perjantai 26. huhtikuuta 2019

Persikka-kinkkusalaatti (ja keväinen Torronsuo)


Halusin pääsiäisbrunssille tarjolle myös salaatin, jossa olisi persikkaa. Ensin mietin persikkaista broileri-pastasalaattia. Mutta koska pinaattisessa orzosalaatissa oli jo pastaa, päätin keksiä jonkun toisen vaihtoehdon. Atrian sivuilta löytyikin kiva ohje persikkaiseen kinkkusalaattiin. 
Tämä on näppärä valmistaa, koska tehdään ihan perusaineksista ja jotka joskus saattaa hyvällä tuurilla kaikkikin löytyä valmiina kaapista.
Meitä oli kahdeksan syöjää ja tämä salaatti meni brunssilla melkeinpä kokonaan. Tuo kastike oli myös tosi hyvää, ei kannata jättää sitä tekemättä.

Persikka-kinkkusalaatti

 8 hlölle


Salaatti:
250 g ylikypsää palvikinkkua
1 keräsalaatti
200 g herne-maissi-paprikasekoitusta
400 g säilykepersikkaa
½ kurkku
tuoreita basilikan lehtiä

Kastike:
3 rkl sinappia
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl valkoviinietikkaa
1 dl rypsiöljyä
(vettä)
½ dl tilliä

 Suikaloi kinkku ja keräsalaatti laakean kulhon pohjalle. Kuutioi valutetut persikat ja viipaloi kurkku. Lado ainekset kulhoon tai ryhmittele vadille. Koristele basilikalla.

Valmista kastike: Sekoita sinappi, mausteet ja viinietikka keskenään. Lisää öljy seokseen ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten, jotta syntyy tasainen seos. Jos kastike on hyvin paksua, lisää hiukan vettä. Voit lisämaustaa kastikkeen halutessasi hienonnetulla tillillä.



Meillä oli eilen tokavika kerta kevään valokuvauskurssia. Vitsit että tulee taas iso aukko arkeen kun se loppuu. Meillä on ihan superkiva ryhmä!! ❤ Eilen käytiin "kevätreissulla" Torronsuolla. Kuvailtiin ja grillailtiin makkaraa ja juteltiin. Kelikin suosi, joten oli oikein onnistunut reissu. Ja kai siinä muutama ihan suht onnistunut valokuvakin tuli otettua. Tässä niistä taas muutamia.



Pitkospuut olivat paikkapaikoin todella huonossa kunnossa. Uutta rakennusmatskua oli jo kannettu vanhojen pitkosten viereen, eli niitä uusitaan kyllä sitä mukaa varmasti kun ehtivät. Mutta itse en nyt harkitse sinne koiran kanssa reissua ennen kuin on suurin osa uusittu. Onneksi yhdellä meidän ryhmäläisellä oli oma koira mukana, joten saatiin vähän elävääkin mallia kuvata suomaisemissa. 😊



Muutamat retkeilijät olivat kyykäärmeisiinkin törmänneet, mutta meistä ei kukaan valitettavasti niihin törmännyt. Tai valitettavsti vai onneksi? Olishan se nyt ollut aika makoisaa saada sellainen kuvattua....  


Mukavaa viikonloppua kaikille 🌞

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Trooppinen juustokakku


Hypätään brunssiresepteissä heti kakkujuttuihin, vaikka aika monta ruokalajia oli vielä siinä välissä ennen kakkua! 😁

Mieleni teki tehdä joku suklainen kakku brunssille. Mutta koska tiesin, että taas tulee vedettyä ruokaöverit, niin sellainen äklönmakea kakku ei siinä tilanteessa oikein iske. Eli jotain raikasta ja mielellään tietenkin keltaisen sävyistä. 
Ja Tarun (Tarun Taikakakut) ohjeisiinhan voi aina luottaa! 💜 Kaiken lisäksi huomasin, että samalla ohjeella oli leivottu myös useassa muussa blogissa ja kaikissa kakusta oli tykätty kovasti. 

Tuoreet mansikat olisivat sopineet tähän kakkuun koristeeksi ihan erinomaisen hyvin, mutta niitä ei nyt tähän hätään löytynyt. 

Trooppinen juustokakku
24 cm


Pohja:
180 g Digestive- tai kaurakeksejä
1 dl mantelirouhetta
80 g voita

Täyte:
4oo g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
3 dl Bonnen Trooppista sosetta
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
½ dl vettä

Kiille:
1 dl trooppista sosetta
1 dl vettä
2 liivatelehteä


Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä ja mantelirouhe yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää kermavaahtoon notkistettu tuorejuusto ja hedelmäsose. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana samalla vatkaten täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä.

Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä 2 rkl vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Kun liivatteet ovat lionneet lisää joukkoon hedelmäsose ja loput vedestä. Sekoita tasaiseksi ja kaada varovasti kakun päälle. Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli.


Hyvää kansainvälistä Koiranpäivää kaikille nelijalkaisille häntäheikeille ja heidän uskolliselle palvelusväelleen ❤




maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pinaatti-orzopastasalaatti


Tässä pieniä tunnelmapaloja pitkäperjantain pääsiäisbrunssilta. Tämä oli jo kolmas kerta kun tälläinen brunssi järkättiin äidin kanssa. 👉Täältä ja 👉täältä voit käydä lukemassa edellisistä brunsseista. 
Tänä vuonna säät suosi meitä ja ensimmäistä kertaa pystyttiin ruokailemaan pihalla. Miten siistiä!! Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ja seura tietenkin maailman parasta 💛

Brunssireseptejä kirjoittelen tänne blogiin kunhan kerkeän, mutta aloitetaan nyt vaikka tästä salaatista. 
Tiesin, että haluan tehdä brunssille ainakin jonkun pastasalaatin. Ja koska lihajuttuja oli valmiiksi jo paljon erilaisia tarjolla, niin päätin tehdä ihan täysin lihattoman pastasalaatin. Tämä ohje löytyi Hella & houkutus -blogista. Tuunailin salaattia ainoastaan sen verran, että pinjansiemenet vaihdoin cashewpähkinöihin ja oliivit jätin kokonaan pois. 

Pinaatti-orzopastasalaatti


500 g orzopastaa
200 g babypinaattia
100 g cashewpähkinöitä
2 kevätsipulia varsineen
300 g fetajuustoa

Kastike:
3/4 dl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
½ sitruunan mehu
2 tl Dijon sinappia
suolaa
mustapippuria

 Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Valuta kypsä pasta ja huuhtele kylmällä vedellä.

Hienonna puolet pinaatista tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Lisää joukkoon pari teelusikallista oliiviöljyä ja sekoita. Yhdistä pinaatti-öljyseos orzopastan kanssa. Silppua loput pinaatit kevyesti hieman pienemmäksi. Hienonna kevätsipulit. Rouhi pähkinät karkeasti. Yhdistä pinaatti- ja kevätsipulisilppu, cashewpähkinät sekä murusteltu feta orzopastan joukkoon.

Tee kastike yhdistämällä ainekset keskenään. Sekoita hyvin. Kaada kastike salaatin joukkoon ja sekoita kevyesti. Anna pastasalaatin tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin verran ennen tarjoilua. Salaatin voi hyvin tehdä myös edellisenä päivänä. 



Salaatti toimi hyvin myös veneilyeväänä. Lisää ruokaisuutta salaattin sai, kun lisäsi joukkoon vähän paistettuja kanafileitä.



Lisää brunssitunnelmia tulee kunhan saan kaikki pääsiäisen kuvat käytyä läpi. Tässä kuitenkin ne ihanimmat brunssiseuralaiset ❤❤


keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Cheddar-broileria kasvispedillä


Meiltä löytyy aina broilerinfileitä pakastimesta. Ihan vaan kaiken varalta. Koska niistä saa tosi helposti ja nopeasti taiottua sellaista ruokaa, joka kelpaa meille molemmille. 
Kuten vaikka tätä cheddar-broileria. Tähän olin kyllä valmistautunut ostamalla jääkaappiin myös cheddarjuustoa sekä kolmen juuston kermaa. Mutta ihan hyvin onnistuisi jollain muullakin juustolla ja tavallisella kermalla. Ja kasviksiahan on aina jääkaappi pullollaan. 
Tätä ruokaa syötyään tuo mieskin myönsi, että ei ehkä osaisi enää edes syödä ruokaa ilman kasvislisuketta. Erävoitto siis minulle 💪 ja taistelu kasvisruokien puolesta jatkukoon.

Kaunis kiitos reseptistä Rakkaudesta ruokaan -blogiin! ❤

P.S. Tein heti kaksinkertaisen satsin ruokaa, joten mun vuoka kävi vähän ahtaaksi ja broilerit ei oikein kuvista erotu. Mutta kyllä ne siellä jossain kasvisten alla ovat! 

Cheddar-broileria kasvispedillä 


n. 500 g broilerinfileitä
1 tl currya
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
cheddarjuustoa
1 prk ruokakermaa (esim. 3 juustoa)
pieni nokare kanaliemikuutiosta
hiukan sweet chili kastiketta

1 kesäkurpitsa
1 paprika

 Ruskistele huoneenlämpöiset broilerit pannulla. Mausta ne currylla, paprikalla ja suolalla. Nosta broilerit uunivuokaan. Laita jokaisen broilerin päälle viipale cheddarjuustoa. Lisää pannulle viipaloidut paprikat ja kesäkurpitsat, kuullottele niitä hetken aikaa. Lisää kasvikset uunivuokaan. Kaada pannulle kerma ja silppua joukkoon muutama pala cheddarjuustoa. Kiehauta niin,että juusto sulaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi pikku nokare kanaliemikuutiosta ja sweet chilikastiketta. Kaada kermakastike broilerien joukkoon ja loppukypsennä 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Tarjoa esim. riisin tai perunan vai vaikka pelkän salaatin kanssa.


Ulkoporeallas pääsi viime viikolla kylpyyn 😁 ja vesi vaihdettiin samalla uuteen. Kyllä nyt kelpaa taas lillutella altaassa. Olen tainnut tästä ennenkin mainita, mutta olin hyvin vastaan tämän altaan hankintaa. Mutta voi kyllä ❤ se on vienyt sydämeni! On aika rentouttavaa väsyttävän päivän jälkeen istahtaa lämpimään altaaseen ja ihastella vastarannalla esitettävää luonnon livenäytelmää. Milloin siellä on peuroja, milloin hirviä, välillä on näkynyt ilves, lehmiä ja hevosia on kesällä laitumet täynnä. Elämässä pitää olla pieniä nautintoja ja tämä se on juurikin sitä.


Tämä Novitekin allas on ollut meillä nyt kohta vuoden ja voisinkin kirjoittaa siitä oman postauksensa, että mitä se on kaikkinensa tullut vuoden aikana kustantamaan. Tämä allashan on ns. kokoajan "kylpyvalmis". Onneksi ei mikään superkylmä talvi ollut, niin ei sähkölaskukaan pompsahtanut taivaisiin.


Rannassa vesi on taas laskenut. Vaikka vielä muutama viikko sitten pelkäsin tulvimista, niin nyt jo toivoisin, että vesi asettuisi hieman nykyistä korkeammalle. Kuten kuvasta huomaatte, on veneestä melko vaikea nousta laiturille jos vesi vielä kovin paljon laskee.


Lyytikin nauttii vallitsevasta lämmöstä 🌞 yllätys yllätys...


maanantai 15. huhtikuuta 2019

Mansikka-Marianne moussekakku


Viime viikolla oli aihetta juhlaan, sillä sain tietää että lokakuussa määräaikaisena alkanut työpestini vakinaistetaan. Eihän tässä nykymaailmassa enää mikään muu ole varmaa kuin epävarmuus, mutta kyllä tuo tieto silti vieritti yhden ison kiven sydämeltä pois. 
Ja tämä jos mikä oli hyvä syy tarjota töissä tiimikavereilleni kakkua! 😊
Pitkään ei tarvinnu miettiä mitä kakkua tarjoisin, koska pitihän kakkuun saada tavalla tai toisella ängettyä nimikkokarkkini Marianne. 

Ohje kakkuun löytyi Belle Baie -blogista. Jotta sain jätettyä kotiinkin kakun, tein ohjeen kahteen 18 cm irtopohjavuokaan. Pohjat tein molempiin erikseen, mutta kakkuainekset jaoin ihan tästä normiohjeesta puoliksi molempiin vuokiin. Kovin korkeita kakkuja ei tullut, mutta ihan riittäviä kuitenkin. Jos tekee 20 cm vuokaan saa erittäin nätin, korkean kakun. 


Mansikka-Marianne moussekakku


Pohja:
150 g Digestive keksejä
50 g voita

Mariannemousse:
2 dl kermaa
150 g Mariannerouhetta
250 g rahkaa
½ dl sokeria
4 liivatelehteä
½ dl kiehuvaa vettä

Mansikkamousse:
2 dl kermaa
125 g rahkaa
4 dl mansikoita
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
tilkka kiehuvaa vettä

Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sulata margariini. Sekoita ainekset ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin odottamaan.

Mariannemousse: Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma ja lisää siihen mariannerouhe, rahka ja sokeri. Kiehauta vesi ja lisää vähintään 10 minuuttia lionneet liivatteet kiehuvaan veteen ja sekoita voimakkaasti. Tämän jälkeen valuta vesi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen mousseen. Kaada seos vuokaan keksimurun päälle ja nosta takaisin jääkaappiin. Anna hyytyä vähintään puoli tuntia ennen seuraavaa kerrosta.

Mansikkamousse: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vatkaa kerma ja lisää sen jälkeen sekaan rahka ja sokerit. Kiehauta vesitilkka ja lisää vähintään 10 minuuttia lionneet liivatteet vesitilkkaan voimakkaasti sekoittaen. Kaada liivateseos mansikkasoseeseen. Tämän jälkeen voit yhdistää mansikkasoseen ja kerma-rahkaseoksen. Kaada mansikkamousse vuokaan mariannemoussen päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi.



P.S. Mansikkamousseen saa enemmän väriä laittamalla moussen joukkoon ihan loppuvaiheessa muutaman tipan punaista tai pinkkiä pastaväriä.



Viime viikolla pääsin myös valokuvauskurssilla kuvaamaan kakkuja! Vitsit että oli hauskaa puuhaa. Muutama tunti vierähti ihan hetkessä ja vielä olisi ollut intoa jatkaakin. 
Tässä muutamia otoksiani tuolta kurssikerralta:



Seuraavalla kerralla mennäänkin valokuvausporukan kanssa Torronsuolle kuvaamaan. Ja luvassa tietenkin kunnon valokuvausretki, jolloin ei pidä unohtaa grillimakkaroita kotiin! 👌 


keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Manteli-soijaleipä (VHH)


Kaipasin sosekeitolle kaveriksi jotain hyvää leipää. Kotoa ei löytynyt kuin ruisleipää. Ja sehän on erittäin passelia kunnon sopan kanssa, mutta jotenkin sitä kaipaa kasvissosekeiton kanssa enemmän jotain "sämpylämäisempää" leipää.
Kati Jaakosen ja Tiina Hälvän kirjasta Hyvän elämän ruokaa löytyi mielenkiintoinen vähähiilihydraattinen leipäohje. Pakkohan sitä oli testata. 
Leipä on suoraan uunista otettuna vähän "pannukakkumaista", mutta jäähdyttyään maistuu kyllä ihan oikealle leivälle. Tai mun suussa oikealle leivälle. Olen niin paljon jo kokeillut näitä VHH leipiä, että mun suussa ne on ihan tavisleipiä! 😁

Manteli-soijaleipä
uunivuoallinen


1 dl mantelimaitoa
3 kananmunaa
1 dl mantelijauhetta
1 dl soijajauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
3/4-1 tl suolaa

Sekoita ainekset yhteen puuhaarukalla. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka koko on noin 20 x 30 cm. 
Paista 200 asteisessa uunissa keskiritilätasolla noin 20 minuuttia. 
Leikkaa annospaloiksi.


Ja leipähän sopi ihan superhyvin syötäväksi punajuuri-vuohenjuustokeiton kanssa. 
Keiton ohje löytyy 👉Kutsu vapauteen -blogista


Meillä oli viikonloppuna yökylässä taas kaksi miehenalkua. Ja mikäs yökyläilyreissu se olisi, jollei vesille pääsisi. Miesväki laski soutupaatin vesille ja kävivät katsomassa mikä on jäätilanne.


Sunnuntaina jäätä oli vielä omassakin rannassa sen verran, että joutui vähän tekemään jäänmurtohommia ennen kuin veneellä pääsi mihinkään. Mutta alkuviikon vesisade on tehokkaasti sulattanut loputkin jäät omasta rannasta. Enköhän siis minäkin pääse ihan lähipäivinä avaamaan veneilykauden 2019. 😍