tiistai 30. heinäkuuta 2019

Savulohipiirakka (pellillinen)


Tästä piirakasta tuli kyllä heittämällä mun suosikki! Maku oli just eikä melkein kohdallaan. 
Eli kannattaa suosiolla tehdä tämä pellillinen kerralla. Toki ainekset puolittamalla saa tehtyä myös tavalliseen piirakkavuokaan. 

Kiitos taas Tarulle (Tarun Taikakakut) reseptivinkistä 😘

Savulohipiirakka
pellillinen


Pohja:
 250 g maitorahkaa
250 g voita
4½ dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)

 Täyte:
2 prk (á 200g) raejuustoa
2 prk (á 120g) smetanaa
2 kananmunaa
2 rkl sitruunan mehua
½ tl valkopippuria
1 tl suolaa
300-400 g lämminsavulohta
1 dl tilliä (maun mukaan)
1 dl juustoraastetta


Sekoita/nypi keskenään pehmeä voi ja jauhot. Lisää lopuksi rahka. Käytä käsittelyssä reilusti jauhoja kun kaulitset ja painelet taikinan pellille.
 Sekoita raejuustosta, smetanasta, kananmunasta, sitruunan mehusta, suolasta ja pippurista massa. Levitä tämä seos tasaisesti pohjan päälle. Paloittele sitten tähän päälle savukala, silputtu tilli ja juustoraaste.
Paista 200 asteessa alatasolla n. 30 minuuttia.
 
Tarjoa keitetyn kananmunan ja silputun punasipulin kanssa.


Kesäloma alkoi vauhdikkaasti viikonloppuna Espoo-Helsinki -akselilla. 
Läheskään kaikista paikoista ei tullut otettua valokuvia, joissa tuli käytyä. Tässä kuitenkin muutamia paikkoja.


Vihdoinkin pääsin käymään Bodomjärven murhapaikalla. Vitsit että on ollut kaunis paikka järkyttävän kolmoismurhan näyttämönä. ❤
Oittaa oli muutenkin kiva paikka. Sinne on ehdottomasti mentävä uudestaan. Harmillisesti en ottanut yhtään muuta kuvaa sieltä. Käytiin myös syömässä Ravintola Oittaan buffetissa. Oli edullinen ja maittava lounas.


Lounaan päälle pitää tietenkin juoda kunnon kahvit. Käytiin ensin Espoossa Bembölen kahvituvassa juomassa kahvit Bebe-leivosten kera ja siitä sitten vielä juomaan "jälkikahvit" Helsingin Regattaan. Ihania paikkoja molemmat. Bembölestäkin mielestäni otin kuvia, mutta en tiedä mihin ne ovat hävinneet. Jonnekin puhelimen syövereihin. 


Cafe Regatta oli ihana paikka täynnä pieniä kivoja yksityiskohtia. 
+tietenkin hyvät korvapuustit ja tummapaahtoinen kahvi 🍮 eikä maisemissakaan valittamista.


Espoon satamia ja uimarantoja tuli käytyä katsomassa useampiakin. Tässä kuvia Haukilahdesta sekä Nokkalasta. 


Kiitokset isäntäväelle, joka sinnikkäästi jaksoi meitä kierrättää kahviloissa ja merenrantapaikoissa!! 😘
P.S. Lauttasaaren Casa Maressa on ihan törkeen hyvät pizzat!

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kinkkuquiche


Kävimme maanantaina kolmen ystäväni kanssa piknikillä. Ensinnäkään en ollut näitä kyseisiä ystäviä nähnyt piiiiitkään aikaan. Nyt oli jo aikakin nähdä. ❤ Enkä kyllä muista koska olisin viimeksi käynyt piknikilläkään. Oli kyllä ihan superkiva päivä!! Sovimme että yksi tuo makeaa, yksi suolaista, yksi juomat ja yksi astiat ja salaatin. Ja saimme kyllä ihan loistokattauksen aikaiseksi. Harmi kun en huomannut yhtään kuvaa ottaa. 

Minun tehtäväksi jäi suolainen eväs. Päätin tehdä jonkun suhteellisen "neutraalin" piirakan, jotta varmasti kaikki söisivät sitä. Ohje tähän kinkkuquicheen löytyi Kotiliedestä.

Kinkkuquiche
piirakkavuoallinen


Pohja:
100 g voita
50 g parmesaanijuustoraastetta
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kylmää vettä

Täyte:
1 pieni purjo
nokare rasvaa
200 g kinkkua
150 g juustoraastetta
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
ripaus muskottipähkinää
silputtua persiljaa

Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pane hetkeksi jääkaappiin.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise, huuhdo ja silppua purjo. Kuullota purjosilppu rasvassa. Lisää joukkoon kinkkusuikaleet. Sekoita muut täytteen aineet keskenään.
Tue piirakan reunat foliosta muovatulla pannalla ja esikypsennä pohjaa kymmenisen minuuttia. Poista foliopanta ja levitä sipulikinkkuseos vuokaan. Lisää juustoseos päälle ja kypsennä kinkkuquichea, kunnes täyte hyytyy ja pinta saa väriä, n. 20 minuuttia.


Meillä alkais nyt viikon kesäloma 🍹

Ja mikä hienointa, meillä ei ole YHTÄÄN mitään suunnitelmia. Mennään sinne minne nokka näyttää ja tehdään just mikä tuntuu milläkin hetkellä hyvältä.
Go with the flow... 😁


tiistai 23. heinäkuuta 2019

Mehevä lasagne


No nyt löytyi lasagne mun makuuni. Joskus ennen muinoin lasagne oli mun ehdotonta herkkuruokaa, mutta en tiedä mitä on tapahtunut. Ehkä makutottumus vähän muuttunut, ja tuntuu että en osaa enää ollenkaan tehdä suun mukaista lasagnea. Mutta tämä oli kyllä 👌
Ohje on Yhteishyvän, mutta vinkki tästä tuli Keittiö Koivikon Katveessa -blogista. 😘


Lasagne


Jauhelihakastike:
600 g jauhelihaa 
2 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
70 g tomaattisosetta
1 tl kuivattua basilikaa
½ tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
500 g tomaattimurskaa
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio

 Juustokastike:
 30 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1l maitoa
250 g sulatejuustoa
valkopippuria
suolaa

Lisäksi:
12 lasagnelevyä
1 dl juustoraastetta


    Ruskista jauheliha korkeareunaisessa pannussa, lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipuli. Anna sipulien paistua hetki. Lisää tomaattisose, mausteet, tomaattimurska, vesi ja liemikuutio. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen juustokastikkeen valmistuksen ajan.

    Sulata voi pinnoitetussa kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Keitä hetki. Lisää pilkottu sulatejuusto ja keitä sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Mausta lopuksi valkopippurilla ja suolalla.

    Voitele lasagnevuoka. Levitä pohjalle jauhelihakastiketta, niiden päälle lasagnelevyjä, sitten jauhelihakastiketta ja sen päälle juustokastiketta. Toista kerrokset pari-kolme kertaa, siten, että päällimmäisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain juustokastiketta. Ripottele pinnalle juustoraaste ja laita vuoka paistumaan 200 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi. Paistamisen jälkeen peitä lasagne foliolla, ja anna vetäytyä vähintään 20 minuuttia.
    Voit valmistaa lasagnen jo edellisenä päivänä, ja lämmittää uudelleen ennen tarjoilua. Rakenne tiivistyy ja maku vain paranee.



Tein itselleni myös tällaista lasagnen "kasvisversiota" eli kasvismoussakaa 👉 K-ruoka -ohjeella. Minä jaViski oltiin sitä mieltä että tämä oli tosi hyvää. Tuo mies ei yllätys yllätys edes suostunut maistamaan, kun kuuli että tässä on käytetty linssejä. Mutta omapahan on menetyksensä 😉

Moussaka ei ehkä ollut niin herkullisen näköistä, mutta se maku 👌

Meillä oli viikonloppuna taas yövieraita, kun 5-vuotias kummityttömme tuli ekaa kertaa yökylään. Ja pitihän sitä taas leipoa. Viime kesänä leivoimme yhdessä 👉 suklaakakkua ja tälläkin kertaa suklaa oli pääteemana. Tällä kertaa vaan olin laiska ja tein kääretorttupohjan, jonka kokosimme kakuksi. Väliin ja päälle tuli suklaatäyte, joka sisälsi 160 g maitosuklaata, 200g tuorejuustoa sekä 2 dl vispikermaa. Lisäksi väliin tuli pakastemansikoita. 



Ja koristeluun käytettiin näitä ihania marenkeja, joita mun ystävä toi Virosta. 
On kyllä niin nättejä ja hyvänmakuisia. 
Kiitos Triin 💗


Ja vaikka kuinka yrittäisin koristella kakusta näin nättiä, niin en varmasti saisi edes yrittämällä! ❤
Tässä taas huomataan, että parempi överit kuin vajarit. 
 

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Nopea ja helppo marjapiirakka


Tästä ei paljon helpommaksi voi piirakan teko enää mennä. Pohjan voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin, ja täyttää kun tarve piirakalle tulee. Suosittelen kuitenkin, että täytetyn piirakan antaa makuuntua muutaman hetken jääkaapissa ennen tarjoilua. Näin pohja ehtii hieman pehmetä ja täyte pysyy leikatessa jämäkkänä. 

Ja nyt kun marjoja on puskat ja pensaat pullollaan, niin vain mielikuvitus on rajana. Minä käytin mansikkaa ja pensasmustikkaa. Pääasia että marjoja on piirakan päällä PALJON. Parempi överit kuin vajarit 👌

Marjapiirakka
piirakkavuoallinen


Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
100 g pehmeää voita
1 kananmuna

Täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g maitorahkaa
marjoja

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon muna ja pehmeä voi. Sekoita tasaiseksi.
Voitele piirakkavuoka, taputtele taikina vuokaan. Paista 200 asteessa n. 15-20 min. 
Anna pohjan jäähtyä.
Vaahdota vaniljakastike, sekoita rahka vaahtoon. Lisää tarvittaessa sokeria. 
Ripottele runsaasti marjoja piirakan pinnalle.

N A U T I  ❤

Pohja uunista tulleena, ennen vaniljarahkan lisäämistä.

Ja ohjettahan on helppo muunnella gluteenittomaksi ja maidottomaksi jos tarve vaatii.


Minusta ei ole vielä tämän(kään) kesän aikana kuoriutunut viherpeukaloa, vaikka kovasti niin toivoin. Mutta onneksi tuolla luonnossa kasvaa niin upeita kukkia, joista saa kotiin maljakon täytettä ja jotka ihastuttavat lenkkipolkujen varrella. Nyt eletään kyllä niin tavattoman kaunista vuoden aikaa kukkaloiston suhteen. 🌼



sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Voileipäkakkurulla broilertäytteellä


Tämäkin kakku on ollut "to-do -listalla" jo pitkän aikaa. Jostain kumman syystä tulee noita makeita herkkuja tehtyä enemmän, vaikka suolaisten menekki yleensä on paljon parempi.
Tämän reseptin viehättävyys oli siinä, että pohja on suolainen pannukakku, jonka päälle tulee täyte ja rulla rullaillaan nippuun ihan niinkuin kääretorttu. Äärimmäisen simppeliä. Oi että tykkään helpoista ja yksinkertaisista leipomuksista! 😍
Täyte oli ihan älyttömän hyvää, vaikka unohdinkin kokonaan juustoraasteen. Pärjää siis ilman sitäkin, mutta varmasti sen kanssa on vielä parempaa.

Kiitos taas ohjeesta Anulle Kääpiölinnan Köökkiin!! 😘💗

Voileipäkakkurulla


Pohja:
6 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
50 g voita
1 tl suolaa

Täyte:
200 g paistettuja broilerinfileitä
200 g paprika-chilituorejuustoa
100 g ranskankermaa
ruohosipulia
1 punainen paprika
(½-1 dl juustoraastetta)
persiljaa

Päälle:
200 g ruohosipulituorejuustoa
½ dl ranskankermaa

Koristeluun mm.
salaattia, tomaattia, persiljaa, fetajuustoa 

Vatkaa kananmunat maitoon, sekoita joukkoon jauhot, sulatettu voi ja suola. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille ja kypsennä 200 asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskeita pilkkuja. Anna pohjan jäähtyä ennen täyttämistä.

  Sekoita täytteen tuorejuusto ja ranskankerma tasaiseksi. Lisää joukkoon silputtu broileri, kuutioitu paprika, (juustoraaste) sekä hienonnetut ruohosipulit ja persilja. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri tiukaksi rullaksi. Jätä saumapuoli alaspäin. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti ennen kuorruttamista.
  Notkista päälle tuleva tuorejuusto yhdessä ranskankerman kera. Nosta pannukakkurulla tarjoilualustalle ja kuorruta tuorejuustoseoksella. Koristele haluamallasi tavalla.



Ja mitäpä muuta tässä on tullut tehtyä kuin leivottua.
Kävin mm. luovuttamassa verta ja sain kultaisen pinssin merkkinä 10.luovutuskerrasta. 👌 Aika vähänhän noita kertoja on kertynyt 35 ikävuoteen mennessä, mutta monet uudet tatuoinnit ja huonosti ennalleen palaava hemoglobiini on vähän toimineet rajoitteena.



Mitäpä olisi kesä ilman Popedaa Someron Esakalliolla. En edes muista monesko kerta tämä oli, mutta aika mones... 😉



Somerniemen kesätorillakin on jo tullut käytyä. Käsiin ei jäänyt kuin 2€:n collegepaita kirppispuolelta, mutta vähän jäi nämä vanhat taulut harmittamaan... Ne olis kyllä hyvin sopineet tuonne navettabaariin.


Ja tämä kello oli kans ihan mielettömän hieno. Se olis varmasti lähtenyt matkaan jos olis ollut tarpeeksi käteistä mukana.



Ja onhan sitä myös käyty äidin lihapatojen ääressä. Tai paremminkin grillin ja savupöntön... 😉❤


Vielä olis pari viikkoa töissä ja sitten koittaa se yksi ainokainen tämän kesän lomaviikko. En aio tehdä lomaviikolle yhtään mitään suunnitelmia.
Mennään, kuljetaan ja ihmetellään täysin ilman aikatauluja.