin kuivia kastikkeen joukossa, vaikka olisivat hieman yliaikaa uunissa.




Nauti pastan tai spagetin kanssa. Me ihastuttiin ihan ikihyviksi tähän kauraspagettiin. Oli tosi paljon paremman makuista kuin tavallinen spagetti. Tai siis sanotaanko, että tässä oli tavalliseen spagettiin verrattuna yllättävän paljon makua. 
 

Lauantaina kisattiin UMK-finaali. Kuinka moni jännäsi kilpailuja? Ne alkoivat vasta klo 21 ja itsekin jännäsin että jaksanko valvoa koko kisan ajan, mutta hyvin jaksoin. Ja ilmeisesti oli joku muukin näitä kisoja tuijotellut, kun oli kerännyt niin hyvät katsojaluvut.


Harmikseni Cyan Kicks ei voittanut kisaa, tuli kyllä upeasti kakkoseksi. Myös Bess pärjäsi hienosti biisillään Ram Pam Pam. Veikkaanpa että tämä biisi tullaan kuulemaan vielä monesti radiosta. Itsekään en ensikuuntelulla siihen syttynyt, mutta nyt se kyllä soi jo korvamatona, onneksi ihan hyvänä sellaisena. 😀 Ohjelmassa oli mun mielestä tosi kivaa se, että biisien tekijät hieman kertoivat miten melodia ja sanat ovat syntyneet. Pääsi paremmin niin sanotusti biisin taa, kun kuuli vähän sen syntytarinaa.

Itse en toivonut The Rasmuksen voittoa, mutta ennakkoasetelmien mukaan niinhän siinä sit kuitenkin kävi että he voittivat. En välitä kyseisestä bändistä, enkä välittänyt kisabiisistä. Ehkä mun pitää tässä kevään aikana opetella kuuntelemaan sitä ns. neutraalisti kisabiisinä ilman mitään mielipiteitä itse bändistä, jotta voin sit varsinaisena viisupäivänä kannustaa Suomea menestykseen.

perjantai 25. helmikuuta 2022

Lempeät chilisilakat


 Silakkafileet on nyt useampanakin päivänä ollut tarjouksessa meidän lähikaupassa. Lupailin jo ennen joulua, että näitä marinoitujen silakoiden ohjeita tulee blogiin enemmänkin, mutta enpä ole oikeasti edes muistanut koko silakoita. Nyt tartuin kaupassa silakkapakettiin ja päätin että on aika taas kokeilla jotain uutta reseptiä. Tämän ohjeen olen aikanani kirjannut jostain lehdestä ylös, mutta enpä ole lähdettä kirjannut mihinkään. 

Ja taas päästiin makuasioihin näidenkin silakoiden kanssa. Itse tykkäsin enemmän edellisestä testatusta reseptistä, tapas-silakoista. Jotenkin se niiden etikkaisuus vetosi mun makuhermooni. Kun taas mieheni mielestä nämä silakat oli parempia, juurikin sen takia että eivät olleet niin etikkaisia ja näissä oli kastikekin samassa. Seuraavaksi testaan jotain sinappista reseptiä, josko niihin saisi yhdistettyä etikkaisuuden, mutta vähemmässä määrin sekä kastikkeen. 😏

 Lempeät chilisilakat


500 g silakoita

Etikkaliemi:
1 dl väkiviinaetikkaa
5 dl kylmää vettä
1½ tl merisuolaa

Kastike:
200 g ranskankermaa
1 rkl tomaattipyrettä
3 valkosipulinkynttä
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl worcestershire kastiketta
½-1 tl chilirouhetta
1 rkl ruokokidesokeria
½ tl suolaa

Huuhtele silakat nopeasti kylmällä vedellä ja valuta siivilässä. Vedä nahat pois, poista selkäevät ja leikkaa isot fileet pitkittäin kahtia.
Sekoita liemen aineet kulhossa ja laita silakkafileet liemeen jääkaappiin marinoitumaan noin 6 tunniksi.
Valuta ja kuivaa fileet.
Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada kastike silakoiden päälle. Anna kalojen marinoitua jääkaapissa 1-2 vuorokautta. Tarjoa maltaisen leivän tai keitettyjen perunoiden kanssa. 


Nyt täytyy sanoa, että aika menee kyllä aikamoista haipakkaa eteenpäin. 😮 Mulla oli eilen viimeinen työpäivä (tämän vuoden puolella). Kävin palauttamassa työkoneen ja -avaimet. Tänään pidin saldovapaan ja huomenna alkaa sit virallisesti ÄITIYSLOMA! 😨 Pelkäsin etukäteen että kuinka haikea fiilis jää kun käy työkoneen palauttamassa, mutta täytyy sanoa, että itselläni oli lähinnä helpottunut fiilis kun sai viimeisen kerran hetkeen painaa työkoneen kiinni. Tässä on kohta kaksi vuotta painettu töitä niska limassa ilman sen suurempia hengähdystaukoja, joten vähän pidempi hengähdystauko siitä "oravanpyörästä" tekee kyllä päänupille enemmän kuin hyvää. Ihmisiä kyllä tulee ikävä, mutta läheisimmät työkaverit pysyvät elämässä mukana, kävi töissä tai ei. ❤ Ja veikkaanpa että tekemisen puutetta ei tule olemaan, joten haikailut työpaikalle jää varmasti senkin vuoksi hetkeksi vähän vähemmälle. Mutta uuden edessä ollaan, ja sehän se vasta onkin kutkuttavan jännnittävää! 😍



Mieheni yllätti aamulla viemällä mut läheiseen kahvila-ravintolaan aamupalalle. ❤ Oli kyllä ihan paras ylläri.



 Keskiviikkona kävin kummitytön kanssa uimassa ja samalla käytiin yhdessä mun lempparikahvilassa herkuttelemassa. Maistoin ekaa kertaa "prinsess-semlan" ja voi taivas mutta oli hyvää! 😋😍 Pulla ei pelkästään näyttänyt hyvältä ja kauniilta, vaan myös makuelämys oli taivaallinen!



Myös viime viikolla herkuttelin ystävän kanssa kakun ja kahvin merkeissä.😋 Tämä kakunpala ei näyttänyt tiskissä yhtään näin houkuttelevalta, mutta kun kakun palan päälle vähän lisäsi kinuskikastiketta ja kylkeen kermavaahtoa, niin avot! 

Nyt pitää mennä työnjohtotehtäviin, kun mies kasailee yläkerrassa pinnasänkyä ja beibin vaatteille tarkoitettua lipastoa... 😁 Hän on käynyt jo muutaman oluen jääkaapista hakemassa, eli ilmeisesti Ikean kalusteita ei ilman asennusolutta saa kasattua.😂

Mukavaa viikonloppua kaikille! 🌞

tiistai 22. helmikuuta 2022

Kuningatar-jogurttipiirakka


 No jopas oli sunnuntaiaamu ja olympialaisten päätöspäivä. Ensin Suomi (ja Kerttu Niskanen) voitti pronssia hiihdossa ja sit vielä leijonat otti historiallista olympiakultaa jääkiekossa. 💙 Siinä oli itselläkin tippa linssissä kun seurasi leijonien juhlintaa pelin jälkeen. Itsekin joukkueurheilun harrastajana tulee niin ne kaikki muistot mieleen ja ne tunteet pintaan, mitä siinä on kun joukkueena voitetaan jotain.

Ja nyt oli pakko jo mitalikahveille leipoakin jotain hyvyyksiä, eikä mennä vaan pelkkien suklaakonvehtien voimalla. En halua nyt raskausaikana älyttömästi mässäillä sokerilla, niin piti etsiä joku sellainen resepsuuni missä sokerin määrä olisi kohtuullinen. Ja Maistuis varmaan sullekin -blogista löytyi niin helppo ja herkullisen oloinen piirakka ohje, vähällä sokerilla ja sellaisilla aineksilla jotka löytyivät kotoa, joten valinta oli helppo. Menin aika lailla muuten ohjeen mukaisesti, mutta täytteeseen lisäsin hieman sitruunamehua ja pelkkien mustikoiden sijaan sujautin piirakan joukkoon myös vadelmia kun niitä sattui pakasteesta löytymään. 

Kuningatar-jogurttipiirakka


Pohja:
125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl maustamatonta jogurttia (kreikkalainen)
1 muna

Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia (kreikkalainen)
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria
puolikkaan pienen sitruunan mehu

Pinnalle:
4 dl marjoja (vadelmia ja mustikoita)

Sulata voi.
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
Lisää kuivien aineiden joukkoon hieman jäähtynyt voisula, jogurtti ja muna. Sekoita. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele päälle marjat. Jos käytät pakastemarjoja, kannattaa marjat pyöräyttää pienessä määrässä perunajauhoja.
Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Tarjoa joko sellaisenaan tai esim. vaniljakastikkeen kanssa.  


Jotenkin muistin, että mulla olisi ollut kaapissa myös sellaisia minikokoisia Suomen lippuja, mutta eipähän ollutkaan. Onneksi itsenäisyyspäivästä oli jäänyt vielä yksi sinivalkoinen kynttilä, niin saatiin kahvihetkeen vähän enemmän juhlan tuntua. Toki kuohuvakin olisi ollut enemmän kuin paikallaan tässä kohtaa, mutta sitäkään ei sattunut nyt kotoa löytymään.

Mahtavan mitalisaaliin Suomi kisoista nappasi, kiitokset kaikille olympiaurheilijoille ja taustavoimille. Huikeaa työtä teette! 💪

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Nakkispekkikset


 Helppojen "mättöherkkujen" sarja jatkukoon. Nyt on jo esitelty helpot hampparit, älyttömän helpot tortillapizzat, joten olkoon nyt ikisuosikki makkispekkisten vuoro. Tällä kertaa vaan makkarat on vaihtunut nakkeihin, eli tulos on nakkispekkikset eli nakkiperunat. Grilliruokien aatelia! 😁 Meillä on harvoin pakastimessa valmiina pakasteranskiksia, koska en itse ole suuri ranskalaisten ystävä. Sen sijaan jääkaapista löytyy aina perunaa, joista on itse helppo taiteilla haluamansa malliset perunat. Ja ne kypsyvät uunissa ihan samassa ajassa kuin ne pakasteranskiksetkin. Ja on paaaaaljon parempia! 



Leikkaan perunat vaan ensin puoliksi ja sit sopivan kokoisiksi slaisseiksi. Perunoille vähän öljyä pintaan ja tarvittavat mausteet. Tällä kertaa taisi olla suolaa, sipulijauhetta, valkosipulijauhetta ja paprikaa. Joskus laitan vain grillimaustetta ja suolaa, mutta jostain syystä tuo grillimauste tuppaa aina olemaan meillä loppu, eli se kuuluisa joku sen johonkin aina tuhlaa. 


Ja nakkien pitää tietenkin olla kunnon nakkeja (joka siis minulle on yhtäkuin lihaisa ja kuorellinen). Jos on lapsia kylässä, niin yleensä pistetään samalle pellille myös niitä kuorettomia ja vähälihaisempia vaihtoehtoja. Vegenakkeja en ole maistanut, mutta veikkaisinpa että jättäisin nakit sit kokonaan pois ruokavalikoimasta kuin söisin vegenakkeja... 😬



Ja tällä kertaa pellille eksyi myös Lidlin pakastealtaasta napattuja kalaleikkeitä. Ollaan tykästytty myös näihin ns. "pikaruokana". Ja nimenomaan nämä juustotäytteiset on parhaita! 



Makkaraperunoiden seurana syödään sitä mitä kaapista löytyy. Tällä kertaa se oli kurkku-tomaatti-punasipuli-feta -salaattia, suolakurkkuja ja majoneesia. Meillä harvemmin on kurkkusalaattia, mutta sekin olisi kova vaihtoehto. 



Jotkut tykkään myös paahdetusta sipulista. Itse en niin välitä sen mausta. Pystyn kyllä sitä syömään, mutta mielummin valkkaan ihan vaan raa'an sipulin! 😋

Syödäänkö teillä makkispekkiksiä ja jos syödään niin millä mausteilla?

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Feta-lihapullat kermaisessa tomaattikastikkeessa

 
 

Huh heijaa - tässä taas arkiruokaa parhaimmillaan; helppoa, nopeaa ja herkullista. 😋 Resepti on bongattu Herkuttelijat -ruokablogista, kiitokset Hertalle! ❤ Tätä tehdään meillä kyllä uudemmankin kerran. 


 Helpot feta-lihapullat kermaisessa tomaattikastikkeessa


Lihapullataikina:
500 g jauhelihaa
150 g fetajuustoa
2 rkl kreikkalaista jogurttia
2,5 tl kuivattua basilikaa
½ tl mustapippuri rouhetta
1 tl suolaa

Kastike:
70 g tomaattipyrettä
2 dl kuohukermaa
1 dl vettä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hunajaa
½ tl mustapippuri rouhetta
½ tl suolaa
ripaus kuivattua rosmariinia

Sekoita lihapullataikinan ainekset sekaisin ja pyöritä lihapullat uunivuokaan. Anna maustua noin 30 minuuttia ennen paistoa.
Sekoita kastikeainekset erillisessä kulhossa sekaisin ja kaada lihapullien päälle. Paista 220 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
Syö esim. porkkana-perunamuusin kanssa. 
 

Nyt on saatu juoda mitalikahveja urakalla. Tänään miesten parisprintti hopeaa ja naisten jääkiekko pronssia. Tämä kuva on viime viikolta kun juotiin Iivon kultakahvit! Harmillisesti työt ovat vähän haitanneet urheilun seuraamista, mutta onneksi kuulokkeiden kautta saanut edes selostusta kuunnella ja uusinnat sit illalla telkkarista. Harmillisesti naisten viestissä ja parisprintissä tuli nelossija, olisin heillekin niin toivonut edes sen pronssimitalin. Vielä on jännättävänä miesten jääkiekon kohtalo sekä mahdollisesti naisten 30 km ja miesten 50 km hiihto. Toivotaan että pääsisi vielä juomaan mitalikahvit loppuviikosta! 💪

Löytyykö joukosta muita olympialaisten seuraajia? 🏆

maanantai 14. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän brunssi 💕


Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille! 💗 

Suomessa ystävänpäivä ei taida olla ihan niin kova juttu, kuin jenkeissä Valentines day. Siellä se toki painottuu enemmän "rakastavaisten juhlana", meillä taas juhlitaan ystäviä ja ystävyyttä. Toki nämä kaikki juhlat tuppaavat aina kaupallistumaan, mutta hyvä jos se perimmäinen tarkoituskin eli ystävyyden juhlistaminen ilman turhaa kaupallisuutta säilyisi siellä taustalla.




Itse ajattelin tämän(kin) "juhlapäivän" niin, että on hyvä tekosyy valmistaa vaikkapa pieni brunssi meille kahdelle. Tein tämän jo lauantaina, sillä tiesin että arkiaamuna brunssin valmistaminen olisi töiden takia hieman hankalampaa. Rennosta kokkailusta menee ilo, jos pitää kelloa vastaan kokkailla. Ja koska meitä tosiaan oli vain kaksi syöjää, ei ruokamääräkään ollut valtavan suuri. Ja nyt on vielä kiva valmistella tällaisia, koska en osaa yhtään varautua siihen että miten elämämme tulee kohta muuttumaan. Onko jaksamista hetkeen edes valmistella brunsseja, sen aika näyttää.




Meidän menu oli tällä kertaa seuraavanlainen:
* fetasalaatti
* kinkku-makaronisalaatti
* pekoni
* munakokkeli
* rouheiset sämpylät (+voi, juusto & kinkku)
* kurkku ja paprikasiivuja
* kahvi ja itsepuristettu porkkana-appelsiinimehu
* Geisha-suklaata


Kinkku-makaronisalaatti oli ihan pirun hyvää, tämä jää kyllä jatkossakin käyttöön.
Ihastuin ennen joulua tähän 👉 itsetehtyyn italiansalaattiin, mutta tämä salaatti oli melkeinpä yhtä hyvää ja valmistus kävi aika paljon nopeammin.
Myös mukava juhlasalaatti, koska on helppo ja nopea valmistaa isokin määrä kerralla.

Kinkku-makaronisalaatti

n. 5 dl keitettyä makaronia
1 punasipuli hienonnettuna
1 pss pakasteherneitä
250 g palvirouhetta
1 maustekurkku kuutioituna
1 punainen paprika kuutioituna

Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl kreikkalaista (maustamatonta) jogurttia
n. 2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl Dijon sinappia
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl sokeria
½ tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta

Sekoita salaatin ainekset toisiinsa. Sekoita kastikkeen ainekset ensin keskenään ja sit salaatin joukkoon.
Anna salaatin maustua jääkaapissa ennen tarjoilua vähintään pari tuntia, mielellään yön yli.





Sämpyläohjeen olen joskus repäissyt jostain lehdestä itselleni talteen. Nyt olen yrittänyt kansioida näitä irtoreseptejä, ja totesin sitä projektia tehdessäni että tätä en jaksa kansioida vaan jos resepti on hyvä, se päätyy kirjattavaksi blogiin.
Ja hyvähän se oli! Tein sämpylätaikinan valmiiksi jo perjantai-iltana ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan seuraavan aamun leivontaa. Taikina ei ollut jääkaapissa kohoillut yhtään, enkä kohottanut taikinaa saatika sämpylöitä myöskään ennen uuniin laittoa. Mutta uunissa niistä kohosi silti nätit, mukavan kokoiset brunssisämpylät.
Siemenet toivat sämpylöihin purutuntumaa ja joku ihme taika teki sämpylöistä TODELLA pehmoisia. Tein vain puolikkaan satsin, koska meillä ei sämpylöitä niin paljoa mene (toki olisi niitä voinut pakastaakin). Mutta tässä ohje kokonaiseen taikinaan.

Rouheiset sämpylät
18-20 kpl

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 rkl fariinisokeria (käytin taatelisiirappia)
1½ tl suolaa
1 dl auringonkukan siemeniä
½ dl pellavansiemeniä (käytin pellavansiemenrouhetta)
1 dl kauraleseitä (käytin kaurahiutaleita)
9-10 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota hiiva nesteeseen. Lisää nesteeseen sokeri, suola, siemenet ja leseet. Sekoita.
Lisää jauhot taikinaan pikkuhiljaa koko ajan vaivaten. Lisää vaivauksen loppupuolella taikinaan öljy. Alusta taikina tasaiseksi.
Kohota taikinaa noin puoli tuntia liinan alla.
Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Jaa taikina 18-20 palaan. Pyörittele palat sämpylöiksi.
Asettele sämpylät leivinpaperin päälle pellille. Kohota sämpylöitä liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Paista sämpylöitä 225 asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia. 



Tein itselleni mehua mehupuristimella. Kahta drinksulasillista varten heitin mehustimeen pari appelsiinia, kolme porkkanaa, yhden sitruunan ja palan inkivääriä. Nam 😋 Olen kyllä niin näiden raakamehujen ystävä.




Leipoa en tällä kertaa jaksanut yhtään mitään. Lähdettiin vielä iltapäivällä käymään synttäreillä, joten tiesin että kakkuöverit tulee joka tapauksessa, joten Geisha-suklaa oli ihan riittävä makea tälle brunssille. 

Pienillä jutuilla (kuten hyvällä ruualla) saa tehtyä juhlan arjenkin keskelle! ❤

torstai 10. helmikuuta 2022

Pippurinen lasse


 Just vähän aikaa sitten vinkkailin 👉 helposta lasagnereseptistä ja täältä palaa lisää. Tämä ohje oli uusimmassa Yhteishyvän lehdessä, voi olla että joku muukin sen siitä bongasi. Lehdessä oli tällä kertaa useampikin ohje, joita aion kokeilla, mutta tämä pääsi nyt ekana testiin. 

Mietin että tuleeko lasagnesta liian pippurista, koska pippurin määrä juustokastikkeessa oli aika iso. Mutta ilmeisesti pippurien paahtaminen hieman miedonsi makua, koska tämä ei ainakaan omaan makuun ollut yhtään liian pippurista. Sanoisin että mausteista, mutta ei ollenkaan liian mausteista. Hieman muuntelin ohjetta, vaihdoin mm. osan maidosta juustokermaksi ja lasagnelevyt vaihdoin lasagne piccolo pastaksi.


 Pippurinen lasagne


200 g lasagne piccolo pastaa

Jauhelihakastike:
500 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1 iso sipuli
1 prk (n. 390 g) tomaattipastakastiketta
1 dl vettä

Juustokastike:
1 tl mustapippuria rouhittuna
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
2 dl juustokermaa
150 g juustoraastetta
½ tl suolaa

Valmista ensin juustokastike. Paahda pippuria kuivassa pinnoitetussa kattilassa miedolla lämmöllä noin 1 minuutti. Lisää rasva ja sekoita sulaan rasvaan jauhot. Kaada 3 dl maitoa joukkoon, kuumenna ja sekoita tasaiseksi. Lisää loppu maito ja juustokerma. Keitä pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää juustoraaste, säästä juustoraastetta hieman myös lasagnen pinnalle. Mausta kastike suolalla.
Ruskista jauheliha ja sipuli pannulla. Mausta suolalla. Lisää tomaattikastike ja vesi. Hauduta kastiketta 5 minuuttia. Lisää kypsentämätön pasta kastikkeen joukkoon.
Lado voidellun uunivuoan pohjalle puolet jauheliha-pastaseoksesta ja kaada päälle puolet juustokastikkeesta.Tee toinen samanlainen kerros. Ripottele loppu juustoraaste pinnalle.
Kypsennä lasagnea 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä (juustoraasteen vuoksi ruskettuu helposti, joten ole tarkkana). Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen tarjoilua.




Lasagnen pinta pääsi tosiaan "hieman" ruskettumaan uunissa, mutta ei sentään palamaan.



Muistatte ehkä että viime vuonna innostuin ensimmäistä kertaa katselemaan kunnolla Euroviisuja (postauksen voit käydä lukemassa 👉 täältä). Nyt on julkaistu UMK-biisit, joista yhdestä tulee meidän tämän vuoden Euroviisuedustaja. Finaali käydään lauantaina 26.2.2022, joten jos et vielä ole kuunnellut biisejä läpi ja valinnut omaa suosikkia, niin vielä on hetki aikaa.


Kuva: Yle.fi

Mulla alkaa juurikin samana päivänä äitiysloma 🍹 joten jos vaan suinkin olen kotona, niin aion todellakin pystyttää kisakatsomon ja varustautua herkuin. Jo viime vuonna mietiskelin, että pitäisikö niitä biisejä osata kuunnella jollain "muulla korvalla" kuin sillä, että mikä on biiseistä juurikin se oma suosikki. Koska oma suosikkini on ehdottomasti Cyan Kicks biisillä Hurricane. Mutta onko se kuitenkaan sit sellainen biisi joka uppoaa viisukansaan...?! Oikeastaan tämä oli ainoa biisi joka oli mun ehdoton suosikki. Muut oli ihan ok kamaa, paitsi Isaac Senen biisistä Kuuma jäbä en kyllä tykännyt yhtään. 

Mutta mikä sit olisi hyvä viisubiisi...? Kauhean vaikea kysymys. Ehkä vaan menen fiiliksen mukaan, ja kannatan UMK-finaalissakin omaa suosikkiani Cyan Kicksiä. 

Kuva: Yle.fi
 

Kertoilkaahan myös omia suosikkejanne mikäli olette asiaan vihkiytyneet, mielellään kuulen teidänkin mielipiteenne! 😊 Ja jos biisit on kuuntelematta, niin käy vaikkapa täältä Pipertäjän paratiisi -blogista lukemassa kiva postaus UMK-finalisteista ja sieltä saat myös kuunneltua kaikkien ehdokkaiden biisit.

tiistai 8. helmikuuta 2022

Tortillapizzat


 Jos reilu viikko sitten vinkkailin helpoista mutta herkullisista 👉 hampurilaisista, niin nyt on aika vinkkailla mielettömän helpoista, mutta silti herkullisista pizzoista eli tortillapizzoista. Itse olen ohuen pizzapohjan ystävä. Ja näissähän se pohja on  juurikin ihanan ohut eikä myöskään liian "pullamaisen" makuinen. Lisäksi plussaa on nopeatekoisuus. Pohjat on pakkauksessa valmiina ja ei muuta kuin leivinpapereita pöytä täyteen, tortillapohjat niiden päälle ja sit alkaakin armoton pizzojen täyttäminen.

Itselleni tein omilla lempparitäytteillä, eli kinkku, ananas, jalapeno ja Aurajuusto. 😋


Miehen pizzoissa oli täytteenä salsakastiketta, jauhelihaa, suolakurkkua, jalapenoa, paprikaa ja fetajuustoa. 

 


Mulla on vielä kolmisen viikkoa töitä ennen äitiysloman alkamista, mutta sain silti nyt jo inspiksen kurkata mitä äitiyspakkaus sisältää (olen siis saanut sen jo ennen joulua) ja lajittelinkin vaatteet valmiiksi koon mukaan. Aika kasa siellä kaikkea oli ❤ mutta ehkä pienimmän koon vaatteita tarvii jokunen lisäksi ostaa. Voi olla että kahdella bodyllä ja kahdella housuparilla ei pitkälle pötkitä. En vaan halua ostaa liikaakaan niitä, ettei käy niin että osa on pieniä jo ennen kuin ehti edes kertaakaan päälle. Seuraavaa vaatekokoa löytyikin äitiyspakkauksesta runsaasti ja sitä en viitsi edes vielä ostaa yhtään, koska jotenkin on sellainen fiilis, että sitä myös saattaa tulla ovista ja ikkunoista... 🙈 Ainakin tulevan lapsosemme tätönen jo kovin odotteli että koska pääsee vaateostoksille. Ei olla paljastettu sukupuolta niin ei ole uskaltanut myöskään ostella mitään. Toki itse inhoan sekä vaaleanpunaista että vaaleansinistä väriä, joten sen puoleen en usko että tulee kumpaakaan niin osteltua. Perusvärit kunniaan! 😁 Äitiyspakkauksen vaatteet olikin ihanan neutraaleja. Toki joku saattaisi jopa sanoa tylsiä, mutta eipä sitä tarvitsekaan lapsen vaatteilla koreilla.


Äidiltä tilasin jo keltaisen pipon, ja mukana tuli myös parit villasukat ja tumput. 💛


Ja tämän verran olen jo sortunut ostamaan, että kirppikseltä tarttui mukaan kala-kuosinen body ja housut. 😂 En tykkää yhtään vaateostoksilla käymisestä, joten en usko että itselleni tulee sellaista buumia, että jaksaisin hirveästi panostaa lapsenkaan vaateostoksiin, mutta veikkaan että kaikki kala-aiheiset vaatteet tulee kyllä kotiutettua... 😍🐟