tiistai 31. maaliskuuta 2020

Hunaja-maustepossu


Kassler on sellaista tavaraa, että aina kun sitä on jossain tarjouksessa niin vähintäänkin yksi "köntti" tulee ostettua. Välillä pilkon sitä ennen pakastamista valmiiksi mm. pihveiksi ja suikaleiksi. Välillä taas pakastan lihan ihan sellaisenaan. Nyt löytyi taas pakkasesta yksi 2,5 kg pakkaus kassleria ja päätinkin kokeilla tätä hunajaista-maustepossua. Tämä on alunperin Kotivinkistä napattu jouluinen resepti, mutta niin jouluinen se ei ollut, etteikö kelvannut näin kevään korvallakin.

Meillä tämä valmistettiin tietenkin leivinuunissa. Laitan tähän kuitenkin sähköuuniohjeistuksen, koska kaikilta leivinuunia ei kotoa löydy. 

Hunaja-maustepossu


2,5 kg porsaan niskaa eli kassleria
1-2 rkl öljyä/voita ruskistamiseen

Marinadi:
2 dl öljyä
2 dl soijakastiketta
4 rkl dijonsinappia
mustapippuria

Glaseerauskastike:
1 dl hunajaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä

Valmista marinadi. Kaada se tukevaan muovipussiin ja sujauta liha mukaan. Itse tein niin, että leikkasin kasslerinpalan keskeltä kahtia, jotta sain palat mahtumaan kahteen 3 litran pakastepussiin. 
Anna lihan maustua yön yli.
Nosta liha pois marinadista ja kuivaa pinta. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja ruskista lihanpalat kauttaaltaan. 
Nosta lihat uunivuokaan ja kypsennä 150 asteisen uunin keskitasolla 1½-2 tuntia tai kunnes lihalämpömittari näyttää 68 astetta. 
Sekoita glaseerauskastike. Ota vuoka uunista. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Sivele paistit kastikkeella ja nosta lihat takaisin uuniin noin 10 minuutiksi. Sivele välillä, kunnes glaseerauskastiketta ei enää juuri valu. Anna lihan vetäytyä noin 15 minuuttia ja viipaloi tarjolle.


Me teimme lihan (hyvin liotetussa) savipadassa. Liha oli leivinuunissa taas hupskeikkaa varmaan noin 10 tuntia. Nostin lihapalat varovasti uunivuokaan, sivelin kastiketta pintaan ja siirsin vuoan sähköuuniin ohjeistuksen mukaisesti.


Lihan kanssa oli tarjolla perunaa, valkosipuli-persiljadippiä (valmismaustesekoitus + kermaviili), fetasalaattia sekä kaali-paprikasalaattia. En ollut vielä ihan niin tyytyväinen tuohon kaalisalaattiin, että jakaisin sen ohjeen täällä. Vaatii vielä pientä kehittelyä. 😉

 

Vallitsevan tilanteen vuoksi kalenterit on tyhjentyneet kaikista muista paitsi työjutuista. Kaikki lomasuunnitelmatkin meni uusiksi. Mutta mitä sitä sen enempää surkuttelemaan, tässä hetkessä on paljon vakavampiakin asioita pohdittavana, niin terveydellisiä kuin taloudellisiakin. Mutta ette ihmettele kun asiat vähän toistavat itseään täällä blogissa, eli ruokaa, leivontaa ja lenkkeilyä samoissa tutuissa maisemissa.


Ehkä tämä juttu auttaa näkemään omatkin kotinurkat uusin silmin. Aina ennen on tullut lähdettyä kameran ulkoilutusreissuun aina johonkin pidemmälle. Ehkä nyt tulee jatkossakin helpommin napattua kamera ja eväät mukaan ja lähdettyä retkelle ihan omiin lähinurkkiin.


Nämä kuvat eivät ole ihan naapurista, mutta läheltä kuitenkin, isoäitini kotinurkista. Nämäkin nurkat ovat itselle niin kovin tutut ja rakkaat ❤



Viskiä ei yhtään haittaa se, että häntä ei nyt raahata mihinkään maailman ääriin.
Kotonurkissakin on hyvä olla! Kunhan vähän vaan välillä "hajut vaihtuu". 😁


Nyt pihalle nauttimaan maaliskuun viimeisestä päivästä. Siellä tuulee niin että tukka varmaan lähtee päästä, mutta ei anneta sen häiritä!
Mukavaa tiistaita kaikille! ♡

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Rucola-pekonipiiras (pellillinen)


Suolaisten piirakoiden ohjesarja jatkuu. Tämä oli ihan älyttömän suunmukaista piirakkaa. Kannattaa antaa jäähtyä ja vetäytyä hyvin ennen tarjoilua, sillä maku vaan paranee, kun saa hetken aikaa odotella syöjiä.
Mulla oli ajatuksena pakastaa osa tästä piirakasta, mutta tämähän oli syöty ennen kuin ehdin pakastushommiin saakka. Tämä haiskahtaa siis siltä, että leivontahommiin on ryhdyttävä lähipäivinä uudelleen.

Leivonta ja ulkoilu on just ne jutut mitkä pitää järjissään tässä tilanteessa ❤

Rucola-pekonipiiras
(pellillinen)


Pohja:
200g jääkaappikylmää voita 
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
1 dl kylmää vettä

Täyte:
n. 350 g pekonia
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa (1 punainen ja 1 oranssi)
100g rucolaa
½ tl-1 tl mustapippuria
150 g emmental juustoraastetta
4 dl ruokakermaa
4 kananmunaa

Paloittele voi kulhoon. Lisää jauhot. Aja ainekset monitoimikoneella tasaiseksi muruseokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikina palloksi, sujauta se pakastepussiin ja nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. 
Paloittele pekoni pieneksi. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise, poista siemenet ja paloittele paprika pieniksi kuutioiksi. Leikkaa rucolanlehdet muutaman sentin paloiksi.
Nosta pekoninpalat kylmälle paistinpannulle. Säädä lämpö täydelle teholle. Kypsennä pekonia välillä sekoittaen, kunnes rasva on erottunut ja pekoni on rapeaa. Lisää sipulit ja paprika. Jatka kypsennystä kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää rucola. Sekoita niin, että ne hieman pehmenevät. Mausta pippurilla. 
Kostuta leivinliina, levitä se pöydälle ja nosta päälle leivinpaperi. Kauli taikina leivinpaperin päälle, paperin kokoiseksi tasaiseksi levyksi. Leivinliina estää paperia liikkumasta. Ripottele taikinalle vehnäjauhoja, jos se tarttuu kaulimeen. Siirrä taikinalevy papereineen uunipellille. Pistele pohjaan muutama reikä haarukalla.
Tasoita täyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Sekoita munat ja kerma tasaiseksi seokseksi. Kaada seos piiraan päälle. 
Kypsennä piirasta 200 asteisen uunin alatasolla 40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.



Viskiläisen jellonalle oli käynyt vähän huonosti ja sillä olisi ollut selkä pientä paikkausoperaatiota vailla. Koska ompeluhommat ei ole mun juttuni, niin jellona päätyi pihanuotioon ja Viski jäi ilman lelua.



Ja tämähän tiesi sitä, että nukkumaanmeno oli vaikeaa, kun ei ollut sitä unilelua. Ihan piti tassua purra että sai unen.



Nyt onneksi perjantaina sen verran uskaltauduttiin käydä kirpputorilla, että adoptoitiin sieltä kaikki sopivan kokoiset pehmolelut. Toivottavasti niillä nyt pärjätään tämän koronakaranteenin yli.


Annoin Viskin valita kassillisesta pehmoleluja, että minkä hän ottaa sieltä ekaksi käyttöönsä. Valinta osui kahteen leluun, koska kuka sitä nyt osaisi monesta lelusta vain yhden valkata. 😁



perjantai 27. maaliskuuta 2020

Fetamakkaraa kasvispedillä


Olen tainnut ennenkin täällä blogissa tämän asian tunnustaa, että suuri heikkouteni (ja salainen paheeni) on uunimakkara. Aina kun olen yksin kotona vaikkapa viikonlopun ajan, saatan joka päivä syödä vain ja ainostaan uunimakkaraa. Vähän saatan juustotäytteitä vaihdella. 😁 Siihen ei vaan voi kyllästyä.
Myös tämä 👉 ananas-uunimakkara on oikein kelpoa. Mutta niin vaan oli tämä fetamakkarakin, nam! Ilman kasviksia tämä olisi hetkessä valmisteltu ja hetkessä valmis, mutta kyllähän ne kasvikset (tai salaatti) kuuluvat uunimakkaran(kin) kanssa.

Mä en itse ole niin kranttu sen suhteen mitä makkaraa tässä käyttää. Kunhan on kunnon muovitettua jauhoeinestä. Tässä taisi olla käytössä aitoa ja oikeaa HK:n sinistä.


Fetamakkara kasvispedillä


n. 700 g punajuurta
n. 400 g porkkanaa
muutama sipuli
muutama rkl öljyä
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
kuivattuja yrttejä (esim. rosmariinia, basilikaa tms.)
1 pkt lenkkimakkaraa (HK:n sininen tai vastaava)

Täyte:
200 g fetajuustoa
2 dl kermaviiliä / jogurttia

Leikkaa kuoritut punajuuret, porkkanat ja sipulit reilun kokoisiksi lohkoiksi. Punajuuret kannattaa pilkkoa pienemmiksi, jotta kasvikset kypsyvät samassa tahdissa. Voitele laakea uunivuoka hyvin. Levitä kasvikset vuokaan. Kaada pinnalle öljyä ja ripottele mausteeksi suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja kuivattuja yrttejä. Sekoittele kasviksia isolla lusikalla, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Kypsennä vuokaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Kuori makkara ja paloittele makkarat kahteen osaan. Vedä paloihin pitkittäin viilto. Hienonna feta haarukalla ja sekoita kermaviilin tai jogurtin joukkoon. Täytä makkaroiden viillot fetatäytteellä. Tarjoa loppu täyte kastikkeena. Pane makkarat kasvisten päälle vuokaan. Jatka kypsennystä vielä n.30 minuuttia.



Ja taas vähän päivän piristykseksi sekä metsää että aurinkoa. Näistä kumpikaan ei edelleenkään kuulu kiellettyjen listalle. Päinvastoin.


Viime päivinä on ollut niin järjetön tuuli, että on ollut parempi paeta sitä metsän siimekseen. Kotipihan haravointikin saa odotella suotuisampia kelejä.

 

Mukavaa viikonloppua kaikille! Nautitaan auringonpaisteesta vaikka ikkunan takaa, jos muu ei ole mahdollista! ❤

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Retkieväänä dallaspullia ja tonnikalapatonkia


Instagramin puolella tuskailin jo aiemmin, että mitä leipoisin pakkaseen retkievääksi kun kaikki 👉munkit tuli syödyksi. Ja kun lauauntai-iltana saimme idean, että sunnuntaina on lähdettävä siikaongelle, tuli hiukan kiire alkaa kehitellä evästystä.
Pikainen ideointi Kinuskikissan sivuilla ja päätin leipoa dallaspullia. Näiden huono puoli olikin vain se, että olivat niin herkullisia että kovin paljoa näistä ei pakkaseen saakka päätynyt. 😂

Dallaspullat 
n.26 kpl


    Taikina:
    100 g voita
    2 ½ dl kevytmaitoa
    25 g hiivaa
    1 dl sokeria
    1 rkl kardemummaa
    1 tl suolaa
    1 pieni muna
    8 ½ dl vehnäjauhoja

    Täyte:
    250 g huoneenlämpöistä voita
    170 g (n. 2 ½ dl) vaniljakreemijauhetta
    400 g vaniljarahkaa
    2 dl kermaa 

    Päälle:
    1 muna


    Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä tai yleiskoneen taikinakoukulla vaivaten. Sekoita joukkoon voisula, kun jauhoja on jäljellä noin kolmannes. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista.
    Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Ota täytteen voi ajoissa huoneenlämpöön.

    Notkista täytteen pehmeä voi vatkaimella ja sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe, vaniljarahka ja vaniljatahna. Erota täytteestä noin neljännes pullien viimeistelyyn. Sekoita lopun täytteen joukkoon kerma. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen levyksi, jonka leveys on n. 45 cm. Annostele kermalla notkistettu täyte nokareiksi levyn päälle. Tasoita lastalla kevyin vedoin. Kääri levy pituussuunnassa rullalle. Nipistä saumakohta hyvin umpeen.

    Leikkaa taikinarulla paloiksi (noin 26 kpl). Laita palat kierrepuoli ylöspäin pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota 20-30 minuuttia. Painele jauhotetuilla sormilla pullien keskelle syvät kolot. Täytä kolot lopulla täytteellä. Voitele reunaosat munalla.
    Paista pullia 200 asteessa noin 15 minuuttia.



Kinuskikissan sivuilta sain myös idean tonnikalapatonkeihin. Ostin valmiita esipaistettuja maalaispatonkeja, joiden väliin laitoin tonnikalasta ja ruohosipulituorejuustosta tehtyä tahnaa (1 prk tonnikalapaloja öljyssä + 100g ruohosipulituorejuustoa), salaattia, punasipulia sekä tomaattia. Nam 😋 Voin sanoa, että kyllä maistui meren äärellä aikas hyvälle.


Viime pääsiäisenä kävimme yhden ainoan kerran 👉 siikaongella, huonoin tuloksin. Mutta eihän kalastuspäivä koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa. Niinhän se sanontakin menee, että parempi huono päivä kalassa kuin hyvä päivä töissä! 😉


Tällä kertaa saimme hieman jo uskonvahvistusta touhulle, koska yksi siika saatiin ylös. Tätä pitää mennä kokeilemaan vielä uudestaankin kun näitä nättejä kevätpäiviä tässä toivottavasti riittää.



 Ellei sitten tule kokonaan ulkonaliikkumiskielto voimaan. Onneksi päästään kotirannastakin suoraan kalastamaan,  mutta tällä hetkellä ranta on vielä vähän jäässä, eikä veneenlasku taida onnistua.

Ja eipä me muutenkaan juuri liikuta paikoissa joissa muut ihmiset viihtyvät. Tai ainakaan sellaiseen aikaan, kun muut ihmiset siellä viihtyvät.



Ja onhan meillä tuo saksalainen turvavälikoira, joka kyllä pitää huolen siitä, että meitä ei kukaan ilman lupaa lähesty.


Viski on kyllä uskomaton noiden kalansaaliiden kanssa. Ne on kaikki tietysti hänen saaliitaan. Oli sit kyseessä ahven, kuha, taimen, hauki tai nyt siika. Hän menee aina makaamaan saaliin viereen ja annas olla jos joku ulkopuolinen yrittäis lähestyä. 💪


Kyllä taas oli niin mahtava retkipäivä 🌞💚
Hetkeksi saattoi jopa unohtaa maailmalla tällä hetkellä vallitsevan tilanteen.



maanantai 23. maaliskuuta 2020

Geishakakku


 Korona on saanut aikaan jotain erittäin positiivistakin. Meillä ei nimittäin ole ikinä ollut näin siistiä mitä nyt on. Kun etätöitä on viitenä päivänä viikossa, tietää se viiden tunnin säästöä viikossa koska ei mene aikaa työmatkoihin. Ja se on käytetty tehokkaasti siivoamisen parissa! 💪

Olen yrittänyt saada myös reseptikaappiini jotain selkoa (kyllä, minulla on KAAPILLINEN testattavia reseptejä, ja lisää kertyy koko ajan). Ja kerran sitä siivoillessa mieheni bongasi Kaneli ja sokeri -lehdestä geishakakun reseptin ja sellainen piti kuulemma saada pikaisesti. Ja eihän se auttanut sit kun patistaa mies ensin kauppaan (itse olen välttänyt kauppaan menoa flunssan vuoksi) ja alkaa leipomaan.

Lopputulos kyllä palkitsi. 😋 
Tosin taas ehti muutama kirosana päästä tätä kakkua kootessa. Kakkua leikatessa pohjat vähän halkeilivat ja tuo moussen levitys kakun päälle ei ole pätkääkään mun juttuni. Kyllä juutokakut vaan on niin ihanan helppoja! 😀 Mutta onneksi lopputulos palkitsi.

Geishakakku


Pohja:
 175 g voita
50 g tummaa suklaata (käytin maitosuklaata)
150 g ranskankermaa
2½ dl sokeria
3 munaa
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl hasselpähkinärouhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus:
300 g Geisha-suklaata
4 dl vispikermaa
250 g mascarponea

Sulata voi ja suklaa kattilassa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon ranskankerma, sokeri ja munat. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (18-22 cm).
Paista 175 asteessa toiseksi alimmalla tasolla 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Laita leivinpaperi tai foliopala tarvittaessa vuoan päälle paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Jäähdytä pohja hyvin ennen leikkaamista ja täyttämistä.
Sulata Geisha-suklaa mikrossa tai vesihauteessa välillä sekoittaen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone ja sulatettu suklaa. Lisää kermavaahto ja sekoita tasaiseksi.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Täytä kakku niin, että puolet vaahdosta tulee kahteen väliin ja loppu jää kuorrutukseen. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi. Peitä loppu vaahto kelmulla ja nosta jääkaappiin. Nosta kakku vadille ja ja kuorruta se lopulla vaahdolla.
Koristele mieleiseksesi.



 Just taisin muutama postaus takaperin kertoa olevani ei-kukkaihminen. Nyt kotia kuitenkin koristaa jo muutama ruusubegonia. Toivottavasti ei lähde hanskasta tämä meidän kodin "kukkaistuminen"... 😀




Seuraava askel kodin siivoamisesta, on pihatöihin ryhtyminen. Tulvavesi toi rantaan aika paljon roskaa ja niiden haravoimisessa ja siivoamisessa saa aikaa hyvin kulumaan. Vähän vielä aurinkoa ja vähemmän tuulta, niin on mukavampi touhuilla pihalla 🌞